Mutta rahallista apua en aio enkä pysty antamaan.
Tsunamin jälkihoidossa katosivat rahat sinne minne ne eivät kuulu.
Mutta haluan auttaa konkreettisesti.
Minulla olisi vanhoja, ehjiä vaatteita. On villapaitaa, sukkaa, lapasia ja housuja vaikka kokonaiselle perheelle tai kahdelle.
Lisäksi voin lahjoittaa lakanoita, huopia, peittoja.
Antaisin myös puhdasta vettä, jos vedestä on pula. Ja antaisin ylimääräistä ruokaa.
Voisin ostaa rahakeräyksen sijasta makaroneja, vehnäjauhoja sekä jotain kuivamuonaa, jonka antaisin sinne hädässä oleville.
Kellarissa on ylimääräisiä perunoita sekä mehuja ja hilloja.
Tällä tavalla voisin auttaa omalta osaltani Pakistanin uhreja.
Mutta mistä kiikastaa ettei tämä suora, rehellinen apu enää kelpaa?
Vaaditaan vaan rahaa rahan perästä?
En anna enää penniäkään rahaa keräyksiin!
Haluan auttaa siten, että hyöty menee suoraan niille, jotka apua tarvitsee.
Raha ei mene oikeaan tarkoitukseen.
On liian paljon välikäsiä viemässä siitä potista osan omaan taskuun.
Kuka tai mikä taho ottaa vastaan konkreettista apua? Ja vie avun perille?
Ei ne ihmiset siellä rahaa tarvitse. Siellä tarvitaan ruokaa ja vaatteita. Suojaa talveksi.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei ne rahaa tarvitsekkaan mutta avustusjärjestöt tarvitsevat paljon rahaa makeaan elämään. Ei ne ala mitään tavaraa roudaamaan koska niistä on vaikea ottaa itselleen isoa siivua. Taannoin joku avustustirehtööri sanoikin, älkää antako tavaraa tai tarjotko apua vaan antakaa silkkaa rahaa, sitä meidän firma tarvitsee. Näin sanoi lihava, elostelijan näköinen avustushyypiö asiaa kysyttäessä.