Onko sinulle koskaan tullut elämässäsi sellainen olo, että toivoisit kaiken säilyvän ennallaan? Juuri silloin kun kaikki on oikein hyvin, haluaisitko pysäyttää ajan, ja jäädä siihen loppuelämäksesi?
Minusta tuntui siltä tänään, -haluaisin, ettei mikään elämässäni enää koskaan muuttuisi.
Mahdoton haave, luulisin.
Minusta tuntui siltä tänään, -haluaisin, ettei mikään elämässäni enää koskaan muuttuisi.
Mahdoton haave, luulisin.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Olen elänyt hetkiä joita eläessäni olen ajatellut, että voisin elää niin ikuisesti.
Samalla ajatus siitä, että elettävä hetki olisi ikuinen tuntuu kahdellakin tapaa pelottavalta:
-Jos jotain niin hyvää jatkuisi ikuisesti, kadottaisinko silloin kyvyn ymmärtää sen arvon?
- Ajattelen myös niin, että mitäpä jos rakennamme tavallamme kokea oman helvettimme ja paratiisimme.
Että jollain tapaa ne tunteet jotka ovat vavisuttaneet sieluamme eniten ovat ne jotka jäävät jälkeemme elämään. Silloinhan se, että tuollainen koettu hetki jatkuisi ikuisesti tarkoittaisi samalla sitä, että on kuollut.
Rakkaudestakin ajattelen niin, että rakkaus on halua jakaa toisen kanssa kokemansa... Ei vain yhtä koettua vaan kaikki!
Olen jo pidemmän aikaa ajatellut, että olisi hyvä, jos asiat eivät muuttuisi mitenkään; niin omituista kuin se onkin.
Ajattelin vaan kysyä, ajattelevatko muutkin ihmiset samalla tavalla, siis onko se hyvinkin yleistä ajatella niin.
En ehkä osaa kertoa, mitä ajattelen, mutta useinkaan muutokset eivät ole suuntaan parempaan. Jos asiat olisivat aina näin, niin kaikki olisi oikein hyvin.
mutta ilkeestikin en halua tehdä menneisyytä tulevaisuudessa.
ps. en tiedä, vai?
Puhumattakaan siitä, että jaksaisin pohdiskella niitä. sori
että mikään ei muutuisi elämässäni - ei ainakaan pahempaan suuntaan.
Olen kertonut nelikymppisten palstalla parisuhdekriisistämme.Tänä päivänä olen onnellnen. Meillä ei ole ,mniulle rakas elämänkumppanini ottanut viikkokausiin alkoholia.
P:S Miksiköhän taikiskaan ei noteeraa minua millään lailla?
Haluaisin keskustella.
mun kumppani oli 6 viikkoo juomatta ja nyt ollut 9 päivää juomassa.Nukkua en osaa kun en tiedä koska palaa ja missä kunnossa.Yleensä palatessaan aggressiivinen.
Joskus sen eteen joutuu tekemään hyvin paljon työtä. Mutta sitten se joskus tuleekin ihan yllättäen vaikkei teekkään mitään.
Omituista.
niinkuin taikis ja monet muutkin naiset jotka rakastavat, rakastavat ja vielä vaan jaksavat rakastaa.
Taikikselta loppui, mutta ymmärrettävistä syistä. En minäkään väkivaltaa jaksaisi kestää - luultavasti.
Vaikka henkistä väkivaltaahan juopporeissuillaan kulkeminenkin on.
Meillä neljäs viikko käynnistymässä ja mies käy jossain vertaistukiryhmässä, mihin minäkin saisin mennä - läheisenä ihmisenä.
Menenkin , vaikka pyrstö edellä puuhun, jos saan kultani raittiiksi.
...joissa kaikki on hyvin, on voimia suunnitteluun ja uuden toteuttamiseen, kun taas silloin kun on vaikeaa, kuluu energia ongelman kanssa pärjäämiseen.
Eli mulla kysymäsi kaltaista oloa ei taida kyllä syntyä.
MInä taas voisin pysähtyä tähän pitkäksi aikaa, mutta voiko aikaa pysäyttää?
...kun esim. on niin sairas ettei kykene etenemään. Mutta ei sellaista tietty toivo että jatkuis pitkään.
Totta.
onnellista leikkivää lasta, niin silloin ajattelen kumpa tämä hetki olisi ikuisuus..
On tullut tilanteita, että haluaisi ajan pysäyttää just siihen paikkaan. Mutta tuntuu että silloin se aika vasta lentääkin ja elämä alkaa taas muuttua koko ajan.
hyvistä hetkistä tulee tuollainen olo.
Ei se silti tarkoita että elämässä kaikki olisi hyvin.Se on vain sellainen hetki,jolloin itse kokee suurta tyytyväisyyttä,rauhaa ja iloa.
Menneellä viikolla istuskellessani korkealla kalliolla,pitäen pientä takkuturkkia sylissäni oli sellainen hetki.Tuulen tuivertaessa hiuksiani ja pienen ystäväni korvia,tuntiessani käteni alla elämän kiivaan sykkeen ja saadessani pienen lipaisun poskelleni...Katselimme yhdessä syksyistä maisemaa omin ajatuksimme ja silloin olisin pysäyttynyt ajan.
Onneksi emme kykene moiseen,monta hetkeä jäisi kokematta:)
japaninkielen kirjainmerkein sanaa kriisi kuvattiin kahdella merkillä: Uhalla ja mahdollisuudella.
Muutos kriiseyttää, sisältää nimenomaan nuo kaksi elementtiä. Se mitä muutoksessa eniten pelkäämme, lienee nimenomaan tuo siihen liittyvä ambivalenssi uhan ja mahdollisuuden välillä?
.... joskus ihmiset kestävät käsittämättömiä olosuhteita nimenomaan siksi, että pelko muutokseen liittyvästä kriisistä on kärsittyä pahaa suurempi?
siitä ei ole kysymys :D