Elämällä ei yksinkertaisesti ole tarkoitusta.

Tämän piti mennä yksinäisyys-foorumille, mutta olkoon.

Tiedän tuon tunteen. Oletko kenties miettinyt, ettet välttämättä ole itse syyllinen tuohon ongelmaasi? Tarkoitan, että noin voimakkaat ahdistuksen tunteet eivät ole normaaleja. Toivon, että otat yhteyttä terveyskeskukseen ja varaat ajan ihan tavalliselle lääkärille. Uskon nimittäin että kärsit ahdistuksesta. Ahdistus on nykyään ihan diagnosoitu sairaus johon on olemassa toimivia ja suhteellisen riskittömiä lääkehoitoja. Kannattaisi todellakin keskustella asiasta lääkärin kanssa. Harmi vaan että niin moni luulee tuollaisen kuuluvan tavalliseen elämään eivätkä sitten ymmärrä hakea apua vaikka se olisi kuinka lähellä.

Hyi hyi! Asun Afrikassa, ympärilläni on kymmenittäin muita ihmisiä. Ikinä en saa olla rauhassa. Asun talossa, johon ei ole tehty puusta lattiaa. Niinpä aina välillä yöllä tunnen kuinka madot möyrivät multaa jalkojeni juuressa. Minulla ei ole siis omaa sänkyä, ei ainakaan vielä. Tällä hetkellä olen aika kovassa kuumeessa ja päähän sattuu. Olen jättänyt koulun tältä päivältä väliin, josta vanhempani ovat hyvin vihaisia. He sanovat, että jos en saa minkäänlaista koulutusta itselleni aikaiseksi, joudun muuttamaan pois heidän luotaan. Haluan kuitenkin asua heidän luonaan, vaikka täällä aina välillä haiseekin hirvittävälle ja kodissamme on tungosta. Haluan siitä huolimatta asua kotonani, koska täällä saan ilmaisen ruoan (n. 100 grammaa riisiä per päivä). Huomenna aion mennä viimeistään kouluun. Välillä en meinaa tajuta, kuinka onnellisessa asemassa olen niihin verrattuna, jotka eivät edes käy koulua!


Kaikki on siis suhteellista. Sullakin on ihmeen onnellinen asia verrattuna tuohon ihmiseen. Etkö voisi ottaa itseäsi niskasta kiinni ja tehdä tilanteellesi jotain. Eihän se sun vikakaan ole, että nykyään harvasta saa ystävän, mutta aina voi yrittää kokeilla jos sittenkin löytäisi... Niinhän jokainen oikeastaan tekee! Tutustuu aina ihmisiin sen verran, kunnes tajuaa, että onko/eikö ole sopiva henkilö itselleen.

Miten aloittajalla menee nykyään jos satut tämän lukemaan?

Itelläni ollut ja on samoja fiiliksiä. Ne on just sellaisia mistä ei ääneen juuri kannata sanoa, koska saat varsin paskamaisen ihmisen maineen. Mutta joo, kai se on niin, että kun ei ole tyytyväinen itseensä ja elämäänsä ja tuntee itsensä luuseriksi, niin muut ihmiset alkaa vituttamaan. Huonoina päivinä ja usein ihan hyvinäkin saattaa vituttaa onnelliset pariskunnat (miten niitä onkin niin paljon??), meluisat lapset, onnellisuuttaan ja iloisuuttaan jakelevat tekopirteät paskiaiset, typerän näköiset ihmiset (varsinkin ne saatanan tussilla vedetyt kulmakarvat mitä nykyisin varmaan 90% naisista harrastaa, ja rumat tatuoinnit........................) sekä muut seikat. Itsevihasta tuo muiden ihmisten vihaaminen kumpuaa, enkä tiedä miten sellaisesta pääsis eroon, itse en oo tosiaan onnistunut.