Kyttäyslain toteutuminen Ruåttissa

M&&

Kuulin tässä mielenkiintoisen uutisen mitä tulee kiihkofeministien uusimpaan ns "saavutukseen", lakiin joka pistää poliisin pois todellisten ongelmien parista ja kyttäämään aikuisten ihmisten seksitapoja. Sen mukaan laki on jo osoittautumassa kuolleeksi kirjaimeksi käytännössä jo ennen kuin vaahto on kunnolla ennättänyt kuivumaan sitä ajaneiden kiihkoilijafeministien suupielistä.

Ruåttin poliisin siveysjaoston kenttätarkastajat lopettavat nimittäin hommansa kello 23:00 jälkeen ja lähtevät kotiin. Mikäs aika onkaan vuorokaudesta tuollaisen seksibisneksen sesonkia? Kello 12 aamulla? Luonnollisesti sesonki alkaa tuossa 23 aikoihin.

Monet poliisit ja päättäjät luonnollisesti oliva jo alun perin kyttäyslakia vastaan. He älysivät paremmin kuin kiihkofeministit, että poliisilla ei ole mahdollisuutta sitä valvoa. Poliisit eivät muutenkaan halunneet ruveta älyttömään yksittäisten ihmisten kyttäämiseen, koska heidän toimintansa painopiste oli jo pitkään ollut bisneksen taustahahmojen metsästys. Kiitos älyttömän kyttäyslain, heiltä käytännössä heikkeni mahdollisuus valvoa näiden toimintaa.

Ja mitä älyttömyyksiä Ruåttin feministit edellä, sitä tietenkin Suomen vastaavat perässä.

7

262

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Late Lapista

      Kyllä Lapissa ja Oulun seudulta löydetään 100 Vanhalestadiolaista poliisia muuttamaan sinne Helsinkiin ja pistämään pilvenpolttajat ja huoruuden harjoittajat kuriin.

      Tai siis Nurmijärvelle siihen pääkaupungin kupeeseen.

      • M&&

        Joo no ensin kiihkoilijafeministien on säädettävä se laki ja sitten vasta voidaan poliisin resursseja verottaa.

        Nuo jos feministit eivät saa veronmaksajien kustannuksella farssiaan pyörimään, niin nuo lestadiolaiset varmaan ovat heille kuin Herran lahja. :D


      • Lesbo-Liisa
        M&& kirjoitti:

        Joo no ensin kiihkoilijafeministien on säädettävä se laki ja sitten vasta voidaan poliisin resursseja verottaa.

        Nuo jos feministit eivät saa veronmaksajien kustannuksella farssiaan pyörimään, niin nuo lestadiolaiset varmaan ovat heille kuin Herran lahja. :D

        Lestadiolaispoliisi on kaikien lesbojen paras ystävä ja ymmärtäjä.


    • Miki

      Hehee! :D Näyttää siltä, että tiukkapipofemmojen tarvii perustaa itse omat kyttäyspartionsa, jos aikovat käristää lain rikkojia Ruotsissa. :D

    • Tukholmalainen

      Ei muuten kyttäys kuulu demokratiaankaan. Vasta kun tulee ilmoitus rikkeestä tai rikollisesta teosta otetaan asia käsittelyyn. Joku tolkkuhan kaikessa täytyy olla. Meillä ihmisillä täytyy saada olla yksityiselämä ja integritetti demokraattisessa valtiossa.
      Poliisitkin ovat vaan ihmisiä silloin kun he eivät ole virassa.

    • ilmiannoilla

      ruotsalaiset feministit vaativat poliisia perustamaan ilmiantopuhelimen, johon jokainen feministi voi ilmiantaa haluamansa henkilön.

      • Tukholmalainen

        poliisilaitoksilla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4188
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3163
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      929
    6. 134
      921
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe