Mietiskeltyäni miksi vaivaudun vastustamaan uskontoja ja erityisesti valtauskontoamme haluan tarkastella asiaa julkisesti.
Milloin on kyse lapsellisesta kapinasta ja milloin on kyseessä periaate? Onko vain omien huonojen fiilisten ja jonkinlaisen katkeruuden projisoimista sattumalta valikoituneeseen kohteeseen se että katsoo jonkun tietyn ryhmän edustavan kaikkea sitä mikä on elämässä mädännäistä ja taantumuksellista?
Onko kapinaa tai kapinointia mikäli vastustaa jotain sellaista mihin ei itse ole koskaan kuulunutkaan? Katsoin juuri, pitkästä aikaa elokuvan "Bravehart", ja siinähän William Wallace kapinoinnista syytettynä sanoo ettei ole koskaan Englannin kuninkaalle kumartanutkaan. Hänen katsontakannaltaan meneillään on kahden valtion sota, ei sisällisota.
Kaksi edellistä kappaletta tuntuvat olevan jotenkin ristiriidassa keskenään. Ristiriita mielestäni poistuu, mikäli ihminen osaa itsessään selvittää onko se periaate mihin hän sitoutuu kaiken intoamisen arvoinen, vai kiukutteleeko hän vain omaksi ilokseen. Vastakkain tulee siis asettaa ns. hyvät syyt ja missio jossa vain korostetaan omaa egoa. Joskus näitä on tietenkin hieman vaikea erottaa toisistaan.
Sitten henkilökohtaisuuksiin. Lähes siitä saakka kun olen ollut tietoinen Suomi24-keskustelujen olemassaolosta olen näillä Uskonto-palstoilla vastustanut pääasiassa kristinuskoa. Sittemmin olen päätynyt siihen tulokseen että kaikki uskonnot ovat yhtä vastustettavia. Miksi näin?
Uskonnot ovat nähdäkseni niin usein välineenä pahanteossa, että niiden arvo on hyvin arveluttava. Sanotaan että eihän ole uskontojen vika että ihmiset tekevät niiden nimissä pahaa. Voisin sanoa että jos lapsi ottaa veitsen ja leikkaa sillä veljensä sormen poikki, ei tämä ole veitsen vika. Mutta eikö ole viisasta laittaa ne veitset pois lasten ulottuvilta?
Toivoisin että uskonnot kutistuisivat pikku seuroiksi joissa viihtyisivät ne joita juuri ne ideologiat nimenomaan kiinnostavat. Uskonasiat olisivat jokaisen henkilökohtainen ratkaisu ja valinta. Eikä niin että pikkulapsi otetaan häneltä lupaa kysymättä uskonlahkoon mukaan, aivopestään vuosien varrella samaan tapauskontoon kuin missä hänen vanhempansa sattuvat olemaan. Eihän se ole millekään uskonnolle mikään voitto eikä meriitti että ihmiset jotka eivät koskaan edes vaivaudu ajattelemaan uskonasioita ovat nimellisesti jonkin suuntauksen "kannattajia"! Nämä hiljaiset yhtiökumppanit voisi heittää pihalle ja ottaa takaisin jos he todella osallistuvat aktiivisesti "omaan" uskontoonsa.
En myöskään ymmärrä minkä takia ei-uskovaisten pitäisi rahoittaa uskontoja epäsuorasti. Erityisen hälyttävänä pidän tietooni äskettäin tullutta - joskin jo useita vuosia sitten esitettyä - infoa siitä että yhteiskuntamme mielellään olisi jättämässä köyhäin- ja vaivaisten avustuksen kirkon kontolle. Kuulostaa nimittäin kiristykseltä. "Jos et ole kirkossamme, et saa apua". Tai sitten aivopestään nöyriä mieliä ymmärtämään että koska kirkko nyt meitä jeesaa niin kirkko on okei.
Voi kirkko ollakin. Mutta kieroilu ei!
Mielestäni ihmisten pitää hädän tullen saada apua ilman että heiltä odotetaan liittymistä jonkin katsomuksen kannattajiksi.
