Autojen rekisteröintiveroa koskeva EU-maiden seminaari Tampereella 10. - 12.10.
Suomen Tullihallitus järjestää yhteistyössä Euroopan komission kanssa autoverotusta koskevan Fiscalis-seminaarin Tampereella 10. - 12.10.2005. Seminaari on osa Euroopan unionin Fiscalis 2007 -ohjelmaa. Kyseessä on ensimmäinen Euroopan unionissa veroviranomaisille järjestettävä autoveroseminaari.
Seminaarissa käsitellään ensisijaisesti autojen rekisteröinnin tai käyttöönoton yhteydessä kannettavaa ns. rekisteröintiveroa ja siihen liittyviä kysymyksiä. Seminaarissa keskustellaan käytettyjen ajoneuvojen arvonmäärityksestä sekä vientipalautuksesta eli ajoneuvon maastaviennin yhteydessä maksettavasta veronpalautuksesta. Lisäksi seminaarissa käsitellään ajoneuvojen verotukseen liittyviä ympäristönäkökohtia.
Seminaariin on ilmoittautunut lähes 80 osallistujaa 21:sta Euroopan unionin jäsenvaltiosta, kolmesta jäsenyyttä hakeneesta valtiosta sekä Norjasta. Seminaarissa kuullaan myös autoalaa edustavan ACEA:n (the European Automobile Manufacturers Association) sekä kuluttajajärjestö FIA:n (Fédération International de l'Automobile) edustajien puheenvuorot

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.