Eilen ja tänään

Hiivin kotiin taas tänä aamuna, kaikkien nukkuessa. En muista milloin se päättyi.. Pitäsikö?
Sen tiedän että olen itkenyt itseni uneen jo monia kuukausia. Miettinyt mitä olisi voinut tehdä toisin, jos saisin toisen mahdollisuuden..
Eilen kuitenkin sain nauttia hänen seurasta.. Ja heräsin hänen vierestä aivan kun mitään ei koskaan olisi tapahtunut.
Voisinko koskaan unohtaa? Miksi emme voisi tehdä sitä yhdessä?
En ainakaan yksin siihen pysty. Joka päivä ilman häntä muistuttaa siitä.. Kun yksin herään sängystäni, kun yksin menen nukkumaan.
Tänään aamulla hän kysyi miksi olen niin surullinen. Olisi tehnyt mieli kääntyä hänen syliinsä, itkeä ja kertoa kaikki, mutta vaikenin.
Miten sen hänelle voisin kertoa? Miksi minä oikeastaan olen surullinen? Uskaltaisinko pyytää toista mahdollisuutta, vai olenko jo käyttänyt kaikki?
Nyt vain odottelen seuraavaa kertaa, seuraavaa päivää ja yötä, jonka saan hänen kanssa viettää. Ja samalla tavalla tulen vaikenemaan, tuijottamaan kattoon etten näkisi että kaikki tavarani ovat kadonneet, paikasta joka joskus oli yhteinen kotimme.
1292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sä tiiät että sun pitäisi... koska rikot vain itseäsi. Sun pitäisi
pyytää sitä uutta mahdollisuutta tai edes kertoa hänelle..
Koska mitä tahansa tapahtuukin, ei se tuon pahempaa ole.
Ja ainoa ihminen joka sua osaa tuossa lohduttaa on hän,
ainoa ihminen joka voi jotain muuttaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


surullinen kirjoitti:

Hiivin kotiin taas tänä aamuna, kaikkien nukkuessa. En muista milloin se päättyi.. Pitäsikö?
Sen tiedän että olen itkenyt itseni uneen jo monia kuukausia. Miettinyt mitä olisi voinut tehdä toisin, jos saisin toisen mahdollisuuden..
Eilen kuitenkin sain nauttia hänen seurasta.. Ja heräsin hänen vierestä aivan kun mitään ei koskaan olisi tapahtunut.
Voisinko koskaan unohtaa? Miksi emme voisi tehdä sitä yhdessä?
En ainakaan yksin siihen pysty. Joka päivä ilman häntä muistuttaa siitä.. Kun yksin herään sängystäni, kun yksin menen nukkumaan.
Tänään aamulla hän kysyi miksi olen niin surullinen. Olisi tehnyt mieli kääntyä hänen syliinsä, itkeä ja kertoa kaikki, mutta vaikenin.
Miten sen hänelle voisin kertoa? Miksi minä oikeastaan olen surullinen? Uskaltaisinko pyytää toista mahdollisuutta, vai olenko jo käyttänyt kaikki?
Nyt vain odottelen seuraavaa kertaa, seuraavaa päivää ja yötä, jonka saan hänen kanssa viettää. Ja samalla tavalla tulen vaikenemaan, tuijottamaan kattoon etten näkisi että kaikki tavarani ovat kadonneet, paikasta joka joskus oli yhteinen kotimme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu