lääkkeistä.
Erittäin ovela keksintö on kertoa (lääketehtaiden puolelta),että mielialalääkkeitä on syötävä kuukauden verran ennenkuin ne vaikuttavat.
Siinä ajassa tulevat useimmat niistä riippuvaisiksi.
Se tyyppi joka tämän idean sai on varmaan nyt miljönääri.Taitavaa kaupantekoa.
Varma koukku mieliala-
15
1354
Vastaukset
- tutustuhan
hieman paremmin esim. depressioon,sen syihin ym.
Aivojen aineenvaihdunta ei toimi siten,että esim. serotoniini- ja dopamiinitasot alentumisen jälkeen yhtäkkiä nousisivat.
Sinulta näyttää tosiaan puuttuvan ihan alkeellisimmatkin tiedot. - suti
Mielialalääkkeisiin ei synny riippuvuutta.
Koittaisit sinäkin tutustua asioihin vähän paremmin ennenkuin alat antaa niistä lausuntoja. - tekee narkkareita
käyttää hyväkseen apua tarvitsevia
- fghjk
lyhyessä ajassa jää koukkuun mihinkään lääkkeeseen. Ainoa poikkeus on huumeet, joihin voi jäädä koukkuun kerrasta.
Muut kirjoittajat ovat nasevia: ota asioista selvää luotettavista tahoista. Ja suotuisa vaikutus tulee tosiaan vasta muutaman viikon käytön jälkeen. Alussa oireet voivat jopa pahentua. Käyttö pitää lopettaa vähitellen vieroitusoireiden välttämiseksi, mutta se ei tarkoita, että masennuslääkkeisiin syntyisi riippuvuutta!- Lare55
Moikka, voitko hiukan tarkentaa mikä on sellainen aine johon voi jäädä nalkkiin kerrasta?
Mä en kyllä oo ikinään kuullut tommosesta.
Tai kyllä oon kuullut, mutta se puhe on täysin blaa, blaata. - sorivaan
Ei mihinkään jää koukkuun kerrasta, se on ihan fakta, ei edes heroiiniin; ei elimistö kehitä kertaheitolla mitään riippuvuutta mihkään. Korkeintaan seuraavana päivänä voi olla "down" olotila ja psyykkisesti sellanen tunne et lisää pitäis saada, mut se on eri asia ku riippuvuus.
Elimistö vieroksuu vahvoja aineita ensimmäisillä kerroilla, helposti tulee esim oksennus, myös sillon ku on kyseessä euforisoivat opiaattipohjaset kipulääkkeet, tai esim alkoholi tai tupakka. Tupakka oksettaa, alkoholi joka on riippuvuutta synnyttävä aiheuttaa tietenki seuraavana päivänä jos on vähänkään enemmän ottanu tosi kivan olon, ei tee mieli lisää.
Voimakkaasti vähän pidemmän päälle addiktoiva kokaiini aikaansaa sen et seuraavana päivänä ei niin kiva olo, tarttee ikäänku "päättää" jos haluaa käyttää lisää. - taikurityttö
Että lääkkeet ei oo mukamas huumeita?
Että vierotusoireet ei tarkoita riippuvuutta?
Mikä sitten tarkoittaa riippuvuutta????????????????? - fghjk
Lare55 kirjoitti:
Moikka, voitko hiukan tarkentaa mikä on sellainen aine johon voi jäädä nalkkiin kerrasta?
Mä en kyllä oo ikinään kuullut tommosesta.
Tai kyllä oon kuullut, mutta se puhe on täysin blaa, blaata.kuullut huumeiden (en tarkoita siis lääkkeenä käytössä olevia ns. huumaavia aineita, esim. morfiini, oksikoni) vaarallisuudesta, niin se on ihme. Kyllä niistä on niin paljon puhuttu ja kirjoitettu mediassa.
- fghjk
taikurityttö kirjoitti:
Että lääkkeet ei oo mukamas huumeita?
Että vierotusoireet ei tarkoita riippuvuutta?
Mikä sitten tarkoittaa riippuvuutta?????????????????tarkoittaa psyykkistä riippuvuutta. Esim. huume(opioidi)riippuvuus ymmärretään nykyään aivosairautena. Geneettisesti alttiit voivat jäädä koukkuun jo kerrasta, kun taas perimän riippuvuutta vastaan turvaamalla henkilöllä useampikaan annos ei joda riippuvuuteen.
Opioidi/huumeriippuvuuden kriteerit
- toleranssi eli tarvitaan aina suurempia annoksia tai vieroitusoireet
- ei pysty lopettamaan käyttöä, vaikka haluaisi
- huumeiden käyttöön liittyvät pitkälle kehittyneet käyttäytymiskuviot
- huumeen käyttö vieroitusoireiden ehkäisyyn
- huumehakuisuuden käyttäytymisen muotoutuminen tärkeämmäksi kuin muut aikaisemmin tärkeämpinä pidetyt toiminnot
- nopea retkahdus vieroituksen jälkeen
Kirjasta Kalso&Vainio:Kipu
Toki rauhoittaviin lääkkeisiinkin voi jäädä koukkuun, mutta ei niin pahasti kuin huumeisiin ja niistä on helpompi päästä irti. Mutta oireet voivat olla samantapaisia kuin huumeillakin eli otat esim. yhden tabletin sijaan kaksi tai tihennät annostusta jne. - fghjk
fghjk kirjoitti:
tarkoittaa psyykkistä riippuvuutta. Esim. huume(opioidi)riippuvuus ymmärretään nykyään aivosairautena. Geneettisesti alttiit voivat jäädä koukkuun jo kerrasta, kun taas perimän riippuvuutta vastaan turvaamalla henkilöllä useampikaan annos ei joda riippuvuuteen.
