Asukkaiden arvostelijoille

Pakko on kyllä ihmetellä negatiivisen kirjoittelun määrää täällä. Melkein mitä vaan tekevät tuolla niin siitä joku kirjoittaa mollaavasti; Ja jos ei tee mitään sekin on paha.

Paljon huudellaan sitä että "onpas aikuismaista käytöstä..." niin tulee mieleen että kirjoittajalla ei oikein ole käsitystä aikuisesta elämästä. Ei aikuisuus ole sitä että aina vakavana istutaan ryhdissä ja siemaillaan teetä syvällisiä miettien.

Aikuinen käyttäytyy tilanteen mukaan. Itse voin todeta että lapsien läsnäollessa minäkin olen hyvin korrekti ja johdonmukainen ja vältän kiroilua ja käytän erilaisia sanontoja ja ilmaisuja kuin muuten. Ystävieni seurassa ja työpaikalla on sitten taas erilaiset kuviot. Tulee mieleen että kirjoittajat täällä ovat hyvin nuoria jotka ovat aikuisia nähneet enimmäkseen ensiksi kuvaillussa tilanteessa.

Aikuisuuteen hyvinkin kuuluu erilaiset pelit ja leikkimieliset jutut, mutta eivät ne elämää täytä; Ovat vain hauskanpitoa muuten huolien täyttämään eloon.

Älkää olko niin tylyjä asukkaita kohtaan ja koittakaa muistaa että tuo mitä heillä tuolla on, on heidän koko minimaailma tällä hetkellä. Koosteissa ei ilmene se että päivittäin ei kauhean paljoa oikeasti tapahdu, joten silloin kun jotain hauskaa on siitä innostutaan.

14

1564

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Gabar

      Miksi sinä aikuinen ihminen arvostelet tänne kirjoittajia? Ei aikuisuus ole sitä että aina vakavana istutaan ryhdissä ja siemaillaan teetä syvällisiä miettien.

      Miksi arvostelet kirjoittelijoita?

      • Aikuisuus on sitä että välillä istutaan alas ja mietitään missä mennään ja mihin pitäisi päästä. Aikuinen ihminen ottaa vastun teoistaan ja vastuuta muistakin ihmisistä.


      • ===

        Olen kyllä Cesarin kanssa aivan samaa mieltä siitä, että negatiivinen kirjoittelu masentaa minuakin.

        Ymmärrän sen, että on paljon helpompaa listata vikoja kuin tehdä listaa ihmisten hyvistä ominaisuuksista. Mikäli kuitenkin arvostelemaan ryhtyy, niin sen pitäisi olla asiallista. Itse tulkitsen tämän kirjoittelun niin että maassamme on ilmeisesti hyvin paljon huonosti voimia ihmisiä, jotka saavat mielihyvää päästessään arvostelemaan muita.


    • Kukkelikuuuuu

      Kiitokset, asiaa kirjoitit.

    • jasmine

      kirjoitit ihan asiaa ja on todellakin kyllästyttävää lukee koko ajan naurettavia haukuntajuttuja asukkaista.Tai vastaavasti että haluu sen tai sen tyypin ulos.Me täällä ns.siviilissä olijat ei välttämättä tiedetä koko totuutta joten eiköhän porukalla siistitä kielenkäyttöömme

    • Asiaa

      eipä muuta

    • mime

      Samoin mäkin hämmästelen joidenkin aika raakaakin kritiikkiä ja inhoa joitakin talon asukkeja kohtaan. Itse en moiseen inhoon pysty. Ymmärtääköhän nyt kaikki, että kyse ei ole mistään saippuasarjasta ja ne on ihan oikeita ihmisiä siellä. Ihan kuin kuka tahansa meistä.

      Eli aitoja luineen, läskeinen ja nahkoineen. Harva meistä näyttäisi siellä tai kuulostaisi siellä yhtään sen paremmalta. Me ihmiset vaan ollaan juuri tuollaisia joskus tyhmiä puhuvia, toiset vähemmän kauniita kuin toiset. Ootte katsoneet liikaa hömppäsarjoja, kun kuvittelette, että elämä on suhteita ja täydellisiä ihmisiä.

    • Hönö

      tarvi ottaa mistään vastuuta, ku oon nuori=) Hip hei!! Elämä on niin ihanaa, ku saa arvostella muita, kun ite oon NIIN täydellinen=)

    • tiia

      oon miettinyt samaa asiaa.

      vaikka onkin aikuinen, niin ei sitä aina tarvitse käyttäytyä kuin aikuinen. eikä aikuisuus tarkoita että aina ollaan rauhallisesti ja ei tehdä mitään hauskaa/jännää.

      kyllä aikuisetkin osaa pitää hauskaa ja sekoilla... todellakin!

    • Kiia

      Kiitos positiivisesta puheenvuorostasi! Asiaa joka sana :)

    • paremmin

      jos tää kirjottelu ei olis niin negatiivista. Tässähän masentuu itsekin kun lukee näitä juttuja.Hyvä ohjelma mutta nää keskustelupalstat on perseestä.
      Jos joku kirjottaa jotain positiivista ja kehuu jotain kilpailijaa niin heti tulee kauhee haukkuryöppy.
      Huomaa hyvin ikäskaalan.

      • godisawoman

        Se on ihan sama mitä sä sanot, haukkuja lentää niskaan kuitenkin.


      • Unto_Kurppa
        godisawoman kirjoitti:

        Se on ihan sama mitä sä sanot, haukkuja lentää niskaan kuitenkin.

        se on sitä suomalaista mentaliteetia.. se haukkuminen. tekee visiin oman olon paremmaksi kun on saanut muut mollattua. Ikävä juttu.


    • Rölli

      Minä olen jo todella aikuinen mutta en mielestäni vanha.Minulla on 2 lasta 4 lapsenlasta ja 1 lapsenlapsi.Tunnen itseni nuoreksi.Pidän omaa ryhmää jossa keskustellaan kaikesta.Olen pitänyt 10 vuotta.Olen huomannut että yksi purkautumis keino on kun pääsee arvostelemaan toisia.Monta kertaa ei mikään ole jutun juurena niin helppoa kuin toisten arvostelu.Eikä kukaan sillä mitään sen kummempaa tarkoita.Me ihmiset vaan olemme tällaisia raadollisia otuksia.EI OTETA ARVOSTELUJA VAKAVASTI(AINAKAAN LIIAN).On mukavaa että juttua riittää.LÖYLYÄ LISSÄÄ !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      207
      4586
    2. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      186
      2561
    3. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      67
      1512
    4. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      96
      1210
    5. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      125
      1119
    6. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      104
      1106
    7. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      71
      1061
    8. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      9
      1032
    9. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      131
      1017
    10. Bim bom ovikello soi!!

      Mitä tekisit jos kaivattusi ilmestyisi ovesi taakse?
      Ikävä
      107
      977
    Aihe