Homesairaus (faktatietoa kirjallisuudesta)

hilkkaliisa

Nisuiisu väittää että homesairauksista "ainoa" on allergine alveoliitti. Aiheuttaa se home muutakin:

Yleisimpiä homealtistuksen aiheuttamia sairauksia:

Salkinoja - Salosen mukaan monet tutkimusryhmät (Maroni & Lundgren 1998, Anders-son 1996, Reijula 1998, Rylander 1995, Johanning, Hodgson 1995) ovat havainneet, että sisätilojen mikrobikasvustot liittyvät niille altistuvan ihmisen sairastumiseen, mutta ei ole olemassa mitään tiettyä ”hometalotautia” tai ”sisäilmasyndroomaa”, vaan terveyshaitat ovat eri ihmisillä ja eri taloissa erilaisia (Salkinoja - Salonen 1999, 51).

Nykyisen käsityksen mukaan home voi olla eräiden sairauksien aiheuttaja, näitä ovat allerginen nuha, astma, homepölykeuhko eli allerginen alveoliitti, ODTS ja eräät yli-herkkyyssairaudet, jotka liittyvät homeiden aiheuttamaan kolonisaatioon (mikrobin asettuminen limakalvolle aiheuttamatta kudosta tuhoavaa tautia) alemmissa ilmateissä – esim. allerginen bronkopulmonaarinen aspergilloosi, jonka kaltaista allergista bronkopulmonaarista mykoosia (liite 1) voivat myös eräät muut homeet aiheuttaa.(Seuri 2004, henkilökohtainen tiedonanto.)

Joissakin kohteissa kosteusvauriomikrobeille altistuneet saattavat sairastua suurena joukkona, joka kuitenkin on melko harvinaista. Esimerkkinä Luonetjärven varuskuntasairaala, jossa oli ollut vuosia runsaasti erilaisia kosteusvaurioita ja niihin liittyviä mik-robikasvustoja. (Seuri, Husman, Kinnunen, Reiman, Kreus, Kuronen, Lehtomäki, Paa-nanen 2000, Indoor Air 2000; 10:138-145.)

Jantusen (2001, 117) mukaan homeet ja hiivat voivat aiheuttaa immuunivasteeltaan heikentyneelle henkilölle (esim. pahanlaatuisia veritauteja potevat, elinsiirtopotilaat, sytos-taatteja saavat henkilöt) suoran tulehduksen, esim. Aspergillus-homeiden aiheuttama aspergilloosi (Jantunen 2001, Duodecim 2001;117 (17): 1715-9.) Ramsayn ja Tapiovaaran (2004) mukaan ne voivat aiheuttaa tulehduksia myös välikorviin (Asper-gillus, Penicillium, Candida) ja poskionteloihin (Mucor: mucormycosis liite 1/5). Tu-lehdukset voivat olla septisiä (verenmyrkytystä synnyttävä) ja kuolleisuus niihin on suu-ri. (http://personal.fimnet.fi/laakari/hannu.tapiovaara/allerginen_sinuiitti.htm tulostettu 3.5.2004.)

Allerginen nuha voi puhjeta kosteusvaurioaltistuksen seurauksena, IgE-välitteinen herkistyminen kosteusvauriomikrobeille on mahdollinen, mutta tavallisempaa on niiden katalysoima herkistyminen yleisesti allergista nuhaa aiheuttaville pölyille: pölypunkeille, siitepölyille ja eläinpölyille. Kosteusvauriokohteissa esiintyy yleisesti pöly- ja varastopunkkeja, joka mahdollistaa tavallista helpomman herkistymisen niillekin. Kosteusvauriotilojen sisäilman epäpuhtaudet raivaavat tietä IgE-välitteiselle herkistymiselle aiheuttamalla ilmateiden limakalvolle vaurioita, jolloin immunologisesti aktiivisia allergeeneja pääsee tunkeutumaan limakalvoon. (Malmberg, Rinne 1999, 214-219.)

Allergisessa nuhassa oireet johtuvat nenän limakalvon tulehduksesta, joka aiheuttaa turvotusta (nenäntukkoisuus), vesinuhaa ja liman erittymistä, aivastelua, nenän kutinaa, usein silmien sidekalvot reagoivat samanaikaisesti (punoitus, kutina, roskan tunne…). Tavallisimpia komplikaatioita ovat poskiontelotulehdukset ja hajuaistin huononeminen sekä joskus nenäpolyypit. (Ruoppi, YKT 9.6.2003.) Allerginen nuha usein edeltää ast-maan sairastumista. (Nordman 2002, 171).

Astma on keuhkoputkien limakalvojen tulehduksellinen sairaus. Astmassa esiintyy tyypillisesti yleistä keuhkoputkien ahtautumista, joka vaihtelee lyhyessä ajassa joko itsestään, ulkoisten tekijöiden tai lääkkeen vaikutuksesta. (Klaukka, Haahtela 1996, 9.) Homeastma on vaikea astma. Se on todettu kansainvälisessä tutkimuksessa: BMJ 2002;Volume 325 24 August:411 Sensitisation to airborne moulds and severity of asthma: cross sectional study from European community respiratory health survey (http://bmj.bmjjournals.com/cgi/content/abstract/325/7361/411?view=abstractfp=411&vol=325&lookupType=volpage.)

Pentzinin mukaan yli 350 000 suomalaista kärsii astman oireista ja heistä yli 250000 saa Kelan erityiskorvattavaa lääkehoitoa (Penzin 2004, 4.) Keuhkoputkien limakalvoilla esiintyy tulehdusmuutoksia (inflammaatio) jo aivan astman alkuvaiheessa. Tyypillistä astmalle on monien tulehdussolujen, kuten syöttösolujen, eosinofiilien, jopa neutrofiilien lisääntyminen keuhkojen limakalvoilla. (Kinnula ym. 2000, 256.) Kosteusvauriorakennuksissa astmaan sairastumisen riski on kaksinkertainen. On laskettu, että joka kolmas astma jäisi puhkeamatta, jos kosteusvauriorakennusongelmaa ei olisi. (Seuri 8.1.2004, luento.)

Paanasen (2004) mukaan astmassa ilmatieahtauma on seurausta tulehduksen aiheuttamasta limakalvon turvotuksesta, sitkeän liman erittymisestä ja ilmateiden ympärillä olevan sileän lihaksen supistustilasta ja myöhemmässä vaiheessa myös limakalvon ja lihaskerroksen paksuuntumisesta. Astman oireet ovat seurausta limakalvotulehduksesta: yskä, limannousu, hengityksen vinkuminen ja rohina, herkkä hengästyminen ja hengenahdistus. Tyypillinen piirre astmassa on ilmateiden hyperreaktiviteetti, ylireaktiivisuus, jolla tarkoitetaan astmaattisten ilmateiden lisääntynyttä supistusherkkyyttä tavalli-siin ärsykkeisiin, kuten kylmä ilma, savut, käryt, hajut jne. jotka terveille eivät aiheuta minkäänlaisia keuhkoreaktioita tai oireita. (Paananen 2004, henkilökohtainen tiedonanto.)

Astmatulehduksen astetta voidaan arvioida mm. uloshengitysilman typpioksidimäärityksin, veren eosinofiilisen kationisen proteiinin (s-ECP) määrityksin ja ysköksen eosinofiilisolujen määrityksin, joiden avulla saadaan melko karkeaa tietoa itse tulehduksesta. Astmaattista ilmatieahtaumaa ja sen muutoksia voidaan mitata PEF-mittareilla (mittaa maksimaalisesti suoritetun uloshengityksen aikaansaamaa virtausnopeutta), ja spirometrilla (jolla voidaan määrittää keuhkoihin maksimaalisesti saatava ja sieltä ulospuhallettava ilmamäärä litroina, spirometrin piirtämästä käyrästä voidaan myös määrittää se suhteellinen helppous, jolla ilma kulkee keuhkoputkistossa). Muutokset näissä suureissa kuvastavat ilmatieahtaumaa – ja tietyllä tavalla myös astmatulehduksen astetta. Ilmateiden poikkeavaa supistusherkkyyttä voidaan määrittää esim. histamiini- tai metakoliini-inhalaatiokokeilla, ja kylmän ilman hengittämiskokeella. (Paananen 2004, henkilökohtainen tiedonanto.)

Ammattiastmalla tarkoitetaan sairautta, joka syntyy altistumisesta ja herkistymisestä työympäristön biologisille tai kemiallisille aiheuttajille. Tämä määritelmä on johdettu Suomen ammattitautilaista ottamalla huomioon, että ammattiastmalla on monta mekanismia. Kaikki mekanismit eivät perustu allergiaan. (Haahtela ym.1985, 122-125.) Työssä voi altistua herkistävien pölyjen lisäksi myös kaasuille tai huuruille, jolloin ammattiastmakirjoon kuuluvat myös byssinoosi (puuvillan tai hampun pitkäaikaisesta hen-gittämisestä aiheutuva keuhkosairaus) ja RADS, Reactive Airways Dysfunction Syn-drome (liite 1) (Kinnula ym. 2000,604).

Ammattiastman oireet voivat vaivata vuosia altistumisen loputtuakin, sillä alun perin vain altistuksen yhteydessä ilmaantuva astmatulehdus voi kroonistua vaikeaksi ja krooniseksi astmaksi. Taudin varhainen toteaminen onkin tärkeää ennusteen kannalta: mitä pikemmin sairastunut saadaan altistuksesta pois ja astmatulehdus hoidetaan kunnolla, sen parempi on sairauden ennuste; alkuvaiheessa hyvin hoidettu työperäinen astma saattaa jopa parantua. (Nordman, Hytönen, Keskinen 1999, 373.)

Allerginen alveoliitti on keuhkokudoksen granulomatoottinen (lukuisia granuloomia eli tulehdussolukertymiä käsittävä) tulehdusreaktio eloperäisiin pölyihin ja kemikaaleihin. (Kava ym. Duodecim 1994;110 (17):1593.) Alveoliitissa allergiset reaktiot tapahtuvat keuhkorakkuloissa (keuhkoalveoleissa) sekä respiratorisissa bronkioleissa, jotka ovat keuhkokudoksen pienempiä ilmakanavia ennen alveoleja. Sairauden voivat aiheuttaa monet homeet (Aspergillus fumigatus, Sporobolomyces, Rhodotorula ja Penicillium) ja homeita muistuttavat bakteerit, aktinomykeetit eli sädesienet. (Nordman 1996, 76, Pohjola 1999, 11.) Seurin (2004) mukaan alveoliitissa muodostuu keuhkokudokseen immunologinen reaktio, joka johtaa keuhkokudoksen solun ulkoisen nestemäärän lisääntymiseen, kaasujen vaihdon heikkenemiseen ja jatkuessaan keuhkokudoksen sidekudoksen lisääntymiseen ja altistuksen jatkuessa jopa kuolemaan. (Seuri 2004, henkilökohtainen tiedonanto.)

Tulehdusreaktion seurauksena alveolien seinämät paksuuntuvat (tulehdussolukertymät, granuloomat). Seurauksena on hapen siirtymisen vaikeutuminen alveoleista niitä ympäröivään kapillaarisuonistoon. Kroonisessa vaiheessa granuloomat (tulehduskertymät) häviävät ja tilalle ilmaantuu sidekudosta, fibroosia, alveolien välitilaan. Seurauksena on keuhkokudoksen jäykistyminen, joka huonontaa keuhkojen ilmapumppaustoimintaa entisestään. Tulehdus ja fibroosi aiheuttavat valtimoveren hapen pitoisuuden vähenemisen, erityisesti ponnistellessa, kun ilmapumpun kyky toimittaa lisääntyvän lihastyön vaatimaa lisähappea kudoksiin heikkenee. Näitä ilmiöitä voidaan mitata valtimoveren happipitoisuusmäärityksin ja keuhkojen diffuusiokapasiteettitutkimuksin. Keuhkokudoksen jäykistyminen keuhkorakkulatulehduksen ja fibroosin vuoksi pienentää hengitystilavuuksia, joka huonontaa keuhkojen ilmapumpputoimintaa. Näitä ilmiöitä voidaan mitata mm. spirometrian avulla. (Haahtela, Mönkäre, Torvela, Vilkka: Duodecim 1992; 108 (17):1487.)

Alveoliitin oireita ovat yskä ja hengenahdistus, jotka vaikeutuvat liikkuessa, ja kuumei-lu. Alkuvaihe muistuttaa flunssaa. Yleisiä ovat myös päänsärky ja nivel- ja lihaskivut. Oireet tyypillisesti vaikeutuvat 4 – 8 tunnin kuluttua allergeenialtistuksen jälkeen. Valtimoveren happipitoisuus voi laskea niin matalalle, että potilas on syanoottinen (”sininen”). Keuhkokuvassa voi olla maitolasimaisia samentumia. (Terho 1997, 388-390.) Tauti useimmiten paranee, mutta erityisesti toistuvasti uusiutuessaan (altistusten jatku-essa tai toistuessa) voi johtaa korjautumattomaan keuhkofibroosiin (sidekudoksen muo-dostumiseen muun kudoksen tilalle ja joukkoon), joka johtaa keuhkojen toiminnan pysyvään huononemiseen. (Haahtela, Mönkäre, Torvela, Vilkka: Duodecim 1992; 108 (17):1487.)

Allerginen bronkopulmonaarinen aspergilloosi (ABPA) tarkoittaa Aspergillus-sienen aiheuttamaa harvinaista keuhkotulehdusta, jossa Aspergillus kasvaa keuhkoputkien seinämissä. Aspergillus toimii keuhkoissa sekä tulehdusta aiheuttavana mikrobina että allergeenina (liite 1), ja sitä vastaan kehittyy myös IgE-vasta-aineita, jotka osaltaan ovat aiheuttamassa vaikeaa astmaa muistuttavaa tilaa. Aspergilluksen aiheuttamasta tulehduksesta on seurauksena huomattavaa limanmuodostusta, josta voi aiheuttaa pieniä ilmateitä tukkivia limatulppia seuraamuksellisine atelektaaseineen ja bronkiektasioineen. Huonosti hoidettuna tauti voi johtaa pysyviin keuhkovaurioihin, jopa kuolemaan. (Haahtela ym. 1999, 400-402.)

Vaikka ei olekaan lopullista näyttöä siitä, että kosteusvauriomikrobit aiheuttavat reu-masairauksia monesti homealtistuneilla on todettu nivelreumaa, selkärankareumaa, erilaisia niveltulehduksia, esim. reaktiivista artriittia ( reaktiivinen niveltulehdus), pso-riasis artriitteja (psoriaasiin liittyvä niveltulehdus), spondylartroosia ( nikamarappeutu-ma), vaskuliittia (= verisuonten seinämän tulehdus) ja fibromyalgiaa. Oireita ja löydök-siä on ollut selkärangassa, ranteissa, käsien pikkunivelissä, lonkissa, polvissa ja varpais-sa. Kosteusvauriomikrobien etiologinen osuus näissä tapauksissa on epäselvää. Asiaa tutkitaan parhaillaan. Lisäksi homealtistuneilla on esiintynyt kroonista bronkiittia, bron-kietaksioita, sydänsairauksia, verenpainetautia, selkäsairauksia, diabetesta, munuaissai-rauksia, Raynaudin oireyhtymä (liite 1/6), vatsakipua, virtsavaivoja ja ripulia. (Husman ym. 2003, 22, 23, 27, 39.)

ODTS (organic dust toxic syndrome eli orgaanisen pölyn aiheuttama toksinen oireyhtymä) tarkoittaa äkillisten, voimakkaiden orgaanisen pölyn altistumisten yhteydes-sä ilmaantuvaa oireyhtymää, johon ei välttämättä liity keuhkorakkuloiden reaktioita. Tilaan liittyy allergista alveoliittia muistuttavia oireita kuitenkin ilman radiologisia (röntgenkuvassa havaittavia) muutoksia keuhkokuvissa: kuumeilua, vilunväristyksiä, lihas- ja nivelkipuja, pahoinvointia, hengenahdistusta ja yskää. Tilan aiheuttajaksi on epäilty bakteeriperäisiä endotoksiineita. Sairauden mekanismia ei kunnolla tunneta. Ennuste vaikuttaa hyvältä. Toistuvat episodit voivat johtaa krooniseen keuhkokatarriin, tai ne voivat edeltää allergista alveoliittia. (Terho 1997, 391.)

ODTS oireyhtymästä ei yleensä aiheudu pysyviä muutoksia keuhkojen toimintaan, mutta tutkimuksia pitkäaikaisvaikutuksista ei ole tehty (www.ktl.fi Tietoa terveydestä 22.1.2004). Arvellaan, että keuhkojen toiminta huononee, jos sairautta ei hoideta, voi olla pysyvä keuhkotoiminnan heikkeneminen. (Pohjola 1998, 11; Haahtela ym. 1993, 44.)

ODTS:ään ei liity allergisen alveoliitin tapaan keuhkokudoksen solujen ulkoisen nestemäärän lisääntymistä eikä sidekudoksen kertymistä. Tyypillinen ODTS ilmentymä on ns. puimurikuume, jossa viljelijä saa puimakauden ensimmäisinä päivinä joko puinnin jälkeen illalla tai yöllä kuumeisen reaktion, joka muutaman päivän työskentelyn jälkeen loppuu eli toinen puimaviikko menee jo ongelmitta, mutta seuraavana vuonna sama on edessä. Nykyisin ODTS termin käyttö sairaustiloja kuvaavana diagnoosina on laajentunut koskemaan myös kosteusvauriorakennuksissa ilmaantuvia tiloja, joissa altistuksiin liittyy lämpöilyä, väsymystä, ja erilaisia keuhko-oireita, mutta lievempänä kuin ODTS:ssa. (Seuri 2004, henkilökohtainen tiedonanto.)

Homeallergia potilaan tyypillisiä oireita voivat olla silmien kutina, vetistys, kangerrus, luomiturvotus; aivastelu, nenän tukkoisuus, vesinuha; huulien kutina, huulten ja kurkun turvotus; atooppisen ihottuman paheneminen, urtikariakohtaukset; hengenahdistus, herkkä hengästyminen ja alentunut ponnistelun sieto, hengityksen vinkuna, yskä yöllä ja päivällä, lämpöily altistusten yhteydessä, jolloin lamaavaa väsymystä. Oireet lievittyvät altistuksen loputtua, mutta uusiutuvat herkästi luonnonhomeidenkin altistustilanteissa (esim. keväällä lumien sulaessa, sateen jälkeen, marjametsässä, vatukossa, kasvihuoneissa, maakellareissa…). Näillä potilailla on usein samanaikaisesti homeallergiaa ja varastopölypunkkiallergiaa. Homeallergia-potilaalle voi kehittyä ruokaintoleranssi esi-merkiksi homejuustoihin, viineihin ja sieniin. IgE-vasta-aineita on todettu myös aktinomykeeteille (sädesienille). (Husman 1998, sisäilmastoseminaari.)

Homealtistuspotilaan toksisen oireyhtymän syynä on voimakas altistuminen homemyrkyille. Husmanin (1988) mukaan oireille on tunnusomaista työkykyä uhkaavat voimakkaat yleisoireet, kuten kuumeilu, laihtuminen ja niveloireisto, joihin voi liittyä immunologisia poikkeavuuksia. Näillä potilailla tavalliset kipu- ja allergialääkkeet auttavat huonosti. Kortisoni sammuttaa oireita. (Husman 1998, sisäilmastoseminaari.)

Viime aikoina on esitetty arveluita, että jotkut kosteusvauriomikrobit ja niiden aineenvaihduntatuotteet voivat aiheuttaa syöpää. (Salkinoja – Salonen 1999, 67; Hintikka, Reijula, Nikulin 1998, 2171).

42

12293

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nisuiisu

      aiheuttavat seuraavat allergiat:
      allerginen nuha ja allerginen alveoliitti

      Allerginen nuha johtuu siitä, että hengittämämme ilma tekee lähes 360 asteen kurvin nenäontelossa, jolloin homeitiöitä tartuu nenän limakalvolle. Samalla ne lisäävät ylähengitysteiden INFEKTIOHERKKYYTTÄ, josta sitten taas voi seurata esim. flunssaa ja poskiontelotulehduksia.

      Nenäontelosta homeitiöiden matka jatkuu melkeimpä suoraviivaisesti KEUHKORAKKULOIHIN, jonne ne tietysti pysähtyy. Ainoastaan hyvin harvat partikkelit homeitiöiden lisäksi pääsevät keuhkorakkuloihin. Me voimme olla VARMOJA siitä, että ainakin homeitiöt päätyvät sinne. Tämän taudin nimi on keuhkorakkulatulehdus eli allerginen alveoliitti.

      Itiöt eivät sanottavammin tartu keuhkoputken limakalvolle eli kosteusvauriomikrobien aiheuttama astma on mahdottomuus.

      Se valhe, mitä TTL ja eräät keuhkolääkärit sanovat homeastmaksi, on selostettu kohdassa "Rikos on RATKAISTU" (muutama päivä sitten), joten en ala sitä enää selostamaan.

      Kosteusvauriomikrobien erittämät ns. sekundaariset aineenvaihdutatuotteet TUHOAVAT ihmisen immuunipuolustusjärjestelmän. Tälläinen tulee kysymykseen, jos asunnon tai työpaikan ilmanvaihto on huono.

      Siinä ne on KAIKKI mekanismit lueteltu, miten kosteusvauriomikrobit tuhoavat eräiden ihmisten terveyden?

      ASIA ON TODELLA YKSINKERTAINEN!

      hometerveisin
      Pekka Nikkola

      • Liisa

        " Siinä ne on KAIKKI mekanismit lueteltu, miten kosteusvauriomikrobit tuhoavat eräiden ihmisten terveyden?
        ASIA ON TODELLA YKSINKERTAINEN! "

        En oikein ymmärrä tätä kommenttia.

      • nisuiisu
        Liisa kirjoitti:

        " Siinä ne on KAIKKI mekanismit lueteltu, miten kosteusvauriomikrobit tuhoavat eräiden ihmisten terveyden?
        ASIA ON TODELLA YKSINKERTAINEN! "

        En oikein ymmärrä tätä kommenttia.

        voi olla vaikka kuinka paljon!
        Esim. tuttavani, jonka immuunipuolustusjärjestelmän tuhosi "Stachybotrys atran" erittämät aineenvaihduntatuotteet sairasti miltei kaikki mahdolliset sairaudet.
        Siis hänellä oli AIDSin kaltainen sairaustila. Kuolinsyyksi hänellä todettiin kuumeeton keuhkokuume.

        Mekanismeja tai tapoja miten kosteusvauriomikrobit aiheuttavat sairauksia on todella VÄHÄN: tyypin III (IgG)-allergia, tyypin IV (viivästynyt T-lymfosyyttivälitteinen)-allergia ja nämä mikrobien erittämät M-VOCit (haihtuvat orgaaniset yhdisteet).

        Niin kuin olet huomannut TTL:n homeastma on nyt paljastunut alveoliitiksi tai allergiseksi keuhkoputkentulehdukseksi (tyyppi IV).

        Liisa olen muuten huomannut, että tiedät todella paljon näistä asioista! Oletko lääkäri?

        hometerveisin
        Pekka Nikkola

      • hilkkaliisa

        Kaikki altistuvat kosteusvauriomikrobeille, MUTTA KAIKKI EIVÄT SAIRASTU KOSTEUSVAURIOMIKROBEISTA. Tarkoitatko nisuiisu, ettei vielä tiedetä kaikkea homeen aiheuttamista oireiluista ja sairastumista aiheuttavista mekanismeista, kuten "kirjoitettu on":

        Otteita opinnäytetyöstäni:

        Homealtistuksen aiheuttamia oireita
        Kosteusvauriomikrobeille (homeille, hiivoille, bakteereille) altistuminen ei vielä tarkoita sairastumista, mutta jopa puolet näiden saastuttamalle sisäilmalle altistuneista henkilöistä potee muutamassa viikossa altistukseen liittyen ihon, silmien ja hengitysteiden ärsytysoireita, joihin voi liittyä myös yleisoireita. (Reijula 2003, 48.)

        Kosteusvauriomikrobit saattavat aiheuttaa allergista nuhaa, silmien sidekalvotulehdusta (konjuktiviittia), astmaa, ODTS (orgaanisen pölyn aiheuttama toksinen oireyhtymä), allergista bronkopulmonaarista aspergilloosia, invasiivista aspergilloosia, aspergilloomaa sekä allergista alveoliittia (Haahtela ym. 2002, 15.)

        Homealtistus lisää alttiutta herkistyä myös ympäristön tavanomaisille allergeeneille. Kosteusvauriomikrobien aiheuttamat terveyshaitat voidaan karkeasti jakaa 1) yleisoireisiin, 2) ärsytysoireisiin, 3) yliherkkyyssairauksiin ja 4) toistuviin infektioihin. (Nordman 1996, 76-78.)

        Nevalaisen ja Husmanin mukaan kymmenen vuotta sitten ajateltiin, että hometaloissa oireilevat vain ennestään allergiset ja herkät ihmiset. Nyt tiedämme myös täysin terveiden ihmisten limakalvojen reagoivan, ne saattavat tulehtua ja turvota: silmät ärtyvät, nenä vuotaa, lihaksissa ja nivelissä on särkyä ja voimakas väsymys painaa. Mikrobien erilaisilla mekanismeilla aikaansaamat tulehdusmuutokset saattavat selittää hengitystievaivat, mutta sekalaiset keskushermosto-oireet kuten voimakas väsymys, keskittymisvaikeudet ja muistihäiriöt saattavat myös olla home- ja bakteerimyrkkyjen vaikutusten seurauksia. Nämä mikrobeista erittyvät myrkylliset eli toksiset aineet voivat aiheuttaa vahinkoa puolustusjärjestelmän solujen ohella myös muille kudoksille. Ärsytys- ja yleisoireissa ei yleensä ole kyse allergioista vaan jostakin muista toistaiseksi huonosti tunnetusta ilmiöstä. (Ruukki 2003, 21.)

        Yleisoireet ovat tyypiltään epäspesifejä, kuten väsymys, voimattomuus, päänsärky, masennus, hengästyminen, lämpöily, lihas- ja nivelsäryt ja pahoinvointi. Lisäksi voi esiintyä iho-oireita, immuunipuolustuksen häiriöihin viittaavina tavanomaisten infektioiden ylisairastavuutta flunssatyyppisiin infektioihin sekä bakterielleihin silmä-, poskiontelo- ja hengitystietulehduksiin. Toksiinien vaikutus solujen energia-aineenvaihduntaan, immuunipuolustukseen ja viestiliikenteeseen voisi selittää altistuneiden henkilöiden kokemia sairausoireita. Toksiineilla ja muilla ärsykkeillä voi olla vaikutuksia myös autonomisen hermoston toimintaan, joka voisi selittää unen ja sydämen toimintahäiriöitä sekä masennusoireita. (Salkinoja-Salonen 1999, 51-52.)

        Yleisiä kosteusvauriomikrobien aiheuttamia ärsytysoireita ovat silmien ärsytysoireet (esim. roskan tunne ja vesivuoto), nenän ärsytysoireet (esim. kirvely, tukkoisuus, karstoittuminen), verenvuoto nenästä, nielun punoitus ja turvotus, äänen käheys, pitkittynyt yskä ja astman kaltainen tulehdus, hengenahdistus, liman eritys alemmista hengitysteistä, ahdistuksen ja painon tunne rintakehällä tai kipu hengitysteissä, hengityksen vinkuminen ja rahina. Hengityselinallergikon ja astmaatikon oireet sekä atooppinen ihottuma usein pahentuvat (Nordman, Pohjola 1998, 9-10; Suomen Lääkärilehti, Majvikin suositus 1998, 2149-2155.) Nordmanin (1996, 78) mukaan eräät kosteusvauriomikrobimyrkyt, esimerkiksi Stachybotrys atran erittämä mykotoksiini, vaikuttavat myös voimakkaasti suuontelon ja ruoansulatuskanavan limakalvoon ja ne ärsyttävät ihoakin. Tyypillistä yleis- ja ärsytysoireille on, että ne lievittyvät tai katoavat oleskeltaessa muualla ja ilmaantuvat taas palattaessa hometiloihin. (Husman 1998, sisäilmastoseminaari,)

      • Liisa
        nisuiisu kirjoitti:

        voi olla vaikka kuinka paljon!
        Esim. tuttavani, jonka immuunipuolustusjärjestelmän tuhosi "Stachybotrys atran" erittämät aineenvaihduntatuotteet sairasti miltei kaikki mahdolliset sairaudet.
        Siis hänellä oli AIDSin kaltainen sairaustila. Kuolinsyyksi hänellä todettiin kuumeeton keuhkokuume.

        Mekanismeja tai tapoja miten kosteusvauriomikrobit aiheuttavat sairauksia on todella VÄHÄN: tyypin III (IgG)-allergia, tyypin IV (viivästynyt T-lymfosyyttivälitteinen)-allergia ja nämä mikrobien erittämät M-VOCit (haihtuvat orgaaniset yhdisteet).

        Niin kuin olet huomannut TTL:n homeastma on nyt paljastunut alveoliitiksi tai allergiseksi keuhkoputkentulehdukseksi (tyyppi IV).

        Liisa olen muuten huomannut, että tiedät todella paljon näistä asioista! Oletko lääkäri?

        hometerveisin
        Pekka Nikkola

        Kosteusvauriomikrobien tuottamat toksiinit eivät vaurioita vain immuunijärjestelmää tuhoamalla T-soluja, vaan niillä on myrkkyvaikutuksia yhtälailla myös muihin soluihin. Eli kysymyksessä on myös suora elintoksisuus. Osa näistä aineenvaihduntatuotteista on myös antibiootteja ja lääkkeen ja myrkyn erohan on annostus, johon hometalon käyttäjä ei voi vaikuttaa. Jotkut myrkyt ovat lisäksi vaarallisempia hengitettyinä kuin syötyinä.

        Vaikutusmekanismejä on paljon. Yksi mielenkiintoinen uusi tutkimuskohde on amebat, joita tavataan n. joka neljännessä hometalossa. Ne voivat pitää sisällään myös taudinaiheuttajabakteereita, jotka eivät selviäisi rakennusmateriaaleissa ilman ameban antamaa suojaa.

        Hurjimmat myrkyt ovat mikrobien tuottamia. Esim. suurin maksakirroosin aiheuttaja ei maailmanlaajuisesti ole alkoholi, vaan aflatoksiini B1, jota jotkut Aspergillus -lajit tuottavat.

        Olet biokemisti tai rehellinen lääkäri.

        Onneksi olet meidän puolellamme.

        Jippii!

        PN

        Tohtori Hulda Clarkin mukaan kaikissa hänen potilaissaan on aflatoksiinia:

        ”Jokaisella viljalla on oma homeensa,
        jokaisella hedelmällä on oma homeensa,
        tee- ja kahvikasveilla on homeensa
        kuten kaikilla yrteillä ja vihanneksilla.
        Pähkinöillä on homeensa.
        Maassa kasvatetut pähkinät (maapähkinät) ovat erityisen homeisia,
        koska maa on niin täynnä homeitiöitä.
        Mutta tuuli kuljettaa nämä itiöt puihin ja jopa stratosfääriin.
        Homeet eivät ole kovin nirsoja.
        Ne ovat mieltyneet tiettyihin kasveihin ja olosuhteisiin.

        Mikä homeissa on niin merkittävää ?
        Jotkut tuottavat hyvin,
        hyvin myrkyllisiä kemikaaleja kasvupaikoissaan.
        Ne tuottavat joitakin myrkyllisimpiä kemikaaleja,
        joita tiedetään olevan olemassa.
        Aflatoksiini kuuluu näihin.
        Kokeitteni mukaan sitä on aina syöpäpotilaissani.
        Toisin sanoen sitä on keräytynyt
        johtuen kehon kyvyttömyydestä tehdä
        sitä myrkyttömäksi kohtuullisessa ajassa.
        Aflatoksiinia on tutkittu paljon.
        Kaikissa kirjastoissa on lisää tietoa”.

        (Clark 1999, 326.)

      • Esko Leipälä
        Liisa kirjoitti:

        Kosteusvauriomikrobien tuottamat toksiinit eivät vaurioita vain immuunijärjestelmää tuhoamalla T-soluja, vaan niillä on myrkkyvaikutuksia yhtälailla myös muihin soluihin. Eli kysymyksessä on myös suora elintoksisuus. Osa näistä aineenvaihduntatuotteista on myös antibiootteja ja lääkkeen ja myrkyn erohan on annostus, johon hometalon käyttäjä ei voi vaikuttaa. Jotkut myrkyt ovat lisäksi vaarallisempia hengitettyinä kuin syötyinä.

        Vaikutusmekanismejä on paljon. Yksi mielenkiintoinen uusi tutkimuskohde on amebat, joita tavataan n. joka neljännessä hometalossa. Ne voivat pitää sisällään myös taudinaiheuttajabakteereita, jotka eivät selviäisi rakennusmateriaaleissa ilman ameban antamaa suojaa.

        Hurjimmat myrkyt ovat mikrobien tuottamia. Esim. suurin maksakirroosin aiheuttaja ei maailmanlaajuisesti ole alkoholi, vaan aflatoksiini B1, jota jotkut Aspergillus -lajit tuottavat.

        >

        Kun kehoni oli pahimmin shokissa pian tosi pahasti homeiseen (kunnan) asuntoon muutettuani, niin minulla todettiin kohta muuttoni jälkeen maksa-arvojen muutoksia. Viinamäen miehiä en ole, joten ihmettelin mikä moiset muutokset voi aiheuttaa. Lisäksi sain rajun keuhkokuumeen. Lihaskivut olivat sietämättömiä etenkin ristiselässä (munuaisten alueella?), ja imusolmukkeet olivat kuin puolikkaat golfpallot. Tulehdusarvot olivat paljon yli 200.

        Miten, Liisa, tulkitsisit tätä oirekimppua?

        _ _ _

        Olin "homeshokin" vuoksi OYKSissa tiputuksessa viikon. "Mitään syytä oireisiin ei löytynyt", niinpä tietenkin kun olivat homeesta johtuvia.
        _ _ _

        Jokseenkin kaikkia välitöntä allergiaa aiheuttavia homeita löytyi kodistani ja muista saman ryppään neljän rivitalon asunnoista aivan tolkuttomia määriä. Sisäilmaohjeessa mainitut ylimmätkin arvot ylittyivät jopa moninkertaisesti. Olen joskus listannut niitä miljoonia cfu-määriä aiemmissa säikeissä. Talot puretaan.

        Kunnan terveystarkastaja ei suostunut ottamaan kantaa näiden asuntojen homelajien tai homemäärien tai homeiden lajikirjon terveysvaikutuksiin sen enempää kuin erikoislääkäri Jari Latvalakaan Oulun työterveyslaitokselta.

        Terveystarkastajan mukaan lääketieteessä tunnettuja haitallisia terveysvaikutuksia on vain Stachubotrus atralla, ja sitä ei näistä taloista löytynyt.

        Latvala puolestaan väitti, ettei homeasuntoja panna kosteusvaurioremonttiin terveyshaittojen vuoksi, vaan jotta pelastettaisiin talot lahoamiselta ja kiinteistövarallisuuden tuhoutuminen estetään. En ole kysynyt, miksi hänen mielestään hometaloja puretaan, jos ASUNTOJEN HOMEILLA ei ole terveyshaittavaikutuksia. Ne talot kuitenkin olivat tukevasti pystyssä - eivät ne päälle olleet kaatumassa, tuskin olivat vielä edes läpilahoja. Olivatpahan ja ovat vain homeiden pussittamia.

        Panin tämän jutun omalla nimelläni, koska arvostelen nimeltä mainittua henkilöä tai muuten paikallisesti tunnistettavaa toimijaa. Sanoistani vastaan.

      • nisuiisu
        Esko Leipälä kirjoitti:

        Useat sädesienilajit tuottavat erittäin vaarallista valinomysiini-nimistä myrkkyä.

        Sädesienen oikea nimi on "Streptomyces" ja se on bakteeri, ei siis home.

        Sädesienet ovat maaperän bakteereita ja jos niitä on rakennuksen pohjarakenteissa, niin se tarkoittaa, että maaperän kosteus on imeytynyt rakenteisiin. Tämä puolestaan tarkoittaa sitä, että rakennus on käyttökelvoton.

        Entinen työpaikkani (Forssan ammatti-instituutti, Saksankatu 46) oli koko rakennuksen pituudelta sädesienten saastuttama ja on tietysti vielä tänä päivänäkin.

        Kaikissa materiaalinäytteissä oli kasvua 3 tai 4 plussaa. Tämä valinomysiini-ongelma hoidettiin Forssassa niin, että ilmastointia alettiin pitää päällä 24 h/vrk ja maksimi teholla Aika näppärä konsti vai mitä?

        Tämä minun tapaukseni on nyt menossa käräjäoikeuteen, josta jopa valtion virallinen Poliisi-lehti kirjoitti.

        Tietoa valinomysiin vaikutuksesta löytää:
        1)Salkinoja-Salonen M. 1999. Myrkylliset mikrobit sisätiloissa. Loppuraportti Työsuojelurahastolle tutkimushankkeesta 94281 (1994-1997). Helsingin Yliopisto. Soveltavan Kemian ja Mikrobiologian Laitos. Mikrobiologian julkaisuja 45 / 1999. Helsingin Yliopisto.

        2) Paananen A. 2004. Home ei ole ainoa vaara kosteusvaurioisissa taloissa. Väitöskirja mikrobiologia: Regulation on Human NK Cells by Cytokines and Expossure to Bacte-rial Toxins. Helsingin yliopisto. Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta. Soveltuvan kemian ja mikrobiologien laitos. Haartman Instituutti, Patologian laitos 4.6.2004.

        Siis asiasta tiedetään varsin paljon. Enkä yhtään epäile, etteikö TTL olisi tehnyt myös rottakokeita näillä vaarallisilla mikrobien erittämillä myrkyillä? TTL tietää KAIKEN näistä homeasioista!

        hometerveisin
        Pekka Nikkola

      • Liisa
        Esko Leipälä kirjoitti:

        >

        Kun kehoni oli pahimmin shokissa pian tosi pahasti homeiseen (kunnan) asuntoon muutettuani, niin minulla todettiin kohta muuttoni jälkeen maksa-arvojen muutoksia. Viinamäen miehiä en ole, joten ihmettelin mikä moiset muutokset voi aiheuttaa. Lisäksi sain rajun keuhkokuumeen. Lihaskivut olivat sietämättömiä etenkin ristiselässä (munuaisten alueella?), ja imusolmukkeet olivat kuin puolikkaat golfpallot. Tulehdusarvot olivat paljon yli 200.

        Miten, Liisa, tulkitsisit tätä oirekimppua?

        _ _ _

        Olin "homeshokin" vuoksi OYKSissa tiputuksessa viikon. "Mitään syytä oireisiin ei löytynyt", niinpä tietenkin kun olivat homeesta johtuvia.
        _ _ _

        Jokseenkin kaikkia välitöntä allergiaa aiheuttavia homeita löytyi kodistani ja muista saman ryppään neljän rivitalon asunnoista aivan tolkuttomia määriä. Sisäilmaohjeessa mainitut ylimmätkin arvot ylittyivät jopa moninkertaisesti. Olen joskus listannut niitä miljoonia cfu-määriä aiemmissa säikeissä. Talot puretaan.

        Kunnan terveystarkastaja ei suostunut ottamaan kantaa näiden asuntojen homelajien tai homemäärien tai homeiden lajikirjon terveysvaikutuksiin sen enempää kuin erikoislääkäri Jari Latvalakaan Oulun työterveyslaitokselta.

        Terveystarkastajan mukaan lääketieteessä tunnettuja haitallisia terveysvaikutuksia on vain Stachubotrus atralla, ja sitä ei näistä taloista löytynyt.

        Latvala puolestaan väitti, ettei homeasuntoja panna kosteusvaurioremonttiin terveyshaittojen vuoksi, vaan jotta pelastettaisiin talot lahoamiselta ja kiinteistövarallisuuden tuhoutuminen estetään. En ole kysynyt, miksi hänen mielestään hometaloja puretaan, jos ASUNTOJEN HOMEILLA ei ole terveyshaittavaikutuksia. Ne talot kuitenkin olivat tukevasti pystyssä - eivät ne päälle olleet kaatumassa, tuskin olivat vielä edes läpilahoja. Olivatpahan ja ovat vain homeiden pussittamia.

        Panin tämän jutun omalla nimelläni, koska arvostelen nimeltä mainittua henkilöä tai muuten paikallisesti tunnistettavaa toimijaa. Sanoistani vastaan.

        Monet hometaloissa yleisesti esiintyvät mikrobit ovat kykeneviä tuottamaan hyvinkin voimakkaita myrkkyjä (riippuen myös kasvualustasta). Usein homealtistumisen akuuttivaiheessa esim. maksan gamma-GT -arvo voi nousta huomattavastikin korkeammalle kuin alkoholin suurkuluttajilla. Myös muu sairastelusi keuhkokuume mukaanlukien viittaa näihin myrkkyvaikutuksiin. Lisävalaistusta esim. linkistä: http://www.ktl.fi/sytty/abstracts/hirvo.htm
        josta lisälinkki myös suomenkieliseen lyhennelmään.

        Aflatoksiinia ei tietääkseni ainakaan vielä ole tavattu hometaloissa, mutta kylläkin sen prekursiota sterigmatokystiiniä.

        Stachybotrus atran läsnäolo jää usein huomaamatta tavanomaisissa tarkastuksissa. Sen itiöt ovat niin raskaita, että ne eivät helposti tartu ilmanäytteisiin. Lisäksi viljelyssä ongelmana on se, että nopeammin kasvavat lajit (kuten Penicillium) peittävät sen alleen. Materiaalinäytteissä se on myös vaikea elvyttää viljelyalustalla, jos se on päässyt kuivumaan. Epäilen myös, että teiltä ei selvitetty mahdollisten Bacillus-lajien olemassaoloa. Esim. Bacillus cereus tuottaa voimakasta maksamyrkkyä. Sädesienistä puolestaan esim. streptomykeetit ja mykobakteerit voivat olla erittäin myrkyllisiä. Samoin esim. useimmat Aspergillus -lajit.

        Olisi mielenkiintoista tietää, mihin tämä terveystarkastaja perustaa väitteensä, että ainoastaan Stachybotrus atralla olisi terveysvaikutuksia. Mitään tällaista virallista kannanottoa ei tietääkseni ole olemassa, vaan kysymyksessä lienee hänen oma käsityksensä. Mikset muuten pyytäisi häntä lausumaan asiasta ? Sähköpostikysely riittää panemaan asian vireille. Hallintolain mukaan hän ei voi kieltäytyä vastaamasta.

      • Liisa
        nisuiisu kirjoitti:

        Olet biokemisti tai rehellinen lääkäri.

        Onneksi olet meidän puolellamme.

        Jippii!

        PN

        Jotta tällä alalla voisi toimia on oltava jotain perustietoa rakennustekniikasta, juridiikasta, mikrobiologiasta, toksikologiasta, lääketieteestä jne.. Näistä osa-alueista lääketiede ei ole edes vahvimpia alueitani, mikä on ehkä hyvä ottaa huomioon, kun lukee tekstejäni.

      • inhere
        Liisa kirjoitti:

        Monet hometaloissa yleisesti esiintyvät mikrobit ovat kykeneviä tuottamaan hyvinkin voimakkaita myrkkyjä (riippuen myös kasvualustasta). Usein homealtistumisen akuuttivaiheessa esim. maksan gamma-GT -arvo voi nousta huomattavastikin korkeammalle kuin alkoholin suurkuluttajilla. Myös muu sairastelusi keuhkokuume mukaanlukien viittaa näihin myrkkyvaikutuksiin. Lisävalaistusta esim. linkistä: http://www.ktl.fi/sytty/abstracts/hirvo.htm
        josta lisälinkki myös suomenkieliseen lyhennelmään.

        Aflatoksiinia ei tietääkseni ainakaan vielä ole tavattu hometaloissa, mutta kylläkin sen prekursiota sterigmatokystiiniä.

        Stachybotrus atran läsnäolo jää usein huomaamatta tavanomaisissa tarkastuksissa. Sen itiöt ovat niin raskaita, että ne eivät helposti tartu ilmanäytteisiin. Lisäksi viljelyssä ongelmana on se, että nopeammin kasvavat lajit (kuten Penicillium) peittävät sen alleen. Materiaalinäytteissä se on myös vaikea elvyttää viljelyalustalla, jos se on päässyt kuivumaan. Epäilen myös, että teiltä ei selvitetty mahdollisten Bacillus-lajien olemassaoloa. Esim. Bacillus cereus tuottaa voimakasta maksamyrkkyä. Sädesienistä puolestaan esim. streptomykeetit ja mykobakteerit voivat olla erittäin myrkyllisiä. Samoin esim. useimmat Aspergillus -lajit.

        Olisi mielenkiintoista tietää, mihin tämä terveystarkastaja perustaa väitteensä, että ainoastaan Stachybotrus atralla olisi terveysvaikutuksia. Mitään tällaista virallista kannanottoa ei tietääkseni ole olemassa, vaan kysymyksessä lienee hänen oma käsityksensä. Mikset muuten pyytäisi häntä lausumaan asiasta ? Sähköpostikysely riittää panemaan asian vireille. Hallintolain mukaan hän ei voi kieltäytyä vastaamasta.

        Hallintolain mukainen menettely toisi varmaan jotain - ehkä. Ja varsinkin jos käyttäisi hallintolain 40§:n mukaista lausuntomenettelyä, joka velvoittaa antamaan lausunnot valaehtoisesti.

        Homeasioissa tässä kunnnassa ei juuri mikään asia mennyt ns. laillisen järjestyksen mukaan muuten kuin pakottamalla. Ja pöytäkirjoja vääristeltiin mennen tullen.

        Valtakunnassa on kyllä Suomen laki, mutta näissä maaseutukunnissa on kunnanhallituksen puheenjohtajan ja kunnanjohtajan laki, joka on kaukana Suomen laista.

        Ja jos päättävissä elimissä joku jäsen vaatii Suomen lain mukaista, vaikkapa hallintolain mukaista päätöksentekojärjestystä, niin tällainen puoluetoveri erotetaan liukkaasti puolueesta. Tuore esimerkki tästäkin on.

        Joka asiaa ei jaksa kierrättää valitusten ja rikosilmoitusten kautta. Ja ei rikosilmoituskaan auta, kun seutukunnan poliisi istuu kunnan johdossa ja kollegat tutkii jutut.

        Ei siinä paljon esitutkintalain määräyksiä noudateta, kun tutkimattajättämispäätöksiä tehdään ja lukuisat valtakirjat rikosilmoituksen tekemistä varten jätetään ottamatta huomioon, ja aiheutetuista vammat luetaan vain yhden ihmisen osalta ja kymmenistä erikseen mainitutuista sairauksista vain ensiksi mainitut "vähäiset" nuha ja kuume menee tutkivan poliisin ymmärrykseen. Kuumeen hoitoon tarvittu viikko tiputuksessa ei täkäläiselle poliisille ole mikään peruste alkaa kuumeen aiheuttajaa etsimään, vaikka siihen olisi tarvittu vain sisälukutaitoa. Todisteita ja todistajia oli paljon.

        Saisi sisäministeri Kari Rajamäki vähän tutustua, millaista Villin Lännen meininkiä hänen alaisensa täällä provinssissa Oulun ja Lapin läänissä pitävät.

        On tässä käynyt niinkin, kun poliisipäällikkö salasi toisella suunnalla todisteet rikosjutussa ja kantelin asiasta Oulun lääninhallituksen, niin kantelupaperit katosivat - kun oli niin aukoton ja selvä juttu.

        Tai toinen tapaus, kun kantelin lääkäristä ministeriöön, ja paperit lähettiin lääninhallitukseen edelleen selvitettäväksi, niin paperit katosivat matkalla ministeriöstä lääninhallitukseen. Siinäkin tapauksessa todisteet olivat niin pitävät, että juttu olisi ollut kantelun tekijällä voittoisi (olin vain välikäsi jutussa). Kantelun kohteesta tehtiin pian tämän jälkeen sektorinsa johtaja koko kuntainliiton alueelle.

        Alan jo epäillä, että Suomessa on viran säilyttämisen edellytys, että virkamies osaa kadottaa kolleegoiden moiteenvaraista toimintaa koskevat dokumentit ensi tilassa, ja niin ettei osaa edes hävetä tekoaan.

        Home panee työsuojelupiirit jotenkin jumiin. Mutta sitä en ymmärrä, kun ympärillä pölisevään ja todettuun elohopeajauheeseenkaan tsp-tarkastaja ei reagoi. Herttoniemessä Helsingissä murskataan tv-ruutuja ja mikrojen näyttöjä, joiden sisäpinta on käsitelty elohopeaa ja melkein kaikkia mahdollisia muita raskametalleja sisältävällä kalvolla. Kaksi vuotta sitten työsuojelupiirin tarkastaja kävi toetamassa, että hyvin pölisee, mutta tietääkseni siellä Työ ja toiminta ry:n "jätteidenkäsittelylaitoksissa" edelleenkin pöllyytetään elohopeajauheita ilmoille ihan estottomasti. Eikä se ole ainut lajissaan valtakunnassa.

        Näitä tämmöisiä juttuja kun alkaa kertymään yhden miehen kokemuksiin nipuksi asti, niin kyllä siinä luottamus suomalaiseen oikeusvaltioon karisee, ja ihmisten terveyden vartijoiksi asettuneiden virkamiesten toiminta vain pelottaa ja järkyttää kerta toisensa jälkeen yhä uudelleen.

        ****

        Mitenkähän tuota hallintolakia voisi soveltaa esim. vakuutuslääkäreiden ja vakuutusoikeuden päätöksiin? Hallintolain mukaan jokainen päätös perusteltava tosiseikoilla ja asiaan kuuluvilla säädöksillä.

        Mitenkä ihmeessä niistä kirjoituspöytälääkäreiden kuvitelmista ja suoranaisista valheista tulee totuuksia vain sillä, kunhan vain päättömyyksiä kirjoittava lausuilija istuu kyllin korkeassa virassa?

      • Ilmanvaihtoko vain

        Onko totta.

    • Drifter

      tehnyt kovasti töitä.
      Kun tekee yhteenvedon kaikista noista tietolähteistä, ei voi muuta kuin ihmetellä, että missä ihmeessä piilekelee homesairaustieto lääkäreillä ym.
      Ei voida vedota etteivät muka tiedä, on tietoa ollut aivan riittämiin ja pitkältä ajalta.
      Jos vielä sanovat etteivät muka tiedä, niin vaihtakoot ammattia vaikkapa kadunlakaisijaksi
      (sehän hieman sivuaakin tuota homepotilaan käsittelyä tämän päivän Suomessa).
      Politiikoiltahan ei voi odottaa mitään ratkaisua. Ryhmäkuri, josta päättävät ne eturivin pamput, pitää vähänkin edistyksellisen jonon häntäpäässä. Saati sitten jos sattuu olemaan suora ja rehellinen politiikko (melkoisen harvinaista) niin siinä vaiheessa älähtävät nämä ei-käy-verikoirat ja vakuutusvikuroijat.
      Ei Suomi ole niin köyhä, etteikö homeongelmaa voisi käsitellä julkisesti ja tehdä sen eteen selviä ratkaisuja. Vielä on mahdollisuus, mutta jos tähän ei puututa ajoissa, tulee tilanne tulevaisuudessa kestämättömäksi, mutta ketkähän siitä sitten kärsivät eniten, tietenkin se tavallinen tallaaja. Eihän se liikuta näitä kuninkaita ja prinssejä ja prinsessoja.
      Näinhän se historia toistaa itseään vuosituhannesta toiseen.
      Mutta periksi ei anneta, on sitä selkärankaa sen verran tavallisella tallaajalla (eipä sitä muilla olekaan), vai mitä.

    • nisuiisu

      Hilkkaliisa kirjoitti:

      "Homeastma on vaikea astma. Se on todettu kansainvälisessä tutkimuksessa: BMJ 2002;Volume 325 24 August:411 Sensitisation to airborne moulds and severity of asthma: cross sectional study from European community respiratory health survey (http://bmj.bmjjournals.com/cgi/content/abstract/325/736 1/411?view=abstractfp=411&vol=325&lookupType=volpage.)"

      Tällä asialla ei ole mitään tekeimistä KOSTEUSVAURIOMIKROBIEN kanssa. Kyseessä ovat normaalisti ulkoilmassa olevat homeet, kuten "Alternaria" tai "Cladosporium". Tämä on IgE-välitteinen astma. Se on tosiharvinainen. Minä ainakin olen sairastunut kosteusvauriomikrobeista ja toivon, että puhumme niistä. Oletan, että Hilkkaliisakin on sairastunut kosteusvauriomikrobeista ainakin alunperin.

      PN

      • hilkkaliisa

        Enhän minä sitä itse keksinyt.

        Otteita opinnäytetyöstäni (joulukuu 2004) siinä on !

        Homesairaat kertovat, "etteivät lääkärit tiedä mitään". Onhan tuosta homesairaudesta (ei sillä nimellä) kirjallisuutta. Kannattaisi lääkäreiden hieman opiskella lisää. Yksi homesairas pantiin psykiatriseen hoitoon homeiseen psykiatrian klinikkaan, vaikka hänellä on rajut homeallergian oireet. Hän oireili vain työpaikallaan. Kotonaan hänellä ei ole oireita.

        Homeestahan minä olen sairastunut ja välillä minulla oli alveoliitin kaltaisia oireita, vaikka (väärään aikaan, kortisonikuurien jälkeen otetuissa) tähystyksissä (kaksi kertaa)ei alveoliittia löytynytkään.

        Homeisissa tiloissa ja hometaloissa asuvien ihmisten lähellä (kaupassa, bussissa ym.) saan astmakohtauksen JOHON AUTTAA ASTMALÄÄKKEET.
        Kaikilla homesairailla astmalääkkeet EIVÄT AUTA.

      • Drifter

        muistakaa se tosiasia, että homeilla on juurensa monessa sairaudessa.
        Tilanne vain on se tällä hetkellä, etteivät nämä meidät ns. tiedegurut ole sitä osanneet tai eivät ole halunneet yhdistää muihinkin sairauksiin kuin astmaan.
        On sellaisia homeisia työpaikkoja joissa työntekijät ovat sairastuneet astmaan, reumaan, syöpään ja alveoliittiin.
        Tämä kirjo tässä homeongelmassa on jotenkin meidän lääketieteen ja politiikkojen sekä rahavirtojen nautiskelijoiden kuten vakuutuslaitokset ja heidän ns. oikeusasteensa salaama sillä tavalla, että sitä yritetään kohdistaa vain johonkin yhteen sairauteen ja samalla päästään kuin kapinen koira veräjästä.
        Salkinoja-Salosen kirja antaa viitteitä homeiden vaikutuskirjosta.
        Tämä tutkimushan on kansainvälisesti arvostettu, mutta mitenhän siitä on otettu oppia Suomessa, se on sitten oma lukunsa. Varmaan sen tutkimustuloksista ei ole otettu paljonkaan oppia siitä syystä, että nämä meidän tutkimusgurut eli professorit???? oma julkiskunniansa tähden eivät voi "alentua" oppimaan ja hyväksi käyttämään jo tutkittua tietoa (no, onhan eräs politiikko kylläkin käyttänyt itselleen hyväksi jo tehtyä tutkimusta, siis itselleen)

    • ,,,

      ,,,

      • Utelias

        kirjoitit vain:

        " ,,,"

        Miksi ?

      • PUHETAITOINEN
        Utelias kirjoitti:

        kirjoitit vain:

        " ,,,"

        Miksi ?

        MIKÄHÄN TÄMÄNKIN HOMMAN NIMI OIKEIN ON ?

    • PERUSTUEN TUTKIMUKSIIN

      Kiitos Hilkkaliisalle tästä perusteellisesta kirjoituksesta jossa myös selkeästi esillä tutkimusten tekijät.
      Ei mitään omia teorioita vaan asiantuntijoiden tutkimustuloksia.

      Vanhahko kirjoitus mutta tämä tieto ei ole muuksi muuttunut.

    • nisuiisu

      tämä:

      Viime aikoina on esitetty arveluita, että jotkut kosteusvauriomikrobit ja niiden aineenvaihduntatuotteet voivat aiheuttaa syöpää. (Salkinoja – Salonen 1999, 67; Hintikka, Reijula, Nikulin 1998, 2171).

      JA ERITYISESTI TÄMÄ:
      Vaikka ei olekaan lopullista näyttöä siitä, että kosteusvauriomikrobit aiheuttavat reu-masairauksia monesti homealtistuneilla on todettu nivelreumaa, selkärankareumaa, erilaisia niveltulehduksia, esim. reaktiivista artriittia ( reaktiivinen niveltulehdus), pso-riasis artriitteja (psoriaasiin liittyvä niveltulehdus), spondylartroosia ( nikamarappeutu-ma), vaskuliittia (= verisuonten seinämän tulehdus) ja fibromyalgiaa. Oireita ja löydök-siä on ollut selkärangassa, ranteissa, käsien pikkunivelissä, lonkissa, polvissa ja varpais-sa. Kosteusvauriomikrobien etiologinen osuus näissä tapauksissa on epäselvää. Asiaa tutkitaan parhaillaan. Lisäksi homealtistuneilla on esiintynyt kroonista bronkiittia, bron-kietaksioita, sydänsairauksia, verenpainetautia, selkäsairauksia, diabetesta, munuaissai-rauksia, Raynaudin oireyhtymä (liite 1/6), vatsakipua, virtsavaivoja ja ripulia. (Husman ym. 2003, 22, 23, 27, 39.)
      LAINAUS PÄÄTTYY

      Näihin kaikkiin osallistuvat mikrobien ns. sekundaarimetaboliitit eli juuri ne, jotka M S-S on kertonut jo moneen otteeseen.
      Siss home- ja bakteeri-itiöt eivät aiheuta yhtään mitään haittaa kosteusvauriossa. Päinvastoin niiden hengittämisestä on hyötyä, koska ne pitävät jo muutenkin heikon immuunipuolustuksen edes jollain lailla käynnissä.

      No nyt jään odottamaan, mitä seuraavaksi pompautat pintaan?
      Sinä olet minun paras apuni tällä palstalla. Kiitos siitä!

      ystävällisin "astma"-terveisin

      Pekka Nikkola

      • tämäkin tieto

        on ollut Hilkkaliisalla ja palstalaisilla, mutta sinä et vain ole sitä tajunnut etkä ymmärtänyt, siksi autan sinua:)

      • muut ovat huomanneet

        että sinulla on suuria vaikeuksia luetun tekstin ymmärtämisen ja sisäistämisen suhteen.

        Muut ovat vuosien ajan yrittäneet opettaa sinulle näitä kosteusvaurioasioita,
        koska heille asiat ovat huomattavasti selvempiä.

        Jo pitkään sinulle on valaistu ihan konkreettisesti että sinun teoriasi heittävät
        häränpyllyä ja että vääristelet jopa lukemasi tekstin.

        Onneksi muillakin on kirjoja kainalossa ja sieltä voi lukea tekstin ilman sinun
        kommenttejasi mitä niillä SINUN mielestäsi tarkoitetaan.

        Rentoudu jussina ja tyhjennä pääsi vaikka sitten viinan avulla jos ei muuten onnistu, vältä komposteja ja luonnon fumigatusta ettei oireesi pahene.

        Tyhjentävää Juhannusta!

      • nisuiisu
        tämäkin tieto kirjoitti:

        on ollut Hilkkaliisalla ja palstalaisilla, mutta sinä et vain ole sitä tajunnut etkä ymmärtänyt, siksi autan sinua:)

        ovat jankuttaneet jo vuosikausia tällä palstalla, että heillä on homeitiöiden aiheuttama vaikeahoitoinen astma ja johon auttavat vain piiiiiiitkät kortisonitablettikuurit. Kyse ei ole todellakaan siitä, jos sairastuu kosteusvauriosta. Jos jollain kosteusvauriossa sairastuneelle on syntynyt aito astma, niin kyllä se on aiheutettu tahallisesti piiiiiitkillä astmalääkekuureilla.

        Nuo kaksi kohtaa, jotka otin esiin johtuvat vain ja ainoastaan määrättyjen kosteusvauriossa kasvavien mikrobien tuottamista ns. sekudaarimetaboliiteista. Ne ovat erittäin VAKAVIA asioita, koska ne jopa TAPPAVAT. Nyt ei ole siis kyseessä mikään astma.

        Nämä sekundaarimetaboliitit tuhoavat keuhkoistamme suurimman osan meitä puolustavia valkosoluja: kok.solumäärä laskee radikaalisti, NK- B- lymfosyytit tuhoutuvat. Eikö mene jakeluun se, mitä Henrik Wolff kertoi sisäilmastoseminaarissa 18.3.2009? Tuon tiedon olisvat artikkelissaan kertoneet H M-R ja Tuula Husman, mutta iho- ja allergiasairaalan professori Tari Haahtela esti sen silloin eli 1998, jolloin ilmestyi Lääkärilehden ns. Majvik-numero. Tämä on se artikkeli, jossa sitä ei saanut kertoa:

        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/6234608/32738913

        M S-S:lle asiat ovat olleet selviä jo 1994, kun hän jatkoi KTL:n tutkijoiden tahallaan keskenjättämää mikrobimyrkkytutkimusta.

        Tuon valkosoluvajeen TTL:n on huiputtamalla altistamalla allergeeniuutteilla muuttanut KEINOTEKOISESTI tulehdukseksi, jolloin ainakin hetkellisesti valkosoluvaje on muuttunut valkosoluylimääräksi.

        Nuo Hilkkaliisan kopioimat kohdat ovat suurimmaksi osasksi hämäystä.

        hyvää juhannusta

        Pekka Nikkola

      • Homeherkkä#

        Asutko omakotitalossa ja jos asut niin kuinka ruohonleikkuu sinulta sujuu?

        Meillä on todella iso alue, jolta ruoho pitää leikata.
        Työpaivan jälkeen sain riittävästi kuntoilua ruohonleikkuusta.
        Kävi vain niin, että HOMEallergiani takia minun piti lopettaa ruohonleikkuu jo vuonna 1998, kun siitä seurasi voimakas flunssamainen olo.
        Kun työntelin kokeeksi ruohonleikkuria vuonna 2000, niin silloin siitä seurasi ihan aito HOMEFLUNSSA. Seurasi jo keväällä lehtien haravoinnista ja kompostin käännöstä.
        Vedettyäni työsuojelupiirin suorittelemat puolinaamarit päähäni vältyin homeflunssalta, mutta niiden kanssa ruumiillenen työ sujui vain vain puolisen tuntia, sitten kasvot alkoivat hikoilla niin voimakkaasti, että oli pakko alkaa kuivatella puolinaamareita.
        Ostin siksi toisetkin puolinaamarit voidakseni vetää toisten kostuttua kuivat naamarit päähäni.

        Noin ihan vinkiksi sinulle (toki myös kaikille muillekin ruohonleikkaajille), mikäli tämänkaltaista vinkkiä tarvitset.
        Ostimme pari viikkoa sitten ruohonleikkuutraktorin ja ruohonleikkuu sujuu minultakin puolinaamarit päässä vallan loistavasti.

        Toivottelen homeallergikkona niin sinulle kuin kaikille palstalaisille Hyvää Juhannusta.

      • nisuiisu
        Homeherkkä# kirjoitti:

        sinuun sai aikaiseksi sinulle homepölykeuhkon eli allergisen alveoliitin.

        Alunperin niin sinulla kuin kolmella työpaikkasi syöpiin kuolleilla kollegoillasi, oli valkosoluvajaus johtuen mikrobimyrkkyjen vaikutuksesta. Usko nyt jo, mitä Henrik Wolff kertoi sisäilmastoseminaarissa 18.3.2009 lähes 1000 enemmän tai vähemmän rehellisen terveysvirkamiehen läsnäollessa? Jokuhan paikalla ollut jopa raportoi, että HW:n luonnon aikana heidän niskansa alkoivat punoittaa. Kuinkahan paljon punoitti niillä, joilla on väärä TTL:n tai jonkun tri Pillerin kirjoittama väärä astma-diagnoosi? Heitäkin oli siellä paikalla.

        Se on lähinnä tuo Af, jolle olet muuttunut allergiseksi. Todennäköisesti olet allerginen sen sisältämän beta-glukaanin vuoksi. M S-S on muuten saanut senkin selville, että beta-glukaani yhdessä mikrobimyrkkyjen kanssa monikymmenkertaistaa myrkyn vaikutuksen. Tämä on kerrottu "sisäilmastoseminaari 2009"-kirjan sivulla 23. Toki on mahdollista, että TTL:n altistuskoe aiheutti myös, että allergisoituu ihan aidosti Af:n allergeenille, koska sehän levisi todella tasaisesti kaikkialle hengityselimiimme.

        Toivottavasti ymmärrätte miten homeet liittyvät mikrobimyrkyistä johtuvaan sairauteemme.

        TTL muuten suoritti vuosina 1995-2008 täydellistä rikosta, mutta nyt on käry käynyt!

        hyvää juhannusta

        Pekka Nikkola

      • nisuiisu
        muut ovat huomanneet kirjoitti:

        että sinulla on suuria vaikeuksia luetun tekstin ymmärtämisen ja sisäistämisen suhteen.

        Muut ovat vuosien ajan yrittäneet opettaa sinulle näitä kosteusvaurioasioita,
        koska heille asiat ovat huomattavasti selvempiä.

        Jo pitkään sinulle on valaistu ihan konkreettisesti että sinun teoriasi heittävät
        häränpyllyä ja että vääristelet jopa lukemasi tekstin.

        Onneksi muillakin on kirjoja kainalossa ja sieltä voi lukea tekstin ilman sinun
        kommenttejasi mitä niillä SINUN mielestäsi tarkoitetaan.

        Rentoudu jussina ja tyhjennä pääsi vaikka sitten viinan avulla jos ei muuten onnistu, vältä komposteja ja luonnon fumigatusta ettei oireesi pahene.

        Tyhjentävää Juhannusta!

        Mussalo-Rauhamaahan ja TTL:n rehtiin patologi Henrik Wolffiin ja sanoa heille, että heidän tutkimustulokset ovat huijausta ainakin "Hilkkaliisan" jakamien tietojen perusteella. Sano myös, että professori Tari Haahtela teki oikein, kun esti tiedon julkitulon 1998 ns. Majvik-suosituksessa. Sano, että "Hilkkaliisa" on käyttänyt piiiiiitkiä kortisonikuureja, jotka hänet aina parantavat.

        Sano samalla, että palstamme "lääketieteen ja kirurgian merkonomimme", joka tunnetaan paremmin nimimerkillä "Homeherkkä" ei arvosta myöskään yhtään heidän tutkimustuloksia. Sano, että "Homeherkän" omistamat kaksi kirjaa kertovat aivan toisin kuin he. Sano, että hänellä olisi kolmaskin kirja, mutta hän ei ole sitä viitsinyt lukea, koska siinä on hänen mukaansa väärää tietoa.

        Ota yhteys myös MIrja Salkinoja-Saloseen ja sano, että kyllä TTL:n Henrik Nordman tietää paremmin nämä asiat kuin hän. Sano, että Henkka on tosi näppärä tiedemies ja hän osaa selvittää sairautemme kädenkäänteessä pef-mittariin puhalluttamalla. Näin helpolla se ASTMA selviää, ei siihen mitään myrkkytutkimuksia tarvita. Henkan ei tarvitse käyttää enää edes mitään testiuutteita. Tosin hän ei ole saanut enää Lääkelaitokselta lupaa käytttää niitä "altistuskokeisiin". Hän käytti niitä "vahingossa" mikrobimyrkyistä sairastuneisiin. Hän siis muutti "vahingossa" valkosoluvajeen valkosoluylimääräksi. Rapatessa hieman roiskuu.

        hyvää juhannusta

        Pekka Nikkola

      • että tavis,
        nisuiisu kirjoitti:

        sinuun sai aikaiseksi sinulle homepölykeuhkon eli allergisen alveoliitin.

        Alunperin niin sinulla kuin kolmella työpaikkasi syöpiin kuolleilla kollegoillasi, oli valkosoluvajaus johtuen mikrobimyrkkyjen vaikutuksesta. Usko nyt jo, mitä Henrik Wolff kertoi sisäilmastoseminaarissa 18.3.2009 lähes 1000 enemmän tai vähemmän rehellisen terveysvirkamiehen läsnäollessa? Jokuhan paikalla ollut jopa raportoi, että HW:n luonnon aikana heidän niskansa alkoivat punoittaa. Kuinkahan paljon punoitti niillä, joilla on väärä TTL:n tai jonkun tri Pillerin kirjoittama väärä astma-diagnoosi? Heitäkin oli siellä paikalla.

        Se on lähinnä tuo Af, jolle olet muuttunut allergiseksi. Todennäköisesti olet allerginen sen sisältämän beta-glukaanin vuoksi. M S-S on muuten saanut senkin selville, että beta-glukaani yhdessä mikrobimyrkkyjen kanssa monikymmenkertaistaa myrkyn vaikutuksen. Tämä on kerrottu "sisäilmastoseminaari 2009"-kirjan sivulla 23. Toki on mahdollista, että TTL:n altistuskoe aiheutti myös, että allergisoituu ihan aidosti Af:n allergeenille, koska sehän levisi todella tasaisesti kaikkialle hengityselimiimme.

        Toivottavasti ymmärrätte miten homeet liittyvät mikrobimyrkyistä johtuvaan sairauteemme.

        TTL muuten suoritti vuosina 1995-2008 täydellistä rikosta, mutta nyt on käry käynyt!

        hyvää juhannusta

        Pekka Nikkola

        joka on onnistunut saamaan TTL:ltä ammattitaudin ei todellakaan ole syyllinen väärään tai keinotekoiseen diagnoosiin, joka on sumutukseksi keksitty. Mutta niinhän se on, että lyödään vielä kerran lyötyä, jospa se seuraavalla kerralla vaikka tuupertuu maahan ja näin säästetään lääke- ja lääkärimenoissa.
        Jos systeemi on kerran näin mätä, tulee kyllä punoittaa jonkun muun niskan kuin uhrin/sairastuneen. Käryä ilmassa ja keuhkoja kirvelee!

      • Homeherkkä#
        nisuiisu kirjoitti:

        sinuun sai aikaiseksi sinulle homepölykeuhkon eli allergisen alveoliitin.

        Alunperin niin sinulla kuin kolmella työpaikkasi syöpiin kuolleilla kollegoillasi, oli valkosoluvajaus johtuen mikrobimyrkkyjen vaikutuksesta. Usko nyt jo, mitä Henrik Wolff kertoi sisäilmastoseminaarissa 18.3.2009 lähes 1000 enemmän tai vähemmän rehellisen terveysvirkamiehen läsnäollessa? Jokuhan paikalla ollut jopa raportoi, että HW:n luonnon aikana heidän niskansa alkoivat punoittaa. Kuinkahan paljon punoitti niillä, joilla on väärä TTL:n tai jonkun tri Pillerin kirjoittama väärä astma-diagnoosi? Heitäkin oli siellä paikalla.

        Se on lähinnä tuo Af, jolle olet muuttunut allergiseksi. Todennäköisesti olet allerginen sen sisältämän beta-glukaanin vuoksi. M S-S on muuten saanut senkin selville, että beta-glukaani yhdessä mikrobimyrkkyjen kanssa monikymmenkertaistaa myrkyn vaikutuksen. Tämä on kerrottu "sisäilmastoseminaari 2009"-kirjan sivulla 23. Toki on mahdollista, että TTL:n altistuskoe aiheutti myös, että allergisoituu ihan aidosti Af:n allergeenille, koska sehän levisi todella tasaisesti kaikkialle hengityselimiimme.

        Toivottavasti ymmärrätte miten homeet liittyvät mikrobimyrkyistä johtuvaan sairauteemme.

        TTL muuten suoritti vuosina 1995-2008 täydellistä rikosta, mutta nyt on käry käynyt!

        hyvää juhannusta

        Pekka Nikkola

        Kirjoituksistasi heijastuu kaiken aikaa käsitys, että jos joku tutkija sanoo jotakin KOSTEUSVAURIOMIKROBIMYRKKYIHIN VIITTAAVAA, niin sinun mielestäsi siihen pitää uskoa.
        Jos TTL:n Wolff on todennut joidenkin tutkittujen keuhkoissa valkosolukatoa, niin se ei tarkoita, että kaikilla kosteusvauriorakennusaltistuksesta eri akuutti-/tai kroonisiin ylähengitystie ja/tai KEUHKOsairauksiin sairastuneiden keuhkoissa olisi valkosolukatoa.
        Akuuttitulehdusvaiheessa olevillahan todetaan liikaa valkosoluja verenkierrossa.
        Eikä kosteusvauriorakennusnuhan tai -astman takia lääkäri lähde ottamaan BAL-huuhtelua ja koepalaa.

        Kosteusvauriorakennussairastuneitahan tutkitaan kaiken aikaa eri erikoispoleilla, ja kun tutkimuskäytäntö on pysynyt ennallaan, niin eipä näytä painoarvoa olevan TTL:n Wolfin tutkimuksella.
        Wolffinhan pitäisi ottaa yhteyttä näihin henkilöihin, joilla tuonkaltainen ilmiö on todettu ja järjestää vuosien seuranta mitä MUITA SAIRAUKSIA heillä ilmenee kuin niitä tyypillisiä kosteusvauriosairauksia, jonka takia heitä hoitava lääkäri on antanut heille lähetteen TTL:lle.
        Wolffin pitäisi selvittää massaspektrometrilla myös kuinka monella keuhkoista mitatuilla valosoluvajaisella keuhkoihin joutuneet myrkyt ovat aiheuttaneet keuhkoissa valkosolukadon, vaikka valkosoluarvot veressa ovat normaalit. Maksahan poistaa tehokkaasti elimistöön joutuneitä myrkkyjä.

        Mitä syöpatutkimukseen tulee, niin en ole kuullut, että minkään lajin syövissä olisi todettu veressä valkosolukatoa. Veriarvothan tutkitaan tarkkaan ennen syöpähoitojen aloittamista, jotka syöpahoidot alentavat valkosolupitoisuutta aina infektiovaaraan asti.
        Vasta julkistetun tutkimuksen mukaanhan ammattiinvalinta on suurin syöpäriski.
        Miestarjoilijoilla syöpäriski on suurin ja maanviljelijöillä vähäisin.
        Rintasyöpa, johon jokainen työtoverini ensin sairastui, lasketaan hormonaalisiin syöpiin, ei myrkkysyöpiin.

        Minua koskeva kirjoittelusi osoittaa jälleen kerran joko tarkoitushakuisuutta tai erittäin huolestuttavaa huonomuistisuutta. Kallistun tarkoitushakuisuuden puolelle, koska yrität aivopestä minua omilla teorioillasi.

        Toivon, että sinulle menisi vihdoin viimein perille, että AKUUTIN allergisen alveoliitin kansainväliset kriteerit täyttyivät kohdallani TYÖPAIKKA-ALTISTUKSEN takia jo vuonna 2000 altistajana sukkia jaloissa pyörittävä uusi ilmastointilaite, joka aiheutti jo käynnistysjälkeisenä (marraskuun lopussa 1999) iltapäivänä kuumeiluFLUNSSAN, joka jatkui joka ikinen päivä samanlaisena ja kolmisen kuukautta kestettyään jo parinsadan metrin kävely aiheutti voimakkaan rasitushengenahdistuksen, myös olkapääni oli ihan jumissa kera muiden nivelten. Kuiva yskä oli kaiken aikaa päällä.

        Kohdallani kymmenisen vuotta kestanyt ODS-reaktio ikkunoiden kiinnipitämisen aikaan joka toinen kuukausi, johti kohdallani ALVEOLIITTIIN, joka parani kolmessa kuukaudessa niveljumittumineen, paitsi että kuiva yskä jatkui kymenisen kuukautta.

        TTL:n altistus syyskuussa 2001 aiheutti toisen samankaltaisen alveoliitin RASITUSHENGENATDISTUKSINEEN ollen kokonaisvaltaisilta reaktioiltaan paljon voimakkaampi. Epäilin saaneeni muiden reumaoireiden lisäksi jopa selkärankareumankin, koska selkä oli niin jäykkä kuin rautakanki.
        Lisänä oli vain todella raju keuhkoputkitulehdus.

        Kirjoitit "se on lähinnä tuo Af, JOLLE OLET MUUTTUNUT ALLERGISEKSI".
        Sateisena kesänä heinät homehtuvat ja niissä on paljon aspergillusHOMETTA.
        Sinun pitäisi jo muistaa, että sain ensimmäisen ODS:säni heinäpeltotyökentelyn päätteeksi JO 1. 7.1990, jonka takia tiesin olevani HOMEallergikko.

        TTL:n A. fumigatusaltistus vain selvitti minulle YHDEN HOMEEN NIMEN mille takuuvarmasti olen ALLERGINEN.

        Mitä MONIALLERGISOITUMISEENI tulee, niin LÄÄKETIETEELLISESTI sen aiheuttajana on Asbergillus fumigatuksen sisältämä RIBONUKLEAASI, joka kuuluu ns. HYDROLYYTTISIIN ENTSYYMEIHIN, jotka ovat hyvin allergisoivia.

        Eli josko alkaisit selvitellä omia MYRKKYSAIRAUKSIASI lääkärin avustuksella, eli LABRAKOKEIN.

        Allergiatietämyksesi LÄÄKETIETEEN VALOSSA on plus miinus nolla ja muutahan ei voi maallikolta odottaakaan.
        Valitettavasti se on liian usealla lääkärilläkin ALUKSI plus miinus nolla, mutta jostain kumman syystä muuttuu tosi tietäväksi, kun TUTKITTAVA TIETÄÄ muunkin tyyppisiä allergisia sairauksia saavan HALUTESSAAN allergeeni/antigeenialtistuksella aikaiseksi kuin I:s tyyppisiä.

    • tuttu oirelista

      Hilkkaliisan kirjoituksesta:

      "Homeallergia potilaan tyypillisiä oireita voivat olla silmien kutina, vetistys, kangerrus, luomiturvotus; aivastelu, nenän tukkoisuus, vesinuha; huulien kutina, huulten ja kurkun turvotus; atooppisen ihottuman paheneminen, urtikariakohtaukset; hengenahdistus, herkkä hengästyminen ja alentunut ponnistelun sieto, hengityksen vinkuna, yskä yöllä ja päivällä, lämpöily altistusten yhteydessä, jolloin lamaavaa väsymystä. Oireet lievittyvät altistuksen loputtua, mutta uusiutuvat herkästi luonnonhomeidenkin altistustilanteissa (esim. keväällä lumien sulaessa, sateen jälkeen, marjametsässä, vatukossa, kasvihuoneissa, maakellareissa…). Näillä potilailla on usein samanaikaisesti homeallergiaa ja varastopölypunkkiallergiaa. Homeallergia-potilaalle voi kehittyä ruokaintoleranssi esi-merkiksi homejuustoihin, viineihin ja sieniin. IgE-vasta-aineita on todettu myös aktinomykeeteille (sädesienille). (Husman 1998, sisäilmastoseminaari.)"

      ensin luetellut oireet tuli homeasunnostamme ja sitten tuli herkkyys kevään siitepölyille ja siinä ohessa huomasin että homejuusto ja erityisesti punaviini vieläpä yhdessä, ei enää sopinut minulle. minulta otettiin iGe mutta arvo oli normaalin sisäpuolella.

      helpottaa kun huomaa ettei ole ainoa ja oireet ovat tosia eikä kuviteltuja

      • nisuiisu

        diagnosoittiin?

        Mitkä olivat mahdiolliset allergeenit eli minkä biologisesti aktiivisen hiukkasen IgE-vasta-ainetta kehostasi löytyi?

        Allergia voi vain syntyä siten, että mikrobimyrkyt vaurioittavat normaalin immuunipuolustuksen (Th1-lymfosyyttireittiä pitkin etenevän) ja näin Th1/Th2-tasapaino kääntyy Th2-puolelle.

        Normaalin immuunipuolustuksemme häiriötä ei sanota allergiaksi, vaikka esim. allerginen alveoliitti on allergia.

        Allergiaksi sanotaan hengityselinten ja ruuansulatuskanavan LIMAKALVOJEN ja ihon allergioita. Ne on helppo diagnosoida IgE:n ja eosinofiilian perusteeela. Allergian diagnosointi ei siis tuota minkäänlaista vaikeutta. Tunnetuin hengityselimen limakalvon allergia on ASTMA.

        Tuula Husman kirjoittaa 1998 näin: IgE-vasta-aineita on todettu myös aktinomykeeteille (sädesienille).
        LAINAUS PÄÄTTYY

        Nimenomaan aktinomykeetit tuottavat näitä normaalin immuunipuolustuksen tuhoavia myrkkyjä. Joillakin henkilöillä siis Th1/Th2-tasapaino siirtyy näiden myrkkyjen vuoksi Th2-puolelle eli syntyy allergia, joka siis diagnosoidaan IgE:n perusteella. Tosin täytyy sanoa, että IgE:n löytyminen ei aina tarkoita allergiaa, koska IgE-vasta-aine yrittää aluksi estää allergian synnyn. Se on siis aluksi TERVEYDEN merkki.

        Yleensä IgE:n löytyminen on merkki allergiasta, koska sen puoliintumisaika on niin lyhyt. Mutta jos joltain on löytynyt Streptomykeetin IgE:tä, niin ei se tarkoita, että on aivan varmasti bakteeriallergia. HUOM! täytyy sanoa bakteeriallergia, koska Streptomyces on bakteeri. Uskon, että tältä, jolta on löytynyt Streptomykeetin IgE:tä, niin hänellä on ollut valtava limaeritys, jolloin tämän bakteerin itiöitä on jäänyt myös keuhkoputken limakalvolle.

        On todella harvinaista, että kellään olisi kosteusvauriomikrobien IgE:tä. Uskon, että se on aiheutettu mielettömän piiiiiiitkilllä TRI PILLERIN määräämillä kortisonitablettikuureilla. Kortisoni nimenomaan tuhoaa immuunipuolustustamme eli Th1-lymfosyyttireittiä pitkin etenevää puolustusta ja näin mahdollistavat siis perinteisen allergian synnyn.

        Kuten huomaatte biokemia ja mikrobiologia on hyvin eksaktia.

        hyvää juhannusta

        Pekka Nikkola
        FM (biokemia)

      • jäi

        minultakin ihan kokonaan pari vuotta sitten, kun homeoireeni olivat pahimmillaan.
        Vasta nyt ostin juhannukseksi sitä ja söinkin grillattujen herkkusienien täytteenä. Hyvää oli, mutta tuskin rupean sitä enää kovin syömään jatkossakaan. Jotenkin ei tee mieli mitään homeeseen viittaavaa.

      • !!!

        Kosteusvauriomikrobeille on IgE-vasta-aineita noin 6 %:lla väestössä. Eli aika paljon. Ja ihan ilman kortisonihoitoja.Satunnaisotos aikuisväestöstä.

      • homeahdistus1
        jäi kirjoitti:

        minultakin ihan kokonaan pari vuotta sitten, kun homeoireeni olivat pahimmillaan.
        Vasta nyt ostin juhannukseksi sitä ja söinkin grillattujen herkkusienien täytteenä. Hyvää oli, mutta tuskin rupean sitä enää kovin syömään jatkossakaan. Jotenkin ei tee mieli mitään homeeseen viittaavaa.

        kiitos, alkoi hymyilyttää. Homejuustoa Grillattujen Herkkusienten täytteenä. Joit tietysti ruokajuomaksi Viiniä?

        Oi niitä aikoja... Minulla jää edelleen grilliruoat ja muut em. herkut väliin, juhannussääkin on sen verran perinteinen, että parempi pysytellä suurimmaksi osaksi sisätiloissa.

        Luulisin olevani kyllä niin paljon paremmassa kunnossa, että ruokakokeilut ovat jo mahdollisia, mutta kuten sanoit, jotenkin ei tee mieli... jostain syystä.

    • IgE-välitteiselle herkis

      "Allerginen nuha voi puhjeta kosteusvaurioaltistuksen seurauksena, IgE-välitteinen herkistyminen kosteusvauriomikrobeille on mahdollinen, mutta tavallisempaa on niiden katalysoima herkistyminen yleisesti allergista nuhaa aiheuttaville pölyille: pölypunkeille, siitepölyille ja eläinpölyille. Kosteusvauriokohteissa esiintyy yleisesti pöly- ja varastopunkkeja, joka mahdollistaa tavallista helpomman herkistymisen niillekin. Kosteusvauriotilojen sisäilman epäpuhtaudet raivaavat tietä IgE-välitteiselle herkistymiselle aiheuttamalla ilmateiden limakalvolle vaurioita, jolloin immunologisesti aktiivisia allergeeneja pääsee tunkeutumaan limakalvoon. (Malmberg, Rinne 1999, 214-219.)"

      HYVÄ POINTTI!!! raivaavat tietä IgE välitteiselle herkitymiselle......

      siksi astma tai allergia ei ole IgE välitteistä välttämättä, mutta jatkuva
      herkistyminen voi vaurioittaa ilmateiden limakalvoja ja synnyttää näin allergian

      • Homeherkkä#

        Alllergisia sairauksia on kahta eri lajia YHÄ EDELLEEN ALLERGEENIALTISTUKSESTA HEKISESTI ALKAVAA (IgE) TAI VASTA MUUTAMIEN TUNITEN KULUTTUA ALKAVAA IgM/IgG).
        Koskee myös allergista nuhaa.

        Se on tiennyt myös TTL, koska Allergologia-kirjan kohdassa TYÖPERÄISET ALLERGIAT todetaan allergisen nuhan kohdalla seuraavasti sivulla 377:
        "HITAITA REAKTIOITA (eli siis tuntien kuluttua ilmeneviä) SATTAA ILMETA, MUTTA NIITÄ ON NUHADIAGNOSTIIKASSA HARVOIN SEURATTU, koska normaali vuorokausivaihtelu? häiritsee tutkintaa.

        Minulle TTL tarjosi allergisen HOMEnuhani LAUKAISEMISEKSI HOMEaltistusta
        tunnin seurannalla, josta tarjouksesta kieltäydyin juuri tuon muutaman tunnin kuluttua altistuksesta alkavan nuhani takia.

    • nimetön sinkolinko2

      "Homeallergia potilaan tyypillisiä oireita voivat olla silmien kutina, vetistys, kangerrus, luomiturvotus; aivastelu, nenän tukkoisuus, vesinuha; huulien kutina, huulten ja kurkun turvotus; atooppisen ihottuman paheneminen, urtikariakohtaukset; hengenahdistus, herkkä hengästyminen ja alentunut ponnistelun sieto, hengityksen vinkuna, yskä yöllä ja päivällä, lämpöily altistusten yhteydessä, jolloin lamaavaa väsymystä. Oireet lievittyvät altistuksen loputtua, mutta uusiutuvat herkästi luonnonhomeidenkin altistustilanteissa (esim. keväällä lumien sulaessa, sateen jälkeen, marjametsässä, vatukossa, kasvihuoneissa, maakellareissa…). Näillä potilailla on usein samanaikaisesti homeallergiaa ja varastopölypunkkiallergiaa. Homeallergia-potilaalle voi kehittyä ruokaintoleranssi esi-merkiksi homejuustoihin, viineihin ja sieniin. IgE-vasta-aineita on todettu myös aktinomykeeteille (sädesienille). (Husman 1998, sisäilmastoseminaari.)"

    • eskoantti

      onkos home menneiden talvien lumia kun keskustelu näyttää päättyneen jo vuonna 2005?

      • Myrkky se tappaa

        Joo nyt on kosteusvauriorakennusten myrkkykeskustelun aika.
        Olo on kuin "liisa ihmemaassa" näiden selittelyjen ja käsien levittelyjen kanssa.

        Kukaan ei hallitse enää tätä ongelmaa. Ei edes huippututkijat. Eikä talkooporukka.
        Lääkäreistä puhumattakaan. No yksi tai kaksi lääkäriä on mutta eivät yksin jaksa joka paikkaan revetä.

      • Niin sitä pittää
        Myrkky se tappaa kirjoitti:

        Joo nyt on kosteusvauriorakennusten myrkkykeskustelun aika.
        Olo on kuin "liisa ihmemaassa" näiden selittelyjen ja käsien levittelyjen kanssa.

        Kukaan ei hallitse enää tätä ongelmaa. Ei edes huippututkijat. Eikä talkooporukka.
        Lääkäreistä puhumattakaan. No yksi tai kaksi lääkäriä on mutta eivät yksin jaksa joka paikkaan revetä.

        Jotain tarttunut sulla "kaaliin" muutakin kuin kylmäsavusumua. Nyt on menossa myrkyllisten litkujen alasajo kaiken lisäks.
        :)

      • homepommi

        Nämä home- ja kosteus- ja sisäilmaongelmat eivät ole menneen talven lumia. Päin vastoin. Homepommi räjähtää vielä käsiimme. Varokaa!!! Niin paljon on sairaita rakennuksia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      47
      5875
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      49
      5361
    3. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      51
      3746
    4. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      14
      3695
    5. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      100
      3441
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      31
      3146
    7. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      59
      2894
    8. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      59
      2766
    9. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      55
      2413
    10. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      38
      1864
    Aihe