Miksi kaikki pienenee ja kallistuu

Moi. Miksi kaikki tässä maailmassa pienenee ja kallistuu. Asun Lappeenrannassa ja täällähän saa näitä atomeja ja vetyjä. Pienenä poikana muistan kun kävin torilla riitti atomi kinkulla ja hyvä kun jaksoi sellaisen kokonaan syödä. Nykyään kun ruokatunnilla käy joskus samaisissa kojuissa menee vety kaikilla ja jopa kasi ja tuntuisi että kolmaskin uppoaisi jos vain kehtaisi. Mutta ostappa kaksi vetyä samalla rahalla syöt keski hintaisessa ravintelissa noutopöydästä lounaan.

Mutta Lokit on muuten kasvanu ihan perkeleesti eiks muuten olekkiii?
2182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ehkäpä sinä olet kasvanu ja tarttet enempi sitä syötävää.

Totta muuten, on McDonaldsin hampparitkin pienentyny ympärysmitaltaan.

Toisaalta halparuokaketjujen lisääntyessä Mc jää kyllä kirkkaasti pronssille pöperöissään muutenkin. Hesen roskaruoka sentään vielä maistuu jollekin syötävälle.

Äänestä
  • Ei oo Mc.n purilaiset pienentyneet. Meinaan jos katsot niitä mainoksissa. Käyn istse erittäin harvoin purilaisella. Viimeksi käydessäni, en uskaltanut tilata Bic Macia, kun se on niin iso kuvissa. Söin siis juustohampurilaisen. Syötyäni menin snagarille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


JUH kirjoitti:

Moi. Miksi kaikki tässä maailmassa pienenee ja kallistuu. Asun Lappeenrannassa ja täällähän saa näitä atomeja ja vetyjä. Pienenä poikana muistan kun kävin torilla riitti atomi kinkulla ja hyvä kun jaksoi sellaisen kokonaan syödä. Nykyään kun ruokatunnilla käy joskus samaisissa kojuissa menee vety kaikilla ja jopa kasi ja tuntuisi että kolmaskin uppoaisi jos vain kehtaisi. Mutta ostappa kaksi vetyä samalla rahalla syöt keski hintaisessa ravintelissa noutopöydästä lounaan.

Mutta Lokit on muuten kasvanu ihan perkeleesti eiks muuten olekkiii?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu