Työvoimapulako iskeekö?

KARVINISTI

Käänsin kolmoselle uutisten loppupuolella ja kuulin, että suomeen syntyy tänä vuonna 80 000 uutta työpaikkaa.
Kuulinko ollenkaan oikein?

5

261

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mutta

      työttömien määrään se ei mitään vaikuta, näin historiasta voimme oppia.

    • Volv

      Tulee myös 100 000 uutta työntekiää työmarkkinoille

      • KARVINISTI

        Puuhastelin muuta ja höristelin korviani vasta sekunti sen 80 000 lukeman jälkeen.
        Se nyt on tyypillistä TV uutisointia eikä missään nimessä pidä paikkaansa, jäi kumminkin kiinnostamaan että mistä oikeastaan on kysymys. Jos saan arvata niin halpatyövoiman tuonti siellä taustalla kummittelee.
        Tuo työvoimapula kun vaivaa jo ilman uusia työpaikkojakin.
        No, eiköhän näin suuri uutinen tule taas seuraavissa lähetyksissä esiin.


    • vaan näin

      Ek on tehnyt gallupin yrittäjien keskuudessa työvoimasta. Sen tulokset yhdistettynä siihen, että ensivuonna eläkkeelle jää enemmän porukkaa kuin työelämään tulee tarkoittaa heidän laskuopillaan sitä, että syntyy 80000 henkilön kokoinen työvoimavaje. Miten tälläiseen lukuun on päästy, sitä vältettiin kertomasta joko siksi, ettei tiedetty tai sitten häveliäisyys syistä. "Vajeen" todellinen, laskennallinen luku 100-200 henkilöä.

      • vaan näin

        Huolellisesti vältettiin myöskin toteamasta, että suomessa on 500000 työtöntä paikkaamassa tuota max 200 henkilön vajetta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      123
      7130
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      123
      4934
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      66
      4266
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3463
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2261
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      273
      1691
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1465
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1428
    9. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      22
      1406
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      58
      1384
    Aihe