ei oltaisi äänestetty tuolla tavalla. Kaikki tietävät sen että tapahtui vääryys. En olisi ikinä edes kuvitellut keskustelevani idolsin laulajia tai jopa äänestäväni. Koska 15 vuotta alalla olleena en uskonut että oikeasti kisassa löydettäisiin mitään musikaalisia lahjakkuuksi. Mutta sellainenhan löytyikin ihma ja kumma. En usko että koskaan enää suomessa missään laulukilpailussa tällaista laulajaa löydetään. Kyllä nyt pitäisi tehdä sillä tavalla ett siirtää Roni jatkoon välittömästi. Levy-yhtiö varmasti järjestää miehelle äänet voittoon. Tai sitten annetaan tahallaan jonkun muun voittaa että voidaan tehdä iso levy-sopimus ja uran jatkuvuus on taattu pidemmäksi. Mutta näin ammattilaisena voin sanoa että ROni on todellinen lahjakkuus. Musikaalisesti niin taitava että kaikki muut kilpailijat ovat armotta Ronin "tossun alla", kireässä otteessa. Taso-ero muihin on niin järjetön. Ovathan kaikki muut aloittelijoita. tämän miehen laululliset taidot, niin teknisesti kuin omaperäiseltä improvisointitaidoiltaan/ääneltään ovat niin kansainvälistä huippuluokkaa että American idolsin tasolle kykenevä Roni, kaikin puolin. tällainen laulaja on Suomessa todellinen "harvinaisuus" eikä toista tule varmaan koskaan tulemaan. Vieläpä miehen itämaisuus takaa sen että ainoana maailmassa hän herättää suunnatonta kiinnostusta suurissa levy-yhtiöissä ainutlaatuisella PERSOONALLISUUDELLAAN. äänestystulos oli häpeä, mutta korjatkaa asia heti kun mies on finaaliin valittu. Häpeä oli niin suuri tuon äänestyksen takia että pliis, tehkää ensi kerralla oikea ratkaisu/antakaa sellaisten äänestää jotka ovat musikaalisia ja tietävät laulamisesta ja musiikista edes jotakin. Älkää saattako enää suomalaisten musikaalisuutta häpeään. Emmehän halua että saamme maineen epämusikaalisena kansana ja selkämme takana nauretaan tälle asialle tulevaisuudessa.
ronista ei olisi tullut näin kova keskustelun aihe, jos
5
478
Vastaukset
- 25 vuotta alalla työskennellyt
KAtri on ihan o.k suomalainen naispoplaulaja. Mutta näitä on jo nähty ja kuultu aivan tarpeeksi. Ja ne jotka sanovat että myös Ronin tapaisia laulajia on. Niin jos on, niitä on nimen omaan maailmalla , ei Suomessa. SE johtuu taas siitä kun Roni on taidoiltaan niin kansainvälinen ja sehän ei mitään haittaa jos osaa tyylin mikä ulkomailla pitää osata. Nimeen omaan tuo tekninen taituruus mikä Ronilla on vaaditaan, jos halutaan samalle tasolle kuin ulkomaalaiset laulajat. Katrin tekninen taso ei riitä kuin suomipop-iskelmään. ei mihinkään muuhun. PIstetäänpä ulkomaalaiset levy yhtiön miehet katsomaan Katrin ja Ronin esitystä. kumman luulette että valitsevat ? Siellä vaaditaan tekninen taituruus ja improvisaatiotaito jota suomalaisilla laulajilla ei ole. Ja jos ette ymmärrä miehen taitoja niin katsokaapa american idolsia niin huomaatte mistä puhun, kun puhutaan "taso-erosta". Siellä ei enää pelkkä läpilaulu riitä vaan pitää osata improvisoida laulua Ronin lailla, jokaa vaatii suunnattoman lahjakkuuden ja teknisen taidon. Suomalaisia laulajia ei suomalaisen iskelmä/popmusiikin vuoksi treenata laulamaan tällä tavalla joten suomessa ei tällaiselle tasolle kukaan iskelmälaulaja ymmärrettävästi yllä. Roni on ainutlaatuinen lahja Suomelle. Äänestäkää, uskokaa minua ja ottakaa selvää asioista. Kuunnelkaa musiikkia enemmän ja ottakaa vaikka laulutunteja/ruvetkaa harrastamaan niin ymmärrätte sitten arvostamaan ja erityisesti tunnistamaan ihmisen laulullisia lahjoja.
- daaah
niin onkin musiikkialalla oltu töissä 15 vuotta, ehkä levykaupassa tai sihteeriä levy-yhtiössä
- musiikin monitoimimies
daaah kirjoitti:
niin onkin musiikkialalla oltu töissä 15 vuotta, ehkä levykaupassa tai sihteeriä levy-yhtiössä
Siitä ei ole epäilystäkään. Ei tarvitse pitkään miettiä kun todellisen lahjakkuuden näkee edessään. TAito on valttia.
- Girl_
musiikin monitoimimies kirjoitti:
Siitä ei ole epäilystäkään. Ei tarvitse pitkään miettiä kun todellisen lahjakkuuden näkee edessään. TAito on valttia.
Joo.. Oon samaa mieltä teidän kanssanne .. Ronin pitäis voittaa.. Kaikkihan näkee millainen luonnonlahjakkuus Ronilla on :]
- onks tukka hyvin?
ja paskat elä haistata vittuu täöällä päin!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762066Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361728Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101402Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2291200Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591198Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161041- 60959
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58957