Mikä tässä on väärin ?

välttämään ei-uskovaisten seuraa... Mutta jos niin pitäisi olla, niin eihän sitä kukaan muu tulisi uskoon, kuin me uskovaiset.. Liittyisiköhän vanhemmiston kanta siihen, että he pelkäävät huonon esimerkin antamista muille ? Vastatkaa viisaammat...

...

perustelut asiaan ?

seurakunnan vanhimmisto on terveellä pohjalla. He vastaavat seurakunnasta ensikädessä Herralle,eikä seurakuntaan voi liittää uskomatonta ihmistä,jos tämä leski menee uskomattoman kanssa naimisiin,se rikkoo seurakuntajärjestystä.
Avioliitossa tullaan "yhdeksi" lihaksi,on Raamatun ja Jumalan Hengen vastaista yhtyä saatnan kanssa,koska on joko yhtä Herran kanssa,tai sitten ei,on vain kaksi "tietä",ja kaksi eritien kulkijaa ei voi mennä yhteen,ja jos menevät,niin ennemmin tai myöhemmin he kulkevat jompaa kumpaa,ja yleensä,ikävä kyllä,sitä laveampaa,sen uskomattoman kanssa.

Tilanne on toinen,jos uskomaton pariskunta on Sanan kuulossa,toinen tulee uskoon,toinen ei,niin silloin ei tarvitse erota,ellei sitten se uskomaton puoliso halua erota. Uskovainen puoliso ei ole silloin sidottu,hän voi antaa eron ,eikä tee väärin,mutta voivat myös olla avioliitossakin. Ja jos heillä on lapsia,niin lapset ovat "pyhät".ei pyhitetyt,vaan avioliiton perusteella pyhät siihen avioliittoon nähden.
Avioliitto on "pyhä",mutta ei se tarkoita hengellistä pyhitystä,päin vastoin,avioliitto on lihallinen mitä suuremmassa määrin.Siinä ei ole mitään pyhää hengellisessä mielessä,siis joka olisi sitä pyhyyttä, mitä Jumalan laki vaatii.
Avioliitto on pyhä vain sen liiton itsensä takia,se vaatii uskollisuutta osapuolilta,siinä se on pyhä,eli koskematon,siihen ei saa sivullinen sekaantua,eikä saisi erotakkaan,kuin hyvin painavista syistä.
Siksi on myös uskomattomien välinen avioliitto pyhä,eikä se edellytä mitään hengellistä,se vain on siinä itsessään "tabu" !
Eikä edes uskoon tulo "pyhitä" avioliittoa hengellisessä mielessä,se on lihallinen.
"Me olemme synnissä siitetyt ja synnissä syntyneet." Koska liha on myyty synnin alaisuuteen! Eikä liha pyhity uskovaisenakaan,tätä ei aina ymmärretä.

Siipä lesken tulisi alistua seurakunta kurin alaisuuteen,odottaa,rukoilla,että hänelle rakas ihminen tulisi uskoon,oikeasti,eikä vain nimellisesti,itseään ja muita harhauttaen,vain päästäkseen naimisiin keskenään.
Rukous voi paljon,kun se on harras!
Vanhimmisto tekisi ehdottomasti väärin,jos asallisi avioliiton tässä tapauksessa.
Jeesus on Herra seurakunnassa,ja vanhimmisto on vastuussa,ihan oikeasti yli Paimenelle tekemisistään seurakuntaan nähden!

Tämä voi vaikutta tylyltä ja epäinhimilliseltä,mutta jos seurakunta periaatetta noudatetaan Raamatun Hengessä,niin näin se menee,ja on loppujen lopuksi siunauksesksi myös näille avioon aikoville itselleen.

