Kirjoitin nyt tämän tänne kun en oikein tiennyt mihin kirjoittaa tää juttu. Lähinnä "selvennän" omia ajatuksiani mutta antakaa neuvoja ym. jos vaan tulee mieleen.
Eli..*huoh* Yli vuosi sitten huomasin että pikkuhiljaa minusta tuli enemmin ja enemmin sairauspelkoinen. Se on jatkunut tähän päivään asti. Kesällä luulin jo että olen alkamassa pääsemässä eroon siitä kun en miettinyt sairauksia eikä minulla ollut mitään oireitakaan mistä olisin voinut ruveta kuvittelemaan jotain. Mutta sitten taas, kun koulu alkoi, tämä alkoi taas.
Niskat ovat koko ajan jumissa, huimaa, korvat soi, ja tällä viikolla on alkanut tuntumaan kaulalla kuristavaa ja ahdistavaa tunnetta. Luulen että tuo huimaus johtuu niskoista, mutta pelottaa, pelottaa että minkä takia vähän väliä tuntuu siltä etten voisi hengittää normaalisti?! En kestä tätä enää, en jaksa pelätä ja murehtia, töissäkin pitäisi käydä, koulussa pitää käydä, ja pitää saada kaikki koulutehtävät hyvin hoidettua, mutta en pysty kunnolla keskittymään mihinkään, kun ahdistava tunne kaulalla on koko ajan, ja varsinkin jos sattuu myös huimaamaan niin huhhuh..
Olen niin raivona, en osaa olla murehtimatta:((
Jos viitsisin, jäisin vaan kotiin makaamaan ja syyttelemään itseäni että minkä takia pelkään koko ajan, ja minkä takia minä tunnen kaikenmaailman oireita, mistä ne johtuu, ovatko ne kenties jotain vakavaakin. Mutta en jää kotiin, koitan unohtaa murheet käymällä koulussa ja töissä ja ajattelemalla jotain iloisia asioita. Mutta se on niin vaikeaa koittaa ajatella jotain mukavia kun henkeä ahdistaa ja sitten rupean heti miettimään pahimpia vaihtoehtoja mistä se tunne voisi johtua.
Olen miettinyt kaikkea, paniikkihäiriötä, ahdistuneisuushäiriötä, jotain vakavia sairauksia,en usko että minulla paniikkihäiriötä on, mutta mikäs ihme se on jos se "puhkeaa" minulle kun panikoin koko ajan kaikesta. Ahdistuneisuushäiriö selittäisi varmaan nämä kaikki oireet, mutta en pysty ajattelemaan sitä niin, heti tulee vaan mieleen joku pahempi vaihtoehto, esim.joku parantumaton sairaus ym..
Mietin että pitäisikö mennä psykologille juttelemaan, mutta ei se näitä oireita saa poistettua, vai saako? Olen käynyt koulun terkkarilla miljoonia kertoja varmaan enkä kohta edes viitsi enää mennä sinne. Haluan vaan päästä tästä eroon.. En jaksa enää, haluan elää kunnolla ja normaalia elämää:(
Ja nyt tulen tästä valittamaan suomi24:sen palstalle.. No jos vaikka tulisi jotain neuvoja joiltain:)

Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos sinulla on mahdollisuus päästä psykologin juttusille, sinne vaan. Tai lääkärille.
ymmärän hyvin ahdistuneisuutesi.. itselläni on taipumusta samaan..
tiedäthän varmasti että turhalla stressaamisella esim. pahennat tilannetta? suusrin osa neurologisista oireistakin on jo pelkästästään stressin oireita...
kyllä se siitä! pysy väin rauhallisena... elämä on liian lyhyt turhaan murehtimiseen:D
tsemppiä!