Lisäksi minua ihmetyttää eivätkö ihmiset kykene olemaan yhdessä ja nauttimaan toistensa seurasta kuin jonkin uskonnon nimissä? Tarvitaanko aatteellisia tekosyitä että voidaan kitata kahvia ja syödä pullaa, laulaa luikauttaa ja sen sellaista?
Ymmärrän sosiaalisen hauskuuden aiheuttamat paineet. Minäkin rippileirin päälle olin itku silmässä, kun se yhdessäolon hauskuus päättyi. Muutama muu meinasi melkeinpä seota sen kaiken pyörityksen jälkeen. Eikö tätäkään yhdessäoloa ja toinen toisiinsa vaikuttamista voinut tapahtua kuin uskonnon nimissä?
Jokainen päättelee tässä nyt lukiessaan kapinoinko vai olenko periaatteellinen. Miettikää sitä itsekin kohdallanne. Opetelkaa perustelemaan käsityksiänne. Ajatelkaa paljon, miettikää pitkään ja syvälle. Älkää antako toisten ihmisten päättää asioita puolestanne, älkää edes sen nojalla että haluatte olla kaikille mieliksi ja säilyttää yhdessäolemisen hauskuuden. Mielipiteitä ja näkemyksiä pitäisi voida olla ilman että niistä tuomitaan ylimielisesti milloin miksikin, ja milloin miltäkin taholta.
Milloin on kyse lapsellisesta kapinasta ja milloin on kyseessä periaate? Onko vain omien huonojen fiilisten ja jonkinlaisen katkeruuden projisoimista sattumalta valikoituneeseen kohteeseen se että katsoo jonkun tietyn ryhmän edustavan kaikkea sitä mikä on elämässä mädännäistä ja taantumuksellista?
Onko kapinaa tai kapinointia mikäli vastustaa jotain sellaista mihin ei itse ole koskaan kuulunutkaan? Katsoin juuri, pitkästä aikaa elokuvan "Bravehart", ja siinähän William Wallace kapinoinnista syytettynä sanoo ettei ole koskaan Englannin kuninkaalle kumartanutkaan. Hänen katsontakannaltaan meneillään on kahden valtion sota, ei sisällisota.
Kaksi edellistä kappaletta tuntuvat olevan jotenkin ristiriidassa keskenään. Ristiriita mielestäni poistuu, mikäli ihminen osaa itsessään selvittää onko se periaate mihin hän sitoutuu kaiken intoamisen arvoinen, vai kiukutteleeko hän vain omaksi ilokseen. Vastakkain tulee siis asettaa ns. hyvät syyt ja missio jossa vain korostetaan omaa egoa. Joskus näitä on tietenkin hieman vaikea erottaa toisistaan.
Sitten henkilökohtaisuuksiin. Lähes siitä saakka kun olen ollut tietoinen Suomi24-keskustelujen olemassaolosta olen näillä Uskonto-palstoilla vastustanut pääasiassa kristinuskoa. Sittemmin olen päätynyt siihen tulokseen että kaikki uskonnot ovat yhtä vastustettavia. Miksi näin?
Uskonnot ovat nähdäkseni niin usein välineenä pahanteossa, että niiden arvo on hyvin arveluttava. Sanotaan että eihän ole uskontojen vika että ihmiset tekevät niiden nimissä pahaa. Voisin sanoa että jos lapsi ottaa veitsen ja leikkaa sillä veljensä sormen poikki, ei tämä ole veitsen vika. Mutta eikö ole viisasta laittaa ne veitset pois lasten ulottuvilta?
Toivoisin että uskonnot kutistuisivat pikku seuroiksi joissa viihtyisivät ne joita juuri ne ideologiat nimenomaan kiinnostavat. Uskonasiat olisivat jokaisen henkilökohtainen ratkaisu ja valinta. Eikä niin että pikkulapsi otetaan häneltä lupaa kysymättä uskonlahkoon mukaan, aivopestään vuosien varrella samaan tapauskontoon kuin missä hänen vanhempansa sattuvat olemaan. Eihän se ole millekään uskonnolle mikään voitto eikä meriitti että ihmiset jotka eivät koskaan edes vaivaudu ajattelemaan uskonasioita ovat nimellisesti jonkin suuntauksen "kannattajia"! Nämä hiljaiset yhtiökumppanit voisi heittää pihalle ja ottaa takaisin jos he todella osallistuvat aktiivisesti "omaan" uskontoonsa.
