Hei!
Kirjoitan tänne,koska en tiedä mille muullekaan palstalle voisin. Minulla ei ole toistaiseksi mielipidettä sivareista mutta arvostus nousisi kattoon mikäli moni vastaisi minulle.
Menin armeijaan kovakuntoisena urheilijana kesällä 1996.Minulla oli suuria aatteita että armeiaj kuuluu isänmaanpuolustukseen.Puhuin vakavissani että minä puolustan verelläni isänmaata koska niin teki ukkinikin. Sanoin ääneen että minun kuuluu kuolla maani puolesta(jos tilanne niin vaatii), koska kuin ihmeen kaupalla ukkini jäi henkiin sodasta.
Lukioni ei ollut mennyt hyvin, olin panostanut kaiken tarmoni tuolloin urheilulle. Armeijassa yritin parhaani,ahkerana mutta taitamattomana vaatteiden viikkaajana koin heti vaikeuksia. Jatkoin sisulla eteenpäin ja kestin kaikki simputukset mitä yksikössämme rikottiin yleisiä (ylpalvo) sääntöjä vastaan. Juoksimme loma puut päällä tykkihallia ympäri vähän ennen lomille pääsyä,henkilökohtaisella tasolla arvosteltiin julkisesti...
Veren maku suussa menin(pääsin) aliupseerikouluun. Kovakuntoisena kestin hyvin loputtomat metsä päivät ja yöt,mutta oman hankaluutensa toi minun hidas teoria oppiminen. Vaikka olen matemaattisesti lahjakas ja erikoisen kova päässälaskija (olen melkein mensan jäsen),vie uuden asian opiskelu ja sen oppiminen minulta hirvittävän kauan. AUK:issa tuli ongelmia,kun joudun uusimaan teoria kokeita ja väsymys tilassa muistini ei yksinkertaisesti toiminut. Aliupseerikoulussa osastollani ei ollut ketään oikeaa kaveria.Henki oli huono ja paljon puhuttiin selän takana pahaa sekä jos teki virheen se tuotiin nopeasti kaikkien kuultavaksi. Monesta AUK:n kaverista tulee mieleen stevari.Henkilö, joka osaa terävällä kielellään leikkiä pikkupomoa ja loukata toista tehokkaasti Minulle tuli uhka että erotettaisiin AUK:ista ja palaisin muiden ei johtahjakoulutukseen päässeiden joukkoon. Siinä vaiheessa puhkesin itkuun ja tajusin kuinka kovaa tää kaikki on.
Selvitin AUK:n aikanaan ja sain kehuja toimiessani laskijana kuulema käsittämättömästä päässälaskutaidostani(osastoni ei tarvinnut laskimia).
Alikersanttina toimiessani jouduin hankaluuksiin erään yliluutnantin kanssa. Hän kiusasi minua minkä kerkesi. Kun kerran yksikössämme järjestettin kertauskoulutus kaikille skappareille,saatiin me alikessutkin tehdä niitä tehtäviä.Tehtävät olivat tykin lentoradan laskemista Tämä kiusaaja yliluutnantti oli tehnyt sitten mallivastaukset kuulakärkikynälllä.Minä huomasin mallivastauksissa räikeän virheen, eikä kukaan kantahenkilökunnastakaan ollut nähnyt sitä. Voitte kuvitella mikä oli paskan määrä mitä minulle seurasi seuraavina viikkoina.
Tämä katkeruus kasvoi niihin mittoihin,että olen ottanut tämän skapparin henkilötiedot esille. Tutkin netistä tietoa mitä hänen elämässään on tapahtunut minäkin vuonna (tiedän hänen yhteytensä),sekä minulla on tiedossa hänen poikansa ja vaimonsa nimi. Olen myös soittanut puhelinkioskista hänen kännykkäänsä muutamia kertoja puhumatta mitään. En oikeasti tiedä mitä teen sille miehelle tai hänen nyt varhaisnuorelle pojalleen kun päässäni naksahtaa.
Mikäli Sinä sivari tai totaali jaksoit lukea tämän, arvostan Sinua. Tiedät myös mitä minä olen joutunut kokemaan. Ehkä tämä katkeruus ei kumminkaan ole vivan arvoista,sillä onhan kotiutumisestakin jo 9 vuotta.
Armeijan takia kaukaisella paikkakunnalla jalkapalloilijan urani "kovalla tasolla" katkesi.
Olen miettinyt jälkikäteen olisinko terveempi ihminen ja hyvätasoinen jalkapalloilija jos en olisi valinnut armeijaa.
Ystäväni,olet totaali,sivari tai intin käynyt,vastaathan minulle...toivon ettei sheriffikään poista tätä minun kirjoitustani, koska tämä on kaikki täysin totta.
Kirjoitan tänne,koska en tiedä mille muullekaan palstalle voisin. Minulla ei ole toistaiseksi mielipidettä sivareista mutta arvostus nousisi kattoon mikäli moni vastaisi minulle.
Menin armeijaan kovakuntoisena urheilijana kesällä 1996.Minulla oli suuria aatteita että armeiaj kuuluu isänmaanpuolustukseen.Puhuin vakavissani että minä puolustan verelläni isänmaata koska niin teki ukkinikin. Sanoin ääneen että minun kuuluu kuolla maani puolesta(jos tilanne niin vaatii), koska kuin ihmeen kaupalla ukkini jäi henkiin sodasta.
Lukioni ei ollut mennyt hyvin, olin panostanut kaiken tarmoni tuolloin urheilulle. Armeijassa yritin parhaani,ahkerana mutta taitamattomana vaatteiden viikkaajana koin heti vaikeuksia. Jatkoin sisulla eteenpäin ja kestin kaikki simputukset mitä yksikössämme rikottiin yleisiä (ylpalvo) sääntöjä vastaan. Juoksimme loma puut päällä tykkihallia ympäri vähän ennen lomille pääsyä,henkilökohtaisella tasolla arvosteltiin julkisesti...
Veren maku suussa menin(pääsin) aliupseerikouluun. Kovakuntoisena kestin hyvin loputtomat metsä päivät ja yöt,mutta oman hankaluutensa toi minun hidas teoria oppiminen. Vaikka olen matemaattisesti lahjakas ja erikoisen kova päässälaskija (olen melkein mensan jäsen),vie uuden asian opiskelu ja sen oppiminen minulta hirvittävän kauan. AUK:issa tuli ongelmia,kun joudun uusimaan teoria kokeita ja väsymys tilassa muistini ei yksinkertaisesti toiminut. Aliupseerikoulussa osastollani ei ollut ketään oikeaa kaveria.Henki oli huono ja paljon puhuttiin selän takana pahaa sekä jos teki virheen se tuotiin nopeasti kaikkien kuultavaksi. Monesta AUK:n kaverista tulee mieleen stevari.Henkilö, joka osaa terävällä kielellään leikkiä pikkupomoa ja loukata toista tehokkaasti Minulle tuli uhka että erotettaisiin AUK:ista ja palaisin muiden ei johtahjakoulutukseen päässeiden joukkoon. Siinä vaiheessa puhkesin itkuun ja tajusin kuinka kovaa tää kaikki on.
Selvitin AUK:n aikanaan ja sain kehuja toimiessani laskijana kuulema käsittämättömästä päässälaskutaidostani(osastoni ei tarvinnut laskimia).
Alikersanttina toimiessani jouduin hankaluuksiin erään yliluutnantin kanssa. Hän kiusasi minua minkä kerkesi. Kun kerran yksikössämme järjestettin kertauskoulutus kaikille skappareille,saatiin me alikessutkin tehdä niitä tehtäviä.Tehtävät olivat tykin lentoradan laskemista Tämä kiusaaja yliluutnantti oli tehnyt sitten mallivastaukset kuulakärkikynälllä.Minä huomasin mallivastauksissa räikeän virheen, eikä kukaan kantahenkilökunnastakaan ollut nähnyt sitä. Voitte kuvitella mikä oli paskan määrä mitä minulle seurasi seuraavina viikkoina.
Tämä katkeruus kasvoi niihin mittoihin,että olen ottanut tämän skapparin henkilötiedot esille. Tutkin netistä tietoa mitä hänen elämässään on tapahtunut minäkin vuonna (tiedän hänen yhteytensä),sekä minulla on tiedossa hänen poikansa ja vaimonsa nimi. Olen myös soittanut puhelinkioskista hänen kännykkäänsä muutamia kertoja puhumatta mitään. En oikeasti tiedä mitä teen sille miehelle tai hänen nyt varhaisnuorelle pojalleen kun päässäni naksahtaa.
Mikäli Sinä sivari tai totaali jaksoit lukea tämän, arvostan Sinua. Tiedät myös mitä minä olen joutunut kokemaan. Ehkä tämä katkeruus ei kumminkaan ole vivan arvoista,sillä onhan kotiutumisestakin jo 9 vuotta.
Armeijan takia kaukaisella paikkakunnalla jalkapalloilijan urani "kovalla tasolla" katkesi.
Olen miettinyt jälkikäteen olisinko terveempi ihminen ja hyvätasoinen jalkapalloilija jos en olisi valinnut armeijaa.
Ystäväni,olet totaali,sivari tai intin käynyt,vastaathan minulle...toivon ettei sheriffikään poista tätä minun kirjoitustani, koska tämä on kaikki täysin totta.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Aika ikävä juttu, ei voi muuta sanoa. En oikein tiedä mitä vastata tähän...
Voisiko olla, että olit liian hyvä armeijassa,kun olit kovakuntoinen ja äärimmäisen hyvä päässälaskija? Jatkuvasti kuulee juttua, että armeijassa pärjää helposti kun ei ole missään asiassa ekana, eikä missään viimesenä, eikä missään asiassa hyvä, mutta ei missään huonokaan. Luulen että armeijasi olisi voinut sujua paremmin, jos olisit ollut sitä perustylsää harmaata keskivertomassaa, mitä suurin osa on. Erotuit joukosta, ja siitähän ei varmasti hyvää seuraa intissä.
En ole käynyt armeijaa, joten tietenkään ei ole omia kokemuksia asiasta. Mutta kuullun perusteella olen sitä mieltä, että armeijassa parhaimmat, muusta joukosta erottuvat yksilöt saavat kärsiä kaikista eniten.
Jaa-a, en tiedä olitko viisas.. Tuollainen katkeruus kuulostaa jo aika vakavalta. Varmasti sivari olisi ollut parempi vaihtoehto sinulle, ensisijaisesti mielenterveyden takia.
Mitä isänmaallisuuteen ja velvollisuuden suorittamiseen tulee, ovat intti ja sivari lähes tasavertaisia. Totaalikieltäytyminen on suomessa rikos (mielipiderikos), joten en ota siihen kantaa. Itse olen sivari, mutta silti isänmaallinen ja velvollisuuteni maatani kohtaan tehnyt, enkä haluaisi muussa valtiossa asua.
Olet armeijan käynyt ja tunnut asialliselta kaverilta (mikä on tällä palstalla harvinaista!), kysyisin sinulta, että koitko armeija aikanasi että nyt olet kasvanut mieheksi, ja että oliko johtajakoulutuksesta oikeasti hyötyä sitten siviilielämässä?
Noihin kahteen väittämään en ole koskaan uskonut, enkä koskaan saanut hyvää vastausta.
Toivottavasti pystyt joskus unohtamaan kaiken sen mitä sait kokea.
Hei!
En kai ihan liian hyväkään ollut, mutta joiltakin osilta en ollut tarpeeksi hyvä menestymään tuossa ympäristössä.
Kysymyksesi oli hyvä,yritän vastata siihen.
Vrusmies palvelukseen kuuluu monia,ellen sanoisi kymmeniä,rasteja. Rasteilla alikersantti opettaa alokkaille jonkin asian, näin ihan rynnäkkökiväärin käsittelystä telamiinan kaivamiseen.
Monesti alikessut vain suurpiirteisesti komentavat alokkaita,ja pitävät rastin näennäisesti.Lopussa alikessu kysyy vihaisesti onko kysyttävää ja kukaan alokas ei uskalla kysyä ja asia on muka opittu. Ainakin meidän yksikössä moni asia meni uusilta alokkailta ohi.
Kun olin rastia pitämässä esim.tykin suuntauksesta, monet alokkaa ihmettelivät kun minua ei tarvinnut niin herrotella ja esitin asian epäsotilaalisesti,rennosti. Jokainen sai kysellä ja yhdessä katteltiin,ja väitän että jokainen oppi opettamani asian.Tai ainakin hetkeksi,uuden asianhan oppiminen täysin voi vaatia kymmeniä rasteja yksilöstä riippuen.
Monet kollegani alikessut haukkuivat aina tuvassamme alokkaita,ja höpisivät ku ei ne mitään opi.Minä olin hiljaa.
En myöskään itse juoksuttanut kertaakaan alokkaita "taakse poistu"-komennolla,vaikak ite juoksin satoja kertoja.Tosin pidin juoksemisesta.
Koin alikersanttina olevani kouluttajan asemassa, en esimiehen.
Kuten totesin,en toiminut opetuksissanikaa aivan armeijan tyylillä.
Kumminkin toimin ryhmänjohtajana ja uskoisin sen antavan valmiuksia jossain määrin johtamiseen. Ei kumminkaan siinä määrin,että kaikki vaivannäkö armeijassa olisi sen arvoista.
Uskoisin tulevaisuudessa johtajana räätälöin ominaisuuteni ihan työympäristön mukaan, ja ei kyllä aliupseerikoulussa opittu suureksi johtajaksi.
Ehkä aliupseerikoulu karsii heikot yksilöt,ja näin ollen hieman vahvemmista tulee johtajia.
Tietysti jos työpaikkana on stevarin hommat,ja pitää osata lyhyesti ja ytimekkäästi komentaa ihmisiä niin armeijasta voi olla hyötyä. Myöskin armeijassa oppii vittuilemalla ja nolaamalla saamaan ihmisiä toimimaan haluamallaan tavalla.
Ei kylläkään minun juttuja.
En tiedä kasvoinko mieheksi armeijassa, kotiutumisestanihan on 9 vuotta. Ainakin olin katkerampi ja kuulema sellainen persoonallinen hymy oli minun olemuksestani hävinnyt. Myöskin aina valvotessa ja pahalla päällä ollessa kotiuduttuani alkoi öisin tulemaan negatiiviset muistot ihan lapsuudesta esiin.
Mielestäni olin silloin kauan jo ennen armeijaa omavarainen ja vastuullinen ihminen.Joillakin ihmisillä armeija muuttaa parempaan suuntaan,mutta minulla oli jo ennestään vastuulisuutta ja omavaraisuutta muita ihmisiä kohtaan.
Armeijassa ei välitetä ihmisestä. Eräskin vänrikki kuoli varusmiepalveluksemme aikana, ja yksikkömme päällikkö ei pitänyt muistona edes hiljaista hetkeä yksikössämme hänelle.
Toivottavasti tämä auttoi hieman kysymykseesi, johon ei ole helppoa vastata yksiselitteisesti.
Armeijassahan alikessu vaatii suoran vastauksen joko 'kyllä' tai 'ei'. Välimuotoja ei ole.
Siviiliympäristössä tajuaa että on olemassa miljoonia kysymyksiä joihin on oltava muita vastauksia kuin vain noi ääripäät 'kyllä' ja 'ei'.
Silti teit oman valintasi, ja sinulla on täysi vastuu päätöksestäsi. Ei kannatta silti jossitella. Sinä luot oman kokemuksesi ja tuolla tiedolla ja kokemuksella jonka sait armeijasta luulisi auttavan sinua myös eteenpäin elämässä.
Hyvää jatkoa sinulle !
se turha nöyryyttäminen vie mehut miehestä kuin miehestä, täytyisi vain osata antaa takaisin samalla mitalla.
Yksi kaveri antoi turpiin armeijassa ollessaan ainakin viidelle epäasialliselle sällille, mukana pari ylempiarvoistakin, ja kyseessä on kuitenkin ystävällinen ja pitkäpinnainen oman arvonsa tunteva nuorukainen...
Kyllä siellä pomoiksi mulkkuja osataan valita, en kyllä tiedä millä perusteilla sellaisia pikkunatseja saadaan kaivettua, luulisi että sotatilanteessa joutuisivat "vahingossa" omiensa tulituslinjalle...viisaus ja inhimillisyys ainakin monilta puuttuu..
Olipa koskettava tarina... toivottavasti et ole alkanut kastelemaan punkkaasi öisin.
Niinpä niin. Onkin hyvä kysymys, millaisia valmiuksia jos minkäänlaisia armeija antaa elämää varten.
Loppujen lopuksi kyse on sukupolvesta toiseen jatkuneesta traditiosta, simputuksen ja vitutuksen siirrosta seuraavaan sukupolveen. Preussilaiseen sotilaskuriin kuulunut nöyryyttäminen pulpahtaa aina silloin tällöin pinnalle paljaimmillaan.
On vaatinut suurta rohkeutta kyseenalaistaa näitä armeijan "arvoja". Itse palvelin 11 kuukautta, erikoiskoulutettuna, ja sainpa sentään peräti korpraalin natsat.
Miten tuo 11 kuukautta on minua myöhemmin työuralla tai elämässä hyödyttänyt? Ei mitenkään. Sama se, vaikka olisin käynyt sivarin.
Jollain tapaa isänmaallisena ihmisenä ja isovanhempiemme verisiä uhrauksia kunnioittaen sentään kävin armeijan. Aikanani 1989-90 asenteet olivat vielä tiukkoja.
Nyt Suomessa, jossa eräät havittelevat NATO-jäsenyyttä, olen aika ymmälläni. NATO:n intressejä vartenko minä 11 kuukauttani palvelin?
Sain koulutuksen aselajiin, joka on tätä nykyä vanhentunut ja jonka joukko-osastoja lakkautetaan. Tosipaikan tullen sotaa ei käytäisi minun aselajillani eikä minun koulutuksellani olisi pätkänkään arvoa.
Itselläni oli onni olla,komppanianpäälikkönä toimivan yliluutnantin(sittemmin kahden presidenttimmen adjutanttina ja kenraalina eläkkeelle siirtyneen komentajan) alaisuudessa.
Tuona aikana yleensä,armeijan palvelukseen oli ajautunut väki joka syystä tai toisesta ei sivilitöissä ehkä olisi pärjännyt, lähes kaikki kapiaiset tuntuivat olevan enemmän taikka vähemmän kusipäitä.
Kuitenkin oli poikkeuksia,kyseisen henkilön kohdalla puolustusvoimat ei olisi voinut parempaa valintaa tehdä, hänen alaisuudessaan maanpuolustus olisi tuntunut kunniatehtävältä.
Luullin että puolustusvoimat ovat pystyneet siivomaan rivistönsä, mutta syystä tai toisesta sinnekin näyttää aina ajautuvan sopimatonta porukkaa.
Ikävää tässä on se, että tehtävään sopimattomuus ei rajoitu vain kyseisiin johtohenkilöihin vaan kuten huomasitkin paskalla on taipumus valua aina alaspäin.
Pyyhi pois katkera kokemus ja käännä se voimavaraksesi.
on opettaa nuoret miehet tuhoamaan ja tappamaan mahdollisimman tehokkaasti. Kun kaikki opettajat ovat tuon tappohengen syvästi elähdyttämiä, on hyvin ymmärrettävää, että armeijan arkipäivään liittyy paljon järjettömiä negatiivisia asioita, simputusta, mollausta, halveksuntaa, lannistamista, oman tahdon riistoa, jne, jne. Koko armeijailmiö on suunnattoman negatiivinen tarkoitusperiltään kaikenkaikkiaan.
Tuo "miestenkoulu" on mielettömin koulu minkä ihminen on keksinyt. Tuosta koulusta tuskin kukaan selviää täysin terveenä. Mielen sopukoihin jää ikäviä asioita, jotka seuraavat mukana läpi elämän. Toiset osaavat vain paremmin unohtaa kuin toiset. Sinua nuo pahat ajatukset vaivaavat vielä 9 vuoden kuluttuakin. Omista armeijakokemuksistani on jo lähes puoli vuosisataa. Minuun "miestenkoulu" kylvi suunnattoman inhon koko instituutiota kohtaan, inho vaan vanhemmiten pahenee.
Sodat ovat kansojen johtajien epäonnistumisia, joista kansat pannaan kärsimään. Johtajat saisivat tapella keskenään, jos huvittaa.
Isänmaallisuuden ja maanpuolustuksen jätän viisaampien pohdittavaksi. Minä en vaan voi koskaan hyväksyä sitä, että erimielisyydet naapureiden välillä ratkotaan tappamalla ja tuhoamalla. Ihmisen on jo aika keksiä muita, sivistyneempiä, keinoja.
Neuvostoliittolainen tappoi isäni ja poikani on sivari, siitä olen kiitollinen, tässä vähän taustaa näille ajatuksilleni.
Sinä katkeroitunut mies ja minä yrittäkäämme unohtaa ja etsiä elämään iloisempia näkökulmia, vaikkapa katselemalla auringon kultaamia syksyn lehtiä.
Armeijan todellinen tarkoitus on juuri se että siellä opetellaan tappamaan ihmisiä mahdollisen sodan varalta.
Tämä on tietenkin näiden armeijan kannattajien äärimmäisen vaikea asia myöntää, mutta heidän on ihan turha kieltää tosiasioita kun jokainen tietää sen mikä armeijan todellinen tarkoitus on ja mitä varten se on olemassa.
Jos armeijassa ei opeteltaisi tappamista, niin siinä tapauksessa kaikkia näitä aseita ei siellä edes tarvittaisi.
Lisäksi armeijan elämänarvot ovat lähinnä äärioikeistolaisia, sen vuoksi siihen kuuluu kaikenlainen simputus, syrjintä, rasismi ja viha kaikkea erilaisuutta kohtaan.
Suurimmaksi osaksi armeijan toiminta perustuu myös propagandaan jonka tarkoitus on saada nuorista miehistä mahdollisimman isänmaallisia, maanpuolustustahtoisia kansalaisia jotka hyväksyvät väkivallan ja tappamisen sodan aikana koska siitä sodassa on juuri kyse.
Itse olen sivari, joten tuskin olen mitään menettänyt siitä kun en mennyt armeijaan näiden sotahullujen alistettavaksi jotka olisivat yrittäneet aivopestä minusta ääri-isänmaallista fasistia jolla olisi kova viha venäläisiä kohtaan.
Rauhankannattajana en hyväksy ollenkaan sitä että erimielisydet valtioiden välillä ratkaistaan tappamalla toisia ihmisiä, lisäksi nämä eniten toisia ihmisiä tappaneet sotilaat saavat kunnioitusta juuri näiden pahojen tekojensa takia.
Mielestäni toisten ihmisten tappaminen on kaikkea muuta kun sankarimaista, hienoa tai ihailtavaa.
Tajuatko kuinka paljon postaat tälle forumille? Tuo viesti, johon vastasit oli erittäin mielenkiintoinen, mutta heti kun näkee DF:n replyn perässä mieliala lässähtää.
Olen itsekin sivari ja luultavasti tuet mielipiteitäni, siitä ei ole kyse, mutta tällä palstalla kaikilla menee hermo tuohon sinun copypastefloodaukseesi. Olkoonkin, että monet superkärjistykset, joita latelet osuvat oikeaan suuntaan, mutta tuollainen fanaattinen paskansylkeminen ja argumentoinniltaan punaniskojen tasolla laahaava oksennus kääntyy itseään vastaan (provona toimii siis todella hyvin jos tässä on kyse siitä). Jos todella väität olevasi rauhan mies, niin rauhoitu ja mieti asioita oikeasti.