Sairaalapastori Simo Ylikarjula avautui tänään Helsingin Sanomien mielipidepalstalla. Hän käsitteli muun muassa kuolemaa, sen aiheuttamaa eksistentiaalista kärsimystä, ahdistusta, yksinäisyyttä, saattohoitoa ja armokuolemaa. Kieltämättä vaikeita asioita ansiokkaahkosti käsittelevä teksti päättyi mielestäni monella tavalla tulkittavasti.
"...toimenpiteistä, jotka tarpeettomasti pidentävät ihmisen kuolinprosessia sen sijaan että sallisivat kuolemisen, on luovuttava."
-sairaalapastori Simo Ylikarjula
Mistä voimme katsoa kuolinprosessin alkavan? Emmekö me periaatteessa läpikäy kuolinprosessia siitä hetkestä lähtien, kun siittiö penetroituu munasoluun ja alamme alkioina? Viimeistään syntymästä lähtien voimme jo katsoa kuolevamme sinä fyysisenä kokonaisuutena, jonka ruumiimme muodostaa!
Jos kuolinprosessi katsotaan alkavaksi vaikkapa lapsen syntymästä, vastuullisten vanhempien tulisi luopua toimenpiteistä, jotka tarpeettomasti pidentävät ihmisen kuolinprosessia sen sijaan, että sallisivat kuolemisen. Lapsia ei saa juottaa, syöttää, pestä eikä vaatettaa. Myöskään tuulen tuiverrukselta suojaavaa "kattoa pään päälle" ei saa tarjota. Hidastakoot itse kuolinprosessiaan, jos ovat sitä vastaan niskuroidakseen!
Ja otetaanpa esimerkki aikuiskuolinprosessistakin:
Tilanteessa, jossa matalapalkkainen, joten kuten kitkutteleva työläinen loukkaantuu ja kätensä vaurioituu tolaan, jossa tarvitaan leikkausta työkuntoon toipumiseksi, tulisi luopua leikkauksesta, koska työkuntoon toipuminen tarpeettomasti pidentäisi työläisen itsenäistä toimeentulokykyä ja tätäkin kautta kuolinprosessi voisi hidastua. Kuolinprosessi vauhdittuisi, kun pistettäisiin rassukka luukulle anelemaan ja katkeroitumaan ja ajautumaan korvikealkoholiporukoihin. Edelleen kuolinprosessi nopeutuisi, kun lopetettaisiin koko tarpeeton sosiaaliturvajärjestelmä luukkuineen ja sallittaisiin kaikille varattomille seuraava jokotahi: joko tarpeellinen kuoleminen tahi laiton - siis tarpeeton - kuolinprosessia vastaan niskuroiminen kerjäyksin, varkauksin ja murhin.
Halleluja! Nyt keksittiin vastaus moneenkin yhteiskunnallisen elämän ongelmaan, vaikka alun perin käsiteltiinkin lähinnä kuolemaa ja siihen liittyviä ongelmia. Ei pidä keskittyä jokaisen oikeuteen elää, vaan jokaisen oikeuteen kuolla. Valitettavasti kuolinoikeuksiamme poljetaan.
Ja he sanoivat toistamiseen: "Halleluja!" Ja hänen savunsa nousee aina ja iankaikkisesti.
Kuolinoikeuksiamme poljetaan
johannes19
1
216
Vastaukset
- taustam
selkokielellä keroa mitä esität asiaksesi?
tiedätkö mitä yhteistä on romaanin syntymällä ja kuolemalla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762134Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361756Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi111479Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2341253Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu611234Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161072Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv59993- 60975
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja103675