USA boikottiin

INCE3T

Ainoa keino saada imbesilli-Bushin johtama USA aisoihin olisi käynnistää laajamittainen boikotti kaikkea amerikkalaista vastaan. Niitä voisivat olla kauppatavarat, tv-sarjat (jotka kyllä ovatkin täyttä aivopesevää roskaa), musiikki jne.

Tämän ei tietenkään tarvitsisi olla mikään puoluepoliittinen kannanotto USA:n talousjärjestelmää kohtaan, vaan siihen voisivat osallistua niin terveen oikeistolaisen maailmankatsomuksen omaavat kuin myös sairaan vasemmistolaisen propagandan uhreiksi joutuneet kansalaiset.

USA on onnistunut erittäin hyvin globaalissa aivopesussa saamaan lähes kaikkien valtioiden kaikkien kansalaisten tuen toimilleen, joiden järjettömyydelle ei näytä olevan mitään rajaa. (Kävihän punikki-Lipponenkin nuoleskelemassa salaa Bushia. Tapauksen tultua julki SDP:n ohjaaman median huomio käännettiin pääministeri Jäätteenmäkeen, joka joutui jättämään tehtävänsä Lipposen epäilyttävien toimien vuoksi.) Miksi se on sitten onnistunut? Psykologinen vaikuttaminen on alkanut II maailmansodan päättymisen jälkeen, ja siihen on käytetty kaikkia mahdollisia kanavia. Suomalaisen työläis-Reiskan päähän on iskostettu ajatus, että USA on hyvä, teki tämä sitten mitä hyvänsä, ja kaikkea amerikkalaista täytyy ihannoida.

36

1217

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • USA boikottiin

      ne normaalit kokis ja mäkkäri eiks nii? Kyllä se siitä.

      • on aikamme

        suurin roistovaltio, jossa murhat ja korruptio ovat jokapäiväistä todellisuutta!

    • kertomaan

      Noin niinku tarkemmin, mitä vastaan sinä boikotoisit, mikä olisi vaatimuksesi usalle ihan sanoiksi puettuna?

      • loikotti

        Ei minulla mitään tarkempaa ole sanoa. Minä vain vihaan usa.ta kaikin keinoin ja siksi haluan boikotottia vaikka en itse kyllä alakkaan koska tykkään purilaisista ja jännittävistä ohjelmista kuten kauniit ja rohkeat.

      • Isien pahat teot
        loikotti kirjoitti:

        Ei minulla mitään tarkempaa ole sanoa. Minä vain vihaan usa.ta kaikin keinoin ja siksi haluan boikotottia vaikka en itse kyllä alakkaan koska tykkään purilaisista ja jännittävistä ohjelmista kuten kauniit ja rohkeat.

        jonkun kommunisti-isän/äidin jälkeläläinen. '

        Olivatko isäsi ja äitisi taistolaisia?

        Tiedätkö, että nuo ajatuksesi eivät ole omiasi, vaan systemaattisen aivopesun tulos.

        Voit ihan vapaasti valita tuetko omaa kansaansa tappavia ja kiduttavia tyranneja (kaikki vasemmistodiktatuurit) vai oikeata demokratiaa, jossa päätäntävalta on yksilöillä.

        Olisiko sinunkin jo aika ruveta ajattelemaan ihan omilla aivoillasi, tosin epäilen, että toivo sinun kohdallasi on jo menetetty.

    • missä kaikessa

      USA on mukana jokapäiväisessä elämässäsi. Huomaat että et voi tehdä juuri mitään sen jälkeen. Internetin käytön voit nyt lopettaa ihan heti, koska sekin on US ARMY:n tuotoksia.

      • on joko

        tietämättömyyttäsi tai vale!
        Systeemi on yliopistollista tuotosta!

      • väitätkö sinä
        on joko kirjoitti:

        tietämättömyyttäsi tai vale!
        Systeemi on yliopistollista tuotosta!

        idiootti että internet ei muka olisi Yhdysvaltain asevoimien kehitystyön tulos??

      • väitä,
        väitätkö sinä kirjoitti:

        idiootti että internet ei muka olisi Yhdysvaltain asevoimien kehitystyön tulos??

        vaan tiedän!
        Kuka olikaan esim. se hemmo, joka sai suuren palkinnon suomesta?
        USA:lainen ameijan kenraali?
        Kuka on idiootti?

      • minä
        väitä, kirjoitti:

        vaan tiedän!
        Kuka olikaan esim. se hemmo, joka sai suuren palkinnon suomesta?
        USA:lainen ameijan kenraali?
        Kuka on idiootti?

        http://www.ietf.org/rfc/rfc1160.txt

        Sivistymättömät kommarit eivät tietänkään tajua edes sitä, kenen siivillä propagandaansa oikein levittävät. Internetin kehitys lähti liikkeelle nimenomaan USAn asevoimien tutkijoista.

      • mikä mielikuvitus!!!!
        minä kirjoitti:

        http://www.ietf.org/rfc/rfc1160.txt

        Sivistymättömät kommarit eivät tietänkään tajua edes sitä, kenen siivillä propagandaansa oikein levittävät. Internetin kehitys lähti liikkeelle nimenomaan USAn asevoimien tutkijoista.

        USA:n armeijalla ei ole sen kanssa mitään tekemistä!!!! Jos et jurpo ole lukenut, niin sattumoisin ensimmäiset netin käyttäjät olivat saksalaisia... Jotta sivisty nyt vähän ja avaa silmäs... Sun jumalas atalantin takana on vain ja ainoastaan plagioijia ja suurrikollisia.

      • megaääliö!!!
        mikä mielikuvitus!!!! kirjoitti:

        Mitähän nettiä ne ensimmäiset SIVIILIT käytti? Olisiko ollut netin SIVIILIVERSIOTA? Johan olet melkoinen mörkö, jos et tosiaan tiedä että idea netistä ja sen kehittely tapahtui YHDYSVALTAIN ARMEIJASSA! He halusivat riippumattoman järjestelmän, joka ei kokonaan tuhoudu, jos osa siinä olevista koneista/kohteista tuhotaan. Onnistuivat siinä ja tuotos tuotiin myöhemmin siviilikäyttöön. Sotilasnetti oli jo 80-luvulla Yhdysvaltain asevoimilla. Jos ihan uutta asiaa on, niin melkein kaikki kehitys ihmiskunnassa on tapahtunut sotien ja sotilaskehittelyn tuloksena jo muinaisista ajoista lähtien.

      • alkupuolta
        megaääliö!!! kirjoitti:

        enkä 80-lukua. Pieni näppis.

      • joojoo
        mikä mielikuvitus!!!! kirjoitti:

        USA:n armeijalla ei ole sen kanssa mitään tekemistä!!!! Jos et jurpo ole lukenut, niin sattumoisin ensimmäiset netin käyttäjät olivat saksalaisia... Jotta sivisty nyt vähän ja avaa silmäs... Sun jumalas atalantin takana on vain ja ainoastaan plagioijia ja suurrikollisia.

        TCP/IP on nimenomaan alunperin Usassa kehitetty. Koko systeemi ip-osoitteineen on Usasta. Millään saksalaisilla käyttäjillä ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä.

    • lentokoneella

      voit myös lopettaa, jos niitä nyt olet koskaan tehnytkään.

      • lentokonettakaan

        alunperin keksineet!

      • boikottia
        lentokonettakaan kirjoitti:

        alunperin keksineet!

        järjestämässä USA:n tuotteille. Miten boikotoija voi mennä lentokoneeseen, joka suunnistaa amerikkalaisella GPS-järjestelmälläja on muutenkin täynnä jenkkitekniikkaa koneen valmistusmaasta huolimatta??? Jäädäänhän vain kaikki boikotoijat kotiin nyhväämään!!!

      • Yhdysvaltalaiset
        lentokonettakaan kirjoitti:

        alunperin keksineet!

        veljekset ensimmäisenä saivat ilmaa raskaamman, moottoroidun lentolaitteen ilmaan! Yhdysvallat on ilmailun synnyinmaa riippumatta siitä, kuka ensimmäisiä suunnitelmia lentolaitteista on päässään miettinyt.

      • olla
        boikottia kirjoitti:

        järjestämässä USA:n tuotteille. Miten boikotoija voi mennä lentokoneeseen, joka suunnistaa amerikkalaisella GPS-järjestelmälläja on muutenkin täynnä jenkkitekniikkaa koneen valmistusmaasta huolimatta??? Jäädäänhän vain kaikki boikotoijat kotiin nyhväämään!!!

        parempi, jos sinä ainakin sulkisit koneesi ja jäisit kotiisi!

      • keksi
        Yhdysvaltalaiset kirjoitti:

        veljekset ensimmäisenä saivat ilmaa raskaamman, moottoroidun lentolaitteen ilmaan! Yhdysvallat on ilmailun synnyinmaa riippumatta siitä, kuka ensimmäisiä suunnitelmia lentolaitteista on päässään miettinyt.

        intiaanitkin ja sitten se keksi, että tapetaan ne ja viedään niiden maat!

      • tuon
        keksi kirjoitti:

        intiaanitkin ja sitten se keksi, että tapetaan ne ja viedään niiden maat!

        kyllä keksi eurooppalaiset.

    • Minä en boikotoin

      Minä taas boikotoin terroristeja ja tyranneja ja näitä kahta ensin mainittuja hyysääviä vasemmistolaisia.

      USA on demokratia ja hieno maa. Bushia ei hauku kuin alhaiset terroristeja rakastavat kommarit.

      Saddam kidutti kansalaisiaan kieliamputaatioilla ja tunkemalla rikottuja pulloja perseisiin. Saddam tappoi ja kaasutti kymmenet tuhannet äidit pienet lapset sylisssään joukkohautoihin. Ole sinä vain tällaisten alhaisten kiduttajien, tyrannien ja päänkatkojien leirissä.

      Oletko muuten katsellut vähän liikaa YLEn uutisten aivopesupropagandaa? Ei ehkä kannattaisi.

      • on terroristivaltio

        Numero yksi!

      • muiden idioottien
        on terroristivaltio kirjoitti:

        Numero yksi!

        mielestä! Omasta mielestännehän te olette intellektuelleja yleisneroja.

      • totuus siis
        muiden idioottien kirjoitti:

        mielestä! Omasta mielestännehän te olette intellektuelleja yleisneroja.

        idioottien keksimää?
        Jos on,olen sitten mieluummin idiootti!
        Taidat olla tunevammainen?

    • Isien pahat teot...

      jonkun kommunisti-isän/äidin jälkeläläinen. '

      Olivatko isäsi ja äitisi taistolaisia?

      Tiedätkö, että nuo ajatuksesi eivät ole omiasi, vaan systemaattisen aivopesun tulos.

      Voit ihan vapaasti valita tuetko omaa kansaansa tappavia ja kiduttavia tyranneja (kaikki vasemmistodiktatuurit) vai oikeata demokratiaa, jossa päätäntävalta on yksilöillä.

      Olisiko sinunkin jo aika ruveta ajattelemaan ihan omilla aivoillasi, tosin epäilen, että toivo sinun kohdallasi on jo menetetty.

      • olla

        aivoinvalidi?

      • kirjoitustaidoton
        olla kirjoitti:

        aivoinvalidi?

        vasemmistomassan mukana kulkeva lammas!

    • Isien pahat teot...

      jonkun kommunisti-isän/äidin jälkeläläinen. '

      Olivatko isäsi ja äitisi taistolaisia?

      Tiedätkö, että nuo ajatuksesi eivät ole omiasi, vaan systemaattisen aivopesun tulos.

      Voit ihan vapaasti valita tuetko omaa kansaansa tappavia ja kiduttavia tyranneja (kaikki vasemmistodiktatuurit) vai oikeata demokratiaa, jossa päätäntävalta on yksilöillä.

      Olisiko sinunkin jo aika ruveta ajattelemaan ihan omilla aivoillasi, tosin epäilen, että toivo sinun kohdallasi on jo menetetty.

      • feeler

        Elikkä Ei USA ole se iso paha mörkö, siittä vain on tehty se. Minua vain huvittaa lukea mitä siä nyt söhelletään. Ja mitä tuplawee Bushiin tulee ni hän on täydellinen sätkynukke. Todellinen valta on bushin puolueen suurimmilla tukijoilla. Nyt nämä luonnonkatastrofit näyttävät mihkä hänestä on loppujen lopuksi. Irakin arvoisa EX johtaja Hussein tällä menolla,mitä oikeudenkäynti jatkuu on killumassa jossain katulampussa, kun tarpeeksi uhittelee.

      • Panzerfaust76

        On aika käsittämätöntä ette Suomesta vielä nykyäänkin löytyy näitä jenkkifaneja, onkohan se aivopesu alkanut jo varhain perheessä. Tosin kyseessähän on yleensä 12-17 vuotiaita vielä maailmasta ymmärtämättömiä pikku poikia. Muistan kun olin 8 vuotias ja ihailin jenkkien sotakalustoa ja kun täytin 14 aloin huomata, että ei USA ole mikään mahtava asia, vaan pelkuri-pullamössö idioottien maa.
        Nyt 29 vuotiaana tajuan että tuota maata ei koskaan olisi saannut syntyäkkään, vaan se olisi pitänyt jättää niille oikeille Amerikkalaisille eli intiaaneille.

        KIINA TULEE JA USA TUTISEE JO NYT PELOSTA

      • "Natsi fasisti kapital...
        Panzerfaust76 kirjoitti:

        Aloititko pikkupioneereissä 8 vuotiaana?????????

        Oliko jatkona sirolaopisto??????

    • Poliisi

      Kuka muu puuttuu vääryteen jos heikkoja sorretaan. Olisiko ollut kiva jos esim Irakissa olisi tyranni saanut jatkaa hirmutekojaan? Hyvä USA, hyvä että olet olemassa niin vahvana ja oikeudenmukaisena.
      Tottakait terroristeja ym. vääryyden valtiaita keljuttaa, USA olet turvamme, jatka samaan malliin - ihailen rohkeuttanne.

      • huu

        ei olisi sekaantunut Irakin asioihin alunperin, ei koko ongelmaa olisi syntynytkään!
        Ei olisi äärimuslimejakaan, jollei CIA olisi niitä kouluttanut, ei olisi lähi-idän ongelmaa, jollei USA olisi vetollaan estänyt YK:n mahdollisuutta vaikuttaa asioihin ym.
        Kommunisteja jahdatessaan jenkit on tehnyt käsittämättömän suuria ja korvaamattomia vahinkoja!
        Miksi muuten jenkit aina jahtaa kommareita, jos se kommunismi on niin huono talousjärjestelmä?
        Eikö se kaatuisi aina joka tapauksessa itselläänkin?

      • laskuri kalle
        huu kirjoitti:

        Yksi komu näyttää olevan vielä jäljellä!

    • minä

      "Ainoa keino saada imbesilli-Bushin johtama USA aisoihin olisi käynnistää laajamittainen boikotti kaikkea amerikkalaista vastaan. Niitä voisivat olla kauppatavarat, tv-sarjat (jotka kyllä ovatkin täyttä aivopesevää roskaa), musiikki jne."

      Aika paljosta saat luopua, jos kaikkea amerikkalaista aiot boikotoida.

      Tietenkin luulet, että esim. monitorisi, tietokoneesi prosessori, näppäimistö ja hiiri, ohjelmistot yms.. kaikki ne tuotteet jotka tuon suoltamisesi mahdollista olisivat jotain venäläistä tai kiinalaista keksintöä. Eikä ainoastaan varsinaiset markkinatalouden tuotteet, vaan moni vähemmänkin kaupallinen innovaatio varsinkin internetin saralla on juuri sieltä peräisin (kuten TCP/IP protokollaperhe, johon koko netti perustuu).

      Taitaa pojalla tulla ikävä amerikkalaisia tuotteita?

      (itse boikotoin cocista ja mc'donaldsia, mutta muista kuin Amerikkaan kohdistuvista syistä)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4088
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. Mitä sun kaltainen ihminen tekee tämmöisessä paikassa?

      Et kuulu tänne?
      Ikävä
      131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    10. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    Aihe