Olen 25-vuotias naisihminen, jonka elämää ovat vaikeat polvikivut sävyttäneet jo viimeisten 10 vuoden ajan. Nuorena liikuntaharrastukset loppuivat (mm.baletti ja ratsastus), kun molemmista polvista leikattiin kudospoimut (plicat) 18- ja 19-vuotiaana. Vaiva pysyi mitenkuten kurissa kevääseen 2004 saakka, jolloin molemmista kerralla operoitiin arpikudosta. Kivut huononi silloin todella jyrkästi lyhyessä ajassa ja yksityisellä leikattiin - kunnalliselle olisi joutunut jonottamaan taas 6-9kk, eikä resursseja ollut niin pitkään venailuun (kivut söi miltei hengiltä). Operaation maksuun otin pienen lainan. Pienestä palkasta ei helppoa edes sen takaisinmaksu..
Missään kehuttavassa kunnossa ei jalkojen lihakset ole viimeisinä vuosina olleet, kun kaikenlaiset muut krempat ovat värittäneet kausia, jolloin polvien kanssa on mennyt paremmin. Ei siis juuri "hengähdystaukoja", jolloin olisi ehtinyt kunnolla voimistaa itseään.
Voisin siis rehellisesti sanoa olevani 80-vuotiaan mummon tasolla fyysisen kuntoni osalta! Ylipainoa on ainakin 10 kiloa, jalkapohjia vaivaa plantaarinen faskiitti aika ajoin (tälläkin hetkellä taas menossa), selkäkipua aina joskus. 2 lievää aivotärähdystä kuluneen vuoden sisällä myös ollut. Minut lienee kirottu.
Kipulääkkeitä joutunut käyttämään jo vuosia. Viime kesänä puhkesi sitten ruokatorven tulehduskin vielä kaiken kukkuraksi. Stressilläkin asiassa osansa, mutta mahdollisesti ärtynyt juuri lääkekäytöstä ja todettiin refluksitaudiksi. Happosalpaajalääkkeitä toistaiseksi jatkuvana kuurina. Ruokavalion noudattaminen auttaa myös.
Kipulääkkeeksi vaihdettiin tämän jälkeen mahaystävälliseksi väitetty Panadol Forte. Nukahtamisvaikeuksiin olen käyttänyt Triptyliä tammikuusta saakka. Kolmen viikon tauon sain siitä pidettyä, mutta 3 pv sitten oli pakko aloittaa taas, kun polvet pamahti taas kipeiksi.
Polvilleni tyypillistä on juuri erittäin lyhyessä ajassa kivun jyrkkä pahentuminen. Alkaa todella potuttaa tämä oma elämä. En halua kuulostaa vinkuvalta lapselta, mutta ei tällaista elämää oikeasti kukaan kestä! Jatkuvasti jotain kipuja. Aina kun alkaisi tulla parempi kausi, ni tulee joku uusi kipu. Miltei jokainen paikka kropassa on jo läpikäyty. Niskat, hartiat, käsien jännetuppitulehdukset, selkä, jalat...
Miten yhden ihmisen harteille voi tippua näin paljon kipua niin monessa eri muodossa?! Edellisessä elämässäni mun on täytynyt olla joku tosi paha ihminen...
Polvikipu on kaikista pahin. Kun se tietynlaisena iskee, tietää jo sisimmässään että se on nyt sitten menoa taas pitkäksi aikaa...goodbye elämä. Viimeisin leikkaus oli keväällä 2004. Syksyllä 2004 oli jalat parantuneet ihan kivasti...kunnes marraskuussa nivelet alkoi ihan selittämättömästi naksumaan. Ei mennyt ohi ja polvet senkus kipeytyi.
Kortisonipiikit joulukuussa saivat mut vain enemmän kipeäksi ja sairaslomalle 3 viikoksi! Koko tammikuu meni myös sairaslomalla ja helmikuussa oli pakko palata taas töihin. Kevät varovaista fysioterapiaa (edistymistä ei paljon tapahtunut, kun kipeytyivät aina uudelleen), sitten lopulta kesäkuussa alkoi vähän helpottamaan. Meni vaihtelevasti...kunnes taas nyt kivut palasivat.
