Suomalaisia vaivaa kuulemma paljon masennus ,eli masentuneita on yhä enemmän.Yksi todella hyvä neuvo minulla on jolla voi käydä masennuksen kimppuun ja joka auttoi itseäni paljon.Lopetin nimittäin tänä menneenä vuonna kaikenlaisen kielteisen ja epäuskon puhumisen elämästäni.Ja sen sijaan aloin puhua elämääni ja olosuhteisiini ja tilanteisiin uskoa ja raamatun myönteisiä lupauksia(niitä on raamattu täynnä) En alkanut kieltää todellisuutta mutta todellisuuden keskellä aloin puhua uskoa ja toivoa mikä meille on jokaisella käden ulottuvilla.Kokeilkaa tätä reseptiä.Tulokset alkavat näkyä varmasti pian.Raamatussa on sananlasku että kurjalle on pahoja kaikki päivät mutta iloinen mieli on kuin alituiset pidot.Eli positiivinen (USKON ASENNE) on kuin alituiset pidot ja masennus väistyy koska se on kielteisyyden ja epäuskon kohdussa syntynyt monesti.Sano vaikka huomen aamuna kun heräät aamulla KIITOS JEESUS ETTÄ TÄSTÄ TULEE ELÄMÄNI IHANIN PÄIVÄ KIITOS ETTÄ PARANNAT MINUT MASENNUKSESTA JA VUODATAT ILOÖLJYÄ ELÄMÄÄNI.KIITOS ETTÄ TUOT VOITON MINULLE KAIKESTA jatka eteenpäin näin luottaen ja koet muutoksen.
ulos masennuksesta
harrat
16546
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Joopa joo. Minusta tunnut ihimiseltä, joka ei tosissan tiiä mitä masennus on. Ei siihen "kampaajan" neuvot auta. Ajattelen tätä siltä pohojalta, että tällänen fiini "kamppaaja" keksii.
Kyllä tiedän olen ollut itsemurhan partaalla sen tähden .Mutta jos neuvoni ei kelpaa en sille mitään voi.Mutta sanoisin koettele ensin.Tietenkin neuvoni on vain osa lääkettä mutta positiivisuus(usko) on tärkeetä parantumisessa
Kovin syvässä masennuksessa en ole koskaan ollut (onneksi), mutta jonkinasteista masennusta on esiintynyt. Mielestäni tuo neuvosi on aivan hyvä, ainakin jos kyse ei ole kaikkein vaikeimmasta masennuksesta. Itse olen joskus päässyt masennuksestani alkamalla kiittää ja ylistää Jumalaa. Myös rukous (varsinkin jonkun toisen uskovan kanssa) on auttanut, tai oikeammin kai on sanoa, että Jumala on auttanut kun on rukoiltu.
Sanoisin, että et todella tiedä mitä masennus on, jos noilla "mantroilla" luulet todellisen masennuksen lähtevän.
Kumma kun kukaan ei tuota vielä ole aikaisemmin "hoksannut" :)
Kyllä masennuksen syytä täytyy ensin selvittää, että ihminen voisi tietää, mitä tehdä.
Pillereilläkään eivät masennukset parane, voivat tietysti lievittää, mutta eivät ne niilläkään mihinkään poistu.
Kuten eivät poistu, millään ylistyslauluilla, kiitosten hokemisilla, tai positiivisella ajattelulla.
-Äärikarismaattista soopaa, sanon minä.
sensijaan, masentunut henkilö voi saada apua, sielunhoidosta ja ennenkaikkea armonevankeliumin sanomasta, mikä ei ole ahertamista ja työntekoa ja lain noudattamista, kirjaimineen, pykälineen ja momentteineen.
tuo mitä kirjoitit on juuri sitä kielteistä puhetta ja suhtautumista ja asennetta (epäuskoa)josta tulee päästä eroon ja lopettaa sen puhuminen millä hinnalla hyvänsä.Epäusko kutsuu ja puhuu päälleen kaikki kielteiset seuraukset.Tämä äärikarismaattisuus joksi kutsut neuvoani toi minulle pysyvän muutoksen jota koko ajan vain ihmettelen mietippä sitä.Mutta kun on väärä asenne Jumalaa kohtaan ei mitään tapahdu saa vaan ihmetellä missä vika.SE ON SUURI VALE ETTÄ KIITOLLINEN MIELI EI AUTA:OLET NIELLYT TOSIAAN PAKSUJA VALHEITA SISÄLLESI.YLISTYS JUMALALLE ON USKOVAN TÄRKEIMPIÄ VOIMAN LÄHTEITÄ USKO POIS VAAN
No jos noihin positiivioppeihin uskot, minä en, niin voin vain todeta, että meitä johdattaa eri henki.
En kulje tuollaisen hengen johdossa.
Kun teen syntiä, huom! sitä tekevät kaikki uskovatkin, vaikka kuinka yrittäisi olla tekemättä, teen parannuksen siitä.
Ei ole mitään niin ihanaa, kuin saada puhdas omatunto.Ja kun Jumala teoissaan aina silloin tällöin ilmaisee olevansa mukana matkassa;
Kyllä sitä sitten kiitättää ja vähän liiteleekin, siellä sydämenpoluilla.
Minä en todellakaan usko myönteiseen ajatteluun ilman uskoa Kristukseen tai Jumalan sanaan Mutta minä uskon Jumalan lupauksiin ja niitä voi aina puhua elämäänsä.Jos sinun mielestäsi Jeesuksen nimen avuksihuuto on turha mantra niin niin uskossasi on jotakin todella pahasti pielessä.Jos ajattelet toisin elä kiellä muita uskomasta sellaisiin neuvoihin joista on kokemuksellisesti ollut apua.
Masennus sairautena ei johdu negatiivisesta elämän asenteesta vaan sairaalloisessa masennuksessa tapahtuu aivojen alueella ns. serotoniinin vajaatoimintaa. Siihen on olemassa lääkkeet , onneksi sillä jos tuota puutosta ei korjata ajoissa saattaa ihminen mennä niin epätoivoiseen tilaan, että ainoa vaihtoehto on itsemurha.
Ero ns. tavallisen ankstin ja oikein sairaanloissen masennuksen välillä on kun yöllä ja päivällä.
Ajatellaanpa mitä saadaan masentuneessa ihmisessä joka on oikeasti masentunut (sairas) aikaan jos vielä ruvetaan puhumaan, että se usko parantaa, silloin alkaa sellainen itseinho, että ei ole tietoakaan ja aivan varmasti johtaa ihmisen lopulliseen päätökseen häipyä tästä elämästä
Jos helvetti on olemassa on se masentuneen ihmisen mieli, sillä pahempaa olotilaa en tiedä.
Tuo on suurta valhetta ja suorastaan POTASKAA mitä sinä puhut.ET PYSTY VIEMÄÄN USKOA JA TOIVOA ja Jumalan mahdollisuuksia toisilta tuommosella JUMALAN KIELTEISELLÄ ROSKALLA.Minä ja monet muut masennuksesta selviytyneet olemme kokemuksellisesti täysin eri mieltä,kuten joistakin palstan vastauksista voit lukea.
Sitä hienompaa mitä paremmin ihminen kärsii masennuksen ilman lääkäreitä.
Tosin epäilen, että kyseessä edes on sairaanloinen masennus eli depressio jos siitä paranee ilman lääkkeitä ja psykiatrin hoitoa.
Tavallisessa masennuksessa, josta lähes jokainen on tullut osalliseksi elämänsä aikana on niin suuri ero siihen mitä on olla sairas masentunut.
Ja monesti ihmettelen, että jos ihminen on itse läpikäynyt sen "helvetin" minkä masennus aiheuttaa, kuinka hän voi edes sanoa tuolla tavalla kuin sinä, että usko parantaa.
Epäilen, että masennuksesi ei ole edes diagnotisoitu masennukseksi vaan on ollut tavallista alakuloisuutta ja huonovireisyyttä. Masennuksen eri asteitakin on kolmea eri tyyppiä, ja jokainen joka kärsii tuosta kolmannen asteen masennuksesta ei voi sanoa, muuta kuin kiitos Jumala, että olet antanut viisaudessasi nuo lääkkeet ja psykiatrit, jotta jaksan elää.
Mutta sanonpa vaan, että mitä mieltä olet skitsofreniaa sairastavista, pitäisikö heidänkin vain uskomalla parantua.
Minä en kiellä Jumalan voimaa jos sanon, että masennus tarvitsee hoitoa. Ei kaiketi jalkansa katkaissutkaan paranna murtumaansa vain rukoilemalla.
Mutta on niin paljon helpomi "tuomita" mielen sairaudet uskon puutteeksi kuin fyysiset sairaudet.
Minä olen kärsinyt masennuksesta jo 20 vuotta ja loppua ei näytä tulevan vaan pysyn yhteiskuntakelpoisena nähtävästi vain näiden masennuslääkeiden avulla. Ja siitä kiitos Jumalla, että on avannut silmäni hakemaan ammattiapua tässä kroonisessa sairaudessani, joka johtuu serotoniiniaineenvaihdunnan vajavuudesta.
Mieti mitä sanot ja ota asioista selvää ennenkuin tuomitset ihmistä. Netistä löytyy paljon tietoa masennuksesta ja siihen liittyvästä välittäjänaineen puutteesta.
"Herra hyvä avaa ihmisten silmät, ettei minun tarvitse taas alkaa häpeämään itseäni, koska vaikka kuinka Sinuun uskon ja toivoni laitan en ole päässyt tästä sairaudestani pois.
Anna ympärilleni ihmisiä, jotka osaavat kannustaa ja kulkea rinnalla, sillä tämä masentuneen elämä ei ole ruusuilla tanssimista ja siksi tarvitsenkin Sinun rakkautesi lisäksi niin paljon ihmisten tukea ja ymmärrystä.Avaa heidän silmänsä näkemään, että minä en tahallani ole masentunut. Ei kaiketi kukaan tahallaan halua itseään kiusata"
Minkähän laisesta masennuksesta olet kärsinyt kun sanot masentuneen puhuvan potaskaa?
Oletko ollut laitoshoidossa? Entä olet saanut lääkitystä? Jos olet nuo kokenut ja käynyt läpi luulisi sinunkin ymmärtävän, että masennus ei johdu uihmisen omasta tahdon puutteesta eikä epäuskosta Jumalaan.
Jos ihminen masentuneita tuomitsee on meillä masentuneilla onneksi puolustaja Isän luona, joka katsoo peräämme ja hoitaa rikkimennyttä sieluamma.
Jos olet nyt ns. kuivilla masennuksen kärsittyäsi luulisin sinun antavan toivoa ja lohtua masentuneille....
mutta kuten tuolla sanottiin on masennusta eriasteisia ja nähtävästi omasi on ollut 1. asteen masennusta, sillä 3.asteen masennus vie takuulla hoitoon.Kokemusta on.
Olen ollut hoidossa osastolla joitakin kertaa.Yhden kerran yritin itsemurhaa lääkkeillä.Kärsin silloin paniikkimaisesta pelkotiloista.Minun tarkoitukseni ei ollut sanoa että ohjeeni on kaikille jokin ainut keino.Kerroin vain joistakin avaimista mitkä minua auttoi paranemaan.Uskon myös rukoukseen ja turvalliseen sielunhoitoon jossa puhutaan ulos se mikä vaivaa En väitä että neuvoni on ainut keino mutta jotenkin olen huomannut että minusta joka olin ennen niin hirveän kielteinen ja apaattinen on Jumalan kiitos tullut myönteinen ja elämäniloinen.Voi vain sanoa että masennus on tänään minulle kuin paha uni joka loppui.Jos ihmisellä ei ole USKOA elämään tai mihinkään parempaan muutokseen kuinka voi jaksaa elää Myönteinen,odottava tai toivova asenne antaa voimaa mennä eteenpäin tietenkin, kuin se että antaa kaikelle periksi.En ole lääkkeitä vastaan ollenkaan käytin niitä itsekkin.Sorry jos olen sinua loukannut tarkoitukseni oli vain jakaa sitä mikä auttoi minua.Jumala auttoi ihmeellisesti myös minua löytämään nimen sille pelolle joka minua vaivasi se oli menettämisen pelko,hylkääminen(olin kokenut avioeron ym menetyksiä)Jumala lähetti minulle parantavia sanoja jotka poistivat syvät haavat(se tapahtui sielunhoidon ja rukouksen kautta,uskovien kautta jolla on armolahjoja) Jumalalla on monia kanavia jolla hän parantaa.Kannattaa rukoilla toivoa ja uskoa ja odottaa että Jumala koskettaa.Jos kukaan muu ei tätä usko niin ainakin minun kohdallani se toimi. Parantumis- prosessini on kestänyt pitkän aikaa n.4 vuotta
raskauden ja synnytyksen aikaisesta masennuksesta ensimmäisen ja toisen lapsemme kohdalla. Kyse ei siis todellakaan ollut tavallisesta baby blues:sta. Ensimmäisen kanssa meni päivät istuen kiikkutuolissa, tietenkin kyllä hoidin lapsen, mutta siihen meni kaikki voimat. Hänen kanssaan en vielä tajunnut tai tiedostanut, että kyse oli masennuksesta.
Kun toinen lapsemme syntyi, niin olin opiskellut mielenterveys- kriisi ja päihdetyön lähihoitajaksi, niin jo ammattini puolesta ymmärsin mikä minua vaivaa. Toisen lapsemme kanssa en päivisin jaksanut tehdä muuta, kuin istua lattialla sohvan vieressä ja katsoa kun lapsi nukkui siinä sohvalla, ajatukset pyöri ja pyöri vain samoissa asioissa. kun aviomieheni tuli kotiin, pakotin itseni toimimaan. Kun hän lähti takaisin töihin tai harrastuksiinsa, niin sama istuminen jatkui. Onneksi ensimmäinen tyttäreni oli jo silloin 4 vuotias ja hän oli tosi paljon naapurissa, jossa hän usein söikin. Tätä lamaantumista kesti pari-kolme kuukautta. Yritin aina ajatella, että ok, nyt minua ahdistaa ja masentaa, mutta ei se mitään antaa olla vaan paska olo, ei se kumminkaan lopun elämääni kestä. Sitten pikkuhiljaa se rupesi helpottamaan. Päivä kerrallaan se "puristava" häkki ympäriltä rupesi helpottamaan. Kun kolmas lapseni syntyi, niin en kerennyt pahemmin masentumaan, kun kotona odotti kaksi lasta, joista toinen oli vasta reilun vuoden vanha. Tosin olin odottanut masennusta, mutta se ei onneksi enää tullut. Ja sen jälkeen, ei onneksi ole ollut niin pahaa ja syvää masennusta. Näin jälkikäteen olen ajatellut, miksi ihmeessä en hakenut lääkkeitä pahaan olooni.. Ehkä kumminkin masennuksen myöntäminen ja aviomieheni ymmärtämätön ja häpeävä asenne esti avun hakemisen. Mutta kumminkin koen olevani entistä vahvempi ja sitkeämpi "kokemuksen" takia, myös henkisesti..
Onneksi Jumala piti silloin masennuksen syöväreissä lapsistani huolta ja antoi kumminkin sen verran voimaa, että lapset tuli hoidettua edes jotenkin. Olen siitä syvästi kiitollinen Jumalalle.
Tuossa ohessa linkki jossa asiatietoa ei mutu tietoa masennuksesta:
http://www.hus.fi/default.asp?path=1,32,818,1733,1995,1946#mika-masennus
Toivotaan, että sinäkin osaisit nähdä tämän jälkeen masennuksen hyvinkin vakavana sairautena eikä suinkaan asenne vammana, jonka aiheuttaa epäusko ja jonka voi korjata ajattelemalla positiivisesti.
Tunnen paljon ihmisiä, jotka ovat kärsineet masennuksesta ja ovat "omin" (kuten uskon avulla tai muulla vastaavalla) voimin päässeet yli masennuksesta ja tiedän ihmisiä, joita on kiikutettu sairaalaan lähes psykoosissa , koska eivät ole suostuneet lähtemään masennuksen takia etsimään apua ajoissa.
Ihminen on persoona ja ei pidä ajatella, että se masennuksen syvyys ja aste mikä minulla on ollut on sama kuin kaikilla masennuksesta kärsivillä.
Myös ihmisen voimavarat ovat yksilöllisiä, vaikka kuinka huutaisi Jumalaa apuaan tai muuttaisi ajattelutapojaan ja elämäntapojaan.
Iso annos ymmärrystä ja rakkautta lähimmäistä kohtaan auttaa välttämään pienimpiä masennustiloja, mutta jos iskee se suurista suurin eli sairaus, ei voi muuta kuin nöyränä todeta, että tämä on tätä, mutta kyllä Jumala joskus nostaa täältä.
Siunausta sinulle toivotan ja toivon, että et joutuisi koskaan enää kokemaan masennusta , saatikka sairastumaan siihen...
Psalmissa (42:9-12)
Olen tietoinen siitä mitä kirjoitit.En kyllä sanonutkaan että neuvoni olisi kaikki kaikessa kaikille.Mutta käsitä se että masennus on juuri toivottomuutta ,rakkauden menettämistä, pelkoa itsetunnon ja itseluottamuksen luhistumista usein.Juuri siksi on hyvä että masentuneelle voi puhua luottamusta (uskoa) toivoa ja osoittaa rakkautta.Saada ihminen näkemään oma tilanne valoisemmin.Valaa uskoa toivoa häneen itseensä ja siihen että tilanteet voivat muuttua.Eli et voi heittää uskoa pois yhtenä paranemisen välineenä.Se on myös yksi psykologian hoitokeino myös vaikka sillä vaan on jokin muu nimi vaikka kyseessä on usko (luottamuksen palauttaminen) .En todella myöskään minä usko johonkin poppakonsteihin jotka tosta noin vain auttavat ketä tahansa.
Usko ja lähinnä terve usko (sielunhoidollinen)liitettynä osaan muuta hoitoa on oiva keino paranemisprosessissa.
Se mitä paranemisella tarkoitetaan on taas erijuttu. Omalla kohdallani tapahtui ihmeparaneminen masennuksesta, se oli vain poissa eräänä aamuna kun heräsin ja sitä ei edes lääkärit osanneet selittää, mutta ylläpitolääkitys, jotta nuo syvät vedet eivät enää pääsisi mieltäni saartamaan on edelleen päällä.
Uskon itse , että rukous auttoi tuossa tilanteessa. Mutta, jotta en joutuisi enää siihen helvettiin käytän edelleen lääkärin määräämää ylläpito lääkitysta.
Tottakai elämän asenne on positiivinen ja haluan nähdä kaikessa kaunista ja hyvää ja myönteistä. Se auttaa, kun iskee epätoivon hetki, suora yhteys korkeimpaan on parhaita lääkkeitä masennuksen ehkäisyssä ja hoidossa (mikäli jaksaa pitää yhteyttä).
Käyn edelleen psykologin juttusilla ja hän ei ole kieltänyt uskon merkitystä koossa pitävänä voimana rikkimenneelle itsetunnolle vaan päinvastoin. Mutta se lohtu joka tulee uskosta pitäisi myös olla lohtua ja toivoa, eikä rangaistuksen sanoja, joita kovin monet ei masennusta kokeneet väittävät masennuksen olevan (mm. sielunvihollisen työtä).
Jos annan itselleni luvan ajatella, että sairauteni johtuu sielunvihollisen työstä masennun taatusti, mutta jos ajattelen Jumalan olevan rakkauden ja armon ja sairaiden ja heikkojen puolustaja tuo se lohtua ja antaa toivoa ja voimia.
Tällä hetkellä tilanteeni on erittäin hyvä ja paljolti juuri sen ansiota, että olen tehnyt Jumalan kanssa välini selviksi. En enää syytä itseäni mistään vaan hyväksyn itseni tällaisenaan ja lepään hänen armossaan ja rakkaudessaan.
"Tulkoon myrskyt pimeyksineen, lepo minulla luonaan on"
Jaksamista sinulle ja siunausta elämääsi