Sotalapsien muistot

Nyt puheenaiheena

On vasta viime aikoina ruvettu enemmän puhumaan sotalapsien kohtaloista. Pari päivää sitten oli TV:ssä dokumentti, jossa ikäihmiset muistelivat Ruotsissa viettämiään aikoja. Jokainen liikuttui puhuessaan noista yli 60 v. sitten eletyistä ajoista.

Ihmeteltiin mm. sitä, miksi ei aikaisemmin ole puhuttu. Koko sota-aika on oikeastaan puhumaton asia koko Suomessa.
Minusta se johtuu paljolti siitä, että lapsista ja heidän aivoituksistan ei kerta kaikkiaan tiedetty mitään.

Ensiksikään ei ymmärretty, että lapset kokevat tulleensa hylätyksi, ja he kokivat hylätyksi tulon vielä kahteen kertaan, kun heidät palautettiin takaisin Suomen pula-aikaan, juuri kun he olivat kotiutuneet uusiin oloihinsa.
Toiseksi, lasten kuului olla kiitollisia siitä, että olivat olleet turvassa pommituksilta. Se tehtiin heille selväksi kyllä varmasti jokaiselle. Varmaankin monista tuntui, että joutuisivat taas pois kotoa, jos osoittaisivat kaipausta tai toivoisivat Ruotsin aikoja takaisin.
Kolmanneksi, oli vallalla se usko, että lapsi unohtaa. Kaatuneestä isästä ei puhuttu, Ruotsissa olosta ei puhuttu, muusta lapsuuden aikaisista asioista ei puhuttu.

Lapsi koki, että vanhemmat eivät edes halua kuulla, miillaista Ruotsissa oli. Ehkä eivät halunneetkaan, sillä siellähän oli kaikki niin paljon paremmin, että kateus olisi myrkyttänyt koko elämän, jos siitä olisi tarkkoja tietoja saanut.

Nyt sitten nähdään, että lapsuuden kokemukset säilyvät koko elämän ajan. On korkea aika, että he nyt alkavat muistella ja toivottavasti kirjoittavat lisää muistojaan, ettei jää ainoaksi Hietamies.

Kaikkia lapsia ei Ruotsissakaan kohdeltu hyvin. He saivat kokea olevansa huutolaisia, joita käytiin valitsemassa kuin markkinoilla. Pojankoltiaiset jäivät viimeisiksi.
On sekin varmasti tuntunut epäinhimilliseltä kohtelulta. Valittaa vain ei saanut, ei silloin eikä myöhemmin.

Toivottavasti näistä asioista on otettu opiksi, niin että jos vastaavanlaiseen tilanteeseen joskus jouduttaisiin, ymmärrettäisiin asia hoitaa paremmin ja huolehtia myös lapsen henkisestä hyvinvoinnista.

11

1004

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Setä

      Tunnetuin esimerkki jonka juurettomuus ja alkoholismi johtui juuri sotalapseksi joutumisesta

    • noidanjuuri

      tuollaista äkillistä myötätunnon kaipuuta. Sota aiheuttaa aina haavoja, kuitenkin minusta olisi paljon mielekkäämpää lähettää tämä materiaali ao. maan kielellä tekstitettynä nyt sissisotaa käyvien maiden televisioissa protestina sankaruutta uhoavien ryhmien päättäjille, jotka autuutta lupaamalla tuhoavat lapsiensa elämän ilman mahdollisuutta korjata tehtyjä virheitä.
      nimim. "yksi lapsuutensa menettänyt".

      • vaan siitä että VIHDOINKIN uskalletaan puhua niinkin kipeistä asioista kuin lasten kokemuksista sodan jaloissa.
        Tähän saakkahan on puhuttu pelkästään sodassa olleitten miesten kohtaloista, heidän kärsimyksistään, eikä mitään ole voitu verrata tai rinnastaa heidän kokemuksiinsa.
        Lapset on keskusteluissa unohdettu kokonaan.
        On luultu, että lapset eivät kuule, eivät näe, eivätkä ymmärrä tai muodosta käsityksiä omalla tasollaan asioista. Ei olla välitetty kuinka ehjinä tai rikkinäisinä he tulevat olemaan aikuisiässä, kunhan vaan ovat sodasta hengissä selvinneet.

        Ei ole paljon käsitelty niitten lasten kohtaloita, jotka joutuivat kärsimään muun perheen kanssa sodasta kotiutettujen isien sodan jättämistä vaurioista, esim. alkoholismista, psyykkisistä vaivoista ym.
        Sota kauhuineen oli ollut turvallisen matkan päässä, sota alkoi monessa perheessä vasta sitten kun isä tuli kotiin.


      • ii-li
        MdK-MdK kirjoitti:

        vaan siitä että VIHDOINKIN uskalletaan puhua niinkin kipeistä asioista kuin lasten kokemuksista sodan jaloissa.
        Tähän saakkahan on puhuttu pelkästään sodassa olleitten miesten kohtaloista, heidän kärsimyksistään, eikä mitään ole voitu verrata tai rinnastaa heidän kokemuksiinsa.
        Lapset on keskusteluissa unohdettu kokonaan.
        On luultu, että lapset eivät kuule, eivät näe, eivätkä ymmärrä tai muodosta käsityksiä omalla tasollaan asioista. Ei olla välitetty kuinka ehjinä tai rikkinäisinä he tulevat olemaan aikuisiässä, kunhan vaan ovat sodasta hengissä selvinneet.

        Ei ole paljon käsitelty niitten lasten kohtaloita, jotka joutuivat kärsimään muun perheen kanssa sodasta kotiutettujen isien sodan jättämistä vaurioista, esim. alkoholismista, psyykkisistä vaivoista ym.
        Sota kauhuineen oli ollut turvallisen matkan päässä, sota alkoi monessa perheessä vasta sitten kun isä tuli kotiin.

        Olen törmännyt tähän aiheeseen jo 70-luvulla. Tottakai oli kysymyksessä hyvä tarkoitus, mutta monet lapset kokivat sen hylkäämisenä.

        "Miksi sisar ja veli saivat jäädä kotiin, mutta minut karkotettiin Ruotsiin."

        Paluu oli sitten yhtä vaikeaa kuin lähtökin. Hyvistä oloista Ruotsissa takaisin köyhään pula-ajan Suomeen, ja perhesuhteistakin oli jo ehditty vieraantua.

        Lapsuudessa naapurin lapset olivat olleet sotaa paossa Ruotsissa. He eivät KOSKAAN puhuneet asiasta.


      • sisko
        ii-li kirjoitti:

        Olen törmännyt tähän aiheeseen jo 70-luvulla. Tottakai oli kysymyksessä hyvä tarkoitus, mutta monet lapset kokivat sen hylkäämisenä.

        "Miksi sisar ja veli saivat jäädä kotiin, mutta minut karkotettiin Ruotsiin."

        Paluu oli sitten yhtä vaikeaa kuin lähtökin. Hyvistä oloista Ruotsissa takaisin köyhään pula-ajan Suomeen, ja perhesuhteistakin oli jo ehditty vieraantua.

        Lapsuudessa naapurin lapset olivat olleet sotaa paossa Ruotsissa. He eivät KOSKAAN puhuneet asiasta.

        Minun vanhempi veljeni lähetettiin niin ikään Ruotsiin sotaa pakoon.
        Hän on nyt yli 70 v, eikä ole vieläkään toipunut siitä, miksi hänet, miksi ei meitä toisia.

        Hän aloitti koulunsa Ruotsissa ja sotaväkeen mentyään, ei ollut enää kotona. Eli hän oli ilmeisesti vain n. 10 vuotta kotona.
        Aikuisena hän kävi noin kerran vuodessa katsomassa äitiä.
        Äiti sairasti monta vuotta, eikä veljeäni yhtään kiinnostanut käydä edes silloin. Ilmeisesti ei antanut anteeksi koskaan hylkäämistään.

        On se varmaan ollut kova pala.

        Meidät kaksi muuta oli tarkoitus lähettää Tanskaan, mutta se laiva upotettiin, joten henkemme säilyi silleen.

        On siitä kyllä ollut se hyöty, että kielitaito tuli kylkiäisenä. Kun veljeni oppi ruotsin kunnolla, oli siihen sitten helppo lisätä saksa, englanti ja espanja.


      • noidanjuuri
        MdK-MdK kirjoitti:

        vaan siitä että VIHDOINKIN uskalletaan puhua niinkin kipeistä asioista kuin lasten kokemuksista sodan jaloissa.
        Tähän saakkahan on puhuttu pelkästään sodassa olleitten miesten kohtaloista, heidän kärsimyksistään, eikä mitään ole voitu verrata tai rinnastaa heidän kokemuksiinsa.
        Lapset on keskusteluissa unohdettu kokonaan.
        On luultu, että lapset eivät kuule, eivät näe, eivätkä ymmärrä tai muodosta käsityksiä omalla tasollaan asioista. Ei olla välitetty kuinka ehjinä tai rikkinäisinä he tulevat olemaan aikuisiässä, kunhan vaan ovat sodasta hengissä selvinneet.

        Ei ole paljon käsitelty niitten lasten kohtaloita, jotka joutuivat kärsimään muun perheen kanssa sodasta kotiutettujen isien sodan jättämistä vaurioista, esim. alkoholismista, psyykkisistä vaivoista ym.
        Sota kauhuineen oli ollut turvallisen matkan päässä, sota alkoi monessa perheessä vasta sitten kun isä tuli kotiin.

        tosiasioita, ainoastaan sen, että ne Ruotsiin joutuneet(päässeet) olisivat niitä ainoita oikeita sotalapsia, mainitsit aivan perustellusti sodassa raaistuneet, hermonsa menettäneet, monesti myös alkoholisoituneet isät, unnohdit ehkä ne sadat, jotka palasivat naarmuakaan saamatta mutta jotka kymmenisen rauhan vuoden jälkeen tekivät itsemurhan ja joiden lapset jäivät ilman mitään erityishuomiota. Sodan kasvot ovat monet, nyt syyllistetään niitä vanhempia, jotka valitsivat lastensa tulevaisuutta ajatellen sen parhaimmaksi arvioimansa vaihtoehdon tilanteessa, jonka seurauksia ei kukaan osannut arvata.


      • Nyt puheenaiheena
        noidanjuuri kirjoitti:

        tosiasioita, ainoastaan sen, että ne Ruotsiin joutuneet(päässeet) olisivat niitä ainoita oikeita sotalapsia, mainitsit aivan perustellusti sodassa raaistuneet, hermonsa menettäneet, monesti myös alkoholisoituneet isät, unnohdit ehkä ne sadat, jotka palasivat naarmuakaan saamatta mutta jotka kymmenisen rauhan vuoden jälkeen tekivät itsemurhan ja joiden lapset jäivät ilman mitään erityishuomiota. Sodan kasvot ovat monet, nyt syyllistetään niitä vanhempia, jotka valitsivat lastensa tulevaisuutta ajatellen sen parhaimmaksi arvioimansa vaihtoehdon tilanteessa, jonka seurauksia ei kukaan osannut arvata.

        Ymmärsit väärin. Ei heitä syyllistetä, sillä monellahan ei juuri vaihtoehtoa ollutkaan. Sen ajan katsantokannan mukaan vanhemmat tekivät oikein. Ja varmasti yhtä vaikeaa oli äideillä, jotka lähettivät sylilapsensa tuntematonta tulevaisuutta kohden yksin, itkevinä.
        Lasten paluu oli myöskin äideille vaikea paikka, sillä tietenkin lapsi oli muuttunut aivan toiseksi muutamassa vuodessa. Oli siinä varmasti kaikilla opettelemista.

        Mutta ei silloin käsitetty, että lapset olisivat tarvinneet terapiaa sekä Ruotsissa että kotiin palattuan. Heidän olisi pitänyt voida kertoa ja purkaa hätänsä ja kokemuksensa, mutta sen ajan katsantokannan mukaan lapsi UNOHTAA. Mitä vähemmän asiasta puhutaan, sitä helpommin lapsi unohtaa.
        Ei käsitetty, että he vain painavat kokemuksensa mielensä sopukoihin ja kärsivät epävarmuutta ja hylätyksi tulemisen tunteesta ehkä vuosikymmenet.
        Samaa kertoivat eräässä dokumentissa ne Lapin lapset, joiden kodit ja omaiset olivat menneet venäläisten partisanien hyökkäyksissä sodan aikana. Hekään eivät saaneet tukea keneltäkään, vaikka saivatkin katon päänsä päälle.

        Tänä päivänä kriisiapua annetaan monenlaisten onnettomuuksien kokemille henkilöille, lapsille ja aikuisille.
        Silloin ei terapiasta ja kriisiavusta oltu kuultukaan. Sitä olisi tietenkin pitänyt olla niin sotaorvoille ja leskille kuin myös sodasta palanneille miehille.


      • Helena ejk.
        ii-li kirjoitti:

        Olen törmännyt tähän aiheeseen jo 70-luvulla. Tottakai oli kysymyksessä hyvä tarkoitus, mutta monet lapset kokivat sen hylkäämisenä.

        "Miksi sisar ja veli saivat jäädä kotiin, mutta minut karkotettiin Ruotsiin."

        Paluu oli sitten yhtä vaikeaa kuin lähtökin. Hyvistä oloista Ruotsissa takaisin köyhään pula-ajan Suomeen, ja perhesuhteistakin oli jo ehditty vieraantua.

        Lapsuudessa naapurin lapset olivat olleet sotaa paossa Ruotsissa. He eivät KOSKAAN puhuneet asiasta.

        lapsuudenkaverini oli sotalapsena sekä Ruotsissa että Tanskassa, ja hän kertoi kyllä asioitaan minulle. - Hänellä oli suuria sopeutumisvaikeuksia palatessaan köyhään kotiinsa.


      • Iili
        Nyt puheenaiheena kirjoitti:

        Ymmärsit väärin. Ei heitä syyllistetä, sillä monellahan ei juuri vaihtoehtoa ollutkaan. Sen ajan katsantokannan mukaan vanhemmat tekivät oikein. Ja varmasti yhtä vaikeaa oli äideillä, jotka lähettivät sylilapsensa tuntematonta tulevaisuutta kohden yksin, itkevinä.
        Lasten paluu oli myöskin äideille vaikea paikka, sillä tietenkin lapsi oli muuttunut aivan toiseksi muutamassa vuodessa. Oli siinä varmasti kaikilla opettelemista.

        Mutta ei silloin käsitetty, että lapset olisivat tarvinneet terapiaa sekä Ruotsissa että kotiin palattuan. Heidän olisi pitänyt voida kertoa ja purkaa hätänsä ja kokemuksensa, mutta sen ajan katsantokannan mukaan lapsi UNOHTAA. Mitä vähemmän asiasta puhutaan, sitä helpommin lapsi unohtaa.
        Ei käsitetty, että he vain painavat kokemuksensa mielensä sopukoihin ja kärsivät epävarmuutta ja hylätyksi tulemisen tunteesta ehkä vuosikymmenet.
        Samaa kertoivat eräässä dokumentissa ne Lapin lapset, joiden kodit ja omaiset olivat menneet venäläisten partisanien hyökkäyksissä sodan aikana. Hekään eivät saaneet tukea keneltäkään, vaikka saivatkin katon päänsä päälle.

        Tänä päivänä kriisiapua annetaan monenlaisten onnettomuuksien kokemille henkilöille, lapsille ja aikuisille.
        Silloin ei terapiasta ja kriisiavusta oltu kuultukaan. Sitä olisi tietenkin pitänyt olla niin sotaorvoille ja leskille kuin myös sodasta palanneille miehille.

        Ei heitä enää voi syyllistää. He uskoivat tekevänsö oikein, kuten kaikki muutkin.

        Siihen aikaan ei lasten mielipiteitä juuri kuunneltu. Ei se ole kenenkään syy. Silloin vain ei ymmärretty, mitä traumoja lapsille tuotettiin. - Aivan samoin kuin nykyään: eivät nuoret vanhemmat ymmärrä, ettei päiväkoti ole paras vaihtoehto vauvaikäiselle lapselle. Valtio ei myöskään ymmärrä. Se ei millään tavalla tue sitä, että vauva voitaisiin hoitaa kotona.


      • niinhan se aina on
        Iili kirjoitti:

        Ei heitä enää voi syyllistää. He uskoivat tekevänsö oikein, kuten kaikki muutkin.

        Siihen aikaan ei lasten mielipiteitä juuri kuunneltu. Ei se ole kenenkään syy. Silloin vain ei ymmärretty, mitä traumoja lapsille tuotettiin. - Aivan samoin kuin nykyään: eivät nuoret vanhemmat ymmärrä, ettei päiväkoti ole paras vaihtoehto vauvaikäiselle lapselle. Valtio ei myöskään ymmärrä. Se ei millään tavalla tue sitä, että vauva voitaisiin hoitaa kotona.

        Vaikka tapahtumat ja ratkaisut myöhemmin osoittautuisivat kuinka virheellisiksi tahansa, niin aina voidaan vedota olosuhteisiin ja kaikkien parhaaseen. Jälkikäteen, vuosikymmenien päästä, on vaikeata käsittää, missä hädässä ihmiset sodan aikana täällä olivat, kun vastassa oli niin suuri vihollinen ja moninkertainen armeija. Urheudesta huolimatta oltiin varmasti salaa varmoja, että kohta marssimme kohti Siperiaa. Lapset haluttiin lähettää turvaan, että edes joku pelastuisi.

        Me olimme silloin lapsia emmekä ymmärtäneet aikuisten hätää. Vaikeaa sitä olisi kuvailla myöhemmin. Luulen, että sen ajan kokeneet halusivat karistaa harteiltan sen ahdistuksen, jossa olivat joutuneet elämään. Eivät he halunneet puhua siitä. Moni sanoo, ettei isä koskan sanallakaan kertonut rintama-ajoistaan.

        Mutta muistamme myös kaikki ne jermut, jotka kertoivat sotajuttuja keskenään muiden tuskaillessa. "Joko ne taas aloittavat!" Kun kaksi samanikäistä tapasi toisensa, he kyselivät heti toisen sota-aikaiset toimet, ja siitä se siten saattoi alkaa, se muistelu.
        Ei ymmärretty, että se oli sitä terapiaa, jota ilman he olivat jääneet.

        Lapsilta sota-ajasta kyseleminen oli kielletty, ja oikeastaan kaikilta muiltakin. Ei sota-ajasta oikeastaan puhuttu. Se oli sen ajan tapa.
        Emme voi syyttää ketään, sillä sota ei koskaan mene ohi jälkiä jättämättä. Sotia on yhä tänäkin päivänä, monessa maassa paljon raadollisempana kuin meidän kauhun aikamme vuosikymmeniä sitten.
        Ei se koskaan lopu.


    • fiiuliN

      Oli varmaankin suuri syy myös näissä ruotsalaisissa "ottovanhemmissa" jotka eivät selvittäneet alunperin kotiinsa otetuille lapsille, että heidän on mahdollisesti palattava takaisin.
      Myös Suomen kieli olisi täytynyt ylläpitää juuri siellä Ruotsin puolella ruotsalaisten toimesta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      571
      1972
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      93
      960
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      947
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      826
    5. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      3
      785
    6. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      739
    7. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      69
      728
    8. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      668
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      553
    Aihe