3- vuotta seurustelin katkonaisesti erään pojan kanssa, hän on elämäni rakkaus, ikinä en ole ketään kohtaan niin tuntenut ja tuskin tulen tuntemaan, menimme kihloihinkin hiljan ennen kuin, tämä kuoli siihen kun hänen paras kaverinsa työnsi hänet junan alle(huumesekoiluja, minä myös mukana, nykyään vasten tahtoani, mutku on velkaa)
vuosi ennemmin kauan bestiksenäni ollut ystäväni kuoli syöpään, sairasti pari vuotta, kirjoitin kirjeitä ja harrastuksen kautta kuulin hänen kuolleen,ei ollut halunnut minulle hänen äitinsä mukaan kertoa ettei selviä, ensin en sitä ymmärtänyt, nyt sen hyväksyn ja tajuan hän ajatteli vain parastani.
noiden jälkeen kaksi hyvää ystävää tehnyt itsemurhan, aika yllättäen, yritin auttaa mutta kun itsekkin on masentunut ja vakavasti sairas.(olen harkinnut itse murhaa, monesti yrittänytkin)lisäksi pitkäaikainen luotto ystäväni ja bestikseni kuoli sydänkohtaukseen, säikähtäessään kun sain sairaskohtauksen..tunnen syyllisyyttä asiasta, mutta tajuan etten voinut asialle mitään ja tiedän että hän ties kui välitin ja minä kuinka hän minusta.hänen kanssa jaoin kaiken ja näin joka päivä, itkin ja nauroin,
uusin ja hiljan tapahtunut menetys on oma iso veljeni, perhe on sekasorron partaalla,ja suru pohjaton.tunnen olevani yksin, veli oli mulle esimerkki, halusin aina tehä niinkuin hän, hän oli myös mies ihanteeni, sellaisen mä haluan tulevaisuudessa.kamalalta tuntuu katsoa isää, äitiä ja isovanhempia.koulussa ei jaksa ja kaikki tekeminen vaatii kauheasti ponnisteluja,masennus on siis viemäs musta voiton. kavereihin ei jaksais olla yhteydessä, mut tiiänpähä senkin et ei ne muhu hirveesti ois jos mä en ite yrittäis koska oon aina ollu se et nähään ja tehään sitä. enkä osaa näyttää pahaa oloani, mä vaan hymyilen vaikka kui rintaa viiltäs, sit iltaisin yksin itken ja nukkuminen jää pariin tuntiin.eräs kaupungilla huusi että veljes teki sitten itsarin kaverini ja kaikkien muiden kaupassa olleiden kuullen, sama tyyppi huutelee aina et terve ja muuta paskaa, ei tajuu olla hiljaa, lisäks poika kaveri hakkaa,vanhat tutut levittää paskaa ja haukkuu (joidenkin ihan keksittyjen juttujen takia) ja bestiksen kaveri soittelee iltaisin kui kohtelen bestistäni huonosti sun muuta.
tuntuu pahalta ja itseni olsin jo kauan sitten tappanut, jos ei bestistäni, vanhempiani ja muita ystäviä olsi, veljeni ansiosta tiedän minkä tuskan se tuottaa vanhemmille, ja ystävieni menetysten tähen tiän minkä tekisin rakkaille kavereilleni.mut onneksi on sairauden takia aikaa vain syyslomaan , pääse täält ilman et täytyy ite se tehdä. vaik sekin sydäntä viiltää et täytyy ystäville sanoo näkemiin ja vanhemmille.
vuosi ennemmin kauan bestiksenäni ollut ystäväni kuoli syöpään, sairasti pari vuotta, kirjoitin kirjeitä ja harrastuksen kautta kuulin hänen kuolleen,ei ollut halunnut minulle hänen äitinsä mukaan kertoa ettei selviä, ensin en sitä ymmärtänyt, nyt sen hyväksyn ja tajuan hän ajatteli vain parastani.
noiden jälkeen kaksi hyvää ystävää tehnyt itsemurhan, aika yllättäen, yritin auttaa mutta kun itsekkin on masentunut ja vakavasti sairas.(olen harkinnut itse murhaa, monesti yrittänytkin)lisäksi pitkäaikainen luotto ystäväni ja bestikseni kuoli sydänkohtaukseen, säikähtäessään kun sain sairaskohtauksen..tunnen syyllisyyttä asiasta, mutta tajuan etten voinut asialle mitään ja tiedän että hän ties kui välitin ja minä kuinka hän minusta.hänen kanssa jaoin kaiken ja näin joka päivä, itkin ja nauroin,
uusin ja hiljan tapahtunut menetys on oma iso veljeni, perhe on sekasorron partaalla,ja suru pohjaton.tunnen olevani yksin, veli oli mulle esimerkki, halusin aina tehä niinkuin hän, hän oli myös mies ihanteeni, sellaisen mä haluan tulevaisuudessa.kamalalta tuntuu katsoa isää, äitiä ja isovanhempia.koulussa ei jaksa ja kaikki tekeminen vaatii kauheasti ponnisteluja,masennus on siis viemäs musta voiton. kavereihin ei jaksais olla yhteydessä, mut tiiänpähä senkin et ei ne muhu hirveesti ois jos mä en ite yrittäis koska oon aina ollu se et nähään ja tehään sitä. enkä osaa näyttää pahaa oloani, mä vaan hymyilen vaikka kui rintaa viiltäs, sit iltaisin yksin itken ja nukkuminen jää pariin tuntiin.eräs kaupungilla huusi että veljes teki sitten itsarin kaverini ja kaikkien muiden kaupassa olleiden kuullen, sama tyyppi huutelee aina et terve ja muuta paskaa, ei tajuu olla hiljaa, lisäks poika kaveri hakkaa,vanhat tutut levittää paskaa ja haukkuu (joidenkin ihan keksittyjen juttujen takia) ja bestiksen kaveri soittelee iltaisin kui kohtelen bestistäni huonosti sun muuta.
tuntuu pahalta ja itseni olsin jo kauan sitten tappanut, jos ei bestistäni, vanhempiani ja muita ystäviä olsi, veljeni ansiosta tiedän minkä tuskan se tuottaa vanhemmille, ja ystävieni menetysten tähen tiän minkä tekisin rakkaille kavereilleni.mut onneksi on sairauden takia aikaa vain syyslomaan , pääse täält ilman et täytyy ite se tehdä. vaik sekin sydäntä viiltää et täytyy ystäville sanoo näkemiin ja vanhemmille.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kirjoituksestasi ei oikein ottanut selkoa.oletko itse vakavasti sairas?olet sinä elämässäsi kokenut surua ja rakkaiden ihmisten menetystä.en aikonut ensin vastata tähän mutta asia jäi jotenkin vaivaamaan minua..en tiedä osaanko auttaa tai helpotanko oloasi.oletko ajatellutv purkaa surusi ja ajatuksesi paperille?minua tunteiden purkaminen auttoi surussani.kirjoitin veljeni ja minun yhteisistä lapsuuden leikeistä,ensi humalasta ym.asioista joita koimme yhdessä..näin sieluni silmin veljeni siinä vierelläni kun kirjoitin kokemuksistamme...syylisyydentunteesta kun en auttanut veljeäni hänen ahdingossaan.veljeni kuoli omankäden kautta...aikaisemmin hän kertoi ettei näe enään joulua...hän toteutti aikeensa syksyllä.surun kanssa pystyy elämään.ajattele niitä kauniita ja hyviä asioita joita sinulla oli ystäviesi kanssa ja ajattele niin että heillä on siellä nyt hyvä olla...ymmärsin että poikaystäväsi lyö sinua?älä anna hänen kohdella sinua noin.ei sellainen ole aitoa rakkautta toisen pahoinpitely..toivon sinulle kaikkea hyvää elämässäsi eteenpäin..pitkän pimeän tunnelin päässä loistaa vielä sinullekkin valo.