huoh.... äitini on tällä hetkellä todella huonossa kunnossa. tuntu tunnille... vaan voi sanoa ennustukset.... ja peltä pahinta ja toivoo parasta
mitäs jos..... kuinka siitä selviää yms.....
äitini on todella rakas mulle ja isälle kans...
piti tulla nyt kotia isän kanssa olemaan..
mä toivon ja rukoilen että kaikki menis hyvin
mitäs jos..... kuinka siitä selviää yms.....
äitini on todella rakas mulle ja isälle kans...
piti tulla nyt kotia isän kanssa olemaan..
mä toivon ja rukoilen että kaikki menis hyvin
Vastaukset 24
Vanhimmat
maksa toimii just ja just. munuaiset ei juuri ollenkaan . alhainen verenpaine. tajuttomassa tilassa on. ei reagoi mitenkään yms...... että tulokset oli huonot mut ei auta muuta kun toivoa että parantuu vaikka pikkuhiljaaa... mut pitää varauta pahimpaan
miten tästä edes jaksaa
maksa toimii just ja just. munuaiset ei juuri ollenkaan . alhainen verenpaine. tajuttomassa tilassa on. ei reagoi mitenkään yms...... että tulokset oli huonot mut ei auta muuta kun toivoa että parantuu vaikka pikkuhiljaaa
samassa tilassa on pysyny aamusta asti ei heikompaa eikä huonompaan suuntaan
toivon sulle ja isälle voimia! Kerro äidillesi miten paljon häntä rakastat, uskon, että hän kuule vaikkei voi vastata.
äitini kuoli 2h sitte. jän kaipamaan häntä ja isä kans, me rakastetaan äitiä.. ois ollu viel paljon asiaa
syvä osanottoni. Olkaa toistenne tukena sinä ja isäsi.Puhukaa asioista se helpottaa.
..ja voimia teille!
Otan osaa suruusi !
Nyt et varmaan jaksa näitä lukea, mutta myöhemmin sekin aika koittaa.
Muistot ovat jäljellä ja kohtaat hänet vielä siellä taivaassa uudelleen. Siellä hän odottaa...
Koeta jaksaa, voimia !
Voimia sinun ja isäsi elämään!
Et varmaan surussasi jaksa näitä viestejä lukea. Kun läheisen menettäneelle moni asia katoaa täysin merkittämättömänä. Tulevat kuukaudet tulevat olemaan raskaita. Sitä vain äitini sanoin "on ja hengittää".
Suru vie aikaa ja uskoisin, että jos ammattiapua on tarjolla, siihen kannattaa tarttua. Kaikenlainen menneen läpikäynti helpottaa, valokuvatkin omat muistamiset ja jos uskoa riittää jälleentapaamisen ihmeeseen niin sekin kantaa ja lohduttaa. Voimia sinulle mittaamattomassa surussasi.
onko oikeutettua. jos saa 2viikkoa sairaslomaa, omaisen kuolemasta. että ei työantajalla oo vittuilua siitä...
ukkoja riittää tuuraajaksi. kyl
mut pitää nyt oma pää selvitellä. ja olla isän tukena... mut ens viikko saa olla viimenen,,, pakko päästä sit töihin ja muuta tekemään ettei päähajoa
kun en ole koskaan ollu saikulla, ja ihan turhasta en ole ja töitä teen mielellään vaikka kippeenä... mut nyt ei jaksa
On kuule ihan oikeutettua. Lääkäri sen loman kirjoittaa ja työnantajalla ei ole siihen mitään sanomista. Lomaan on sinulla oikeus, koska läheisesi on kuollut.
Koeta nyt jaksella. Loman jälkeen työ on terapiaa, sillä täytyyhän elämän silti jatkua. Sinulla on muistot jäljellä ja usko pois, että vuoden kuluttua on jo helpompaa. Tiedän kokemuksesta.
Voimia Sinulle...
Minä olin kuukauden poissa. Tai no, kävin viikon töissä, mutta prakasin täysin. Sen jälkeen olin kerralla puolitoista viikkoa ja nyt teen muutaman päivän vain sen verran kuin jaksan.
Alussa ei välttämättä tunnu siltä, mutta huomaat vielä, että olet väsynyt! Sairasloma on hyvä siksi, että saat nukkua milloin hyvittaa, jos vaikka yöllä et saa unta.
Minä pelkäsin kuollakseni, mutta yllättävän ymmärtäväisiä ovat töissä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta olleet. Eräs työkaveri sanoikin, että kenelläkään muulla kuin minulla ei ole oikeutta sanoa kuinka suuri suruni on ja että on ymmärrettävää että tarvitsee lepoa ja aikaa itselle. Käytännön järjestelyt nekin vievät aikaa ja yhdessä työn kanssa minulle se oli mahdottomuus. Jos vaikka yhden asian sai päivässä järjestettyä niin olin tyytyväinen.
Pikkuhiljaa palaudutaan... on parempia ja huonompia päiviä. Kannan veljen kuvaa medaljongissa kaulalla ja pidän kuvia myös pöydällä. Joskus itkettää, mutta vähenevässä määrin joka päivä.
On oikeutettua vaikka olisit poissa kaksi kuukauttakin! Älä huoli. Ja kun puhut surusta, kerrot ainakin jollekin mitä olet joutunut kohtaamaan niin ei juorujakaan synny.
Itse menetin isäni 3.9, ja täytyy sanoa, että vasta eilen huomasin viiltävän kivun/kaipauksen olevan poissa. Ikävä on silti kova. Itse en ollut päivääkään pois töistä.Mutta jokinen tekee silti nuo ratkaisut ihan itse. Onhan kuolema kuitenkin niin lopullinen.Vielä tuhon töissä oloon, ainakin minulle töissä olo oli hyvää kuntoutusta.
en tiedä omista tunteista edes... välillä on silmitön suru ja toisaalla taas helpotus että äiti pääs tuskista eroon. mimmosena näin hänet viimosina päivinä, ne on ne muistot kauheimat se kun makas vaan ja eikä ite pystyny tekemään mitään...
ja ne hyvät muistot yms... se on kivualinta.
ensviikos on loma, mut kattoo nyt jaksanko kotonakaan murehtia.. työ ois parasta terapiaa.
mut kai no ymmärtää surun. sekiin pahentaa asiaa olin ainokainen,
käyn samoja asioita läpi jo nyt. Veljeni oli ainoa sisarukseni enkä ole koskaan ajatellutkaan, että pitää haudata vanhemmat yksin... tämä kaiken muun tuskan lisäksi.
Toki riippuu työstä onko se terapeuttista vai ei. Fyysinen työ ehkä enemmän kuin minun "odotteluni". Meillä ei ole kovin hyvä henki töissä ja välillä henkinen stressi on valtava... tänäänkin pillahdin itkuun, kun olin mennyt hyvin aikaisin töihin ja aioin lähteä ajoissa (koska minulla on vielä sairaslomaa siltä varalta etten jaksa koko päivää; lääkärinkin mielestä on hyvä ottaa "pehmeä lasku"), kahdeksan tuntia oli täynnä jo niin pomo laittaa viestin, että hänen alaisensa tekevät tästä lähtien aina 8-16 -päivää ellei erikseen sovita. Minä otin itseeni. Lisäksi toinen henkilö tarvitsi palveluksiani, minua revittiin joka suuntaan kun olin lähdössä. Repesin. Vaikka olen tunteellinen ihminen, niin ei ole tapanani niin pienestä itkeä. Haluaisin sanoa itseni irti ja aloittaa muualla ihan puhtaalta pöydältä. Sekin häiritsee, että kaikki näkevät minut nyt vain joko surevana siskona tai sitten ylireagoivana itkupillinä.
Ja nyt tuntuu ettei millään ole mitään väliä, ei asuntolainallani, ei millään. Veljeä ei ole, mitä järkeä tässä on? Mutta toisaalta haluan elää enemmän kuin koskaan. Asioita on vaikea ottaa todesta, sillä suruni rinnalla ne tuntuvat mitättömiltä. Ei ihan aluksi tällaista ollut, mutta tämä on kasvanut tässä ajan myötä.
En oikein uskonut kun ihmiset (täälläkin) sanoivat, että ajan kanssa helpottaa. Mutta kyllä se helpottaa, jokainen päivä on edellistä vähän parempi. Usko sinäkin siihen. Minä uskon, että jokainen lähtee kun aika on. Ja en vaihtaisi mitään, mieluummin nyt tämä suru kuin ei pikkuveljeä lainkaan. Sainhan pitää hänet 25 ihanaa vuotta.
Anteeksi että vuodatin sinulle, surua on sinulla itselläsikin. Mutta jos haluat puhua siitä tai vaihtaa ajatuksia. Joskus, ei välttämättä nyt, niin kirjoita: [email protected]
toisaaltaan tekis mieli lähtee töihin ja jatkaa normi elämää mitä jäi. mut taas käy sääliksi isäää kuinka tulee yksinään toimeen jne,,, toki on veljensä yms,,, apuna
mut pitäs hössöttää jotain koko ajan eikä jäädä paikalleen, töitä haluisin tehdä.. mut ensviikko ois viel lomaa.. pitää varmaan ensviikolla lähtee ja lopettaa sairasloma että ei nuudu ihan kokonaan,,,,,
Kuule pidä rauhassa se loma loppuun. Töitä kerkiät kyllä tekemään. Olet sen loman ajan isän seurassa ja ehkä joku sukulainen pitää sitten isällesi seuraa, kun sä meet töihin.
tänään on se päivä mitä ei odottanu näin nopeasti tulevan eteen, laskemme rakkaan äidin ja puolison
haudan lepoon.
Voimia tähän päivään. Nyt sinulla ja isälläsi on paikka jossa käydä viemässä kukkia ja kynttilöitä rakkalle ja hetki hiljentyä.
tulee sellasia tunteita että, tota tekee ja näin ois voinnu äitikin nähdä asian ja kysyä neuvoa yms...
ja sit vanhoja kuvia katsoo tulee kaipuu ja ikävä ja itse syylistämisen tunne, että joskus ollu hauska yms,,, miksi näin piti käydä. oisko äiti halunu kaikista huolimatta elää.. mut tuoni vei,, monestakkin asiasta tuöee. paha olo.. joistakin hyvä
kun tajuaa kokoajan. että äiteetä ei tule enää näkemään, ja ei voi puhua yms,, ei kuulla ääntä yms... sekkii tuo haikea olon yms,,, ne tietää tunteet ketkä on kokenu saman, ja se kun piti näin aikasin, ja äkkiä. ois voinnu edes hyvästit sanoo ja kaikista pahoista asiosta mitä joskus sanonu anteeksi pyytää yms.... ois vaan pitäny joskus toisin tehdä. ja sit untakin näin kun oli asiat hyvin ja aamulla heräsin todellisuuteen, mut katsellaan mitä elämä tuo tullessa
Älä syytä itseäsi se ei ole oikein. Elämä on tälläistä joinain hetkinä iloitaan ja joinain surraan. Ehkä unessa äitisi koettaa sanoa,etää hänellä oli ihana elämä ja elämä jatkuu tuolla ylhäällä ja, että sinun on jatkettava eteen päin isän kanssa maan päällä.
Mun äiti kuoli keväällä, ja jäätiin isän kans kahdestas. äiti sairasti pari vuotta, mut tuli yht äkkiä huonoon kuntoon eikä mikään voinu parantaa.. ja olen kokenut ja käyn läpi noita samankaltaisia tuntemuksia.. just et mitä äiti sanois ja neuvois.. ja on syyllinen olo omista vanhoistakin tekemisistä ja tekemättä jättämisistä. ja ikävä on kova. ja ne viimeiset viikot oli hirveät, ei sitä silloin tajunnut tai ei halunnut uskoa et on loppu kyseessä..
joo o.... jollain tapaa jostain on saannu voimaa, mut silti ei voi viellä käsittää sitä että ei nää
lähimäistä enää koskaan, ja pahalta tuntuu että oma äitee on nyt mullan alla, sitä ei viel uskonu silloin sairaalassa, on niin paljon miettimistä tässä. halusko äitee lähtee pois ei varmaankaan, mut silti tuntuu niin moni asia pahalta, kun katsoo valokuvia, välillä tulee hyvämieli ja välillä todella paha/ suru, että ei nää äiteetä.
jäi niin paljon sanomatta ja tekemättä, ja näin aikasiin läks, 52 ois täyttäny 22.10... ja monia asioita tulee ja tullu vastaan missä ois tarvinnu äiteetä,,, se on vaan opeteltava tähän tilaan nyt elämään vaikka se pahalta tuntuu....
huomenna taas loistaa kynttilät haudoilla. Isänikin saa oman kynttilän lapsenlapsiltaan.