Oy:n konkurssin jälkiseuraamukset

Olen kuullut etä jos Oy haetaan konkurssiin niin osakkaina olevat hallituksen jäsenenet ovat henkilökohtaisesti vastuussa myös yrityksen veloista, eli et menetä kuulemma pelkkää osuuttasi vaan myös osuusprosenttisi kokoisen siivun yhtiön veloistakin voidaan tuomita maksettavaksesi.Kuulemma on jo ennakkotapauksia Suomessa.Pitääkö hankkiutua eroon johtoryhmästä pelastaakseen edes jotain?
5956
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei pääsääntöisesti pidä paikkaansa, jos ei ole henkilökohtaisia takauksia firman veloista.

Äänestä

Osakeyhtiössä ei osakkaalla pääsääntöisesti ole henkilökohtaista velkavastuuta yhtiön veloista, edes konkurssitilanteessa (tosin eri asia, jos mennyt takaukseen firman veloista). Joissain tapauksessa konkurssipesä voi nostaa vahingonkorvauskanteen jotakin osakasta tai yhtiön johtoa vastaan, mikäli tämä katsoo ao. henkilön laiminlyönnillään aiheuttaneen yhtiölle vahinkoa.

Uppoavan laivan jättäminen eli johtoryhmästä poistuminen ei vaikuta mahdolliseen korvausvastuuseen sillä entinenkin johto/osakas voidaan haastaa mikäli paskat päätökset ovat näiden tekemiä.

Eli leuka pystyyn, hanki hyvä juristi ja sitten vaan läpi harmaan kiven.

Äänestä

Ei syytä pniikkiin. 90%:n tapauksessa et ole vastuussa yhtiön veloista (ellet takaa), mikäli katsotaan, että johtokunnan jäsenenä olet ollut edesauttamassa "rikollista" toimintaa eli sinun olisi pitänyt ymmärtää päätösten seuraukset, voit joutua johonkin vastuuseen.
Minusta kannattaa tehdä heti eroilmoitus johtokunnan jäsenyydestä, kirjallisena hallituksen puheenjohtajalle ja itse ilmoittaa patentti- ja rek.hallitukselle erosta, kaavakkeita löydät googlesta. Ero ei ole virallisesti voimassa ennen kuin se on rekisteröity. Ero osoittaa myös, että et ole halukas toimimaan tällaisessa yhtiössä, jos ja jos joskus käräjille joudutaan.

Äänestä

Luottotietorekisteriin jää merkintä siitä että on ollut osakeyhtiön hallituksessa.

Äänestä
  • Oy:ni teki konkan helmikuussa.Raukesi varattomuuteen.Itselleni ei jäänyt siitä maksettavaksi yhtiön velkoja.Merkintä kylläkin sillä en saanut minkääntyyppistä luottoa sen jälkeen.
    Jopa Sonera,minne olen aina hoitanut laskuni pyysi monen sadan euron ennakkomaksua vakuudeksi kun olin avaamassa uutta puhelinliittymää.
    YEL:it jää tietenkin yrittäjälle henkilökohtaisesti maksettavaksi.Jos yksityishenkilönäon takaaja lainassa jonkaonkäyttänyt yhtiön hyväksi, jää laina itselleen,tietenkin.PAljononkuitenkinvaikeuttanut elämistä tuo konkka.Uusi toiminimi ei päässyt ennakkoperintärekisteriin joten mitään yrittämistä ei pysty harjoittamaan.Kyllä sitä vähätellään siis Osakeyhtiön konkan vaikutusta yksityishenkilöön.Ihan sama kuin henkilökohtaisen konkan tekisi.Mielestäni.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


varpaillaan kirjoitti:

Olen kuullut etä jos Oy haetaan konkurssiin niin osakkaina olevat hallituksen jäsenenet ovat henkilökohtaisesti vastuussa myös yrityksen veloista, eli et menetä kuulemma pelkkää osuuttasi vaan myös osuusprosenttisi kokoisen siivun yhtiön veloistakin voidaan tuomita maksettavaksesi.Kuulemma on jo ennakkotapauksia Suomessa.Pitääkö hankkiutua eroon johtoryhmästä pelastaakseen edes jotain?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu