Olipa tämä kysymys jo tuolla Pösö-palstalla, mutta vuorokauden ilman vastausta niin laitellaanpa tänne, koska kysymys varmaan ei ole niin merkkikohtainen.
Alla on siis rakas kakkospirssini kolome-nolla-ysi pösö, hädin tuskin rippikouluiän päälle. Tässä kesän aikana ajellessa on ajellessa kuulunut aika ajoin ja nykyään toistuvammin sellainen kummallinen taajuudeltaan aika korkea sirinä. Aluksi ajattelin, että sisätilan puhaltimessa on lehtiä tai jotain muuta moskaa ja se siellä matkaa iloisesti tahdittaa. Syksyä kohden tullen sirinä on voimistunut ja alkanut jo häiritäkin... Ja empiirisellä tutkimuksella huomasin että ajaessa se kuuluu edelleen vaikka puhaltimen lyöt ihan nollille. Joten sieltä se ei varmaankaan siis kuulu.
Toisaalta ääni ei myöskään kuulu auton seistessä vaikkapa liikennevaloissa vaikka puhallin tohottelisi missä asennossa.
Ääni kuitenkin selvästi kuuluu jostain kojetaulun sisältä eikä esimerkiksi pyörän laakereista ja/tai vetonivelistä.
Itse en ole nyt keksinyt muuta lähdettä kuin nopeusmittarin vaijerin. Vai olisko jollain joku muu teoria äänen lähteeseen? Jos ei ole niin lisäksi vois antaa vinkkejä siitä kuinka kova homma tuo vaijerin vaihto on. Pitääkö purkaa kojetaulu ja/tai koko mittaristo että pääsee kunnolla käsiksi?
Kiitos jo etukäteen!

Vastaukset 3
Vanhimmat
patopaine työntää ilmaa vähän niinkuin puhallin. On sattunut mulle muutamassa autossa.
Kun ainakin oman kokemukseni mukaan (ei Pösöjä mutta silti) vaijerin kitistessä tai muuten temppuillessa myös mittarin neula käyttäytyy sen mukaan väpättäen tai muuten oudosti. Nyt neulassa ei kyllä näy mitään erikoista toimintaa. Ei jumiutumisia eikä muita värinöitä.
se puhallin. Moottoriin tulee pieni virta myös nolla-asennossa ja silloin kun auto on liikeessä niin ilmakanavaan tuleva pieni ilmavirtaus ja moottorin saama heikko jännite laittava tuulettimen pyörimään.
405:ssa ratkaisin ongelman siten että otin säätimessä olevan rajoitintapin pois jolloin säätimen sai käännettyä sellaiseen asentoon että potikka on varmasti off.