Minun on kamala ikävä miun iskää mut miulla on myös tämmönen ongelma, eli tatyttö oli vasta nelosella ja hän pyöri viiden hengen kaveri porukassa siinä oli myös kati (nimi muutettu) mutta loppujen lopuksi heille tuli iso riita ja kaverit hajaantuivat.. mutta katille ja tuolle tytölle tuli pahin riita se jatkui vielä viidennellä.. kati piilotteli sisä kenkiä täytti lapaset/kengät lumella..ynm. kuutosella se jatkui hetken mutta onneksi he saivat tämän sovittua.. mutta tämä sopimus ei paljon auttanut sillä kati oli luokan suosituin ja kaikki olivat tietysti uskoneet hänen juorunsa ynm... Tytöllä ei mennyt hyvin ja keväällä hänen isänsä kuoli.. ja loppu kesä meni pilalle, sillä hänen kotona oli kodin hoitaja joka ei ollut todellaaan mukava.. tyttö saattoi lähteä aamu yhdeksältä ja palata vasta ilta kahdeksalta kotiinsa.. Isänsä hautajaisten jälkeen hänen äidistä tuli alkoholisti.. sitten hän aloitti seiska luokan jossa hän aluksi viihtyi. saihan hän uusia kamuja ja uuden luokan.
mutta eihän entiset luokkalaiset jättäneet häntä rauhaan vaan tyttö sai näitten lisäksi lisää viha kavereita..´Heidän takiansa tyttö ei ole uskaltanut tiettyihin paikkoihin esim: koulun ruokailu, viikonloppuna oleva valohippa....
Viimeksi lauantaina hänet tönästiin laivalaiturista alas ja hän joutui uimaan.. Tyttö ei ole uskaltanut kertoa kenellekkään, sillä pelkää tilanteen pahentuvan ja muutama viikko sitten hänen numeronsa oli levityksessä suomi24:n porno palstalla.. Tuo tyttö olen minä......yksinäinen olento
Mitä pitäs tehä?? Nyt on jo laihiski päällä ku tuntuu ettei voi olla kuin muut... Ja eile kävin iskän haudalla ja olisin niin halunnut mennä hänen viereensä.. ;(

Vastaukset 5
Vanhimmat
Ota yhteyttä poliisiin. Tuo veteen tönäiseminen on jo sellainen rikos, että siitä pitää seurata jotain. Kenelle luotettavalle voisit myös kertoa? Oaletko pääkaupunkiseudulta?
Nyt teet asialle jotain, kaikkee ei tartte kestäää... kiusaajat kyykkyyn... miulla siun ikänen sisko... jos joku sitä noin kiusais ni menisisn ja antaisin kyytii tuommosille idiooteille....
asutko nyt äitisi kanssa kahdestaan? Voitko puhua äidillesi? Onko muita aikuisia, joille voisit kertoa, entä sukulaiset, kummit tms.
Kouluongelmien vuoksi olisi hyvä jutella esim. koulukuraattorin, terveydenhoitajan tai opettajan kanssa.
Tärkeintä on, että puhut jollekulle ja asioita saadaan purettua.
Nyt kerrot koko jutun jollekin luotettavalle aikuiselle. Vaikka kaverisi äidille tai jollekin sukulaiselle. Tälläinen peli on loputtava. Ota yhteys vaikka koulun terkkariin ja asiat hoituvat siitä eteenpäin. Toisen puhelinnumeron levittäminen noilla palstoilla on rikos ja se asia pitää hoitaa poliisin kanssa.
Minulla on myös kotona samanikäinen lapsi kuin sinä olet ja tuntui pahalta lukea sinun juttusi.
Etsi apua välittömästi ennen kuin tilanne riistäytyy käsistä.
Voi tyttöpieni! Oletkin täällä saanut jo hyviä vinkkejä, kehen ottaa yhteyttä. Sinun pitääkin ottaa yhteyttä joihinkin aikuisiin ja aivan heti. Tuollainen ei missään nimessä saa jatkua, kiusaaminen voi pahentua vaan.
Tiedän itse mitä kiusaaminen on (vaikka ei se noin kauheaa ollut) ja päätin aina, että kun minulla on omia lapsia, niin heitä ei kiusatakaan. Onneksi ei pahempaa kiusaamista sitten koskaan ollutkaan, vaikka päätin että tulen taistelemaan lasteni puolesta jos kiusaamista ilmenee.
Tuntuu tosi pahalta, että on tuollaisia ihmisiä, jotka ilmeisesti ovat ottaneet elämäntehtäväkseen myrkyttää toisten ihmisten elämä! Ei ole heidänkään elämänsä kadehdittavaa!
Voimia sinulle, kerro tosiaan joillekin aikuiselle, aivan KAIKKI! Tuo on jo todella vakavaa!