Vihaatko lastasi?

wwwnational

Vihaavatko vanhemmat lapsiaan, uskotellen itselleen sen olevan rakkautta? Tämän kysymyksen eteen joutuvat nykyisin yhä useammat vanhemmat.
BRÅ:n juuri julkaistujen tietojen mukaan Ruotsissa seksuaalirikoksia tapahtuu yli 10 000 kpl vuosittain, Suomessa tilastokeskuksen mukaan 1 750 kpl. Yhteys ei länsimaisten maahanmuuttajien määrässä on käsinkosketeltavan selvä.

Suvaitsevaisuuskasvatus on synonyymi vastuun välttämiselle. Hyvin usein vanhemmat ovat siirtäneet vastuun koululaitokselle, suvaitsevaisuuden taustavoimana toimii poliittinen korrektius ja totuuden sensurointi. Hyvin usein jopa opettajat tietävät koulun valistuksessa piilevät vaarat, näistä ei kuitenkaan uskalleta ääneen puhua.

Maahanmuuttajien, pakolaisten, tummaihoisten ja varsinkin ei länsimaista taustaa omaavien kansainvaellus on tuonut mukanaan haitallisia lieveilmiöitä. Silmänsä sulkeminen tosiasioilta on naivia oman lapsen vihaamista, joka voi aiheuttaa lapselle pysyviä vaurioita. Tummaihoisten käytöstä tutkittiin viimeksi Oslossa ja tulokset olivat selviä sekä paljon puhuvia. Luontainen ennakkoluulo joka on piirtynyt geenikarttaamme on evoluution muokkaama varoitusmekanismi. Tältä biologiselta herätyskellolta silmien sulkeminen on tyhmää ja erittäin lyhytnäköistä. Samalla tavoin kuin käärmeen tai hämähäkin osuessa kohdallemme, me tunnemme ennakkoluuloja mustia tavatessamme.

Oslossa tutkittiin naisten raiskauksia viranomaisten toimesta.
65% kaikista tapahtuneista raiskauksista on tummien, ei länsimaisten pakolaisten ja maahanmuuttajien käsialaa, uhreina melkein poikkeuksetta, yli 80 prosentissa oli norjalaisia naisia. Tämä 65 prosentin osuus on merkittävän suuri, sillä mustia, ei länsimaisia asuu Oslossa vain noin 14 prosenttia. Kovin pitkää matematiikkaa ei tarvitse omata pystyäkseen laskemaan, että kyseessä on monikymmenkertainen piilevä ominaisuus pohjoismaisiin ihmisiin verrattuna.

Vanhemmat hyvin usein välttelevät vastuutaan asiassa, jättävät kertomatta asioista vaikka he usein itse tiedostamattaan vaaran tiedostavat. Kuinka kohtalokasta tällainen silmien sulkeminen, itsensä kieltäminen voi pienelle lapselle lopulta ollakkaan, siitä voimme vain esittää arvauksia. Vaaroista valistaminen on loogista, se on jopa vanhempien velvollisuus, vaikeneminen ja vastuun siirtäminen on lapsen edun vastaista.

Naisasia liikkeiden, naisten tukiliikkeiden luulisi reagoivan asioihin herkemmin, apua tarjotaan ainoastaan yleensä liian myöhään, uhreille. Ennaltaehkäisyllä saavutettaisiin varmasti tässäkin asiassa parempia tuloksia. Mustien väkivaltainen, piilevä, raiskauksiin altistava kyky on kuitenkin kaikkien viranomaistenkin tiedossa. Rakasta lapsiasi, kerro heille totuus ennenkuin on liian myöhäistä.

http://www.kansallissosialismi.com

2

224

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4088
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    10. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    Aihe