En myöskään ymmärrä minkä takia ei-uskovaisten pitäisi rahoittaa uskontoja epäsuorasti. Erityisen hälyttävänä pidän tietooni äskettäin tullutta - joskin jo useita vuosia sitten esitettyä - infoa siitä että yhteiskuntamme mielellään olisi jättämässä köyhäin- ja vaivaisten avustuksen kirkon kontolle. Kuulostaa nimittäin kiristykseltä. "Jos et ole kirkossamme, et saa apua". Tai sitten aivopestään nöyriä mieliä ymmärtämään että koska kirkko nyt meitä jeesaa niin kirkko on okei.
Voi kirkko ollakin. Mutta kieroilu ei!
Mielestäni ihmisten pitää hädän tullen saada apua ilman että heiltä odotetaan liittymistä jonkin katsomuksen kannattajiksi.
Lisäksi minua ihmetyttää eivätkö ihmiset kykene olemaan yhdessä ja nauttimaan toistensa seurasta kuin jonkin uskonnon nimissä? Tarvitaanko aatteellisia tekosyitä että voidaan kitata kahvia ja syödä pullaa, laulaa luikauttaa ja sen sellaista?
Ymmärrän sosiaalisen hauskuuden aiheuttamat paineet. Minäkin rippileirin päälle olin itku silmässä, kun se yhdessäolon hauskuus päättyi. Muutama muu meinasi melkeinpä seota sen kaiken pyörityksen jälkeen. Eikö tätäkään yhdessäoloa ja toinen toisiinsa vaikuttamista voinut tapahtua kuin uskonnon nimissä?
Jokainen päättelee tässä nyt lukiessaan kapinoinko vai olenko periaatteellinen. Miettikää sitä itsekin kohdallanne. Opetelkaa perustelemaan käsityksiänne. Ajatelkaa paljon, miettikää pitkään ja syvälle. Älkää antako toisten ihmisten päättää asioita puolestanne, älkää edes sen nojalla että haluatte olla kaikille mieliksi ja säilyttää yhdessäolemisen hauskuuden. Mielipiteitä ja näkemyksiä pitäisi voida olla ilman että niistä tuomitaan ylimielisesti milloin miksikin, ja milloin miltäkin taholta.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Mielestäni puhut uskonnosta niin kuin se olisi jotain itseisarvoista. Jumala on kaikki. Usko on paljon tärkeämpi kuin uskonto. Jos et usko Jumalaan, ei uskonnolla ole merkitystä. Jos uskot Jumalaan, uskonto tulee siinä sivussa.
>>Jumala on kaikki. Usko on paljon tärkeämpi kuin uskonto.
Ensinnä pitää erottaa käsite ja itse asia. Jumala-käsitteen kuulin luonnollisesti jo varhain lapsena, ev.lut.- pyhäkoulussa. Mutta itse Jumalasta "kuulin" myöhemmin uskon ja myös hengellisen kokemuksen kautta.
>>Ensinnä pitää erottaa käsite ja itse asia. Jumala-käsitteen kuulin luonnollisesti jo varhain lapsena, ev.lut.- pyhäkoulussa. Mutta itse Jumalasta "kuulin" myöhemmin uskon ja myös hengellisen kokemuksen kautta.
Mikä pakkopulla se uskonto on? Miksi sen "pitäisi" seurata uskoa?
En ymmärrä uskontojen arvoa lainkaan. Soisin että ihmisellä olisi henkilökohtainen näkemys tai suhde Jumalaan tai siihen nyt mitä kukin pitää johtotähtenään, mutta sitä en ole koskaan ymmärtänyt miksi ihmisten pitää tässäkin asiassa laumautua. Miksi kokonaisten valtioiden pitäisi "tunnustaa" jotakin yhtä uskontoa?
