Tärkeät rintsikat

En ole koskaan elänyt ilman rintaliivejä sitten sen jälkeen kun tarve ilmaantui. Joten minulla on vuosikymmenien kokemus naiselle välttämättömästä vaatekappaleesta. Ja nyt vasta olen saanut selkälihaksieni avulla kokea hyvien rintaliivien tärkeyden.
Laiton päälleni melko lepsahtaneet rintsikat´, näin kesäkuumalla luulin, että väljyys on hyväksi. Ja seuraaavina päivinä kärsin alaselän kivuista. En ymmärtänyt syytä särkyyn. Hyvä ei ollut istua, ei selällään maata. Kunnes keksin vaihtaa kunnon rintaliivit päälleni. Ja siihen loppuivat selkävaivat.
3282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tuttu juttu. Ja urheilla ei voi ilman kunnon rintsikoita, ei sitten mitenkään päin. Juokseminen ei sittenkään ole kivaa, mutta onneksi on muitakin vaihtoehtoja.

Tosin juhannuksen "röllöttelin" mokillä ilman rintsikoita neljä päivää. Olihan vapauttavaa!

Äänestä
  • Minulla on nikkeliallergia enkä voi siksi pitää tavallisia rintsikoita, koska niiden hakaset aiheuttavat suojakankaasta huolimatta kutinaa.

    Olen kohtalaisen isorintainen ja harrastan (harrastaisin) lenkkeilyä. Tunnen itseni typeräksi, koska minun on juostessa pidettävä kiinni rinnoistani, sillä muuten hölskyminen tuntuu riuhtovalta.

    Tietääkö joku erittäin hyviä urheilurintsikoita, joissa ei ole hakasia? Olen etsinyt vaikka mitä, mutta en löydä mitään.

    Äänestä

  • Kiia kirjoitti:

    Minulla on nikkeliallergia enkä voi siksi pitää tavallisia rintsikoita, koska niiden hakaset aiheuttavat suojakankaasta huolimatta kutinaa.

    Olen kohtalaisen isorintainen ja harrastan (harrastaisin) lenkkeilyä. Tunnen itseni typeräksi, koska minun on juostessa pidettävä kiinni rinnoistani, sillä muuten hölskyminen tuntuu riuhtovalta.

    Tietääkö joku erittäin hyviä urheilurintsikoita, joissa ei ole hakasia? Olen etsinyt vaikka mitä, mutta en löydä mitään.

    juostessa urheilu toppeja jossa on kaks toppii sisäkkäin, toinen tulee just rintojen alapuolelle ja toinen vähä alemmas. niis ei oo mitää hakasia eikä mitää, pelkkää kangasta. jos kiinnostut kysy urheilu kaupasta "lyhyttä urheilu toppia"... toivottavasti auttaa...! =)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


cup d kirjoitti:

En ole koskaan elänyt ilman rintaliivejä sitten sen jälkeen kun tarve ilmaantui. Joten minulla on vuosikymmenien kokemus naiselle välttämättömästä vaatekappaleesta. Ja nyt vasta olen saanut selkälihaksieni avulla kokea hyvien rintaliivien tärkeyden.
Laiton päälleni melko lepsahtaneet rintsikat´, näin kesäkuumalla luulin, että väljyys on hyväksi. Ja seuraaavina päivinä kärsin alaselän kivuista. En ymmärtänyt syytä särkyyn. Hyvä ei ollut istua, ei selällään maata. Kunnes keksin vaihtaa kunnon rintaliivit päälleni. Ja siihen loppuivat selkävaivat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu