Tampereelle on päätetty rakentaa raitiovanulinjasto vuoteen 2010 keskustan ahtauden vuoksi. Tietoa ei ole vielä ns julkaistu koska sopivaa rakennuttajaa ei ole vielä löydetty.
Tampereelle ratikkaverkosto 2010!
avt
7671
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Vai että ahtauden vuoksi? No sittenhän se vasta ahdas olisikin! Olisi muuten aika helvetillistä asua keskustassa, kun ratikat kolistelee menemään kaiket päivät raiteilla, niin kuin Helsingissä. Hirvee meteli. :-)
No sinä et tiedä keskusta-asumisesta mitään.
Keskustassa on tietenkin jo nyt melukuormaa.
Hyvä puoli tässä on, ettei mummot pääse valittamaan pienestä, kun liikenteen taustameteli on kohtuullinen.
Tilastojen mukaan keskusta-asujat eivät vähästä valita.
"Pikaratikka liian kallis
Tampereen kaupunginhallitus poikkesi noin 3,5 miljoonan asukkaan Madridiin ja sen yli 3 miljoonan asukkaan seutukuntaan tutustuakseen pikaraitiotiejärjestelmään.
Siellä kuulemma ratikka kulkee ympäri vuorokauden muutaman minuutin välein.
Tampereella asukkaita on noin 204 000 ja seutukunnan alueella noin 90 000, joten jokainen voi itse päätellä mittasuhteiden eron ja merkityksen.
Tampereen valtuusto saa 12.10. kaupungin liikenneosayleiskaavan käsiteltäväkseen.
Siinä esitetään joukkoliikenteen keskeiseksi elementiksi ja liikenneongelmien ratkaisijaksi pikaraitiotietä.
Sen perustamiskustannuksiksi on arvioitu 250 000 000 euroa, vanhoina markkoina 1,5 miljardia.
Kokonaispituus tulisi olemaan noin 20 kilometriä Tampereen kaupungin alueella. Saamiemme selvitysten mukaan Linzissä 7,5 kilometrin mittaisen pikaraitiotielinjan rakentaminen maksoi juuri tuon saman summan.
Rakennusolosuhteet Itävallassa ovat paremmat kuin Tampereella, jossa muun muassa routiminen vaatii kalliin perustamisen.
Perustamisinvestointeihin kuuluvat raiteiden ja tunneleiden rakentaminen, asemat, laiturit ja muut liikennöintijärjestelyt.
Kun tarkoituksena on maanalaisten tunneleiden lisäksi kulkea katuverkossa, on otettava huomioon meillä vallitsevat sääolosuhteet ja maan laatu.
Jo pelkästään katujen vahvistaminen kestämään raskasta ja kovaa vauhtia kulkevaa kiskokalustoa vaatii kesäolosuhteissakin melkoisia uudistuksia.
Mikäli ratahallintokeskus antaa oikeuden käyttää olemassa olevia raiteita, on joka tapauksessa rakennettava vähintään neljät liityntärampit siirryttäessä katuverkkoraiteilta valtion raiteille tai niiltä katuverkkoraiteille.
¦ ¦ ¦
Kalustoinvestointeja ei ole ilmoitettu tai edes alustavasti hahmotettu.
Asiantuntijat arvioivat yhden pikaraitiotiejunarungon hinnaksi 10 miljoonaa euroa, todennäköinen hinta kaksivirtajärjestelmineen on 2–3 miljoonaa euroa enemmän.
Riittävän ruuhka- ja huoltoajan kapasiteetin ylläpitämiseksi runkoja tarvitaan vähintään kahdeksan.
Käyttötalouskustannuksista ei ole kerrottu halaistua sanaa.
Palkat, huolto, sähkön hinta, kunnossapito, kaluston uusiminen ym. käyttömenot tai niihin verrattavat on kokonaan jäänyt vaille selvitystä.
Ratahallintokeskus epäilee pikaraitiotien mahdollisuuksia liikennöidä sen raiteilla. Samaten se toteaa, ettei Tampereen ratapiha-alueelle mahdu kaupungin pikaratikkaa.
VR tarvitsee tulevaisuudessa lisää laituritilaa omaa henkilöliikennettään varten, joka jatkuvasti lisääntyy.Tavaraliikenne ratapihalla on vilkasta ja sekin vaatii omat raiteensa.
Innokkaimmat kaupungin sisäisen raideliikenteen kannattajat ovat esittäneet pikaratikan sijoittamista tunneliin rautatieaseman alle. Kustannuksista ei ole tietoa, ei junaliikenteen rakennusaikaisista eikä mahdollisista käytön ongelmista.
¦ ¦ ¦
Hanke on suunniteltu toteutettavaksi lainarahoin. Oikeaksi kustannukseksi voi 250 miljoonan euron asemesta arvioida vähintään 330 miljoonaa euroa.
Laina on maksettava korkoineen takaisin esimerkiksi 25 vuodessa.
Kunnat edellyttävät kuntayhtymiin eli esimerkiksi sairaanhoitopiiriin sijoittamalleen peruspääomalle 7 prosentin korkoa.
Sen alle ei yksityinen sijoittaja varmasti ole valmis ”uhrautumaan”, ei edes Kuntarahoitus.
Korkomenot olisivat 21 miljoonaa euroa ja kuoletukset yli 10 miljoonaa euroa vuodessa 30 vuoden kuoletusajalla alkuvaiheessa ja loppuvaiheessa vastaan tulisivat uudistushankinnat.
Nämä rahat on otettava veroa korottaen tai palveluja karsien. Valtio tuskin osallistuu kustannuksiin.
Sehän nähtiin kehätien kakkosvaiheen rahoitusongelmissakin.
Viisainta olisi ohjata osa noista rahoista Tampereen kaupungin liikennelaitoksen tukeen.
Bussiliikenne on kaiken lisäksi halpaa ja kaikissa olosuhteissa toimivaa.
¦ ¦ ¦
Edes välttävästi pikaratikka palvelisi noin 10–13 prosenttia tamperelaisista. Jokainen veronmaksaja maksaisi hankkeen subventiot ja menot hyötymättä niistä.
Suostuuko Pispalan rinteen Pyhäjärven puolelta monikaan kävelemään harjun yli Näsijärven puolelle päästäkseen pikaratikan kyytiin, tuskin. Mieluummin hypätään linja- tai henkilöautoon ja ajetaan määränpäähän.
Sujuva linja- ja henkilöautoliikenne ovat ratkaisevia liikenneongelmien hoitamiseksi. Se toteutuu, kun läntinen kehätie valmistuu ja siirtää liikennettä muun muassa rantatieltä kehälle.
Valtuusto palautti Matti Heinivahon aloitteen joukkoliikenteen vaihtoehtoisista järjestelyistä uudelleen valmisteltavaksi.
Vastausta palautukseen ei ole tullut.
Sen olisi ehdottomasti pitänyt valmistua ennen kuin liikenneyleiskaava tulee käsittelyyn.
Palautus hyväksyttiin äänin 40 vastaan 27. Tällä valtuuston päätöksellä ei tunnu olevan mitään merkitystä.
Joukkoliikenteen tulee perustua linja-autoliikenteeseen, keskustan ohittaviin bussireitteihin ja linja-autoliikenteen laatukäytäviin.
Matti Heinivaho Kaupunginvaltuutettu (kok)
Seppo Salminen Kaupunginvaltuutettu (sd)
Matti Höyssä Varavaltuutettu (kok)
Esa Rannikko Varavaltuutettu (sd)"
Mielipide Aamulehti Sunnuntai 9. lokakuuta 2005
http://www.aamulehti.fi/
-
Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka hyvin Seppo Salminen, Matti Heinivaho ym. ovat tutustuneet pikaraitiotiestä tehtyihin erilaisiin selvityksiin. Lauantain Aamulehden yleisönosastokirjoituksessa oli sellaisia aukkoja tietämyksessä, jotka olisivat paikattavissa selvityksiin tutustumalla. He mm. väittivät, ettei kalustokustannuksista tai käyttötalouskustannuksista ole puhuttu mitään.
* KALUSTOKUSTANNUKSET
Olisi myös mielenkiintoista tietää vähän tarkemmin, mihin nämä Aamulehdenkin yleisönosastolla esitetyt "fakta"tiedot perustuvat. Mistä esim. on saatu yhden ratikkavaunun hinnaksi 10-13 M€? Pikaratikkaselvityksessä hinnaksi oli esitetty 3,5 M€ ja mielipiteessä esimerkkikaupunkina käytetyssä Linzissä on vuosina 2003-2005 ostettu 21 vaunua kappalehinnalla 2,4 M€.
* KATUJEN VAHVISTAMINEN
Katujen vahvistamistarpeesta pikaratikan vuoksi en osaa sanoa mitään. Esim. kuinka paljon raskaampi yksi pikaratikkavaunu on kuin nivelbussi? Saattaa olla aiheetonta pelkoa, että katuverkkoon sijoitettavasta pikaratikasta tulisi suuria lisäkustannuksia.
* TUNNELI RAUTATIEASEMAN KOHDALLA
Kirjoituksessa todetaan: "Innokkaimmat kaupungin sisäisen raideliikenteen kannattajat ovat esittäneet pikaratikan sijoittamista tunneliin rautatieaseman alle. Kustannuksista ei ole tietoa, ei junaliikenteen rakennusaikaisista eikä mahdollisista käytön ongelmista."
Ratikkaselvityksissä oli arvioitu keskustan alittavan tunnelin kustannuksiksi jotain 50-60 M€. Pikaratikan laittaminen tunneliin rautatieaseman kohdalla tuskin nostaisi kustannuksia, jos tunnelin linjausta muutettaisiin siten, että Tampellaan ei tulisi omaa seisaketta. Tunnelin pituus ei ainakaan muuttuisi.
Ratahallintokeskuksen lausunnon käyttäminen pikaratikan vastustamiseen on Aamulehden propagandaa. Lausunto haluttiin tarkoituksella nähdä negatiivisessa valossa pikaratikkasuunnitelmille. Todennäköisesti tarkoituksella jätettiin ymmärtämättä, että pikaratikan suunniteltu verkko ei ole mitenkään päätetty asia. Vahinko, että ihmiset yleisesti ottavat lehdessä kirjoitetun tiedon faktana, eivätkä mieti asiaa sen perusteellisemmin.
* 10-13 % TAMPERELAISISTA
Olisi mielenkiintoista tietää myös se, mihin perustuu väite, että "edes välttävästi pikaratikka palvelisi noin 10–13 prosenttia tamperelaisista".
Joka tapauksessa: maankäyttöä kehittämällä on mahdollista, että vuonna 2030 kaupunkiseudun asukkaista 45-65 % (luku riippuu väestönkasvusta ja asumisväljyyden kasvusta) asuisi 500 metrin säteellä pikaraitiotien seisakkeista. Vertailun vuoksi voi todeta, että Keskustorin pituus on hieman yli 400 metriä. Olisi mielenkiintoista tietää, onko tällainen kävelyetäisyys jo niin suuri, että kaikki Finlaysonin alueella työssä käyvät tulevat töihin henkilöautolla? Epäilen, että ei ole...
MADRID vs. TAMPERE
Madridin kaupunkiseudulla on yli kymmenenkertainen asukasmäärä kuin Tampereen kaupunkiseudulla. Madridissa on metron lisäksi käytössä myös pikaratikka. Ei ole kuitenkaan mitään syytä tehdä näiden kahden faktan perusteella sellaista suoraa johtopäätöstä, että pikaratikka ei voisi soveltua Tampereen kaupunkiseudulle.
LINZIN PIKARAITIOTIE
En löytänyt netistä lisätietoa 7,5 km:n mittaisesta linjasta, joka olisi maksanut 250 M€. Jos joku tietää enemmän asiasta, niin olisin kiinnostunut tietämään, mistä asiasta saa lisätietoa.
Netistä kyllä löytyi tietoa Linzin viimeaikaisista investoinneista pikaratikkaan. Uuden kolmen linjauksen yhteispituus oli 7,8 km. Olisikohan kyse näistä? Linjausten kustannukset olivat olleet tosin "vain" hieman yli 130 M€, joista keskustan alittavan tunnelin osuus oli noin 90 M€. Käsittääkseni tunneli on tasoltaan selvästi tasokkaampi kuin mitä Tampereelle on suunniteltu.
Kalustohankintoihin 2003-2005 oli mennut 50 M€. Yhteensä uusista vaunuista ja linjauksista tulisi kustannuksiksi 180 M€. Olisikohan kyse tästä luvusta?
PIKARATIKAN RAHOITUS
Rahoituksen suhteen on olemassa mielestäni parempiakin tapoja kuin selvitysten yhteydessä esitetyt. Maan hinnalla voitaisiin uusien alueiden rakentamisen yhteydessä rahoittaa pikaratikasta 100-200 M€ (luku riippuu osittain väestönkasvusta). Tätä summaa ei tosin voitaisi kerätä parissa vuodessa. Mutta kuitenkin sellaisella aikataululla, ettei tarvitsisi ottaa pitkäaikaisia suuria lainoja.
-
SEIKKAPERÄISET laskelmat? Tamperelaisen veronmaksajan vai tamperelaisen pussilla käyvän päättäjän?
Kaikki on hyvin kunhan maksaja saa VAATIMANSA tiedot ilman, että HÄN joutuu niitä kaivelemaan.
Muuten homma on lähinnä 'nopan'-heittoa.
tulee halvemmaksi, kun ostetaan enempi kerralla.
Joko 10-vuotis pippalot on pidetty?