Ei mitään väärin. Jumala kun ei rajoita tai aseta ehtoja rakkaudelle. Jos joku välikäsi
haluaa omaa kunniansa ja arvovaltansa vuoksi leikkiä suurempaa kuin onkaan, jakamalla ohjeita niinkuin lääkäri reseptejä, siihen on annettava vain tilaisuus. Erottaminen seurakunnasta on aina tahra vanhemmiston kilvessä, varsinkin jos
sillä luullaan pönkitettävän vain omaa asemaa.

Rakastaminen ei sinäänsä ole väärin, MUTTA! Se että "liitytään" yhteen uskomattoman kanssa on väärin.

Jos uskova "ihastuu ja rakastuu" uskomattomaan ihmiseen, niin uskovan tulisi olla maltillinen ja alkaa rukoilla sen puolesta, että tuo uskomaton osapuoli tulisi tuntemaan Jeesuksen vapahtajanaan ja vasta sitten avioitua ja liittyä yhteen rakastamansa ihmisen kanssa kun toinen on tullut uskoon! Näin hän tekisi Jumalan tahdon mukaisesti ja oikein.

Seurakunta ei voi "siunata" liittoa joka ei ole perustettu kokonaan "Kristus kalliolle", ja joka on vain niinsanottu "sekaliitto"! Seurakunta ja vanhimmisto ei voi sellaista liittoa siunata!
Mitä yhteistä on uskovalla ja uskomattomalla???
Ei mitään yhteistä!

Jos uskova avioituu uskomattoman kanssa, niin siitä voi koitua hänelle itselleen kenties iankaikkisuus vahinkoa, "sulautumalla" maailmallisuuteen kumppaninsa tavoin!? Ja kenties siitä voisi koitua vahinkoa myös uskomattomalle osapuolelle, siinämielessä, että hän kuvittelee, että uskovia ihmisiä saa naimisiin maailmanihmisten kanssa tuosta noin vaan kuin liukuhihnalta!? Näin ei saa tapahtua!

Rukoillaan uskomattomien puolesta ja annetaan heidän sitten hieman kasvaa uskossaan jos uskoon tulevat ja vasta sitten voidaan harkita josko yhteinen taival voisi vasta sitten alkaa! ;)

Siunausta!

1.
En tiedä suostuuko ei-uskovainen mies seurustelemaan uskovan kanssa puhtaasti koska arvomaailma on erilainen. Yleensä on niin että tuollaisessa seurustelusuhteessa uskovakin myöntyy esiaviolliseen seksiin eli haureuteen josta on välittömästi negatiiviset seuraukset hengelliseen elämään. Asia on sitä paitsi arvomaailman erilaisuutta syvempi. Ihmisissä on erilainen eli kokonaan toinen henki. Kun nämä kaksi yhtyvät toisiinsa - sukupuoliyhteys on erittäin syvällinen, kokonaisvaltainen tapahtuma - mukana on myös ihmisen hengellinen puoli: uskova tulee "yhdeksi" ihmisen kanssa jossa ei ole Pyhää Henkeä, ihmisen, joka olemuksensa puolesta kuuluu vielä - ikävä kyllä ja anteeksi raju sanontani, mutta totuus on totuus - pimeyteen ja Saatanan valtakuntaan. Harmaata välimaastoa ei ole.
Tietenkään heistä ei tule "yksi henki" - se kuuluu ainoastaan Jumalan ja uskovan suhteeseen, 1.Kor.6:17 - mutta heistä tulee "yksi liha": 1.Kor.6:16. Jos ajatellaan uskovan ja ei-uskovan avioliittoa niin tämän yhteyden kautta ne sielulliset voimat jotka toisessa vaikuttaa pääsevät sitomaan myös toista ja varsinkin jos henkilössä on joitain demonisia sidoksia, niillä on vaikutuksensa uskovan puolison hengelliseen elämään. Oikeastaan sielunvihollisella on juridinen oikeus käyttää ei-uskovan pimeitä alueita ja sidoksia vaikuttamaan ja masentamaan uskovaa, koska tämä (uskova) on tahallisesti kääntynyt tottelemattomuuteen lähtemällä "kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa", 2.Kor.6:14.

2.
Ehkä on niin, että jos tämä ystäväsi TODELLISESTI rakastaa miesystäväänsä hänen ihan jo pelkästään rakkauden tähden tulisi purkaa kihlaus ja pysyä hänestä erossa? Eikö nimittäin suurinta rakkautta ole toivoa ja rukoilla rakkaiden ihmisten pelastumista? Jopa niin että olemme totuuden tähden valmiit uhraamaan sen mikä itsellemme olisi unelmiemme ja toiveidemme täyttymys?
Kuinka voin rukoilla minulle rakkaan ihmisen pelastumista jos samanaikaisesti annan hänelle väärän todistuksen Herrasta!
Jos ystäväsi jatkaa seurustelua heidän tulisi seurustella puhtaasti. Jos ehkä siis olemmekin uskovina eri mieltä siitä tulisiko jonkun purkaa seurustelusuhteensa ei-uskovan kanssa vai eikö, lienemme kuitenkin samaa mieltä tästä: jos seurustelevat, seurustelkoon "siveästi ja vanhurskaasti" eli Jumalan hyvää tahtoa kunnioittaen.
Tämä tarkoittaa sitä että ystäväsi on ehdottomasti ja päättäväisesti kieltäydyttävä esiaviollisesta seksistä - minkä hän toivottavasti on tehnytkin - ja perusteltava miksi hän näin tekee. Siis uskonsa ja Jumalan sanan opetusten ja omantuntonsa tähden.
Jos mies siitä huolimatta tahtoo hänen kanssaan seurustella, niin aika sitten osoittaa tuleeko hän uskoon vai ei, onko rakastuminen ehkä ollut ohimenevää tunteellisuutta ja kiintymistä jne.
"Sillä tämä on Jumalan tahto, teidän pyhityksenne, että kartatte haureutta, että kukin teistä tietää ottaa oman vaimon pyhyydessä ja kunniassa, ei himon kiihkossa niinkuin pakanat, jotka eivät Jumalaa tunne..." 1.Tess.4:3-5.

3.
On tapauksia joissa ei-uskova on myöhemmin seurusteluaikana tai avioliitossa, ehkä jo vuosien tai vuosikymmenien aviossaolon jälkeen, tullut uskoon. Kiitos Herralle!
Paljon enemmän kuitenkin on tapauksia joissa ei-uskova on tehnyt uskovan puolisonsa elämän perin vaikeaksi. Usein se on johtanut uskovan puolison hengellisen elämän laimenemiseen tai jopa luopumiseen uskosta.
Vaikka ei-uskova puoliso tulisi uskoonkin ei voida sanoa että seurustelu alunalkaenkin oli Jumalan tahto, ja että Hän saattoi heidät yhteen jo silloin kun toinen vielä oli maailmassa. Jumala on armollinen ja tahtoo ilmestyä auttaen meitä silloinkin kun olemme ymmärtämättömyyttämme tai jopa tottelemattomuuttamme lähteneet oman tahdon tielle.
Sitä paitsi. Seurattuani ihmisten avioliittoja joissa uskova on alkanut seurustelemaan ei-uskovan kanssa ja sitten toinen myöhemmin on tullut uskoon, hämmentävää on näiden liittojen kohtalo: vaikka se ei-uskova on tullut uskoon kuitenkin avioliitto sitten jossain vaiheessa on ajautunut ylipääsemättömiin vaikeuksiin ja seurauksena on ollut ero.
Pohdiskelen tätä asiaa nyt. Ja ajatukseni on, että jos jo alunalkaen ei olla pidetty Herran tahtoa pyhänä ja seurustelu on tapahtunut haureudessa, ehkä vihollisen sitten myöhemmin avioliiton kriiseissä tai kiusauksissa on helpompi saada henkilöt lankeamaan ja antamaan periksi?

4.
Onko uskovan ja ei-uskovan avioliitto epäpyhä?
Ei ole. Ei-uskova on "pyhitetty" uskovan puolisonsa kautta. Tämä tarkoittaa kuitenkin avioliiton pyhyyttä. Jotkut ovat tulkinneet sanaa niinkin että ei-uskova olisi pelastettu uskovan puolisonsa kautta ja vetoavat siihen ettei kukaan voi olla pyhitetty ellei ole uskova. Tuo on juuri sitä, mistä olen monessa yhteydessä sanonut että takerrutaan yksittäiseen sanaan ja sen tulkintaan ottamatta huomioon Raamatun kokonaisilmoitusta. Sana tulkitsee itse itseään. Ei-uskova ei ole avioliiton kautta pelastettu, mutta hän on "pyhitetty" eli erotettu uskovalle puolisolleen, koska muuten koko liitto ja sen hedelmät olisivat epäpyhiä. 1.Kor.7:14 on hyvä lukea oikeassa yhteydessään. Seuraava jae nimittäin sanoo: "Sillä mistä tiedät, vaimo, voitko pelastaa miehesi? Tai mistä tiedät, mies, voitko pelastaa vaimosi?"
1.Piet.3:1 on ohje uskoville vaimoille: "Samoin te, vaimot, olkaa alamaiset miehillenne, että nekin, jotka ehkä eivät ole sanalle kuuliaisia, vaimojen vaelluksen kautta sanoittakin voitettaisiin, kun he katselevat, kuinka te vaellatte puhtaina..." Tätä jaetta on yleensä tulkittu niin että on kyse uskovasta vaimosta ja ei-uskovasta miehestä, ja toki jae soveltuu sellaiseenkin tilanteeseen, mutta käsittääkseni kyse ennen muuta on liitosta jossa kumpikin on uskossa, mutta toinen on alkanut elää vastoin sanaa ja lihallisesti?
1.Kor.7.luku ei siis anna uskovalle lupaa mennä ei-uskovan kanssa naimisiin vedoten siihen että hänen uskonsa kautta myös toinen tulee pyhitetyksi ja ehkä hänen hurskaan vaelluksensa ja rakkautensa kautta lopulta voitetuksi Herralle. Paavalin opetus avioliiton tulemisesta pyhitetyksi uskon kautta on tarkoitettu lohdutukseksi niille jotka jo avioliitossa ollessaan ovat tulleet uskoon ja murehtivat nyt että onko heidän liittonsa epäpyhä kun toinen on vielä maailmassa!
"Mutta naimisissa oleville minä julistan, en kuitenkaan minä, vaan Herra, ettei vaimo saa erota miehestään; mutta jos hän eroaa, niin pysyköön naimatonna tai sopikoon miehensä kanssa; eikä mies saa hyljätä vaimoansa. Mutta muille sanon minä, eikä Herra: jos jollakin veljellä on vaimo, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, niin älköön mies häntä hyljätkö; samoin älköön vaimokaan, jos hänellä on mies, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, hyljätkö miestänsä. Sillä mies, joka ei usko, on pyhitetty vaimonsa kautta, ja vaimo, joka ei usko, on pyhitetty miehensä, uskonveljien, kautta; muutoinhan teidän lapsenne olisivat saastaisia, mutta nyt he ovat pyhiä."
Jumalan sanan opetus on lohdullista, kaunista ja hyvää, mutta se on sitä vain totuudessa. Jos otamme sanan erilleen yhteydestään ja yritämme mukauttaa Jumalan ohjeet omien mielihalujemme mukaisiksi olemme lähteneet tielle jossa sydän alkaa paatua - ja omista mieltymyksistä tulee totuutta tärkeämpi.
Totuuden tiellä kulkemiseen tarvitaan elämä ristin kautta. Halu nähdä asiat valossa.

5.
Mitä tapahtuisi jos vanhemmisto sallisi haureellisuuden ja avoliitot?
Seurauksena olisi että kun toisille seurakuntalaisille tulee kiusauksia samoilla osa-alueilla näiden olisi yhä helpompi langeta kun sielunvihollinen pääsisi kuiskuttelemaan heille: katso nyt, seurakunnissa on muitakin jotka elävät samalla tavalla ja varmasti se on ihan sallittua, koska vanhemmistokin hyväksyy sen eikä heitä eroteta seurakunnasta. Tai: vaikka se ei olisi raamatullisesti aivan sallittuakaan, ei se voi hirveän vakava synti olla, koska nuo toisetkin jotka niin tekevät, elävät seurakunnan yhteydessä uskovina.
Tietenkään kukaan ei voi Jumalan edessä vedota siihen miten joku toinen elää ja sallitaanko se seurakunnassa vai ei! Olemme yksilökohtaisesti vastuussa Jumalan edessä. Tosiasia on että seurakuntiin kuuluu tänä päivänä paljon ihmisiä jotka saattavat olla jopa vastuutehtävissä mutta todellisesti ovat tottelemattomuutensa kautta luopuneet Herrasta. Se on surullista. Jumalan voi nimittäin kieltää kahdella tavalla. Joko suullaan tai elämällään. Jos sanoo uskovansa Jeesukseen ja kuitenkin elämällään todistaa ettei usko, suun tunnustus on vailla perustetta ja tuudittaa väärään, valheelliseen turvallisuudentunteeseen.
Seurakunnan kaitsijat eli paimen ja vanhemmistojäsenet on asetettu vaativaan tehtävään ja sen tehtävän suorittamiseen tarvitaan seurakuntalaisten kunnioitus ja esirukoukset. Kunnioitus ei perustu siihen millaisia he ovat ihmisinä, sillä erehtymätöntä ja luonteensa puolesta täydellistä ihmistä ei ole, vaan heidän asemaansa. Vääränlainen arvostelu ja kielteinen sydämenasenne repii seurakunnan yhteishenkeä ja lisää rikkovien voimien vaikutusta.

Jos olemme tyytymättömiä seurakunnan vanhemmiston toimintaan meidän tulisi sitä enemmän heitä siunata ja rukoilla heidän puolestaan asettaen oman asenteellisuutemme Herran alttarille, ja niin Jumala voi rukoustemme kautta tarttua asioihin ja antaa kaitsijoille lisää näkökykyä ja oikeanlaista sydämen avarakatseisuutta totuudessa, myös oikeanlaista jämäkkyyttä kun sitä tarvitaan.
Arvostelulla olemme vain lisäämässä niiden asioiden voimaa ja vaikutusta joita arvostelemme. Tämä pätee kaikkiin auktoriteetteihin nähden. Uskovia on kehotettu rukoilemaan mm. hallituksen puolesta. Toki presidentin, eduskunnan ja hallituksen toimissa on paljon arvosteltavaa - mutta jos enemmän rukoilisimme kuten Sana kehottaa ja vähemmän arvostelisimme, kohta olisi oikeasti vähemmän arvosteltavaa!
Kuinka ei-uskovat kansanedustajat voivat päättää asioita oikein, jos emme uskovina rukoile heidän päätöstensä puolesta ja pidä rukoilevia käsiämme heidän yllään, siunaten heidän ajatusmaailmaansa? Kumpi siis on hallituksen ja eduskunnan vääristä päätöksistä enemmän vastuullinen Jumalan edessä: maan hallitus vai uskovat jotka oli kutsuttu rukoilemaan ja siunaamaan, mutta jotka laiminlöivät tehtävänsä?
Jos rangaistus jumalattomuuden tähden kohtaa maatamme, eikö se tule juuri seurakuntien ja seurakuntalaisten jumalattomuuden tähden, koska meidän oli tarkoitus olla valo ja suola?

Nämä hengelliset lait on syytä ottaa huomioon seurakunnissa. Vanhemmiston salatut synnit ja puolisydämisyydet vaikuttavat seurakunnan ilmapiiriin ja tapahtumiin kenties enemmän kuin mikään muu, koska he ovat hengellisesti vastuussa ja henkimaailma reagoi auktoriteetteihin. Juuri tämän tähden on seurakuntalaisten yksilökohtaisesti tarkistettava asenteitaan ja ryhdyttävä ilman väärää arvostelevaa mielenlaatua siunaamaan vastuussa olevia henkilöitä! Jos vanhemmistossa todella on syntiä - esimerkiksi haureuden synti tai kovasydämisyyden, anteeksiantamattomuuden tai lahkohenkisyyden ja puoluemielisyyden synti - joista ei ole tehty parannusta vaikka Herra on siitä asianomaisille henkilöille puhunut, niin Jumala voi ajallaan tuoda nuo synnit kaikkien nähtäväksi tai muulla tavalla siirtää asianomaiset henkilöt pois paikoiltaan, mutta se ei tapahdu seurakuntalaisten arvostelun ja kirousta tuottavan mielenlaadun tähden - tai jos se sen tähden tapahtuu, silloin on kyseessä sielunvihollisen työ ja vääryys! - vaan se tapahtuu siunauksen kautta: juuri sen tähden koska on rakastavia seurakuntalaisia jotka tahtovat elää ja toimia oikein myös Jumala pitää huolta siitä että heidän seurakuntansa menestyy totuudessa ja pyhityksessä.
Vaikka epäilen saattaako Jumala milloinkaan ja missään tapauksessa uskovaa ja ei-uskovaa yhteen voin kuitenkin ottaa huomioon tämän epätodennäköiseltä tuntuvan vaihtoehdon, ainakin teoriassa. Jos Jumalalla on jonkun kohdalla suunnitelma että tuo henkilö tulee myöhemmin uskoon puolisonsa rukousten kautta ja heistä tulee väkevä uskova pariskunta, ok. Sanan pohjalta minulla on kuitenkin syytä epäillä asiaa. Mutta teoriassa: vaikka näin olisikin - että uskovan ja ei-uskovan seurustelu, kunhan seurustelevat puhtaasti, on Herrasta ja hänellä on siihen suunnitelma - siitä huolimatta vanhemmiston tehtävä on varoittaa uskovaa ja neuvoa häntä.


6.
Entä eronneet? Onko eronneen ainoa mahdollisuus - jos ei mene takaisin yhteen aiemman puolisonsa kanssa - elää yksin?
Puhuin tästä eräässä tilaisuudessa hiljattain. Sanoin että uskovalla on oikeus ottaa puolisokseen kenet tahansa vastakaista sukupuolta oleva uskova eikä hänen tarvitse kysyä siinä Herran johdatusta. Mutta syytä kuitenkin olisi, koska Jumala tahtoo aina johdattaa parhain päin. Jos avioliitto hajoaa hänellä ei enää ole OIKEUTTA uuteen puolisoon. Hänen on siis elettävä yksin. Mutta - ja korostan että tämä on henkilökohtainen näkemykseni - Jumala joka on armollinen ja antaa armossaan synnit anteeksi, voi antaa ihmiselle tässäkin asiassa uuden alkamisen mahdollisuuden. Se ei kuitenkaan enää perustu ihmisen oikeuteen, vaan Jumalan armoon!
Silloin on syytä olla omassatunnossaan vakuuttunut että tuo henkilö on Jumalan minulle johdattama aviopuolisoksi. Voi nimittäin hyvin olla niin ettei Jumala johdata eronneelle uutta puolisoa. Tähän täytyy sitten vain tyytyä ja kunnioittaa Jumalan pyhyyttä.
Mutta jos Herra uuden puolison johdattaa, se on Hänen armoaan!
Avioliitto on pyhä ja Jumalan alkuperäinen tarkoitus on elinikäinen avioliitto. Hänen alkuperäinen tarkoituksensa on että aviopuolisot olisivat koskemattomia avioituessaan, koska aiemmat suhteet aina jättävät ihmiseen jäljen. Jos avioliitto kuitenkin kariutuu, uskova ei voi ajatella että hyvä, nyt sitten olen vapaa ottamaan itselleni uuden puolison. Jumala ei anna kristitylle tuollaisia "vapauksia" joissa elämääsuojelevat pyhät käskyt ja Hänen hyvät tarkoituksensa poljetaan lokaan. Rehellinen kristitty vie nämä asiat rukouksessa ristin juurelle ja etsii Herran ohjausta - silloin hänen uskonelämänsä juurtuu Kristukseen, jossa on ainoa tukeva pohja myös ihmissuhteisiin, avoimuus löytää Hengen hyvät neuvot kasvaen sitoutumisessa ja uskollisuudessa.

7.
Joka tapauksessa nämä ovat henkilökohtaisia ratkaisuja.
Vanhemmisto ei saa tehdä päätöstään kuulematta uskovaa ja keskustelematta hänen kanssaan. Mielestäni olisi ehkä aiheellista keskustella heidän kummankin kanssa, jotta myös ei-uskovalle tulisi selväksi miksi siinä seurakunnassa, johon hänen kumppaninsa kuuluu, ajatellaan niinkuin ajatellaan. Kun keskustelut on sitten käyty ja vanhemmisto on ilmoittanut kantansa ja perustelunsa asiaan, varoittaen uskovaa Raamatun sanalla ja kehottaen harkintaan ja - ennen kaikkea - itse omakohtaisesti kysymään näitä asioita Herralta ja antautumaan Hänen tahtoonsa, varsinainen ratkaisu on jätettävä ihmiselle itselleen.
Seurakunta ei saa sitoa ihmisen tahtoa eikä tehdä päätöstä hänen puolestaan. Lopullinen ratkaisu jää aina ihmiselle.
Jos henkilö tekee ratkaisun jota vanhemmisto ei voi hyväksyä ja jonka epäraamatullisuus ja vahingollisuus on hengellisesti nähtävissä, henkilö on mahdollisesti ja vanhemmiston harkinnan mukaan erotettava seurakunnasta. Se ei kuitenkaan tarkoita ettei häntä enää rakastettaisi. Päinvastoin.
Ensimmäisessä ja toisessa Korinttolaiskirjeessä kuvataan miltei äärimmäinen tapaus, jossa henkilö erotettiin erittäin jyrkästi ja rajua kielenkäyttöä käyttäen - "hyljättävä Saatanan haltuun" - seurakunnan yhteydestä. Jotta hän vihollisen rusikoimana havahtuisi näkemään että on ratkaisuillaan astunut ulos siunauksen ja varjeluksen piiristä ja joutunut turmion tielle, tekisi parannuksen ja antautuisi uudelleen kokonaisesti Herran pyhitettäväksi? Näin henkilö sitten tekikin ja Paavali antoi seurakunnalle ohjeen ettei näiden tule muistella henkilön lankeemusta vaan osoittaa hänelle eli parannuksen tehneelle ylenpalttista rakkautta "ettei hän ehkä menehtyisi liian suureen murheeseen", 2.Kor.2:7.

8.
Korostan vielä että vanhemmiston jäsenetkin ovat vain vajavaisia ihmisiä ja voivat erehtyä. Heillä on ratkaisuistaan suuri vastuu. Tänä päivänä tilanteet ovat yhä vaikeampia ja monimutkaisempia ja vaativat viisautta ja Hengen johdatusta.
Vai mitä sanot eräällä paikkakunnalla tapahtuneesta:
Uskovat aviopuolisot erosivat koska miehelle tuli identiteettikriisi. Oikeastaan persoonallisuuskriisi ja rankemman puoleinen. Hän alkoi seurustella toisen miehen kanssa, jonka myötä hänessä vahvistui tietoisuus että hän oikeastaan, psyykeltään ja haluiltaan on enemmän nainen kuin mies. Hän haki sukupuolenvaihdosleikkaukseen, kävi leikkauksen ja sen jälkeiset hormonihoidot läpi ja muutti nimensä. Eli hänestä oli nyt tullut "nainen".
Myöhemmin hän ymmärsi erehtyneensä! Rakkaus aviopuolisoon, josta hän oli eronnut, palasi hänen sydämeensä. Nyt he sitten tulivat seurakunnan paimenen luo koska tahtoivat mennä uudelleen avioon ja uudistaa liittonsa.
AJATTELE. Nämäkin ihmiset ovat rakkaita sieluja, Jumalan äärettömän rakkauden kohteita. Heitä ei voi kohdella joinain "tapauksina" vaan tärkeinä, yksilöllisinä ihmisinä.
Laittomuuden lisääntyessä ja haureuden hengen tehdessä tuhoa seurakunnissa yhä laajemmalti, joudutaan kohtaamaan ja pohtimaan yhä vaikeampia kysymyksiä. Ne on kohdattava avoimesti.
Vaikeuksien kanssa kamppailevat ja haavoitetut ihmiset tarvitsevat hoitoa. Seurakunnan on opittava sietämään rikkinäistä ihmistä, joka oireilee ja lankeaa tämän tästä, mutta kuitenkin tahtoo kulkea oikeaa tietä.
Siksi kannatan sielunhoidollista koulutusta ja myös psykologiseen puoleen perehtymistä seurakuntien vastuunkantajille. Se ei kuitenkaan saisi johtaa senkaltaiseen psykologisointiin jossa Jumalan sanan arvovalta ja Herran ohjaus unohtuu. Asioilla on puolensa.
Ja on syytä muistaa miksi tähän on jouduttu, miksi seurakunnissa on enemmän lankeemuksia, rikkinäisyyttä ja yhä oudompia tapauksia? Maailmallisuuden ja laittomuuden lisääntymisen tähden. Kun on sallittu synti ja väärällä psykologisoinnilla siunattu ihmisten synnilliset ratkaisut niihin puuttumatta. On rakkauteen vedoten katsottu sormien läpi avoliittoja ym.
Ei Raamattu turhaan sano:
"Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja." 2.Tim.3:1.
"Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia..." 2.Tim.4:3.
"Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät halua kuulla totuutta. He etsivät sellaisia opettajia, jotka puhuvat heidän mielikseen. Raamatun sanoma ei kiinnosta heitä. Huolettomina he seuraavat omia harhaanjohtavia päähänpistojaan." 2.Tim.4:3,4 Elävän Uutisen mukaan.

* * *

"Älköön kukaan pettäkö teitä tyhjillä puheilla, sillä semmoisten tähden kohtaa Jumalan viha tottelemattomuuden lapsia; älkää siis olko niihin osallisia heidän kanssaan. Ennen te olitte pimeys, mutta nyt te olette valkeus Herrassa. Vaeltakaa valkeuden lapsina - sillä kaikkinainen hyvyys ja vanhurskaus ja totuus on valkeuden hedelmä - ja tutkikaa mikä on otollista Herralle; älköönkä teillä olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan päinvastoin nuhdelkaakin niistä.
Sillä häpeällistä on jo sanoakin, mitä he salassa tekevät; mutta tämä kaikki tulee ilmi, kun valkeus sen paljastaa, sillä kaikki, mikä tulee ilmi, on valkeutta...
Katsokaa siis tarkoin, kuinka vaellatte: ei niinkuin tyhmät, vaan niinkuin viisaat, ja ottakaa vaari oikeasta hetkestä, sillä aika on paha...
Ja olkaa toinen toisellenne alamaiset Kristuksen pelossa."
Ef.5:6-13,15,16,21.

Siunausta veljet ja siskot.
Emme ehkä ajattele kaikista asioista aivan samalla tavalla, mutta etsitään koko sydämestä Herran tahtoa.