Eräs jatkuva keskustelunaihe uskonto-foorumin eri palstoilla on ns. ihmeparantumiset. Minun mielestäni uskovien ei kannata lähteä kinaamaan tästä asiasta niiden kanssa jotka ei usko. Sen sijaan meidän pitäisi pysähtyä terveeseen itsetutkisteluun. Voimme kääntää katseemme ihmisistä ja ihmisten väittelyistä, hiljentyä hetkeksi ja olla Herran edessä ihan rehellisesti vaikka näiden asioiden kanssa:
1) Olemmeko joskus liian herkästi sanomassa ihmeeksi sellaista joka ei sitä ole? Yritämme niin kovasti todistaa että Herra tekee ihmeitä, ja sorrumme yrityksissämme kritiikittömyyteen kun tartumme mielellämme lähes kaikkiin ihmekertomuksiin, vaikka emme olisi ollenkaan perillä kyseisestä tapauksesta ja sen taustoista?
2) Olemmeko ehkä kiinnostuneempia väittelemään Jumalan parantavasta voimasta kuin todella olemaan Jumalan edessä ja pohtimaan miksi Jumalan voiman yliluonnollista ilmentymistä ja parantumisia tapahtuu seurakunnissamme niin vähän? Voimme tuntikausia keskustella esimerkiksi karismaattisuudesta jonkun kanssa - mutta vaikealta tuntuu olla edes pari tuntia päivässä avoimina Jumalan edessä, antaen Hänen Pyhän Henkensä tutkia ja valaista itseämme ja näyttää missä kohdin elämässämme emme ole alistuneet ristin tielle? Olenko pyytänyt Jumalaa herättämään minussa halua todelliseen parannukseen ja syttymistä kaipaamaan Hänen läsnäoloaan ja armolahjojensa raitista toimintaa? Ottaen vastaan sitä Jumalan voitelua jota Hän tahtonsa mukaan haluaa antaa? Nöyrtyä kuuntelemaan kuinka Hän juuri minua haluaa yksilökohtaisesti johdattaa ja käyttää? Vapautua omista suorituksista elämään Kristuskeskeistä elämää armossa jossa Pyhä Henki toimii tahtonsa mukaan tehden niitä hedelmiä joita Hän hyväksi näkee?
3) Onko katseemme muutenkin kiinnittynyt enemmän siihen mitä Jumala tekee kuin siihen millainen Hän on? Entä oma kristillisyyteni: olenko enemmän kiinnittynyt siihen mitä minun tulisi tehdä, ollakseni oikeanlainen kristitty, kuin mitä Kristus minussa on ja tahtoo armossaan minussa tehdä? Millaisen todistuksen elävästä kristillisyydestä suorituskeskeinen puuhasteluni antaa? Kirkastavatko oikeaoppiset väitteeni ja suureen ääneen julistamani julkilausumat Herraa? Onko meillä niin paljon sanoja ja muodollisia rakenteita - että unohdamme joskus tarkata niiden sisältöä ja nöyrästi kysyä Jumalamme edessä: Herra, mitä tämä tarkoittaa - avaa Sinä minulle tätä asiaa ja johda elämään todeksi tämän oikea sisältö. Tahdomme mieluummin olla hengellisen työn tekijöitä kuin antautua Jumalan työn kohteiksi jolloin Hän saisi tehdä työtä myös kauttamme?
Mielipiteeni on ettei meidän tule korottaa ihmeitä vaan Kristusta. Jumalan sana kyllä kehottaa julistamaan MYÖS tekoja ja kertomaan Hänen ihmeistään. Kyllä. Mutta lihallisuutemme tähden painopiste on helposti väärä ja sen sijaan että ihmejulistuksemme kirkastaisi Herraa se päinvastoin työntää Häntä taka-alalle ja etusijalle nousevatkin ihmeet. Tämän tähden olen ehkä liiankin haluton puhumaan ihmeistä.
Mielipiteeni on että kun keskitymme Jeesukseen ja julistamme Hänen suuruuttaan (ei pelkkinä sanoina vaan hengen puhtaudessa, niin että meillä on tosi rakkaussuhde Jumalaan) myös ihmeitä tapahtuu. Jeesus niitä tekee ja vaikuttaa. Aivan varmasti. Kiitos Hänelle. Ihana Pyhä Henki!
Uskovina meidän ei siis tule juosta ihmeiden perässä vaan ainoastaan antautua Kristukselle, etsiä yhä syvempää ja vilpittömämpää elämänsuhdetta Häneen, armon tuntemista ja kuuliaisuutta levosta käsin. Saamme sitten jättää ihan kokonaan Jumalan huoleksi mitä Hän tekee. Tämä vapauttaa aitoon voimaperäiseen kristityn elämään.
Haluttomuuteni puhua Jumalan ihmeistä ei johdu siitä että kokisin jonkinlaista alemmuudentunnetta kun olen kokenut ihmeitä niin vähän tai että epäilisin Jumalan ihmeitätekevän voiman todellisuutta. Päinvastoin.
Olen havainnut että mitä rakkaampi ja läheisempi Jeesus minulle on sen varmempaa on että elän IHMEESSÄ. Jokainen askel jonka otan pelastettuna ihmisenä, jokainen hengenveto jonka hengitän on suurta ihmettä, sillä olen sisällä Jumalan armossa, olen pelastettu, yhteyteen asetettu ihminen ja uusi luomus. Se on ihmettä.
Tämän ihmeen rinnalla on aivan luonnollista että Jumala myös parantaa. Se ei ole mikään erikoisuus tai suuri numero. Toki se on suurta ja ylistämme siitä Herraa ja ihmiselle joka kokee parantumisen se on valtava kiitosaihe, korostan kuitenkin arvojärjestystä. Jumala on niin suuri ja ihmeellinen armossaan että mitkään ihmeellisimmätkään parantumisteot eivät tee Häntä yhtään suuremmaksi. Pelastusteko - että olen saanut uudestisyntyä Jumalan lapseksi - on maailmankaikkeuden suurin ihme. Unohdammeko joskus tämän?
Kristityt ystäväni. Jumala on ihmeitätekevä Jumala. Iloitaan siitä. Itsellänikin on henkilökohtaisia kokemuksia yliluonnollisesta parantumisesta ja myös muista Jumalan voimateoista. Ystäväpiirissäni olen nähnyt useita tapauksia. Joitain aikoja sitten eräältä uskovalta ystävältäni, jonka uskoontuloa ja hengellistä kasvua olen ilolla seurannut, repesi nivelsiteet futismatsissa. Hänellä oli lääkärinlausunto siitä ja aika tilattuna Sakari Oravalle joka on maamme johtavia urheilulääkäreitä, on toiminut mm. maajoukkueen lääkärinä. Vakuutusyhtiötä varten hän "joutui" valehtelemaan vamman tapahtuma-ajan jotta saisi yhtiöltä korvauksen tulevaan, kalliiseen leikkaukseen. Asia kuitenkin alkoi painaa hänen omaatuntoaan. Eräänä yönä hän luovutti asian Herralle ja päätti että puhdas omatunto ja rehellinen elämänasenne on hänelle tärkeintä ja että uskovana hän ei voi sallia elämäänsä pienintäkään vilppiä. Hän soitti vakuutusyhtiöön ja kertoi siirtäneensä vamman tapahtuma-aikaa aikaisemmaksi eli suoraan sanoen valehdelleensa. Puhelun jälkeen hän koki suurta helpotusta. Seurakunnan tilaisuudessa hän sai sydämelleen kertoa tämän asian - tuona iltana hänen nilkkansa oli turvoksissa, repeytyneissä nivelsiteissä oli tulehdusta, kävely oli vaikeaa ja tuotti kipua. Tilaisuuden jälkeen eräs vanhempi naishenkilö pyysi hänet istumaan viereensä ja sanoi että Jumala ilmoitti parantavansa hänet. Nainen laski kätensä ystäväni polvelle ja rukoili. Parantuminen tapahtui lähes silmänräpäyksessä, nivelsiteet korjaantuivat, turvotus laski ja kipu oli poissa. Seuraavana aamuna ystäväni lähti lenkille ja hyppeli yhdellä jalalla (joka vielä edellisenä iltana oli kipeä) ylistäen Jumalaa. Tällaisia tekee Herra. Jääköön ne Hänen asioikseen. Parantumisteon kokeminen ei tee uskovasta sen erikoisempaa tai arvokkaampaa kuin se uskova joka ei ole kokenut parantumista.
Olen täysin vakuuttunut eräästä asiasta.
Jos vain enemmän keskittyisimme Jeesukseen ja ihastelisimme Häntä, jos meille olisi päivittäinen suuri ja ihana ihme Hänen rakkautensa ja kaikkiriittävä armonsa että Hän tuli ja antautui ristinkuolemaan syntieni tähden koska välittää minusta, niin varmaa on että myös ihmeitä tapahtuisi enempi. Eihän se oikeastaan ole ihmettä? Luonnollista on että ihmeellinen Jumala tekee luontonsa mukaisia tekoja kansansa keskellä. Hänen dynaaminen, toimiva rakkautensa ilmenee Hengen tekoina.
Ihmeellisempää on jos ihmeitä ei tapahdu. Silloin jotain on vialla seurakunnissa. Ok. Ne viat eivät korjaudu syyllistämällä - on itse mentävä parannuksenpaikalle ja mietittävä omaa rakkaussuhdetta Kristukseen. Olkoon tämä parannussaarnana meille uskoville.
Tunnustan olevani hieman ylikriittinen näiden parantumisasioiden kanssa kun olen huomannut että monet jotka juoksevat etsimässä Jumalan ihmeitä eivät kuitenkaan arkielämässään välitä elää siinä Jumalan ihmeessä joka on ilmeistä. Tarkoitan sitä, että sydämenpuhtauden kanssa - joka on Jumalan lahja, koska Hänen armonsa on tehnyt meille mahdolliseksi antautua ristin tielle ehdoitta - ei olla niin tarkkoja. Voidaan juosta parantumiskokouksissa ja huutaa suureen ääneen HALLELUJA mutta samalla sallitaan itselle pahanpuhumista, juoruilua ja jopa anteeksiantamattomuutta. Sillä tavallako Jumalan ihmeitä saadaan? Siinäkö Kristus tulee kirkastetuksi? Voi rakkaat ystävät, eikö meidän tulisi mennä polvilleen Herran kasvojen eteen Suomen seurakunnan tilan tähden ja huutaa: armahda meitä!
Saat edelleen keskustella ihmeistä. Jopa väitellä niistä. Mietipä kuitenkin noita kolmea kohtaa jotka kirjoitukseni alkuun listasin...
Kun Jeesus tulee jälleen rakkaaksi ja Jumalan kansa yhtyy vikoilun sijasta rakastamaan toinen toistaan vilpittömin sydämin totuudessa, silloin avautuvat pyhän Jumalan voimalliset teot Hänen kansansa keskelle. Nyt Jumala kutsuu meitä Suomen uskovina parannukseen ja totiseen rukoukseen. Ehkä määrätty parannuksentekoon varattu aika on jo ohitettu. Ehkä herätys jonka Jumala olisi tahtonut antaa rukoustemme kautta, on menetetty? Ehkä Hän kuitenkin antaa sen toista tietä: ahdistuksen ja vainon kautta, jolloin havahdumme ja palaamme vihdoinkin siihen mikä uskossa on olennaista ja tärkeää? Se jääköön Hänen päätettäväkseen. Yhä kuitenkin voimme toivoa parasta ja rukoilla että Herra säästäisi ja varjelisi tätä maata ja maamme rajoja. Voimme tutkia sydämiämme ja tehdä parannusta - ja sen seurauksena vapautuneesti, ilman pienintäkään oman minän pönkittämistä tai haahuilua sanoa: totisesti, Herra Jeesus Kristus elää, ja Hän on ihmeitä tekevä Herra!
Ei antauduta Jeesukselle ja Hänen rakkaudelleen vain SEN TÄHDEN että sen seurauksena alkaisi tapahtua kaipaamiamme ihmetekoja, antaudutaan Hänen itsensä tähden koska Hän on ihana.
Todellakin, suloinen olet sinä kaikkiriittävä Kristus, olet pyhyydessäsi peljättävä ja rakkaudessasi kuitenkin tulet niin lähelle. Sinulla on iankaikkisen elämän sanat sydämiimme. Avaamme korvamme kuulemaan ääntäsi.
Siunausta!
1) Olemmeko joskus liian herkästi sanomassa ihmeeksi sellaista joka ei sitä ole? Yritämme niin kovasti todistaa että Herra tekee ihmeitä, ja sorrumme yrityksissämme kritiikittömyyteen kun tartumme mielellämme lähes kaikkiin ihmekertomuksiin, vaikka emme olisi ollenkaan perillä kyseisestä tapauksesta ja sen taustoista?
2) Olemmeko ehkä kiinnostuneempia väittelemään Jumalan parantavasta voimasta kuin todella olemaan Jumalan edessä ja pohtimaan miksi Jumalan voiman yliluonnollista ilmentymistä ja parantumisia tapahtuu seurakunnissamme niin vähän? Voimme tuntikausia keskustella esimerkiksi karismaattisuudesta jonkun kanssa - mutta vaikealta tuntuu olla edes pari tuntia päivässä avoimina Jumalan edessä, antaen Hänen Pyhän Henkensä tutkia ja valaista itseämme ja näyttää missä kohdin elämässämme emme ole alistuneet ristin tielle? Olenko pyytänyt Jumalaa herättämään minussa halua todelliseen parannukseen ja syttymistä kaipaamaan Hänen läsnäoloaan ja armolahjojensa raitista toimintaa? Ottaen vastaan sitä Jumalan voitelua jota Hän tahtonsa mukaan haluaa antaa? Nöyrtyä kuuntelemaan kuinka Hän juuri minua haluaa yksilökohtaisesti johdattaa ja käyttää? Vapautua omista suorituksista elämään Kristuskeskeistä elämää armossa jossa Pyhä Henki toimii tahtonsa mukaan tehden niitä hedelmiä joita Hän hyväksi näkee?
3) Onko katseemme muutenkin kiinnittynyt enemmän siihen mitä Jumala tekee kuin siihen millainen Hän on? Entä oma kristillisyyteni: olenko enemmän kiinnittynyt siihen mitä minun tulisi tehdä, ollakseni oikeanlainen kristitty, kuin mitä Kristus minussa on ja tahtoo armossaan minussa tehdä? Millaisen todistuksen elävästä kristillisyydestä suorituskeskeinen puuhasteluni antaa? Kirkastavatko oikeaoppiset väitteeni ja suureen ääneen julistamani julkilausumat Herraa? Onko meillä niin paljon sanoja ja muodollisia rakenteita - että unohdamme joskus tarkata niiden sisältöä ja nöyrästi kysyä Jumalamme edessä: Herra, mitä tämä tarkoittaa - avaa Sinä minulle tätä asiaa ja johda elämään todeksi tämän oikea sisältö. Tahdomme mieluummin olla hengellisen työn tekijöitä kuin antautua Jumalan työn kohteiksi jolloin Hän saisi tehdä työtä myös kauttamme?
Mielipiteeni on ettei meidän tule korottaa ihmeitä vaan Kristusta. Jumalan sana kyllä kehottaa julistamaan MYÖS tekoja ja kertomaan Hänen ihmeistään. Kyllä. Mutta lihallisuutemme tähden painopiste on helposti väärä ja sen sijaan että ihmejulistuksemme kirkastaisi Herraa se päinvastoin työntää Häntä taka-alalle ja etusijalle nousevatkin ihmeet. Tämän tähden olen ehkä liiankin haluton puhumaan ihmeistä.
Mielipiteeni on että kun keskitymme Jeesukseen ja julistamme Hänen suuruuttaan (ei pelkkinä sanoina vaan hengen puhtaudessa, niin että meillä on tosi rakkaussuhde Jumalaan) myös ihmeitä tapahtuu. Jeesus niitä tekee ja vaikuttaa. Aivan varmasti. Kiitos Hänelle. Ihana Pyhä Henki!
Uskovina meidän ei siis tule juosta ihmeiden perässä vaan ainoastaan antautua Kristukselle, etsiä yhä syvempää ja vilpittömämpää elämänsuhdetta Häneen, armon tuntemista ja kuuliaisuutta levosta käsin. Saamme sitten jättää ihan kokonaan Jumalan huoleksi mitä Hän tekee. Tämä vapauttaa aitoon voimaperäiseen kristityn elämään.
Haluttomuuteni puhua Jumalan ihmeistä ei johdu siitä että kokisin jonkinlaista alemmuudentunnetta kun olen kokenut ihmeitä niin vähän tai että epäilisin Jumalan ihmeitätekevän voiman todellisuutta. Päinvastoin.
Olen havainnut että mitä rakkaampi ja läheisempi Jeesus minulle on sen varmempaa on että elän IHMEESSÄ. Jokainen askel jonka otan pelastettuna ihmisenä, jokainen hengenveto jonka hengitän on suurta ihmettä, sillä olen sisällä Jumalan armossa, olen pelastettu, yhteyteen asetettu ihminen ja uusi luomus. Se on ihmettä.
Tämän ihmeen rinnalla on aivan luonnollista että Jumala myös parantaa. Se ei ole mikään erikoisuus tai suuri numero. Toki se on suurta ja ylistämme siitä Herraa ja ihmiselle joka kokee parantumisen se on valtava kiitosaihe, korostan kuitenkin arvojärjestystä. Jumala on niin suuri ja ihmeellinen armossaan että mitkään ihmeellisimmätkään parantumisteot eivät tee Häntä yhtään suuremmaksi. Pelastusteko - että olen saanut uudestisyntyä Jumalan lapseksi - on maailmankaikkeuden suurin ihme. Unohdammeko joskus tämän?
Kristityt ystäväni. Jumala on ihmeitätekevä Jumala. Iloitaan siitä. Itsellänikin on henkilökohtaisia kokemuksia yliluonnollisesta parantumisesta ja myös muista Jumalan voimateoista. Ystäväpiirissäni olen nähnyt useita tapauksia. Joitain aikoja sitten eräältä uskovalta ystävältäni, jonka uskoontuloa ja hengellistä kasvua olen ilolla seurannut, repesi nivelsiteet futismatsissa. Hänellä oli lääkärinlausunto siitä ja aika tilattuna Sakari Oravalle joka on maamme johtavia urheilulääkäreitä, on toiminut mm. maajoukkueen lääkärinä. Vakuutusyhtiötä varten hän "joutui" valehtelemaan vamman tapahtuma-ajan jotta saisi yhtiöltä korvauksen tulevaan, kalliiseen leikkaukseen. Asia kuitenkin alkoi painaa hänen omaatuntoaan. Eräänä yönä hän luovutti asian Herralle ja päätti että puhdas omatunto ja rehellinen elämänasenne on hänelle tärkeintä ja että uskovana hän ei voi sallia elämäänsä pienintäkään vilppiä. Hän soitti vakuutusyhtiöön ja kertoi siirtäneensä vamman tapahtuma-aikaa aikaisemmaksi eli suoraan sanoen valehdelleensa. Puhelun jälkeen hän koki suurta helpotusta. Seurakunnan tilaisuudessa hän sai sydämelleen kertoa tämän asian - tuona iltana hänen nilkkansa oli turvoksissa, repeytyneissä nivelsiteissä oli tulehdusta, kävely oli vaikeaa ja tuotti kipua. Tilaisuuden jälkeen eräs vanhempi naishenkilö pyysi hänet istumaan viereensä ja sanoi että Jumala ilmoitti parantavansa hänet. Nainen laski kätensä ystäväni polvelle ja rukoili. Parantuminen tapahtui lähes silmänräpäyksessä, nivelsiteet korjaantuivat, turvotus laski ja kipu oli poissa. Seuraavana aamuna ystäväni lähti lenkille ja hyppeli yhdellä jalalla (joka vielä edellisenä iltana oli kipeä) ylistäen Jumalaa. Tällaisia tekee Herra. Jääköön ne Hänen asioikseen. Parantumisteon kokeminen ei tee uskovasta sen erikoisempaa tai arvokkaampaa kuin se uskova joka ei ole kokenut parantumista.
Olen täysin vakuuttunut eräästä asiasta.
Jos vain enemmän keskittyisimme Jeesukseen ja ihastelisimme Häntä, jos meille olisi päivittäinen suuri ja ihana ihme Hänen rakkautensa ja kaikkiriittävä armonsa että Hän tuli ja antautui ristinkuolemaan syntieni tähden koska välittää minusta, niin varmaa on että myös ihmeitä tapahtuisi enempi. Eihän se oikeastaan ole ihmettä? Luonnollista on että ihmeellinen Jumala tekee luontonsa mukaisia tekoja kansansa keskellä. Hänen dynaaminen, toimiva rakkautensa ilmenee Hengen tekoina.
Ihmeellisempää on jos ihmeitä ei tapahdu. Silloin jotain on vialla seurakunnissa. Ok. Ne viat eivät korjaudu syyllistämällä - on itse mentävä parannuksenpaikalle ja mietittävä omaa rakkaussuhdetta Kristukseen. Olkoon tämä parannussaarnana meille uskoville.
Tunnustan olevani hieman ylikriittinen näiden parantumisasioiden kanssa kun olen huomannut että monet jotka juoksevat etsimässä Jumalan ihmeitä eivät kuitenkaan arkielämässään välitä elää siinä Jumalan ihmeessä joka on ilmeistä. Tarkoitan sitä, että sydämenpuhtauden kanssa - joka on Jumalan lahja, koska Hänen armonsa on tehnyt meille mahdolliseksi antautua ristin tielle ehdoitta - ei olla niin tarkkoja. Voidaan juosta parantumiskokouksissa ja huutaa suureen ääneen HALLELUJA mutta samalla sallitaan itselle pahanpuhumista, juoruilua ja jopa anteeksiantamattomuutta. Sillä tavallako Jumalan ihmeitä saadaan? Siinäkö Kristus tulee kirkastetuksi? Voi rakkaat ystävät, eikö meidän tulisi mennä polvilleen Herran kasvojen eteen Suomen seurakunnan tilan tähden ja huutaa: armahda meitä!
Saat edelleen keskustella ihmeistä. Jopa väitellä niistä. Mietipä kuitenkin noita kolmea kohtaa jotka kirjoitukseni alkuun listasin...
Kun Jeesus tulee jälleen rakkaaksi ja Jumalan kansa yhtyy vikoilun sijasta rakastamaan toinen toistaan vilpittömin sydämin totuudessa, silloin avautuvat pyhän Jumalan voimalliset teot Hänen kansansa keskelle. Nyt Jumala kutsuu meitä Suomen uskovina parannukseen ja totiseen rukoukseen. Ehkä määrätty parannuksentekoon varattu aika on jo ohitettu. Ehkä herätys jonka Jumala olisi tahtonut antaa rukoustemme kautta, on menetetty? Ehkä Hän kuitenkin antaa sen toista tietä: ahdistuksen ja vainon kautta, jolloin havahdumme ja palaamme vihdoinkin siihen mikä uskossa on olennaista ja tärkeää? Se jääköön Hänen päätettäväkseen. Yhä kuitenkin voimme toivoa parasta ja rukoilla että Herra säästäisi ja varjelisi tätä maata ja maamme rajoja. Voimme tutkia sydämiämme ja tehdä parannusta - ja sen seurauksena vapautuneesti, ilman pienintäkään oman minän pönkittämistä tai haahuilua sanoa: totisesti, Herra Jeesus Kristus elää, ja Hän on ihmeitä tekevä Herra!
Ei antauduta Jeesukselle ja Hänen rakkaudelleen vain SEN TÄHDEN että sen seurauksena alkaisi tapahtua kaipaamiamme ihmetekoja, antaudutaan Hänen itsensä tähden koska Hän on ihana.
Todellakin, suloinen olet sinä kaikkiriittävä Kristus, olet pyhyydessäsi peljättävä ja rakkaudessasi kuitenkin tulet niin lähelle. Sinulla on iankaikkisen elämän sanat sydämiimme. Avaamme korvamme kuulemaan ääntäsi.
Siunausta!
Vastaukset 19
Vanhimmat
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?formname=search&formrnd=1128765060559&search=voitelu&rng=0&submit1=Hae&ref=Ps. 42:2-3&ctx=0&mod1=FinPR&mod2=&mod3=
Löytyi 3 jaetta Raamattu 1933/38 tekstistä. 2. Moos. 40:15
Ja voitele heidät, niinkuin sinä voitelit heidän isänsäkin, että he pappeina palvelisivat minua. Niin tämä on oleva heille voitelu ikuiseen pappeuteen, sukupolvesta sukupolveen."
1. Joh. 2:20
Teillä on voitelu Pyhältä, ja kaikilla teillä on tieto.
1. Joh. 2:27
Mutta te-teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä.
tarkoitin juuri sitä mitä kirjoitinkin: sitä mitä Jumala oman tahtonsa mukaisesti haluaa antaa. Kyse ei siis ole siitä mitä minä ajattelen Hänen haluavan antaa tai mitä joku toinen ajattelee Hänen haluavan antaa, vaan mitä Hän oikeasti haluaa antaa.
Jos meillä on Jumalan puoleen rehellinen mieli niin että Pyhä Henki saa johtaa meitä avoimeen palvontaan Hänen edessään - silloin voimme ottaa vastaan juuri sitä voitelua jota Hän tahtonsa mukaan haluaa antaa. Ei siis sitä josta meillä on omat kaavamme niin että sanelemme Herralle mikä on oikeaa voitelua ja mitä suostumme ottamaan vastaan koska se soveltuu omiin oppinäkemyksiimme ja kirkkokuntamme periaatteisiin, vaan JUURI SITÄ, JOTA SINÄ HERRA TAHDOT MINULLE ANTAA. Ylistys, kiitos ja kunnia! Silläkin uhalla että joudun laittamaan kaavojani uusiksi. :)
Tämä on vastaukseni, jos ymmärsin kysymyksesi oikein:
> Niin että mistä voitelusta on kysymys? <
Vai tarkoititko kysyä mitä tarkoitan sanalla "voitelu"?
En lähde tässä nyt muotoilemaan mitään kovin tarkkaa määritelmää, mutta eiköhön kyse liene siitä, että Pyhä Henki saa hallita elämäämme. Se on omien lihallisten mieltymysten ja omavoimaisuuden väistymistä taka-alalle. Ei pelkästään sitä. Voitelu liittyy Pyhän Hengen täyteyteen. Kun minäkeskeisyys ei ole esteenä ja sisimmässämme on palvova asenne Herraa kohtaan ja tietoisuus että Hän on se joka voi tehdä ja tekee, silloin Hän myös tekee.
Jos lähdetään teologisiin saivarteluihin niin jonkun mielestä voitelu on kait ainoastaan erityiseen palvelutehtävään tarkoitettu Hengen valtuutus? Mutta toisaalta: eikö kaikilla meillä ole oma palvelutehtävämme, oma paikkamme ja ne arkipäivän asiat jotka käsissämme ovat? Onko meillä kaipausta että kaikki tuo alkaisi sujumaan Jumalan tahtomalla tavalla - että en enää hallitse minä omillä mieltymyksilläni ja itsepäisyydelläni jolla yritän mukauttaa toisia tahtooni vaan Pyhä Henki?
Pyhän Hengen täyteys ei ole niinkään sitä että saan enemmän Pyhää Henkeä hallitakseni Jumalaa ja Hänen tekojaan, vaan että Pyhä Henki saa minussa enemmän valtaa hallitakseen minua ja minun tekojani.
Voitelu siis liittyy Pyhän Hengen täyteyteen.
Onko meillä tämä mieli:
Anna minulle juuri sitä Pyhän Hengen täyteyttä jota sinä haluat minulle antaa?
Silloin katsomme Jumalaan ja kaipaamme elämää totuudessa, juuri sen näkemistä mitä oikeasti on.
Vielä. En tunne kirjoituksiasi ennalta enkä tiedä kuinka näistä asioista ajattelet, joten jos mielestäsi on kokonaan väärin puhua voitelusta ja pidät sitä yltiökarismaattisena harhana, siinä tapauksessa ei ole mitään vaaraa että rukoilet:
Herra, anna minulle juuri sitä voitelua jota sinä tahtosi mukaan haluat antaa.
Silloin Jumala nimittäin ei anna voitelua.
Olethan rukoillut ainoastaan Hänen tahtoaan ja Hän ei anna mitään väärää. Mutta jos käykin niin että Jumala täyttää Hengellään ja antaa voitelun - avaten ehkä jonkin aivan määrätyn tehtävän ja varustaen siihen tarvittavilla armolahjoilla - ei sinun silloinkaan tarvitse käyttää sanaa voitelu, jos sitä sanaa vierastat? Sisältö eli itse asia on tärkein.
Muodoista voidaan kiistellä loputtomiin ja opillinen keskustelu on tärkeää, en toki väheksy sitä, mutta kirjoitukseni ydin oli että emme saa hukata tärkeintä muiden - tärkeiden, mutta tärkeimpään verrattuna vähemmän tärkeiden - alle.
Oikeillakin asioilla voidaan tehdä paljon vahinkoa jos Kristuksen mieli puuttuu, se mielenlaatu ja sisällinen rakkauden asenne, jota Hän haluaa vaikuttaa. Sitä asennetta Pyhä Henki pitää meissä yllä jos tahdomme pitää huolta että kaikessa katsomme Häneen ja - rukoilemme että tapahtuisi vain Jumalan tahto.
Nuo Johanneksen ensimmäisen kirjeen kohdat voitelusta eivät muistuneet mieleeni vaikka itse hiljattain olen kirjoittanut ja puhunutkin juuri niistä. Näin Herra on seurakuntansa rakentanut että uskovat täydentävät toisiaan. Kiitos. Tämä on rikasta. On parempi kun ei ole itse täydellinen eikä muista kaikkea niin toinen saa täydentää.
Voitelu näyttää siis liittyvän
1) Asemaan. Yleinen pappeus: olemme Jumalan pappeja. Tämä on uudestisyntymiseen pohjautuva voitelu joka on kaikilla uskovilla.
2) Läheiseen suhteeseen Herran kanssa. Tämän suhteen tekee mahdolliseksi edellinen kohta eli uudestisyntyminen ja asema. Suhteen eläminen todeksi käytännössä merkitsee avoimuutta Herralle ja Pyhän Hengen työlle.
3) Palvelutehtävään ja armolahjoihin. Tämä on suoraa seurausta edellisestä kohdasta eli avoimuudesta Herralle ja hänen Hengelleen.
Olisi hyvä tietää, että
onkohan nyt kysymys siitä
voitelusta, joka vaikuttaa
nykypäivän karismaattisuudessa?
Puhutaan näet uudesta voitelusta,
ja vieläkin suuremmasta uudesta voitelusta;
tarkottaako mamabeard juuri tätä voitelua;
vai jotakin muuta?
Nyt ei ollut kyse siitä mikä minun mielestäni on oikeaa ja mikä väärää voitelua. Nyt oli kyse tästä - ja toivon että voisit kohdistaa sen itseesi kuten jokainen meistä:
Tahdonko juuri minä täyttyä oikealla voitelulla? Onko minulla elämässäni todellista kaipausta elää todeksi kristinuskon sisältöä, kokea sanojen takana oleva tarkoitus, elää Jumalan totuudessa - eikä ainoastaan määritellä sitä?
vaan yrittää pitää voiteluaan parempana ja se on lihallista. Kyllä karismaattisissa tilaisuuksissa on Pyhä Henki voimallisesti läsnä. Ai niin pitääkin lähteä Nokian kokoukseen http://www.nokiamissio.com/index.php?option=com_events&task=view_detail&Itemid =65&agid=245&year=2005&month=10&day=08
käväise kokouksessa. http://www.nokiamissio.com/index.php?option=com_events&task=view_detail&Itemid =65&agid=245&year=2005&month=10&day=08
Kiitos hyvästä opetuksesta. En ole kokenut ilmestyksiä, näkyjä enkä ole ollut vakavasti sairaana, tosin varmasti Jumala on kuullut rukouksiani jonkin pienemmän vaivani puolesta ja parantumista on tapahtunut. Uskon että Jumala parantaa nykyisinkin, niin kuin Hän on parantanut Raamatussa.
Usein kun olen ollut masentunut tai hyvin huolissani jostakin asiasta, olen saanut Jumalalta avun kun puolestani on rukoiltu tai olen itse rukoillut jonkun kanssa. Olen aivan siinä hetkessä tuntenut miten tuo raskas taakka on otettu minulta pois. Minua tämä on auttanut hyvin paljon ja siitä kiitän Jumalaa! Myös monissa ihmissuhdeasioissa olen saanut rukousvastauksia, sellaisiakin joita en ole osannut pyytääkään.
Matt.6:33-34
Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.
Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa.
Ehkä nämä jakeet eivät suoranaisesti liity tähän avaukseesi, mutta ne tulivat mieleeni ja siksi laitoin ne tähän.
Tulkoon Jeesus meille rakkaammaksi ja tärkeämmäksi ja sitä kautta lähimmäisenrakkaus voisi oikealla tavalla välittyä meistä.
Siunausta.
Tästä on kysymys.
"Jos elämme jaetulla sydämellä yritämme aina etsiä sisäistä tyydytystä lahjoista enemmän kuin niiden antajasta. Elämän lainalaisuus on että silloin kadotamme myös lahjat. Emme osaa elää todeksi ja toteuttaa edes sitä mikä käsissämme on, koska lihallinen mielemme vangitsee nämä asiat vääränlaiseen elämäntapaan ja asenteeseen, jonka keskipiste on oma minä.
Raamattu kehottaa etsimään ensin Jumalan valtakuntaa ja lupaa että sen myötä saamme kaiken muunkin.
Vaikka minulla olisi kaikki tuo muu, koti, ravinto, vaatteet ja niiden lisäksi useita toteutuneita unelmia ja pyytämiäni lahjoja, mutta se ensisijainen jota etsin ja jolle elämäni uhraan ei olisi Jumalan valtakunta vaan henkilökohtaiset intressini ja inhimillinen onneni, silloin minulla ei olisi näitäkään.
Sillä kaikki se, mitä minulla käsissäni on, ikäänkuin katoaisi ulottuviltani juuri sydämeni asenteen tähden, sen tähden että en voi omistaa näitä asioita Kristuksessa, koska tahdon omistaa ne itsekkäästi itsessäni."
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000058&posting=22000000010996041
Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä. Puhdistakaa kätenne, te syntiset, ja tehkää sydämenne puhtaiksi, te kaksimieliset.
Jaak.4:8.
Ja niille uskoville jotka iloitsevat lahjoista enemmän kuin niiden Antajasta, ovat kiinnittäneet sydämensä ajalliseen Kristuksen sijasta, pitäen inhimillisiä tarpeitaan tärkeämpinä kuin ehyttä sydämen yhteyttä Herraan:
Tuntekaa kurjuutenne ja murehtikaa ja itkekää; naurunne muuttukoon murheeksi ja ilonne suruksi.
Jaak.4:9.
Vain tyhjät kädet voivat olla puhtaat.
Puhtaat kädet.
Alttarin luona, lähteellä.
Kuuntele
kirkkaiden virtojen solinaa,
jotka täyttävät sielusi ääriään myöten.
Ääriään myöten.
Kristuksen ihana täyteys:
köyhille -
Kuuntelen ristin luona,
alttarin luona, polvillani.
Hänen ääntään kuunnellen tunnen
kuinka kaipaukseni täytetään,
ja tyhjät käteni -
Vain tyhjät kädet voivat olla näin täydet:
täynnä elämän rikkauksia,
täynnä alati annettavaa hyvyyttä,
kaikkeuden lahjaa.
Ristin luona, alttarilla
kohota kätesi valoon,
palvo Kaikkeuden Kuningasta
ja huomaat olevasi ehyt, kokonainen.
Kaikkine puutteinesi,
rakastettu.
Alttarin luona, lähteellä.
Kuuntele?
En minä ole murehtinut sitä, etten ole kokenut näkyjä ja ilmestyksiä, se oli vain toteamus. Miksi en olisi niin voinut sanoa, kun taas jotkut voivat sanoa näitä edellä mainittuja kokeneensa.
Mistä oikein päättelit sellaista, että minä niin kovasti näitä kokemuksia janoaisin? Jos niin luulet, niin olet erehtynyt. Kyllä minä uskon Jumalaan ilman ihmeitäkin, mutta en sulje pois sitä mahdollisuutta, että joku voi näitäkin kokea.
http://www.tv7.fi/?sid=24&pvm=2005-10-08&organisaatioid=3336&alueid=0&ot_id=120688&ohjelmaid=636
on hyviä ajatuksia. Noista kirjoituksista kannattaisi julkaista kirja. Runon luin useammankin kerran. Kirjoituksesi oli minulle hyvin puhutteleva ja parannuksentekoon kutsuva.
tarkoitukseni ei ollut kohdistaa
"luulojani"
keneenkään henkilökohtaisesti.
Toin vain julki ajatukseni
myös tuosta vallitsevasta
todellisuudesta; mikä
on huomion arvoinen.
en ole tuosta samaa mieltä.
Varsinkaan mitä artikkelin
päähenkilön pyhään henkeen
ja sen toimintoihin tulee.
Kaikilla ei ole sama Jumala.
Sitä se vain todistaa.
etteivät tunne Jumalan Pyhää Henkeä ja alkavat lyödä veljiään.
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Matt. 24:1&rnd=1128841785783
44 Sentähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee.
45 Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija, jonka hänen herransa on asettanut pitämään huolta palvelusväestään, antamaan heille ruokaa ajallansa?
46 Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän!
47 Totisesti minä sanon teille: hän asettaa hänet kaiken omaisuutensa hoitajaksi.
48 Mutta jos paha palvelija sanoo sydämessään: 'Minun herrani viipyy',
49 ja rupeaa lyömään kanssapalvelijoitaan ja syö ja juo juopuneiden kanssa,
50 niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa,
51 ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin ulkokullatuille. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys."
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?ref=Luuk. 12:45&rnd=1128842105557
Lyömisestä on hyvä esimerkki ns Kristityn Foorumi.
Tarkoitukseni oli herättää uskovissa parannuksen mieltä että mentäisiin loputtomien väittelyiden sijasta Herran eteen ja etsittäisiin syvempää juurtumista Kristukseen. Tutkittaisiin omaa sydämenasennettamme ja arvojärjestyksiämme.
Elämmekö todella sillä puhdistuslähteellä joka evankeliumiin kuuluu että Jeesuksen veren kautta lunastettuina tahdomme elää avoimuudessa Jumalalle, antaa Hänen itseämme valaista ja syttyä todelliseen palvontaan Jeesusta kohtaan. Jonka seurauksena sitten tapahtuisi luonnostaan juuri niitä ihmeitä ja juuri siinä määrin kuin Pyhä Henki itse tahtoo vaikuttaa.
Että siis ensisijassa katsoisimme Jeesukseen ja siihen mitä Hän antaa. Ei toisiin ihmisiin ja siihen mitä heidän mielestään on se mitä Jeesus antaa ja mitä se on minun mielestäni. Mitä siitä jos vaikka mielipiteemme ja näkemyksemme ovat oikeatkin, jos meiltä kuitenkin puuttuu asian sisältö? Jos tiedämme ainakin omasta mielestämme täysin oikean tavan määritellä Jumalan suvereenia voimaa ja sen ilmentymistä sekä totuuden ja valheen eroja, mutta emme kuitenkaan elä Hänen oikeassa voimassaan eikä sydäntämme täytä vapautunut riemu totuudesta?
Mutta niin vain kävi tässäkin että sama kiista ja vänkääminen jota on käyty ja käydään vuodesta toiseen tälläkin palstalla lähes kaikissa keskusteluissa alkoi taas välittömästi. Tällä kertaa se syntyi sanasta "voitelu".
:(