Uskonnot ovat suurin este henkiselle ihmiselle. Koska hänet pienestä pitäen kasvatetaan oman heimonsa tapauskontoon, hän ei välttämättä missään vaiheessa ala pähkäillä asioita itse, eikä hänelle synny mitään todellista henkistä vakaumusta.
Mihin usko tarvitsee uskonnolle ominaisia rituaaleja, "pyhiä" kirjoituksia, liturgioita, kaavoja, kaikkea sitä mikä niin helposti kuolee pystyyn? Eivätkö ihmiset osaa uskoa ilman opaskirjoja ja niitä jotka sanelevat miten uskoa? Minkä takia Jumalan (Totuuden, Ihanteiden jne.) ja ihmisen väliin tungetaan kokonainen jumalanselittäjien armeija? Miksi meiltä otetaan pois meidän hengellisin minämme ja annetaan muiden muokkaama keinominä tilalle?
Tottakai samoinuskovat haluavat olla yhdessä ja mikäs siinä. Toivottavasti ne ajat alkavat olla takanapäin jolloin eriuskoisetkin pakotetaan samanuskoisiksi... Ettei sydämen tarvitse enää puhua tyhjiä ja kylmiä sanoja... Toivottavasti jokainen saa tehdä uskonratkaisunsa ihan itse!
Usko vain tulee, sitä joko on ihmisellä tai sitten ei ole. Usko on Jumalan lahja ihmiselle eikä sitä voi itse saada aikaiseksi, vaan Jumala on se joka ihmistä puoleensa vetää.
Mieti mielessäsi kahta tietämääsi uskovaista, millaisia he ovat ja miten he suhtautuvat elämään. Usko on sydänem uskoa sitten kun Jumala on sen ihmiselle lahjoittanut.
1. K-uskoon tullut entinen teosofinainen: pelottelee lapsiaan iltaisin lukemalla näille entisen saatananpalvojan elämäkertaa. Käy kouluissa virpomassa ja varpomassa pahoja henkiä pois. Lähentelee minua seksuaalisluontoisesti ja höpöttää kuinka taivaallinen Jerusalem laskeutuu taivaasta piakkoin.
2. Tuhannen kapakan kautta kulkenut nainen jolle laitettu sydämentahdistin. Kokenut paljon kipua ja särkyä elämässään. Tullut k-uskoon ja mukana liikkeessä joka vie materiaalista apua Venäjän Karjalaan. Soittaa jotain jännää kielisoitinta, ei puhu Jeesuksesta mitään koko sinä aikana jonka olemme tekemisissä.
3. Vedantalaisuutta tutkiva mies. Koko ajan nenä kirjassa, ei puhu sen kummemmin uskostaan muuta kuin että epäilee joskus eläneensä Intiassa; siellä hyppääkin joka vuosi ja saa mm. kerran pienehkön valaistumiskokemuksen jonka vallassa vaikuttaa olevan vielä kotomaassakin.
4. Agnostikkomies. Kommunistisessa kodissaan oppinut että mikään ei ole oikein mitään. Häilyy vähän sinne sun tänne, välillä katsoo muistavansa edellisiä elämiään, välillä kyselee onko helvetti lähempänä Afrikassa koska siellä on niin pirun kuuma ja myrkyllisiä eläimiäkin.
5. Ateistimies. Ei usko yhtään mihinkään, katsoo että ihmisen mieli se on niin laaja juttu että sinne mahtuu vaikka mitä.
Tuossa nyt tuommoisia mitä äkkiseltään tuli mieleen. Mistähän se johtuu että tuo ykkössijalle yltänyt k-uskovainen on minusta täydellinen esimerkki siitä mitä se on kun päästä alkaa vipata. Mutta ehkäpä hän olisi ollut yhtä sekaisin ihan missä tahansa uskossa...
Ihmiset ovat jänniä ötököitä.
mielisairauskin, se joko on, tai ei ole, itse siihen voi kyllä jonkin verran vaikutaa, ei aina, kuten siihenkin uskooko johonkin, mutta jos "aivopestään" niin ei kait sitten siihenkään.