Nyt, kun se tietynlainen kipu taas iski...ei juuri tee mieli enää edes elää. Voimakas naksuminen kipeytti taas ja kipu on ihan samanlainen kuin vuosi sitten. Arpikudos ei koskaan poistu täysin, se on kuin sieni. Tulee 90% varmuudella aina uudelleen. Pehmytkudossairaudet uusiutuvat useimmilla potilailla aina jonkin ajan kuluttua.
Kuten nytkin on käynyt. Lääkärit vain eivät halua leikata heti ensimmäiseksi. Ymmärtäähän sen, mutta antaisivat sitten jonkin TOIMIVAN konstin näiden kipujen kanssa selviämiseksi!!
Mulla ei yksinkertaisesti ole resursseja enää samanlaiseen kuukausia kestäneeseen kipunoidankehään. Mielenterveyden viimeiset rippeet vei viime talvi ja oman isän kuukausia kestänyt kamppailu syöpäkasvaimen kanssa. Stressiä ja ahdistusta oli enemmän kuin tarpeeksi. Nyt isäni on vihdoin kotiutunut, mutta tilanne on kuitenkin epävakainen.
Sairastaminen ei ole halpaa huvia, kun työssä on käytävä. Taxilla kulkeminen töihin maksaa pitkän pennin, kun molemmissa päissä niin saakelin pitkät matkat pysäkille, ettei kipeillä jaloilla kävely onnistu. Asun lisäksi kerrostalon 3.kerroksessa. Hissiä ei ole.
Jos joudun sairaslomalle töistä, ei mulla ole mitään mahdollisuuksia sijaiseen, koska mun töitäni teen vai minä. Muita ei ole.
Tällä hetkellä ei ole samanlaista tukiverkostoa kuin esim. vuosi sitten. Silloin isäni joskus heitti töihin kun jalat oli oikein huonoina. Nyt hän on itse ollut sairaalassa ja eläkkeelle jäänyt äitini hoitaa häntä kaikki päivät. Lähellä ei asu ystäviä, joilta saisi esim. kyytiä töihin. Minuakin tarvittaisiin heidän tukenaan. Ei olisi varaa joutua taas kuukauisen kipukierteeseen. Ei yksinkertaisesti olisi varaa. Mutta kipu ei kysy, se vain tulee.
Taisi hukkua pointti jossain tätä tekstiä kirjoittaessa...tuli taas semmoinen vuodatushetki. Jos jollakulla intoa jakaa kokemuksia elämisestä kivun kanssa, otetaan mietteitä ilolla vastaan.
Olen naimisissa polvieni kanssa, niin hyvässä kuin pahassa. Myötä- ja vastamäissä. Eikä meitä erota mikään muu, kuin kuolema.
Polvien kanssa koko elämä.
Nimim. sadepisara80
Missään kehuttavassa kunnossa ei jalkojen lihakset ole viimeisinä vuosina olleet, kun kaikenlaiset muut krempat ovat värittäneet kausia, jolloin polvien kanssa on mennyt paremmin. Ei siis juuri "hengähdystaukoja", jolloin olisi ehtinyt kunnolla voimistaa itseään.
Voisin siis rehellisesti sanoa olevani 80-vuotiaan mummon tasolla fyysisen kuntoni osalta! Ylipainoa on ainakin 10 kiloa, jalkapohjia vaivaa plantaarinen faskiitti aika ajoin (tälläkin hetkellä taas menossa), selkäkipua aina joskus. 2 lievää aivotärähdystä kuluneen vuoden sisällä myös ollut. Minut lienee kirottu.
Kipulääkkeitä joutunut käyttämään jo vuosia. Viime kesänä puhkesi sitten ruokatorven tulehduskin vielä kaiken kukkuraksi. Stressilläkin asiassa osansa, mutta mahdollisesti ärtynyt juuri lääkekäytöstä ja todettiin refluksitaudiksi. Happosalpaajalääkkeitä toistaiseksi jatkuvana kuurina. Ruokavalion noudattaminen auttaa myös.
Kipulääkkeeksi vaihdettiin tämän jälkeen mahaystävälliseksi väitetty Panadol Forte. Nukahtamisvaikeuksiin olen käyttänyt Triptyliä tammikuusta saakka. Kolmen viikon tauon sain siitä pidettyä, mutta 3 pv sitten oli pakko aloittaa taas, kun polvet pamahti taas kipeiksi.
