Onkohan ihmisellä ja tällä maailmalla tulevaisuutta? Kannattaako luotaa optimistisesti huomiseen? Luin äsken Linkolaan, ja lähes havahduin hänen optimismiinsa.
Olen elänyt, ja elän siinä uskossa että 2012 ja 2007 olisivat tärkeitä päivämääriä eskatologisessa mielessä. Toisaalta sitä yrittää olla ajattelematta näitä maailmanlopunjuttuja, ettei ala ahdistaa.
Mutta näen unia - kauheita unia - joissa herään joku aamu kotonani, ja huomaan että kaikki muut on "temmattu helvettiin". Kuljen tyhjiä Helsingin katuja, ei ristin sielua missään. Tuuli tuivertaa tyhjillä takapihoilla, sudet juoksentelevat roskiksia dyykkaamassa. On tulossa jonkinlainen ydintalvi; Golf-virta on pysähtynyt, mannerjäät sulaneet; ihmiskunta tuhoutunut enkelivaltojen toimesta.
Otan jostain maastoauton; unissani se on aina Range Rover, ja peräkärryn, ja haulikon, pistoolin, korppuja, rusinoita ja varusteita, ja lähden vaellukselle etelään kuin jokin post-apokalyptinen nomadi. Rukoilen etten törmää post-apokalyptisiin punaniskajengeihin.
Sitten jossain Unkarin tienoilla löydän muita eloonjääneitä, ja perustamme uuden vasarakirveskulttuurin jonnekin Aleksanteri Suuren valtakunnan rajoille.
Ajattelin että mistä tämä uni; olenko tulossa hulluksi, vai onko ne jotain kollektiivisia pelkoja? Jotenkin kun ajattelee tulevaisuutta, ei millään voi uskoa että ihmiskunta pärjäisi, ei henkisesti, eikä fyysisesti. Minusta tuntuu että olemme painaneet itsemme umpikujaan. Vai johtuuko se jostain astronomisesta sijainnin muutoksesta? Luin puoli vuotta sitten 25 000 vuoden vai oliko se 26 tuhannen vuoden kierrosta, joista tämä olisi pahin...
Linkola sanoi tuossa:
"Silloin kun kirjoitan tai puhun elämän kohtalonkysymyksistä, kun vielä yritän rakennella patoja tuhotulvan tielle, useimmat ystäväni ja monet sivulliset määrittelevät minut naiiviksi optimistiksi. Heidän mielestään peli on vuorenvarmasti pelattu, planeetan elämä on vähenemässä ja luhistumassa nopeasti kiihtyvää vauhtia kohti tukehtumista, eikä sille enää mahda mitään. Mutta intän edelleen vastaan. Tiedän samat asiat kuin hekin, tiedän että historian loppu on ovella. Kuitenkin puhun vain erittäin suurista todennäköisyyksistä, en vuorenvarmuudesta. Se on melkein sama asia, mutta vain melkein.
Sitä paitsi minua kiinnostaa vähempikin kuin noita ajattelijoita ja havinnoitsijoita. Tyydyn hätätilassa viivästykseen, lykkäykseen (pieneenkin) - lisäaikaan luonnolle. Eihän ihmisyksilöllekään ole yhdentekevää, elääkö hän 80- vai 81-vuotiaaksi, hän pitää useimmiten lisävuodesta tai lisäpäivistään kiinni kynsin hampain - kuten kaikki luontokappaleet." _ Pentti Linkola
Olen elänyt, ja elän siinä uskossa että 2012 ja 2007 olisivat tärkeitä päivämääriä eskatologisessa mielessä. Toisaalta sitä yrittää olla ajattelematta näitä maailmanlopunjuttuja, ettei ala ahdistaa.
Mutta näen unia - kauheita unia - joissa herään joku aamu kotonani, ja huomaan että kaikki muut on "temmattu helvettiin". Kuljen tyhjiä Helsingin katuja, ei ristin sielua missään. Tuuli tuivertaa tyhjillä takapihoilla, sudet juoksentelevat roskiksia dyykkaamassa. On tulossa jonkinlainen ydintalvi; Golf-virta on pysähtynyt, mannerjäät sulaneet; ihmiskunta tuhoutunut enkelivaltojen toimesta.
Otan jostain maastoauton; unissani se on aina Range Rover, ja peräkärryn, ja haulikon, pistoolin, korppuja, rusinoita ja varusteita, ja lähden vaellukselle etelään kuin jokin post-apokalyptinen nomadi. Rukoilen etten törmää post-apokalyptisiin punaniskajengeihin.
Sitten jossain Unkarin tienoilla löydän muita eloonjääneitä, ja perustamme uuden vasarakirveskulttuurin jonnekin Aleksanteri Suuren valtakunnan rajoille.
Ajattelin että mistä tämä uni; olenko tulossa hulluksi, vai onko ne jotain kollektiivisia pelkoja? Jotenkin kun ajattelee tulevaisuutta, ei millään voi uskoa että ihmiskunta pärjäisi, ei henkisesti, eikä fyysisesti. Minusta tuntuu että olemme painaneet itsemme umpikujaan. Vai johtuuko se jostain astronomisesta sijainnin muutoksesta? Luin puoli vuotta sitten 25 000 vuoden vai oliko se 26 tuhannen vuoden kierrosta, joista tämä olisi pahin...
Linkola sanoi tuossa:
"Silloin kun kirjoitan tai puhun elämän kohtalonkysymyksistä, kun vielä yritän rakennella patoja tuhotulvan tielle, useimmat ystäväni ja monet sivulliset määrittelevät minut naiiviksi optimistiksi. Heidän mielestään peli on vuorenvarmasti pelattu, planeetan elämä on vähenemässä ja luhistumassa nopeasti kiihtyvää vauhtia kohti tukehtumista, eikä sille enää mahda mitään. Mutta intän edelleen vastaan. Tiedän samat asiat kuin hekin, tiedän että historian loppu on ovella. Kuitenkin puhun vain erittäin suurista todennäköisyyksistä, en vuorenvarmuudesta. Se on melkein sama asia, mutta vain melkein.
Sitä paitsi minua kiinnostaa vähempikin kuin noita ajattelijoita ja havinnoitsijoita. Tyydyn hätätilassa viivästykseen, lykkäykseen (pieneenkin) - lisäaikaan luonnolle. Eihän ihmisyksilöllekään ole yhdentekevää, elääkö hän 80- vai 81-vuotiaaksi, hän pitää useimmiten lisävuodesta tai lisäpäivistään kiinni kynsin hampain - kuten kaikki luontokappaleet." _ Pentti Linkola
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kun tuossa pari iltaa sitten purin itseäni meditaatiossa Jumaluudelle, Hän sanoi yllättäen että "se tulva ei ollut fyysinen, se ei tarkoittanut vedenpaisumusta". Tarkoittaen sitä raamatullista tuhotulvaa.
Se olis siis henkisellä tasolla tapahtunut asia, jossa ihmiskunta viimeksi tuhoutui.
Ratkaisu on Jeesus Kristus Jumalan Poika. Muuta nimeä ei ole ihmiselle annettu, jossa ihminen voisi pelastua.
"Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille; hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen,
saarnaamaan Herran otollista vuotta"
Jos olenkin; sitten minä joudun helvettiin, ja sinulla ei ole huolen häivää, kun Jeesus pelastaa.
Halusin kuitenkin tuoda tässä esiin tuon Linkolan optimismin, ja tuon Mayojen kalenterin, jotka minua askarruttivat eskatologisessa mielessä.
Ensinnäkin sääliksi käy ihmiset jotka eivät usko Kristukseen, koska he joutuvat pelkäämään. Minä sen sijaan saan luottaa Jeesukseen ja Jumalan armoon, jolloin minun ei tarvitse huolehtia huomisesta, koska luotan Jumalan pitävän huolta asioista. (ei tarkoita ettei minun tarvitse välittää esim. teoistani).
Mutta mitä pitäisi ajatella? Eipä minulla taida olla vastausta, jonka haluaisit, mutta pari kysymystä olisi.
"kaikki muut on "temmattu helvettiin... ...ihmiskunta tuhoutunut enkelivaltojen toimesta."
Mistä päättelet, että on käynyt noin?
"Rukoilen etten..."
Ketä rukoilet?
>> Ensinnäkin sääliksi käy ihmiset jotka eivät usko Kristukseen, koska he joutuvat pelkäämään.
Uskon Jeesukseen kyllä. Luulen että nimi "Kristus" oli myöhempää keksintöä, Paavali taisi keksiä koko sanan. En usko että Jeesus tuli perustamaan "kristinuskoa".
>> "kaikki muut on "temmattu helvettiin... ...ihmiskunta tuhoutunut enkelivaltojen toimesta."
>> Mistä päättelet, että on käynyt noin?
No, kun ne kadut oli niin autioita, eikä ihmisiä näkynyt. Taisin käydä taloissa sisälläkin: eikä sielläkään ketään. Se fiilis siinä unessa oli niin painostava, että ei tullut mieleen että ihmiset olisi "temmattu taivaaseen".
>> "Rukoilen etten..."
>> Ketä rukoilet?
No huh huh. Guilty as charged? Valitettavasti en kuitenkaan ole mielikuvituksesi sisältö.
Huom. tarkoitukseni ei ollut itse alkaa syyttämään, pahoittelen jos niin tein.
"Uskon Jeesukseen kyllä. Luulen että nimi "Kristus" oli myöhempää keksintöä, Paavali taisi keksiä koko sanan. En usko että Jeesus tuli perustamaan "kristinuskoa"."
Ei sillä oikeastaan merkitystä onko Kristus Paavalin kehittämä sana, vaan sillä mitä se merkitsee.
Kristus ei minun tietoni mukaan kuitenkaan ole Paavalin kehittelemä sana.
Itse käytän sitä, koska haluan erottaa sen, että kyseessä ei ole kuka tahansa Jeesus, vaan vapahtaja.
Ja sanahan tarkoittaa käsittääkseni samaa kuin Messias, joka merkitsee myös "voideltua".
Olen lukenut myös, että juutalaisten messiaskäsite tarkoittaisi "kuningas, jonka Jehova itse oli voidellut."
Itsekkään en ole sitä mieltä, että Jeesus olisi tullut perustamaan uskontoa, vaan tuomaan pelastuksen.
"Valitettavasti en kuitenkaan ole mielikuvituksesi sisältö."
Ei se mitään, onneksi et ole. :)
selvä...