Niin kauan on siitä kun mieheni kuoli. Arki sujuu ja kasvot kestää. Saattaa mennä jo pitkiäkin aikoja, että tunnen itseni jo melkein omaksi itsekseni. Silloin kuin tunnen edes jotain, ilahdun.
Se on vain harhaa, huijaan sillä läheisiäni, ettei heidän tarvitse olla huolissaan minusta ja lapsesta. Sillä lailla huijaan myös itseäni jatkamaan eteenpäin.
Illalla kun lapsi jo nukkuu ja olen yksin, se saattaa täräytää palleaan, kaikki suru, ikävä ja itsesääli niin kovaa, ettei henki kulje, eikä unesta saa helpotusta.
Olen vasta kolmenkymmennen ja tuntuu kuin kokonainen elämä olisi jo takanapäin. Eteenpäin menen vain lapsen takia. Mitä äiti ei lapsensa eteen tekisi? Tiedostan kuitenkin, että en voi olla paras mahdollinen äiti, koska sisälläni on niin paljon onttoa tilaa. En voi sille vain mitään. Odotan, että jotain sisälläni jo pikkuhiljaa loksahtaisi taas paikoilleen. Aika kuulema parantaa, toivon ja odotan sen jo kohta helpottavan. Ei se sitä vaan tee.
Se on vain harhaa, huijaan sillä läheisiäni, ettei heidän tarvitse olla huolissaan minusta ja lapsesta. Sillä lailla huijaan myös itseäni jatkamaan eteenpäin.
Illalla kun lapsi jo nukkuu ja olen yksin, se saattaa täräytää palleaan, kaikki suru, ikävä ja itsesääli niin kovaa, ettei henki kulje, eikä unesta saa helpotusta.
Olen vasta kolmenkymmennen ja tuntuu kuin kokonainen elämä olisi jo takanapäin. Eteenpäin menen vain lapsen takia. Mitä äiti ei lapsensa eteen tekisi? Tiedostan kuitenkin, että en voi olla paras mahdollinen äiti, koska sisälläni on niin paljon onttoa tilaa. En voi sille vain mitään. Odotan, että jotain sisälläni jo pikkuhiljaa loksahtaisi taas paikoilleen. Aika kuulema parantaa, toivon ja odotan sen jo kohta helpottavan. Ei se sitä vaan tee.
Vastaukset 10
Vanhimmat
ainakin melkein.voin todella sanoa, että otan osaa. Mieheni ei kuollut, vaikka piti kuolla. Elämme nyt sepelvaltimotaudin kanssa. Olen tehnyt surutyötä vuosi ja 5 kk. Mieheni oli koomassa 2 viikkoa, ja ei pitänyt koskaan herätä.
silti vaikka mieheni on elossa, teen pitkää surutyötä tapahtuneesta.Mieheni voi hyvin, mutta minä edellen huonosti.Pientä korjaantumista jo muutama kuukausi.
Yhä kuitenkin, jos mieheni ei vastaa puhelimeen tai ei tule ajoissa kotiin, niin alan itkeä lohdutonta itkua..
Tuo sinun suruaikasi ei ole vielä ollut kovin pitkä, ja se tulee jatkumaan aaltoillen vielä jonkin aikaa, vuosi tai kaksi jne..kukaan ei tiedä.Itse menetin myös äidin 15-vuotiaana. En surrut sitä kunnolla, vaan lokeroin.. Nyt kärsin siitä 20 vuotta myöhemmin.
sure kuitenkin, ja itke niin kauan kuin itkettää.
Voimia sinulle, ja voin vaihtaa kokemuksia, jos haluat.Ter.Apsu
lopettaa itsesi rääkkääminen. Tee tästä lähtien näin kun tulee taas tämä pelko niin laita radio tai Tv auki kuuntele tai katsele. Keksi itsellesi jotain puuhaa johon ajatuksesi siirrät. Katsele vaikka itseäsi peilistä ja ajattele hiuksiasi tai hampaitasi. Se on vaarallista teille kummallekkin sellainen riippuvuus. Sinulle kaikkein vaarallisinta. Pää asia on että tietoisesti siirrät ajatuksesi muualle.
tämä elämä olevan melko yksinkertaista. Ei ne nyt ihan noin nämä hommat kulje.Sinultahan tulee vastaus kun apteekin hyllyltä.
auttaa itseään... Olen itse kokenut asioita ja olen todennut erittäin hyväksi. Ajatukset ovat ne jotka sinua hallitsevat eikä olo-suhteet pelkästään. Me ihmiset teemme itsellemme kaikkein eniten pahaa pitämällä muistissa pahat tapahtumat. Sinä tarvitset vain jatkuvaa harjoitusta.. Kokeile äläkä hangoittele vastaan..
Kyllä se niin on että lapsena koettu menetys vaikuttaa loppuelämän menetyksiin, kuinka syvästi koemme ne.Tapasin mieheni pian äitini kuoleman jälkeen ollessani 17 vuotias, ja tästä on kulunut jo yli 20 vuotta. Olen siis kasvanut yhteen lujasti mieheni kanssa.
Siksi Koin mieheni läheltäpititilanteen todella raskaasti. Oloni silti paranee kokoajan, mutta vuosi on lyhyt aika surutyössä. Näin ovat alan asiantuntijatkin sanoneet. Kirjoituksessasi on kuitenkin jotian perää. Siirryn eteenpäin sitten kun olen tehnyt surutyöni loppuun.
mielipiteeni.. Aina kun miehesi viipyy älä koskaan rupea tuijottamaan kelloa. Jokainen sekuntti on tunti jokainen minutti on päivä.. Sen ymmärtää jokainen joka on kokenut saman kuin sinä. Minä en pienessäkään määrässä vähättele sinun suruasi, tai pelkoasi päin vastoin... Haluan vain neuvoa miten lyhennät suru työtäsi nopeammin niin ettet takerru siihen. Anna Miehesikin unohtaa tapahtunut, älä kanna taakkaa kahdella selällä. Miehellesi ei ole hyväksi jatkuva takertumisesi.
Kun mieheni on kotona, niin en silloin takerru häneen. Mulle riittää, kun hän on kotona, niin olen rauhallinen. Molemmat harrastaa omia juttujaan.
Voin olla muutamiakin päiviä erossa hänestä, mutta kummatkin meistä ikävöidään toisiamme.Miehenikin on kovin läheisyyden haluinen, joten hän on tyytyväinen kun aika usein kiehnään kainalossa:)Aina hän sanoo niin.Olemme molemmat tunneluonteita, onneksi molemmat.
Nyt hän on ollut 2 viikkoa Hesassa töissä, ja tulee viikonlopuksi kotiin, mutta lähtee taas pariksi viikoksi. Jos työt olisi jatkuvia siellä, niin muuttaisin perässä varmasti.Sen verran keljulta tää tuntuu.
Sairaalassa sanoivat huomanneensa viime vuonna, että meillä on ns. kiinteä suhde...
Ehkä olet huomannut tämän keskustelun aikana ettet enään säikähdä hänen viipymistään, annat itsesi luottaa siihen ettei ole mitään hätää pelätä olemattomia. Niin ja miksi pelkäisit jos erossa olette montakin päivää perätysten. Se muuten luonnollista että pelätään toistemme puolesta. Mutta tässä olikin kyse sairaaloisesta pelosta että jotain olisi tapahtunut..eikös vaan ollutkin? Se on taas epänormaalia, itseään kohtaan.
Tulin niin liikuttuneeksi sinun purkauksestasi että pisarat tipahtelivat omille poskilleni..
Voin sieluni silmin tuntea syvän surusi ja tyhjiön jota koet... Voi kun voisin auttaa. Saisin otettua pois sinulta tuon tuskan.. Olet oikeassa jos joka yö ikävöit edesmennyttä miestäsi niin tuo suru näkyy kasvoiltasi aamulla. Lapsesi vaistoaa äidin pahan olon. Sinun täytyy opetella elämään kuten elit ennen miestäsi ja lastasi.. Nyt sinulla on lapsi muistona. Jotain on keksittävä tähän yksinäiseen suruun. Yksi mahdollisuus on. Osta yö radio joka sammuu automaattisesti tunnin kuluttua. Kuuntele sitä nukkumaan mennessäsi, ajattele mitä kuulet ja rentoudu. Olen varma että raskas muistosi hälvenee, hitaasti mutta varmasti.
Voimia voimia sinulle!
Olen itse menettänyt pikkuveljeni juuri.
etsin itsekin voimaa ja ihmettelen. Vuoraa itsesi ystävien tuella! edelleen! Oletko harkinnut seurakunnan sururyhmää? itse olen,ja taidan mennä sellaiseen.Ei tarvitse olla uskovainen! tuntuu,että on tarve saada kuulla saman kokeneiden ajatuksia.Kaikki tuki auttaa,mutta oman lisänsä antaa surun läpikäyneiden kokemukset tai jotka juuri käy surua läpi.
Lue aiheeseen liittyviä kirjoja!kirjastossa on tosi paljon surukirjoja.itse etsin niitä myös, tein nettiin hakuja surutyöstä.
Älä epäröi,surua kannattaa vuosienkin jälkeen käydä läpi.
Hyvä harjoitus: kuvittele miehesi rakkauden/totuuden valoon,kuvittele että se ympäröi sinut.kerro hänelle kaikki mitä ajattelet(hyvät ja pahat).sitten pyydä anteeksi,anna anteeksi,tunne että kaikki on anteeksiannettu.Halatkaa kuvitelmassa.hyvästele rakkaasi,anna hänen mennä.Tätä voi tehdä niin usein kuin haluaa. TUnne saavasi valoa,rakkautta.lepää tässä valossa.
valoa!!