HALONEN : YYA - sopimus takaisin !

Aryan´s Power

Presidentti Halonen haluaisi YYA - sopimuksen takaisin, kuten Mauno Koivistokin.
He olivat keskustelleet luottamuksellisesti asiasta Koiviston ollessa presidenttinä. Hanketta tuki myöskin edesmennyt Kalevi Sorsa ja nyk. pääministeri Erkki Tuomioja.

Uus-suomettumisen (Neues-Finnlandizierung) ryhmää kutsuttiin vasemmistopiireissä "Punaisena Viisikkona". Asia pidettiin luonnollisesti erittäin salaisena, kuten Stasi-listatkin.

Asian pääarkkitehteinä toimivat Halonen ja Jaakko Laakso(komu), sekä luonnollisesti Erkki Tuomioja.

Asialla oli siis kykenevät ja asiaansa vihkiytyneet henkilöt. Kaikkihan toki muistanevat Halosen osuuden ns. DDR:n Tunnustamiskomiteassa.
Ainoa Suomen presidentti joka on allekirjoituksellaan hyväksynyt ns. Punainen Manifesti on Tarja Halonen. Meriittejä ei siis "Punaiselta Viisikolta" olisi puuttunut.

Asia / hanke raukesi kuitenkin Kokoomuksen saatua vihiä suunnitellusta uudesta YYA - sopimuksesta.

Uusi YYA - sopimus olisi sisällöltään ollut ns. vesitetty versio aikaisemmasta vuoden 1948 YYA - sopimuksesta.
Mm. sotilasdoktriinit olisivat poistettu uudesta YYA - sopimuksesta.

Miksi tästäkin asiasta on täysin vaiettu, kuten Stasi-listoista ?

Onneksi pian on uudet presidentinvaalit - ei uudet YYA - sopimusneuvottelut venäläisten kanssa.

5

331

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kyllä se Tuomioja taitaa olla ihan vain ulkoministeri.
      Siksi toisekseen, eipä kiinnosta pätkän vertaa, mitä kukainenkin sattuu allekirjoittamaan ja millaisia sopimuksia suunnittelemaan.

    • rane-01

      Isänmaanvihollinen! MiTÄ SINÄ olet tehnyt! periaatteessa Vihollisen kanssa liittoonnonuttuasisi?

      • jerre myrkky

        No Ranehan se taas! Kerropas nyt ,missä on vihollinen.Suomen ulkopolitiikka ON rauhan politiikkaa!


    • 90 luvulla

      tästä punaisen viisikon asiasta mainittiin kyllä jo 90luvun alkupuolella. oli jopa eräässä ajankohtaisohjelmassa, joten salailuväitteesi ei pidä kutiaan.

    • totuus.

      Kyseessä oli kauppapoliittinen sopimus, ei mikään YYAn jatkosopimus, vaikka noin väität. Suomihan neuvotteli kyseisenä aikana Euroopan Unioniin liittymisestä. Haluttiin vain pitää kauppasuhteetkin kunnossa Venäjään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      690
      2688
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      31
      1356
    3. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      13
      1234
    4. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      112
      1215
    5. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      47
      1138
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      99
      1017
    7. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      105
      949
    8. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      112
      943
    9. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      779
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      761
    Aihe