Onko USA:n haukkumisaalto ohi?

Täytyi oikein hieraista silmiään, kun katseli päivän otsikoita.

Missä ovat ne tavanomaiset parikymmentä USA-tuomiota, joita pari nikkiä suoltaa tänne päivittäin erilaisilla kirjoittajanimillä?

Onko pahin runosuoni näiltä anti-amerikkalaisilta jo ehtynyt, vai keräävätkö he vain lisää voimaa uusiin hyökkäyksiin?

Oli miten oli, tuntuu kuitenkin helpottavalta nähdä täällä useamman lajin kirjoitusaiheita, sillä sellainenhan voi virittää mielenkiintoisempia keskustelunaiheita kuin tuo entinen "USA teki sitä" ja "USA teki tätä"- jankkaaminen.

Nyt voisi olla hyvä tilaisuus vaikka käsitellä Tshetshenian sotaan liittyviä epäselvyyksiä, tai sukulaistemme marien vainoja itärajan takana, tai, jos oikein hurjaksi meno täällä yltyy, palestiinalaisten mahdollisuuksista omaan valtioon, tai jopa "Vapauttakaa Tarja H. linnasta"-teemaa vaalien häämöttäessä edessäpäin...

Kuka tarttuu vihjeisiin?
231907
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Sinun kirjoituksiasi on aina ilo lukea huumorimielessä. Olet niin aivopesty, ettei toista olekaan. Mielestäsi Tsetsenian miehitys on väärin, koska tekijänä on Venäjä, mutta Irakin tai Palestiinan miehitys oikein, koska tekijöinä ovat USA ja Israel.

Etkö itse huomaa yksisilmäisyyttäsi?

Äänestä
  • Aloittaja

    Oletko koskaan käynyt kysymässä saamelaisilta, mitä mieltä he ovat meidän "lantalaisten" ylläpitämästä Lapin miehityksestä?

    Sinulla kun näköjään riittä intressejä noita vähemmistökansoja kohtaan...

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Oletko koskaan käynyt kysymässä saamelaisilta, mitä mieltä he ovat meidän "lantalaisten" ylläpitämästä Lapin miehityksestä?

    Sinulla kun näköjään riittä intressejä noita vähemmistökansoja kohtaan...

    Etkö osaa lukea, kun et koskaan vastaa kysymyksiin?

    Minulla ei ole mitään erityisiä intressejä vähemmistökansoja kohtaan. Kummastelen vaan, että sinä yksisilmäisesti tuomitset Venäjän, mutta ylistät USA:ta, vaikka molemmat puuhaavat ihan samaa.

    Samaten kutsut tsetsenejä vapaustaistelijoiksi, mutta irakilaisia terroristeiksi.

    Avaahan nyt se toinenkin silmä. Vai provoiletko sinä vain?

    Äänestä

Oletko tosiaan ottanut laittomasti selville kirjoittajien henkilöllisyyden?

"Missä ovat ne tavanomaiset parikymmentä USA-tuomiota, joita pari nikkiä suoltaa tänne päivittäin erilaisilla kirjoittajanimillä?"

Muuten tuollaista väitettä on vaikea todistaa muuksi , kuin valheelliseksi epäilyksi.

Ei edes ulkovaltojen tiedustelua saa käyttää sellaiseen , vai väitätkö jotain muuta?

Äänestä
  • Aloittaja

    Jos "jollakulla henkilöllä" olisikin sellaisia yhteyksiä, että joidenkin henkilöllisyydet voidaan selvittää, ei kai tämä henkilö sitä paljastaisi julkisessa keskustelussa.

    Täällä saatetaan joskus paljastaa joiltakin salattuja tietoja, mutta useimmiten salataan vain harvojen tietämiä asioita...

    Äänestä

Marit ovat kielisukua, eipä juuri muuta.Taitaa muuten Venäläisetkin olla enemmin sukua meille. No jos herra Hitman on saamelaista sukua, on hän sukua Mareillekkin enemmin, kuin minä.

Äänestä

USA:n floppeja jaksaa sentään täälläkään vatvoa. Pienenä piristyksenä iltaanne kuitenkin seuraava uutinen tshetseniasta, ai niin eilenhän kerrottiin uutisena al-qaidan rekrytoivan väkeä tshetseniaan. "Urheat vastarintamiehet" saavat aina suomessakin toisinaan hurmioitunutta kannatusta...:)

http://mosnews.com/news/2005/10/11/clashwithalqaeda.shtml

Äänestä

ja nolostuneina koloissaan pari pv sitten kokemansa myllytyksen takia.
Itse pää pro-terroristi Mike kynittiin käytännössä lähes elävältä ja niille sijoilleen. Nyt haavojen nuoleminen vie varmaankin hiukan pidemmän ajan, mutta ainahan sitä varanikillä voi kaydä haistelemassa "tuulia" milloin taas rohkenis "omalla" nikillään.

Ja meneehän Mikellä aikaa ihmetellessä omia Gallerykuviaan, kun mokasi niissäkin täydellisesti.
Oletan, että Mike suunnitelee kolmatta Galleriainfoa itsestään, sillä muu ei taida nyt pelastaa tätä multipelleä.

Äänestä
  • Nimimerkkisi on saman idiotismin ilmentymää kuin harhainen höpinäsikin täällä. Ensinnäkään en ole punikki, sillä kuulun omistavaan luokkaan.

    En nuole myöskään haavojani, sillä olen ollut antavana puolena ja haavojaan nuolevat usanistit. Mitä enemmin Bush möhlää mm. Irakissa sitä syvemmällä ovat usanistien ja samalla häviäjien haavat.

    Minä en mokaa missään pojuseni, olen aivan liian älykäs mokaamaan. Galleriassa on kaikki ok ja se pitää paikkaansa, tosin kun teillä pusikossa lymyävillä paskahousuilla, jotka ette uskalla panna rumia naamojanne esiin.

    Voittajan on siis helppo hymyillä!

    Äänestä

  • Aloittaja

    ironmikes kirjoitti:

    Nimimerkkisi on saman idiotismin ilmentymää kuin harhainen höpinäsikin täällä. Ensinnäkään en ole punikki, sillä kuulun omistavaan luokkaan.

    En nuole myöskään haavojani, sillä olen ollut antavana puolena ja haavojaan nuolevat usanistit. Mitä enemmin Bush möhlää mm. Irakissa sitä syvemmällä ovat usanistien ja samalla häviäjien haavat.

    Minä en mokaa missään pojuseni, olen aivan liian älykäs mokaamaan. Galleriassa on kaikki ok ja se pitää paikkaansa, tosin kun teillä pusikossa lymyävillä paskahousuilla, jotka ette uskalla panna rumia naamojanne esiin.

    Voittajan on siis helppo hymyillä!

    Mitähän sinä rassukka mahdat omistaa muuta kuin loputtoman vihasi USA:ta ja Israelia vastaan?

    Nuole rauhassa niitä haavojasi, joita olet saanut esim. siitä, että ennustit Bushin häviävän kirkkaasti presidentinvaalit. Kuinka kävikään?

    Mannerheimin valinnan suurimmaksi suomalaiseksi kautta aikojen jouduit nielemään kuin katkeran etikkaviinin, Irakin armeijan tuhoa liittouman joukkoja vastaan muutamassa päivässä et uskonut millään, ja Irakin terrori-iskujen kohdistumista omiin kansalaisiin et ole tainnut vieläkään tunnustaa itsellesi...

    Siinä sinulle muistin virkistystä kitkerimmistä tappioistasi täällä -ja voimme silti armeliaasti unohtaa häviösi kinastelussasi palestiinalaisten autojen rekisterikilvistä sekä parin päivän takaisen väittelysi siitä, onko kreikkalaisen taruston Hades manalan isäntä vai pelkkä lautturi.

    Oletko liian yksinkertainen luonne edes tunnustamaan omia tappioitasi?

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Mitähän sinä rassukka mahdat omistaa muuta kuin loputtoman vihasi USA:ta ja Israelia vastaan?

    Nuole rauhassa niitä haavojasi, joita olet saanut esim. siitä, että ennustit Bushin häviävän kirkkaasti presidentinvaalit. Kuinka kävikään?

    Mannerheimin valinnan suurimmaksi suomalaiseksi kautta aikojen jouduit nielemään kuin katkeran etikkaviinin, Irakin armeijan tuhoa liittouman joukkoja vastaan muutamassa päivässä et uskonut millään, ja Irakin terrori-iskujen kohdistumista omiin kansalaisiin et ole tainnut vieläkään tunnustaa itsellesi...

    Siinä sinulle muistin virkistystä kitkerimmistä tappioistasi täällä -ja voimme silti armeliaasti unohtaa häviösi kinastelussasi palestiinalaisten autojen rekisterikilvistä sekä parin päivän takaisen väittelysi siitä, onko kreikkalaisen taruston Hades manalan isäntä vai pelkkä lautturi.

    Oletko liian yksinkertainen luonne edes tunnustamaan omia tappioitasi?

    Oletko tosiaan ottanut laittomasti selville kirjoittajien henkilöllisyyden?

    "Missä ovat ne tavanomaiset parikymmentä USA-tuomiota, joita pari nikkiä suoltaa tänne päivittäin erilaisilla kirjoittajanimillä?"

    Muuten tuollaista väitettä on vaikea todistaa muuksi , kuin valheelliseksi epäilyksi.

    Ei edes ulkovaltojen tiedustelua saa käyttää sellaiseen , vai väitätkö jotain muuta?

    Äänestä

  • Aloittaja

    äläpä hyppele yli kirjoitti:

    Joihinkin asioihin en todellakaan suostu täällä vastaamaan.

    Tuo oli yksi niistä asioista.

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Joihinkin asioihin en todellakaan suostu täällä vastaamaan.

    Tuo oli yksi niistä asioista.

    Menikö luu taas kurkkuun, kun kommenttia ei tule? :-)))

    Äänestä

  • ironmikes kirjoitti:

    Menikö luu taas kurkkuun, kun kommenttia ei tule? :-)))

    Laitas nyt nahka-iiro taas joku aloitus nikeistä ja keskustele itsesi kanssa, että saat rauhan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    ironmikes kirjoitti:

    Menikö luu taas kurkkuun, kun kommenttia ei tule? :-)))

    Miten voit otaksua, että normaali-ihmiset kyyläävät koneella klo 9.13 aamulla.

    Taidat viettää peräkamarin poikana päivät pääksytysten koneen äärellä.

    Hanki elämä.

    Äänestä

USA:n kukkoilu ympäri maailmaa on vähemmän pelottavaa Katrinan jälkeen kuin ennen sitä.
Kukapa olisi uskonut, että yksi myrsky suistaa maailman ainoa supervallan alamäkeen.

Äänestä
  • Kirjoituksesi on kuin yläasteikäisen ajatusmaailmasta.

    Ehkäpä oletkin sellainen? :))

    Äänestä

  • Huvittunut-1 kirjoitti:

    Kirjoituksesi on kuin yläasteikäisen ajatusmaailmasta.

    Ehkäpä oletkin sellainen? :))

    kirjoitukset, mitä luulisit?

    Äänestä

`se vain vetää hiukkasen happea ja sitten pauhaa jouluun asti sellaisella raivolla että floridassa kattopellit paukkuu!

" God is watching you from one dollar bill,
and the same God told me to bomb Irak and Afganistan."

juu.poistakaa tääkin viestin kun siinä on ameriikkaa lainausmerkeissä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

UPDATE_6805913 kirjoitti:

Täytyi oikein hieraista silmiään, kun katseli päivän otsikoita.

Missä ovat ne tavanomaiset parikymmentä USA-tuomiota, joita pari nikkiä suoltaa tänne päivittäin erilaisilla kirjoittajanimillä?

Onko pahin runosuoni näiltä anti-amerikkalaisilta jo ehtynyt, vai keräävätkö he vain lisää voimaa uusiin hyökkäyksiin?

Oli miten oli, tuntuu kuitenkin helpottavalta nähdä täällä useamman lajin kirjoitusaiheita, sillä sellainenhan voi virittää mielenkiintoisempia keskustelunaiheita kuin tuo entinen "USA teki sitä" ja "USA teki tätä"- jankkaaminen.

Nyt voisi olla hyvä tilaisuus vaikka käsitellä Tshetshenian sotaan liittyviä epäselvyyksiä, tai sukulaistemme marien vainoja itärajan takana, tai, jos oikein hurjaksi meno täällä yltyy, palestiinalaisten mahdollisuuksista omaan valtioon, tai jopa "Vapauttakaa Tarja H. linnasta"-teemaa vaalien häämöttäessä edessäpäin...

Kuka tarttuu vihjeisiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu