Haluaisiko joku kertoa tarinansa siitä miten on joskus ajautunut palvomaan saatanaa, kokenut karmeita kohtaamisia pahuuden henkivaltojen kanssa, ja sitten tullut Jumalan armosta uskoon? Kertokaa kaikenlaisia kokemuksia.
Olen tekemässä lopputyöksi kristillistä nuortenlehteä ja haluaisin kainalojutuksi pienen todistuksen tällaisesta tapauksesta. Nimeä ei ole pakko kertoa, nimimerkki kelpaa yhtähyvin =) Kiitos jo etukäteen!
Entiset saatananpalvojat
3
183
Vastaukset
- ei ehkä
ole olemassakaan. Piru vaan kusettaa heitä uudella tavalla ja vie useita muitakin heidän mukanaan.
- - - -
tunnen kyllä joitain entisiä saatananpalvonnassa mukana olleita ja monen tarina on niin rankka että tuskin lähtevät sitä levittelemään näillä palstoilla. Jotkut kyllä kertovat aika avoimestikin niistä ja se on ihan ok kun ovat ensin juurtuneet Jeesukseen, niin että on tukeva perustus jonka varassa voi menneisyyttään availla todistuksena ja varoituksena.
Yhden asian jättäisin sinulle mietittäväksi.
Kun kerromme Jumalan armon pelastavasta voimasta, kaiken mitä puhumme pitää perustua totuuteen, eikö niin?
Jos tällaisella palstalla saat ihmisiltä kauhujuttuja ja ihmeellisiä pelastuskertomuksia, nimettöminä ja ilman pienintäkään mahdollisuutta tarkistaa niitä tarinoita, kuinka voit niitä missään kertoa totuuksina. Et voi.
Korkeintaan voit sanoa: "Minulle on kerrottu tällainen tapaus ja en tiedä onko se totta, mutta näin se menee..."
Mielestäni paras vaihtoehto olisi että rukoilet vaan Jumalaa johdattamaan tiellesi sellaisen henkilön jolla on omakohtaista tietoa ja joka haluaa niistä puhua. Jos Jumala katsoo sellaisen tarpeelliseksi niin kyllä Hän sitten johtaa. Älä lähde itse ryntäilemään sinne ja tänne. Luota Jeesukseen. Mutta älä luota ylimalkaisesti vaan luota rukoillen, jätä asia Hänen käsiinsä ja kerro Hänelle että todellisesti uskot Hänen johtavan niinkuin hyvä on.
Kyllä varmasti Jumala puheenaiheita ja kirjoitettavaa antaa.
Ja viisautta kirjoittaa rakkaudessa...
Ei sensaatioita tavoitellen vaan Jeesusta kirkastaen.
Siunausta.
Vielä:
Joskus käy niinkin että varoittaviksi tarkoitetut kauhukertomukset vaan ruokkii niiden mielikuvitusta ja heissä olevaa vetoa pimeisiin juttuihin, jotka jo ennestäänkin on niistä jonkin verran kiinnostuneet. Joissain tapauksissa tarinat saatananpalvonnasta saattaa siis kääntyä itseään vastaan.
Tärkeintä on kirjoittaa Jeesuksesta joka on vastaus.
Sitä tulee korostaa. :) - entinen noita
Kysy Riku Rinteeltä, hänhän on itse entinen saatananpalvoja. Hän on kyllä kirjoittanut kirjan omista kokemuksistaan, mutta hän saattaisi tietää muista, koska on näitä evankelioinut.
http://www.rikurinne.com/index.php?sid=89
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1227111Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1224907L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa644215TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153443Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7192241Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2701663- 671445
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581418Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j571366Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä221336