Meneekö keskolla

Meneekö Keskolla näin huonosti ettei kukan käy tänne kirjoittelemassa ?
No olenkin sen tuolla kaupassa jo huomannut että entinen jätti on jäänyt pahasti jälkeen kilpailijastaan. Ei tainnut olla onnistunut veto kuihduttaa K-kauppiaita hengiltä ja ylpistyä omaan erinomaisuuteen.
52266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei ole mennyt Keskolla huonosti v. 2005. Tänään julkaistun v.2005 tilinpäätöksen mukaan esitetään osakkeenomistajille 1,10 €:n osinkoa. Taas kerran voitiin jättää henkilökunta ilman tulospalkkiota vuodelta 2005, jotta osakkeen omistajat saavat osinkonsa. Hehän ovat tehneet selkänahastaan tuon tuloksenkin. Osakkeita ostavat henkilöt, joilla on vara tehdä sijoituksia ja odottaa osinkoja. Jaettavat osingot osakkaille tekevät Pirkka palkalla toimivat henkilöt, jotka eivät kuitenkaan ansaitse tekemisistään edes tulospalkkiota. Keskon arvothan ovat kohdallaan, siitä osoituksena saadut huomionosoituksetkin. Joten ei liene epäselvää, etteikö Keskolla menisi hyvin. Pirkka palkkalaisten ylityöt sen kun lisääntyy (henkilökunta minimissään, mutta tulosta tulee tehdä), jotta tästä vuodesta saadaan vielä erinomaisempi vuosi.

Äänestä
  • Tuo pirkka palkka on hyvä vertaus jees. Taitaa tosiaa kesko kellahtaa viimeistään silloin kun kauppiaat ei pysty maksamaan keskolle siitä, että saavat olla KKKK kauppiaita.

    Äänestä

  • parka kirjoitti:

    Tuo pirkka palkka on hyvä vertaus jees. Taitaa tosiaa kesko kellahtaa viimeistään silloin kun kauppiaat ei pysty maksamaan keskolle siitä, että saavat olla KKKK kauppiaita.

    Näin se van menee, et kauppias on pelkkä renki.
    Kesko ei kauppiaita juurikaan kuuntele vaan haetaan markkinaosuuksia.
    Tuollaiset flopit, kuin Rimi, Cassa ym jotka ovat maksaneet maltaita Keskolle ovat kaikki kauppiaiden kukkarosta pois ja näkyvät asiakkaan ostoksissa.
    Jos nuo törsätyt rahat oisivat menneet kauppiaille 10v olisi tilanne ihan eri.
    Mut kun on kauppiaiden rahaa, millä mällätä, mutta kauanko on kauppiaita?

    Äänestä

  • Kaupansetä kirjoitti:

    Keskon kurssi lienee pörssin suurin harha. Omaisuutta on myydä ja siihen on useasti jo turvauduttu, liiketoiminnan tulos
    ei ole kehuttava. Kotimaa suurissa vaikeuksissa. Ulkomaan investoinnit riskisijoituksia, odotukset yli optimistisia. Maaseutu henkilön on pakko vaihtoehtojen puutteessa hyväksyä, puolestasi tehdyt ratkaisut "mikä sinulle on oikein".

    Äänestä

Viis vuotta sitten Kesko oli saanut jonkun ympäristö palkinnon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Cittarifani kirjoitti:

Meneekö Keskolla näin huonosti ettei kukan käy tänne kirjoittelemassa ?
No olenkin sen tuolla kaupassa jo huomannut että entinen jätti on jäänyt pahasti jälkeen kilpailijastaan. Ei tainnut olla onnistunut veto kuihduttaa K-kauppiaita hengiltä ja ylpistyä omaan erinomaisuuteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu