Ja tästä me vielä maksamme !

FIN

YLE:n Uudenmaan uutiset kertoi 3.10. lähetyksessään poliisin epäilevän joka viidennestä Helsingissä tapahtuneesta ryöstöstä tai pahoinpitelystä somalia. Rikosaalto huipentui sunnuntaina suomalaismiehen pahoinpitelyyn ja tappoon.

Somaleista ja suomalaisista koostuneen nuorisojoukon epäillään puukottaneen vuonna 1969 syntyneen miehen kuoliaaksi lauantain vastaisena yönä Helsingin Haagassa. Puukotus tapahtui Ida Ahlberginkatu 9:n kohdalla noin kahden aikaan aamuyöllä.

Helsingin keskustassa on elo–syyskuun aikana tapahtunut jo pari tusinaa katuryöstöä. Muutaman kerran uhreja on uhkailtu teräaseella. Tekijöiksi epäillyt ovat noin 15–22-vuotiaita tummaihoisia ja ulkomaalaistaustaisia nuoria miehiä.

Helsingin poliisi kaipaa silminnäkijähavaintoja kahden nuoren raa´asta ryöstöstä, joka tapahtui Kaisaniemen puistossa Helsingin keskustassa viime perjantaina.
Poliisin mukaan ryöstäjät pahoinpitelivät helsinkiläistä 16-vuotiasta poikaa ja keravalaista 14-vuotiasta tyttöä hyvin väkivaltaisesti. Ryöstäjät muun muassa potkivat uhreja päähän, kun nämä olivat kaatuneet maahan. Uhrien vammoja hoidettiin sairaalassa.

Neljä ryöstäjää veivät nuorilta reput, joiden sisällä oli esimerkiksi rahaa ja matkapuhelimet.

Ryöstö tapahtui kello 20.40 Kaisaniemen puistossa lähellä tenniskenttää.

Nuoria tuli paikalle kesken hakkaamisen
Poliisi kaipaa havaintoja varsinkin niiltä neljältä nuorelta, jotka tulivat paikalle, kun ryöstäjät pahoinpitelivät uhrejaan. Poliisin saapuessa nuoret olivat jo poistuneet.

Ryöstäjistä ei ole kunnollisia tuntomerkkejä. Poliisin mukaan kaikki neljä ryöstäjää olivat iältään noin 20-vuotiaita, tummaihoisia, ja he puhuivat suomea.

Tiedot tapauksesta voi ilmoittaa virka-aikana numeroon 09-189 53 72 ja 189 53 29. Virka-ajan ulkopuolella havainnot voi soittaa numeroon 189 42 40.

-Vieläkö lisää ? Toivon koko sydämestäni että kaikki ne jotka haluavat somaleita Suomeen kokevat kaikki edellämainitut asiat.

7

496

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huu

      ovat ainoa kansakunta afrikassa, joka on pystynyt puolustautumaan muslimeja, eurooppalaisia ja jenkkejä vastaan.
      Heidät pitäisi ottaa suoraa puolustusvoimiemme kasarmeihin kantahenkilökunnaksi, ja näin he pysyisivät pelkästään kaltaistensa muiden tappelunhaluisten kesken.
      Suomalaiset sotilaat voisivat pelkästään oppia jotain heidän luonteenomaisesta taistelutahdostaan, joka on ilmeisen ylivoimainen.

    • lajty

      Wanha!!

    • aloituksen suoraan lehdestä?

    • kyllä

      Me Suomalaiset olemme maailman väkivaltaisin kansa. 90% kaikista vakivaltarikoksista on suomalaisen miehen tekemä, ja lähes pokkeuksetta alkoholilla on osuutta asiaan.

      • Reino

        Niinhän me olemme, eli emme todellakaan tarvitse rikollista ja väkivaltaista ainesta enää muualta maailmasta.
        Mutta väkivaltaisuudessa ja rikollisuudessa nämä somalit ja muut islaminuskoiset menevät kyllä suomalaisten ohi, ainakin täällä suomen maaperällä.


      • jokelan raka
        Reino kirjoitti:

        Niinhän me olemme, eli emme todellakaan tarvitse rikollista ja väkivaltaista ainesta enää muualta maailmasta.
        Mutta väkivaltaisuudessa ja rikollisuudessa nämä somalit ja muut islaminuskoiset menevät kyllä suomalaisten ohi, ainakin täällä suomen maaperällä.

        kun mina asuin ja kasvoin suomessa. tama vakivaltaisuus on ihan uutta paskaa.


      • huilu.
        jokelan raka kirjoitti:

        kun mina asuin ja kasvoin suomessa. tama vakivaltaisuus on ihan uutta paskaa.

        Muistan eräänkin kerran kun Jokelalaiset ovat naapurikunnissa heiluneet ja verijälkiä on pesty paloletkuilla... 30 vuotta sitten...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      1976
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1702
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1326
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1150
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1145
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1017
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      931
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      914
    Aihe