Missä Fortumin öljykentät?

SotainsinooriKarlsson

Sotainsinööri Karlsson kysyy esim. Pohjanmerellä olleiden ja aikaisemmin Nesteen nimissä olleiden öljynporausoikeuksien perään.
Ne hankittiin varmistamaan Suomen energiahuoltoa.

Onko nämä osuudet myyty, ehkäpä parantamaan
Fortumin taselukuja ja kasvattamaan optioita?

Mikäli näin on tehty, Suomen kansalta on puhallettu aivan huomaamatta kansallisomaisuutta ja maamme energiahuolto makaa jälleen vain kalliin ja epävarman tuontienergian varassa.

Miten on Fortum: miten jaksavat veronmaksajien rahoilla aikoinaan ostetut öljynporausoikeudet ja öljykentät?

Sotainsinööri Karlssonin on mahdotonta kuvitella, että ne olisi myyty ja kaupalla lihavoitettu Fortumin taseita ja yhtiön johdon optioita.

Jotain suurtä hämminkiä liittyy gemareiden ja kepun eduskuntaryhmien ja ministerien toimintaan.
Ettei sittenkin?

9

760

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • että verovaroilla

      ostetto? Onhan valtiolla muutakin omaisuutta, kuin verovarat. On maita ja metsiäkin, eikä ne kaikki ole verovaroilla hankittu, vaan tavallaan valloitettu. Kuten lappalaisiltakin, vai olisiko parempi sanoa RYÖSTETTY.

      • Valtion metsäomaisuus on liki kauttaaltaan Ruotsin kruunun laittomasti omakseen julistamaa maata. Venäjän tsaari totesi sen olevan hyvä, eikä oikaissut laittomuutta tullessaan vallankahvaan.

        Itsenäisen Suomen valtiovalta niinikään jatkaa varastetun tavaran hallussapitoa.


      • kiistanalaisiakin maita
        dj-marco kirjoitti:

        Valtion metsäomaisuus on liki kauttaaltaan Ruotsin kruunun laittomasti omakseen julistamaa maata. Venäjän tsaari totesi sen olevan hyvä, eikä oikaissut laittomuutta tullessaan vallankahvaan.

        Itsenäisen Suomen valtiovalta niinikään jatkaa varastetun tavaran hallussapitoa.

        jotka Tsaarin aikana on katsottu, kuuluviksi Saamelaisille, mutta valtio pitää ominaan. En ole Lappalainen, enkä siellä, edes usein käynyt, mutta rikos, mikä rikos.


    • KANSA HÄVISI

      Hämeensähkö - jota kunnat omistivat - myytiin Vattenfallille ja hinnat hilattiin ylös. MIKSI?

    • vuosikertomuksista.

      Voi imuroida fortumin sivuilta, täälläkin aikaisemmin linkit 1999-2002 pdf:iin. En ole ehtinyt kahlata läpi. Jos myytiin niin ostettiin paljon "sähköä" Ruotsista tilalle, kun sähköyhtiö rupesi "johtamaan" konsernia!

    • todellakin

      omat, Suomen 200 vuoden käyttöön riittävät varat Norjanmerellä, mutta ne myytiin venäläisille pari vuotta sitten. Muistan tapauksen kun kysyttiin yhdeltä demarikansanedustajalta, onko järkevää myydä oma kriisiajan varasto. Hän vastasi että kriisin sattuessa saamme öljyä Venäjältä.

      • SotainsinooriKarlsson

        Sotainsinööri Karlssonin kauhuskenariot näyttävät käyvän vastauksesi kautta toteen.

        Voi Herran pieksut! Niinkö se demarikansanedustaja vastasi, että ostetaan sitten Venäjältä se öljy takaisin kriisin sattuessa. Siis Norjanmerellä olevat Nesteen öljykentöt ja porausluvat myytiin pari vuotta sitten venäläisille.....

        Media hoi! Nyt vauhtia töppösiin. Tämä myynti kyllä jäi pimentoon suurelta yleisöltä! Onko tässä se kytkentä demarien hermostukseen optio-
        asiassa?

        Kyllä valtiovallan Fortumin pääomistajana on syytä perin pohjin selvittää tämä asia. Omistajille eli suomalaisille. Venäläiset varmasti jo nauravat kippurassa suomalaisten hölmöilyä....


      • ei Venäjälle
        SotainsinooriKarlsson kirjoitti:

        Sotainsinööri Karlssonin kauhuskenariot näyttävät käyvän vastauksesi kautta toteen.

        Voi Herran pieksut! Niinkö se demarikansanedustaja vastasi, että ostetaan sitten Venäjältä se öljy takaisin kriisin sattuessa. Siis Norjanmerellä olevat Nesteen öljykentöt ja porausluvat myytiin pari vuotta sitten venäläisille.....

        Media hoi! Nyt vauhtia töppösiin. Tämä myynti kyllä jäi pimentoon suurelta yleisöltä! Onko tässä se kytkentä demarien hermostukseen optio-
        asiassa?

        Kyllä valtiovallan Fortumin pääomistajana on syytä perin pohjin selvittää tämä asia. Omistajille eli suomalaisille. Venäläiset varmasti jo nauravat kippurassa suomalaisten hölmöilyä....

        Roope- Ankalle meni. Kyllä kansa tietää!


      • oli ostaja
        ei Venäjälle kirjoitti:

        Roope- Ankalle meni. Kyllä kansa tietää!

        onko se venäläinen firma ja ovatko omistajat venäläisiä??? Roope Ankkakin olisi ollut parempi ostaja, mutta kun ei!!!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      143
      1347
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      39
      936
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      36
      671
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      610
    5. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      588
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      25
      565
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      563
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      557
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      533
    Aihe