Polvilleni tyypillistä on juuri erittäin lyhyessä ajassa kivun jyrkkä pahentuminen. Alkaa todella potuttaa tämä oma elämä. En halua kuulostaa vinkuvalta lapselta, mutta ei tällaista elämää oikeasti kukaan kestä! Jatkuvasti jotain kipuja. Aina kun alkaisi tulla parempi kausi, ni tulee joku uusi kipu. Miltei jokainen paikka kropassa on jo läpikäyty. Niskat, hartiat, käsien jännetuppitulehdukset, selkä, jalat...
Miten yhden ihmisen harteille voi tippua näin paljon kipua niin monessa eri muodossa?! Edellisessä elämässäni mun on täytynyt olla joku tosi paha ihminen...
Polvikipu on kaikista pahin. Kun se tietynlaisena iskee, tietää jo sisimmässään että se on nyt sitten menoa taas pitkäksi aikaa...goodbye elämä. Viimeisin leikkaus oli keväällä 2004. Syksyllä 2004 oli jalat parantuneet ihan kivasti...kunnes marraskuussa nivelet alkoi ihan selittämättömästi naksumaan. Ei mennyt ohi ja polvet senkus kipeytyi.
Kortisonipiikit joulukuussa saivat mut vain enemmän kipeäksi ja sairaslomalle 3 viikoksi! Koko tammikuu meni myös sairaslomalla ja helmikuussa oli pakko palata taas töihin. Kevät varovaista fysioterapiaa (edistymistä ei paljon tapahtunut, kun kipeytyivät aina uudelleen), sitten lopulta kesäkuussa alkoi vähän helpottamaan. Meni vaihtelevasti...kunnes taas nyt kivut palasivat.
Nyt, kun se tietynlainen kipu taas iski...ei juuri tee mieli enää edes elää. Voimakas naksuminen kipeytti taas ja kipu on ihan samanlainen kuin vuosi sitten. Arpikudos ei koskaan poistu täysin, se on kuin sieni. Tulee 90% varmuudella aina uudelleen. Pehmytkudossairaudet uusiutuvat useimmilla potilailla aina jonkin ajan kuluttua.
Kuten nytkin on käynyt. Lääkärit vain eivät halua leikata heti ensimmäiseksi. Ymmärtäähän sen, mutta antaisivat sitten jonkin TOIMIVAN konstin näiden kipujen kanssa selviämiseksi!!
Mulla ei yksinkertaisesti ole resursseja enää samanlaiseen kuukausia kestäneeseen kipunoidankehään. Mielenterveyden viimeiset rippeet vei viime talvi ja oman isän kuukausia kestänyt kamppailu syöpäkasvaimen kanssa. Stressiä ja ahdistusta oli enemmän kuin tarpeeksi. Nyt isäni on vihdoin kotiutunut, mutta tilanne on kuitenkin epävakainen.
Sairastaminen ei ole halpaa huvia, kun työssä on käytävä. Taxilla kulkeminen töihin maksaa pitkän pennin, kun molemmissa päissä niin saakelin pitkät matkat pysäkille, ettei kipeillä jaloilla kävely onnistu. Asun lisäksi kerrostalon 3.kerroksessa. Hissiä ei ole.
Jos joudun sairaslomalle töistä, ei mulla ole mitään mahdollisuuksia sijaiseen, koska mun töitäni teen vai minä. Muita ei ole.
Tällä hetkellä ei ole samanlaista tukiverkostoa kuin esim. vuosi sitten. Silloin isäni joskus heitti töihin kun jalat oli oikein huonoina. Nyt hän on itse ollut sairaalassa ja eläkkeelle jäänyt äitini hoitaa häntä kaikki päivät. Lähellä ei asu ystäviä, joilta saisi esim. kyytiä töihin. Minuakin tarvittaisiin heidän tukenaan. Ei olisi varaa joutua taas kuukauisen kipukierteeseen. Ei yksinkertaisesti olisi varaa. Mutta kipu ei kysy, se vain tulee.
Taisi hukkua pointti jossain tätä tekstiä kirjoittaessa...tuli taas semmoinen vuodatushetki. Jos jollakulla intoa jakaa kokemuksia elämisestä kivun kanssa, otetaan mietteitä ilolla vastaan.
Olen naimisissa polvieni kanssa, niin hyvässä kuin pahassa. Myötä- ja vastamäissä. Eikä meitä erota mikään muu, kuin kuolema.