Opioidi/huumeriippuvuuden kriteerit
- toleranssi eli tarvitaan aina suurempia annoksia tai vieroitusoireet
- ei pysty lopettamaan käyttöä, vaikka haluaisi
- huumeiden käyttöön liittyvät pitkälle kehittyneet käyttäytymiskuviot
- huumeen käyttö vieroitusoireiden ehkäisyyn
- huumehakuisuuden käyttäytymisen muotoutuminen tärkeämmäksi kuin muut aikaisemmin tärkeämpinä pidetyt toiminnot
- nopea retkahdus vieroituksen jälkeen
Kirjasta Kalso&Vainio:Kipu
Toki rauhoittaviin lääkkeisiinkin voi jäädä koukkuun, mutta ei niin pahasti kuin huumeisiin ja niistä on helpompi päästä irti. Mutta oireet voivat olla samantapaisia kuin huumeillakin eli otat esim. yhden tabletin sijaan kaksi tai tihennät annostusta jne.jäi sanomatta että kaikki lääkkeet eivät siis ole huumeita, ainoastaan vahvat narkoottiset aineet ja morfiinin vahvuiset kipulääkkeet ovat ns. huumelääkkeitä. Rauhoittavatkaan eivät ole huumeita (Diapam, Oxepam, Xanor jne.)
- Lare55
fghjk kirjoitti:
tarkoittaa psyykkistä riippuvuutta. Esim. huume(opioidi)riippuvuus ymmärretään nykyään aivosairautena. Geneettisesti alttiit voivat jäädä koukkuun jo kerrasta, kun taas perimän riippuvuutta vastaan turvaamalla henkilöllä useampikaan annos ei joda riippuvuuteen.
Opioidi/huumeriippuvuuden kriteerit
- toleranssi eli tarvitaan aina suurempia annoksia tai vieroitusoireet
- ei pysty lopettamaan käyttöä, vaikka haluaisi
- huumeiden käyttöön liittyvät pitkälle kehittyneet käyttäytymiskuviot
- huumeen käyttö vieroitusoireiden ehkäisyyn
- huumehakuisuuden käyttäytymisen muotoutuminen tärkeämmäksi kuin muut aikaisemmin tärkeämpinä pidetyt toiminnot
- nopea retkahdus vieroituksen jälkeen
Kirjasta Kalso&Vainio:Kipu
Toki rauhoittaviin lääkkeisiinkin voi jäädä koukkuun, mutta ei niin pahasti kuin huumeisiin ja niistä on helpompi päästä irti. Mutta oireet voivat olla samantapaisia kuin huumeillakin eli otat esim. yhden tabletin sijaan kaksi tai tihennät annostusta jne.Moikka, jos haluat faktatietoa aineiden addiktiopotentiaalista, googlaa addiktiopotentiaali.
- Lare55
sorivaan kirjoitti:
Ei mihinkään jää koukkuun kerrasta, se on ihan fakta, ei edes heroiiniin; ei elimistö kehitä kertaheitolla mitään riippuvuutta mihkään. Korkeintaan seuraavana päivänä voi olla "down" olotila ja psyykkisesti sellanen tunne et lisää pitäis saada, mut se on eri asia ku riippuvuus.
Elimistö vieroksuu vahvoja aineita ensimmäisillä kerroilla, helposti tulee esim oksennus, myös sillon ku on kyseessä euforisoivat opiaattipohjaset kipulääkkeet, tai esim alkoholi tai tupakka. Tupakka oksettaa, alkoholi joka on riippuvuutta synnyttävä aiheuttaa tietenki seuraavana päivänä jos on vähänkään enemmän ottanu tosi kivan olon, ei tee mieli lisää.
Voimakkaasti vähän pidemmän päälle addiktoiva kokaiini aikaansaa sen et seuraavana päivänä ei niin kiva olo, tarttee ikäänku "päättää" jos haluaa käyttää lisää.Moikka, olet sevästikin perehtynyt asiaan.
Jos haluat lisää tietoa addiktioista, googlaa addiktiopotentiaali. - fghjk
Lare55 kirjoitti:
Moikka, jos haluat faktatietoa aineiden addiktiopotentiaalista, googlaa addiktiopotentiaali.
ja muutakin. Ja että tolla hakusanalla löytyy huumeidenkäyttöohjeitakin. Mun mielestä HIRVEÄÄ!
Siis ne ohjeet, faktatieto ei. - bluelime
fghjk kirjoitti:
ja muutakin. Ja että tolla hakusanalla löytyy huumeidenkäyttöohjeitakin. Mun mielestä HIRVEÄÄ!
Siis ne ohjeet, faktatieto ei.Mitä ihmeen käyttöohjeita sä olit ton hakusanan perusteella löytävinäs? Pöh.
- entinen cipramilin syöjä
mikäli on toistuvia masennusjaksoja,suositellaan mielialalääkkeen syömistä pysyvästi! ihan kaikille jaettavasta Kelan esitteestä näin luin!!
- aika ihme,että Kela korvaa tämän mielummin kuin kunnon terapiaa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454990Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121570Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481119- 131053
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17987Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy75950Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella8927Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2852Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah56751Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27713