>
Se ykkösvaihtoehto kuulostaa kuvottavalta jos se lähentelee seksuaalisesti, ei sellaista pidäkkään hyväksyä. Minä olen hetero, vaikka en tuomitse ketään koska sellainen kuuluu Jumalalle.
Uskovaisella on oikeus ja viisaintakin käyttää tervettä järkeä, koska tyhmä on tyhmä omaksi vahingoksensa.
Vaan Raamatussa lukeva totuus.
tuntuu olevan kovinkin tulkinnan varainen ja valehtelee jos ensinmäisissä lauseissaan.
Raamattu ei valehtele, se on vain vertuskuvallinen ja monesti liian vaikeita asioita voida niitä itse selvittää, silloin pitää kysyä joltakin joka tietää, papilta.
hehe.. kysä papilta, sillähän se ymmärrys on ja tieto, sen takia varmaan teitä ymmärtämättömiä on niin paljon, kun uskotte pappeihin.
Ainakin he ymmärtää paimentaa "lammaslaumaansa" ja hyötyä siitä.
Ei ole mitään kapinointia jos olet uskonnon vastustaja, vaan herjari ja ehkäpä vielä haukutkin jonkun lyttyyn?
Kiitos kun vaivaannuit kirjoittamaan, mutta ei kristinusko häviä siksi kun sinä et sitä ymmärrä.
En ymmärrä mitään muitakaan uskontoja. Ongelma kai pitkälti on siinä etten voi yhtyä yhdenkään uskonnon oppiin omassa päässäni. Minusta on usein tuntunut että ihmiset hyväksyisivät minunkin olemassaoloni helpommin jos minulla olisi jonkin tietty nimike jolla itseäni nimittää. Pitäisikö siis ryhtyä qadeshalaiseksi?
Mutta mihin piruun sitten tarvitaan ihmisten hyväksyntää. Sekään ei ole vielä minulle selvinnyt, vaikka kovasti olenkin yrittänyt olla kiltti tyttö.
En ole vielä herjannut ketään ihmistä persoonakohtaisesti (en muista ainakaan?), ja mitä tulee uskontojen kritisoimiseen, niin uskonnot ovat eri asia kuin ihminen itse. Vai OLETKO esim. sinä uskontosi? En ole myöskään ehtinyt haukkua jotakuta vielä täysin lyttyyn. Epäilen etten ikinä siihen päädykään. Mitä se täysi lytty nyt sitten olisi?
Se tarkoittaa että haukkuu jonkun ihmisen, jolle tuleekin vielä pahempi mieli kuin haukkujalla oli edes tarkoitus saada aikaan.
Jokaisella ihmisella on oma elämän tiensä, kunpa tässä paikassa kaikki vain keskustelisivat ja jättäisivät vihaiset tiuskaisut ja muut kirjoittamatta, eikä sellainen olisi rakentavaa keskustelua?
... sitten kirjoittamatta!
En jätä kirjoittamatta vaikka sinä et siitä pitäisikään!
Kuulehan Qadesha.
On faktatietoa, että jokaikisen ihmisen päässä syntyy hänen ikioma maailmankuvansa, jonka saa aikaan hänen omat kokemuksensa.
Jokaisella on oma periaatteensa yhdestä sun toisestakin elämän tuottamista ilmiöistä.
Ja omien periaatteittensa mukaan jokainen ihminen elää elämäänsä.
Tiedät varmaan hyvin, että kun aivotoimintamme on riittävästi kehittynyt (lainmukainen ikä), joudumme lainmukaiseen vastuuseen tekosistamme itse kukin, mikäli rikomme kansallista lakiamme vastaan.
Tätä ennen vanhemmat ovat vastuussa kersojensa tekemisistä, eli maksavat pussistaan kersojensa töppäykset.
Ja kersathan kulkevat vanhempiensa mukana. Eli jos vanhemmat menevät kirkkoon, hengellisiin tilaisuuksiin, niin kersat ovat mukana.
Tästäkö sinä olet huolissasi?
Miksi et ole huolissasi siitä kun vanhemmat jättävät kersansa vaunuihin pubin ulkopuolelle,
tai jättävät kersansa kotiin yksinään mennäkseen pubiin.
Miksi et ole huolissasi vanhempien lapsilleen tuottamasta turvattomuudesta, johon turvattomuuteen sosiaaliviranomaisemme puuttuvat huostaanoton muodossa?
Miksi et ole huolissasi rikollisuudesta, rattijuoppoudesta, perheväkivallasta, väkivallasta, koulukiusaamisesta, työpaikkakiusaamisesta, kaupoissa tapahtuvasta varastelusta, petoksista jne.
Olet siis elämäsi päätehtäväksi ottanut pelkästään uskontojen vastustamisen siksi kun se on mielestäsi syy ihmisen harjoittamaan pahantekoon.
Valtiovaltammme tuottaman tiedon mukaan syy pahantekoon johtuu ihmisen omasta toiminnasta.
Tätä mieltä ovat myös tieteentekijämme.
Sen mitä olen itseni ja muiden kautta huomannut on se, että muiden ihmisten elämänkatsomuksen ja elämäntavan arvosteleminen on yhtä hedelmällistä kuin telkkariruutuun tuijottaminen.
Jokaisen on syytä paneutua omaan ohjelmatuotantoon ja ennakoida sen seurauksia hyvine ja huonoine puolineen.
etten olen huolissani mainitsemistasi asioista?
Olen ERITTÄIN huolissani ja olen noista mainituista ilmiöistä puhunutkin, mutta en tällä osastolla, enkä välttämättä tällä nimimerkilläkään.
>Miksi et ole huolissasi siitä kun vanhemmat jättävät kersansa vaunuihin pubin ulkopuolelle,
tai jättävät kersansa kotiin yksinään mennäkseen pubiin.
Olen kirjoittanut tästä asiasta jossakin. Vastaus oli että "ei semmoista tapahdu täällä meilläpäin." No missähän sitten?
>Miksi et ole huolissasi vanhempien lapsilleen tuottamasta turvattomuudesta, johon turvattomuuteen sosiaaliviranomaisemme puuttuvat huostaanoton muodossa?
Minulla oli nuorena työkaveri joka heilui humalassa viikonloput ja syötti lapselleen pelkkää näkkileipää ja nakkeja. Arvaa olenko katunut iät ajat sitä etten kehdannut tehdä mokomasta naisen irvikuvasta ilmiantoa sossulle?
>Miksi et ole huolissasi rikollisuudesta, rattijuoppoudesta, perheväkivallasta, väkivallasta, koulukiusaamisesta, työpaikkakiusaamisesta, kaupoissa tapahtuvasta varastelusta, petoksista jne.
On noita nähty itsekin. Pitäisikö minun kirjoittaa tänne koko omaelämäkertani ja huutaa suureen ääneen kuinka väärin väärin kaikki se on?
Tarkoitukseni ei ole olla omahyväinen ja voihkia ja valittaa kaikkien mahdollisten asioiden epäoikeudenmukaisuutta. Tämä nyt kumminkin on Uskonto-palsta ja täällä käsitellään uskonnon/-tojen aiheuttamia ilmiöitä.
Voidaan esim. tarkastella että aiheuttaako uskovainen koti lapsessa jotain tiettyä hyvää tai pahaa. Olen kerran yrittänyt puuttua siihen kun uskovaisen perheen lapsi pahoinpiteli eläintä, ja asia heti kostettiin minulle. Kaikki tällaiset seikat toki vaikuttavat omiin näkemyksiini.
Ko. perheen lapsi, pikkutyttö, myös lisäksi tuntui viihtyvän erikoisen paljon naapurin aikuisen miehen seurassa, ja näin jälkeenpäin ajateltuna tulee mieleen olisiko siihenkin pitänyt puuttua. Ties mitä touhusivatkaan keskenään. Oliko lapselle kotona opetettu että kaikkiin Jeesus-faneihin voi luottaa...?
Minua kovin aina välillä hävettää että olen isosiskoa leikkiä ihminen heiluttamassa etusormeaan ja puuttumassa kaikkeen... Mutta kuka sen on päättänyt että ihmisten pitää elää kuin siat pellossa ja kukaan ei saa puuttua mihinkään; kaikilla pitää olla hauskaa ja kaikilla on oikeus hyväksikäyttää muita sen minkä ehtivät?
Jos minä näen uskonnoissa esimerkkejä hyväksikäytöstä, puutun siihen. Puutun kaikkeen muuhunkin, mutta tämä ei ole Kaikki Muu -palsta, vaan Uskonto-palsta.
Et silleen.
Onko se todellista maailmankuvan muodostamista, että se muodostetaan legendoista jotka ihminen on yhteen kirjaan(raamattuun)laittanut? Eikö oma maailmankuva kannatakkin muodostaa omien empiiristen kokemusten kautta? Sillä jos oman ajattelutapansa rakentaa muitten ihmisten luutuneitten ajattelumallien mukaan, on vaarana että henkilö tulee jäämään kaikessa kehityksessään jälkeen, eikä pysy enää maailman mukana.
Ihmiset yhä enenemässä määrin seuraavat maailmaa sellaisena kuin se on (kiitos tiedoitusvälineitten), ja havaitsevat lopulta miten erheellistä uskon levittämä maailmankuva on ollut.
Milläs tavalla tämä markkinatalouden luoma maailmankuva kumoaa uskonnon välittämän maailmankuvan?
Siinä olet oikeassa, että ihmiset seuraavat aikaansa median välittämän tiedon pohjalta.
Pitemmällä tähtäimellä näyttää siltä, että markkinatalouden savijalat tulevat romahtamaan jo aiheuttamiemme ilmastomuutosten takia.
Milläs tavalla ne Raamatun ennustukset poikkeavat esim. tästä median välittämästä tiedosta?
Ja mitä tulee Raamatun välittämän tiedon testaamiseen arkielämässä, sen toimivuus/toimimattomuus on jokaisen halukkaan testattavissa.
Jos Raamattu välittää tietoa, että on muitakin elämisen tasoja jo tällä planeetalla kuin markkinatalouden luoma, niin milläs tavoin media pystyy sitä kumoamaan?
Ja suurimmaksi osaksihan media tarjoaa täyttä hömppää ja siihen hömppään jossain vaiheessa vain kyllästyy kuten kaurapuuroon.
>Raamattu välittää tietoa, että on muitakin elämisen tasoja jo tällä planeetalla
Ai niitä demoneiden ja enkeleiden vai? Uskovaisethan väittävät että avaruuden älylliset väet ovat kaikki piruja...
Raamattu kertoo että taistelu on pahuuden henkivaltoja vastaan tosiaankin avaruudessakin, joten miksi sitten pitäisi valehdella sitä vastaan?
Miksi automaattisesti kaikki avaruudessa elävä olisi tuossa sodassa mukana? Emmehän mekään ole. Minä en ainakaan ole nähnyt vielä ainuttakaan sotaa jossa olisi taisteltu sarvipäitä vastaan, tai johon olisi osallistunut väkeä joilla on siivet selässä. Siis ihan kirjaimellisesti.
En ole niin viisas että voisin sinulle tuollaisia sen tarkemmin selittää, siellä se Raamatussa lukee. Radiodeissä (www.patmos.fi) on paikka josta voit kysellä ja ne vastaavat sunnuntaisin iltakymmenestä 12.00 astisuorassa lähetyksessä. Jos tosiaan tahdot tarkentaa niin kysy sieltä.
Omien lähtökohtiensa kyseenalaistaminen on kiva poikkeus tällä foorumilla.
Jos katsoo kristinuskon historiaa, niin ei se alkuvuosisatoina ollut maallista valtaa käyttävä systeemi. Seurakuntayhteydestä erottaminen taisi olla suurin rangaistus?
Sitten piispat suostuivat Rooman keisarin valtionuskontojuttuun, ja niinpä kristinusko on käytetty moniin valtiollisiin tarkoituksiin. Esim. vainotusta tuli vainoaja.
Mutta siltikään kristinuskon tai uskovaisten synnit eivät pese sinun sieluasi puhtaaksi. Jeesuksen veri pesee pois synnit.