Mua puri YEC-kärpänen

squirrel

On olemassa aika
Yritämme mitata sitä kelloilla.
Kellot mittaavat kiteen värähdyksiä,eivät aikaa.
Olemme määrittäneet kiteiden värähdyksiä ja sitten katsomme mitä tuloksia se antaa.
Värähdykset on saatu siten,että on ollut aika ja sitten siihen värähdyksiä on suhteutettu.
Tämähän on kehäpäätelmä.

Kellot käyvät epätahtiin,joskus ne hajoavat.
Tiedemiehet ovat nähneet kellon,joka toimii tavallista hitaammin ja kellon jotka käyvät tavallista nopeammin.
Kellojen nopeutta tarkistetaan ja "parannetaan"-tämä kertoo siitä että kellon ajanmittausteoria on väärä!
Kaiken lisäksi kukaan ei ole koskaan nähnyt kelloa joka mittaisi absoluuttista aikaa tarkasti ja olisi ajassa pistetodennäköisyydellä. Kellot eivät myöskään näytä samaa aikaa.

Kellon näyttämät ajat,ja menetelmät jolla aikaa haetaan ovat siis vähintään kyseenalaiset.

Siksi nyt on keskiviikko 71. Pihlajakuuta, Tarkalleen kello 2100.

11

931

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mr.K.A.T.

      Tiedotustilaisuus VTT:llä.
      -Tässä meillä on maailmanennätyskello. Tarkin kello maailmassa, erehtyy vain 3 sekunnin miljoonasosaa vuodessa ! Tähtitieteen puoleltakaan ei enää löyty näin tarkkaa aika-ilmiötä, kehuu atomikellontekijä
      -Mistäs te sen tiedätte ?, skeptikkojournalisti utelee takarivistä
      -Minkä niin ?
      -Millä te sen virheen olette mitanneet ? Jos teillä on toinen kello, jolla tarkistatte sen, niin eikös sen pitäisi ton hökötyksen sijaan olla se maailmanennätyskello, ja mistäs te sen sitten vuorostaan tarkistatte ?
      -..ton.? ..Ai tarkistetaan..?..ööö...

      • skepe

        Kai tiedät miten sekunti määritellään?

        Et ilmeisesti.


      • squirrel
        skepe kirjoitti:

        Kai tiedät miten sekunti määritellään?

        Et ilmeisesti.

        Joillain näyttää olevan vaikeuksia käsittää missä mennään :)

        KAT osaa varmasti sekunnin määritelmän(kenties jopa parhaiten koko porukasta). Sanotaan näin:evolutionisti.

        Minä taas porukan paatunein "perusteltuun tietoon"(johon pohjana Aristoteleen tietämisen portaikko),Occamin sekä Popperin periaatteisiin nojaava reduktionisti. Sanotaan näin:Evolutionisti.

        Kenties tämä asettaa tämän jutun oikeaan valoon...


      • Late
        squirrel kirjoitti:

        Joillain näyttää olevan vaikeuksia käsittää missä mennään :)

        KAT osaa varmasti sekunnin määritelmän(kenties jopa parhaiten koko porukasta). Sanotaan näin:evolutionisti.

        Minä taas porukan paatunein "perusteltuun tietoon"(johon pohjana Aristoteleen tietämisen portaikko),Occamin sekä Popperin periaatteisiin nojaava reduktionisti. Sanotaan näin:Evolutionisti.

        Kenties tämä asettaa tämän jutun oikeaan valoon...

        Ja niin oli skepe susi nopsana paikalla, kun haistoi
        mielessään "kreationistin verta" ja nakkeli tyhmäkeihäillään squirrelin tyhmyyden alimpaan säätyyn. :)

        Voi, kuinka pieni onkaan se ero tyhmän ja viisaan välillä ja mihin se määrittely aina perustuukaan, niin miettikääpä sitä? :) heh!


      • Mr.K.A.T.
        Late kirjoitti:

        Ja niin oli skepe susi nopsana paikalla, kun haistoi
        mielessään "kreationistin verta" ja nakkeli tyhmäkeihäillään squirrelin tyhmyyden alimpaan säätyyn. :)

        Voi, kuinka pieni onkaan se ero tyhmän ja viisaan välillä ja mihin se määrittely aina perustuukaan, niin miettikääpä sitä? :) heh!

        Mikä kelloista on tarkin, ja mistä se tiedetään?

        Mitataan CS-133:n elektronisiirtymän värähtelytaajuutta, mutta
        kun siihen näyttää häiriöinä vaikuttavan taajuudet muista
        elektronisiirtymistä, kvanttikenttävääristymät, Einsteinilaisen yleisen
        suhteellisuusteorian mukaisesti myös millä leveysasteella ja korkeudella
        ollaan (koska eri gravitaatiokentissä aika kulkee eri lailla).

        Tai ihan sama mitä häiriöitä ja anomalioita, kun häiriöitä kuitenkin on
        ja koska kuitenkaan yksikään kello ei näytä samaa. Joten mistä sä
        tiedät mikä on niistä maailmanennätyskello ja oikia aika ?

        Ethän sinä muistaakseni halua omaksua pitkiä radiovuosiakaan, niin miten
        sä omaksut aikasysteemimme joka perustuu tuohon Cs-133:een ?

        Toisin sanoen oletko kerettiläinen myös nykyajassa ja kieltäydyt
        lisäämästä karkaussekuntia 31.12.2005 klo 23.59.59 -muka hidastuvan-
        maan takia, jonka luoja loi näyttämään tarkkaa ainuaa oikiaa 24 h aikaa
        ;)

        Vai peräydytkö ja luovut Luojan ajasta ja siirrät kelloasi kiltisti
        Cs-133:en mukaan ? ;)


    • skepe

      "Värähdykset on saatu siten,että on ollut aika ja sitten siihen värähdyksiä on suhteutettu."

      On otettu jokin summa niitä värähdyksiä ja katsottu kuinka kauan aikaa siihen on mennyt, ja sovittu että siihen kulunut aika on 1 sekunti.

      "Kellot käyvät epätahtiin,joskus ne hajoavat."

      Niin, ne ihmisen rakentamat.

      "Kellojen nopeutta tarkistetaan ja "parannetaan"-tämä kertoo siitä että kellon ajanmittausteoria on väärä!"

      Öö, ei, vaan se kertoo siitä että kelloista yritetään tehdä tarkempia.

      Maailma ei siis voi olla kuin pari tuhatta vuotta vanha koska ihminen ei ole kehittänyt täysin tarkkaa kelloa? Vai mitä haet takaa?

      • squirrel

        Minä,paatunut reduktionisti vain tein sellaisen analogian. Tosin siinä on muutakin sisällä. Mutta minulla on aina perimmäisenä tarkoituksena jonkinasteinen kettuilu. Tässä kohdin laitoin vain jonkinlaista asiaa siihen päälle. Ja sitten peitin ne asiat. Tapani mukaan.


    • H.H.

      'Kello on nyt 13:40. Jos jollakulla ei ole kelloa, kirjoittakoon ajan muistiin!'

      Mielestäni oivalluksesi on merkittävä.
      "Kellot mittaavat kiteen värähdyksiä,eivät aikaa.
      Olemme määrittäneet kiteiden värähdyksiä ja sitten katsomme mitä tuloksia se antaa.
      Värähdykset on saatu siten,että on ollut aika ja sitten siihen värähdyksiä on suhteutettu.
      Tämähän on kehäpäätelmä."

      Edellisellä nimimerkilläni kirjoittaessani pohdiskelin samaa aihepiiriä:

      http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=22000000009929210#22000000009929210

      Oletan, että nuo aimmin kirjoittamani viestit eivät tavoittaneet moniakaan, sillä ajan subjektiivinen kokeminen riittää useimmille: 'Mitä sitä miettimään - kato kellosta.'

      Kiteytetysti viestien sisältö: Aika olisikin järjestyksen funktio, eikä päinvastoin. Aikakäsityksemme olisi siten virheellinen ja OE vs. YE pitäisi tarkastella uudelleen.

      Omien pohdiskelujeni lisäksi mösjöö Einsteinin perussanoma sisälsi ajatuksen ajan suhteellisuudesta, vaikka siinä ajatus oli esitetty havainnoitsijoiden keskinäisten nopeuksien suhteissa. Einsteinin ajatuksen ongelma vain on kehäpäätelmä, kuten havaitsit ajan mittausta pohdiskellessa. Nimittäin, nopeus määritellään tunnetusti matka/aika, siis paikanmuutoksen ensimmäinen derivaatta ajan suhteen. Ratkaisun avaimet riippuvat pitkälti oikean koordinaatiston valinnasta.

      Pitäisikö aika-akseli poistaa x-akselin paikalta, jos se kerran ei ole lineaarinen ja tapahtumat y esitetään y=f(x) mutta myös y/x ? Mikäli tämäkään ei meitä haittaa, niin voimme hyvällä omalla tunnolla jakaa nollalla eli sanoa ajan syntyneen alkuräjähdyshetkellä. Yhtä hyvin voimme sanoa, että aika loppuu huomenna kello 18.00 ja sen jälkeen on sauna ja iltapala. Mikäli joku ei tätäkään ymmärrä, niin miten jokin voi syntyä (tapahtuma, siis aikasidonnainen ilmiö), jos aikaa ei ollut sitä ennen?

      - Jos ei ollut alkuräjähdystä, ei ole origoa eli pistettä, mihin kaikkien kappaleiden olotilaa verrataan. Jos on origo ja maailmakaikkeuden koko ja kvanttien lkm on rajallinen, myös mahdollisten tilojen, "asetelmien" lkm on rajallinen. Kun energiatiheys massaa kohden lähestyy E/m^2, tapahtuu kummia. Erityisesti silloin, kun energiatiheys ylittää mainitun.

      Kukaan ei ole raportoinut asian tapahtuneen, mutta mustista aukoista kyllä kirjoitetaan, samoin virtuaalihiukkasista sekä niiden mittaamattoman lyhyestä eliniästä, ylivalonnopeudestaan sekä takaperoisesta aikakäsityksestään. Virtuaalihiukkaset ovat virtuaalisia vain hiukkasille, eivät toisille virtuaalihiukkasille. Eräs seuraus on siten kokolailla kummallinen: hiukkasten ja v-hiukkasten lkm vaikuttaisi vaihtelevan suljetussakin maailmankaikkeudessa. Se taas tarkoittaa, että universumimme mahdollisten kvanttitilojen lukumääräkin vaihtelee!

      Siinä mielessä "kinastelumme" 6000 vs. 14 * 10^9 on melkoisen tyhjänpäiväistä.

      • Wilson Kime

      • P.S.V.
        Wilson Kime kirjoitti:

        Asiasta kiinnostuneille suosittelen Julian Barbourin kirjoja:

        http://www.platonia.com/

        esimakua:
        http://www.eurekalert.org/pub_releases/1999-10/NS-Dtre-131099.php

        tässäkin aiheesta:
        http://www.robsworld.org/notime.html

        Fysiikasta kiinnostuneille esittäisin seuraavan psykologista aikaa koskevan hypoteesin.

        Monet fysiikan teoriakehitelmät sisältävät hypoteesin kolmeulotteisesta ajasta, jonka kaksi ulottuvuutta on tavalla tai toisella tiivistynyt liki olemattomiin. Jos oletetaan, että kaksi aikaulottuvuutta on "hävinnyt" spontaaneissa symmetriarikoissa, voidaan Hiroomi Umezawan (kts. netti) näkemystä seuraten olettaa edelleen, että niiden "olemus" on toisenmuotoisena "kiertynyt esiin" rikkoutuneen peruskentän defekteinä. (Umezawan idealla on kantavuutta myös evoluution mekanismeja pohdittaessa..)

        Lyhyesti sanoen, fysikaalisen yksiulotteisen ajan, jota emme ehkä lainkaan havaitse, lisäksi on olemassa kaksi havaittavaa, tiivistynyttä (ehkä zitterbewegung-ilmiöön verrattavalla tavalla eksistoivaa) jäännettä kahdesta muusta aikaulottuvuudesta: "menneisyys" ja "tulevaisuus". Näiden jatkuva esilläolo muodostaa psykologisen ajan.


    • peppu

      ...jo kauan sitten lääkkeen löysin siihen puremaan...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2087
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1737
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      10
      1426
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      229
      1219
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1209
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1055
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      966
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      965
    Aihe