Polvien kanssa koko elämä.
Nimim. sadepisara80
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ruokaan kannattaa kiinnittää huomiota. Onko D-vitamiinin saanti taattua. Glukosamiinista voisi olla apua,Arthryl(Virosta saa kuulemma edullisesti, Suomessa törkeän kallista) Kasviksia tulisi syödä päivittäin vähintään 400g.
Ruokavaliolliset asiat on refluksitaudin takia jo pitkään ollut pakko ottaa huomioon. Kipuni johtuvat fysiologisista seikoista, mutta kiitos silti viestistäsi.
Kiitos myös lääkevinkistä.
Hei, tuntui hyvin tutulta kun Eppu luin sun oireita polviesi kivuista. Mulla on nivelrikot molemmissa polvissa. Kävely on tuskaa. Olen vielä ammatissa, jossa joudun kävelemään paljon.Hoitajan työ on liikkuvaa. Pyydän siirtoa kevyempiin tehtäviin, sillä tästä ei vain tule mitään, kun silmissä salamoi kivusta. Olen myös aloittanut MsM:n käytön, kalaöljyn sekä vihersimpukka-inkivääritablettien. Pyöräily on minulle, samoin kuin uinti lajeja, joita voin harrastaa. Omaa maailmankuvaani ja elämääni kantavat usko Herraamme, Jeesukseen. Uskon, että yksikään kyynel ei Hänen tietämättään ole vierinyt. Uskon, että Hän antaa mielekkyyden ja tarkoituksen myös kipujen keskellä. Näin se vain on , että taivaassa vasta kaikki on täydellistä ja kipu on poissa. Jumala lupaakin siellä itse pyyhkiä pois meidän kyyneleemme. Nämä ovat tietysti näitä henkilökohtaisia uskonasioita.Mutta minua nämä asiat ovat todella auttaneet ja rohkaisseet. Ja on oma lukunsa myös ne ihmiset, jotka ovat saaneet parantua vaivoistaan ihan fyysisesti. Näistä voi lukea Nokia Mission sekä Pirkko Jalovaaran nettisivuita. Siellä on paljon ihmisten parantumiskokemuksia. Toivon, että sait tästä vielä yhden uuden lisäperspektiivin asiaan. Jumala paransi minut invalidisoivasta paniikkihäiriöstä v. 2004 keväällä. Jumalan seurassa myös psyykkiset traumat ja kipeät kokemukset ehtyvät nopeammin kuin terapiassa. Olen kokeillut molempia. Terapiat ovat ihan hyviä, kestävät vain tosi pitkään,mutta apua nekin tuovat. Kaikkea hyvää,t. Maria2009
Tiedän jotain polvikivusta, kun olen siitä monta vuotta kärsinyt. Tulehduskipulääkkeet eivät sovi, Panadol Forte on varalla. En halua käyttää sitä joka päivä.
Jokapäiväisen kipulääkityksen hoidan orgaanisella rikillä. Kokeile MSM- valmistetta, jota saa luontaistuotekaupasta. Itse otan joka 8.tunti ja pysyn suht koht toimintakykyisenä.
Lisäksi voisin suositella omega - 3 rasvahappovalmistetta päivittäiseen käyttöön. Sillä on edullinen vaikutus niveliin. Menee pari viikkoa aloituksesta, että näiden valmisteiden
"teho" rupeaa tuntumaan.
Koen hyvin samanlaisia vaikeuksia kuin sinä, portaat ovat hankalia, tukea pitää ottaa kaiteesta. Kipujen tilanne vaihtelee päivittäin.
Liikuntapuoli harrastuksena on kovin rajoittunutta. Kivuliaina päivinä oikeastaan mitkään, ei edes kävely, tunnu hyvältä.
Toivon, että löydät apua moniin hankaluuksiisi. Jaan tilanteesi monessa suhteessa ja fiilikset ovat välillä tosi matalat.
Ihan pikkuvihjeenä, hyvät ja tukevat kengät ovat kävelyn kannalta hyvä juttu. Myös juhlakengät
ova maltillista mallia, ei siis mitää turhan korkeakorkoisia. Tuli mieleen myös, että kannataisiko sinun käydä purkamassa taakkaasi psykologilla tai psykoterapeutilla. Se voisi helpottaa ja ehkä voittisit myös univaikeudet.