Olen jo pitkään ollut ahdistunut yhdestä ihmiskuntaa laajalti vaivaavasta ongelmasta. Tämä ongelma olisi kaikkivaltiaan helppo hänen niin halutessaan poistaa, sillä osaahan hän parantaa sairaita ja kasvattaa puuttuvia jäseniä jne.
Ongelmani on seuraava. Jos ostan kaupasta juuston, syön sitä joitakin paloja päivässä. Mutta leikkaanpa palat höylällä tai puukolla, jää juustostani lopuksi pala, josta on äärimmäisen vaikeaa ja turhauttavaa yrittää leikata tasaisia hyvän paksuisia paloja.
Olen koittanut rukoilla jumalaa joko kasvattamaan loppuun juustoon hieman lisää, jotta voisin paremmin leikata siitä siivuja, tai hävittämään tämän kiusallisen leikkuukelvottoman palan kaapistani huomaamatta. Esimerkiksi lähettämään sen köyhille ja nälkäisille, joille jumala ei ole rukouspyynnöistäni huolimatta vielä kerennyt kasvattamaan ruokaa.
Ajattelin mennä halaamaan äiti Ammaa, jotta juustokysymykseeni olisi paremmin vastattu, mutta jalkani meni poikki joten jouduin jäämään kotiin odottamaan rukoilemaani ihmeparannusta. Voisitteko kaikki uskovat rukoilla puolestani juustokysymykseeni ihmettä ja jalkani mystistä paranemista. Näin myös ennestään vahvistaisitte jo ennestään väkevää uskoani ja saisimme jälleen kaksi ihmetekoa ateisteille todisteeksi jumalan voimasta.
Rukouspyyntö kaikille
2
397
Vastaukset
- juuston kannikat
ja muun ylimääräisen ruuan mikä jää, harakoille. Taloyhtiö ei välttämättä tykkää mutta onko se pakko niille kertoa. Kokeile sinäkin samaa niin saat hyvän mielen.
- alk.raimo
koska anotte kelvottomasti
Jeesuksen lupaus, että uskova saa kaiken mitä häneltä anoo, on sidottu syntikysymykseen...et elä Kristuksessa, koska hänen henkensä ei hallitse ajatuksiasi, vaan sinulla on rienuksen henki...tee parannus...ja usko syntisi anteeksi Jeesuksen kastevedessä...veressä ja hengessä...niihin kaikkiinhan sinutkin on jo lapsena liitetty...mutta jos et usko, ei Ammankaan halaus sinun Juustoasi kasvata!
Minun leipäni Herra kasvatti...Kaivoin lompakon kolehtia ennen ja siellä oli 10 €:n seteli ja 50 snt:n kolikko...otin kolikon aikeissani antaa kolehtiin...sitten ajattelin, että annan kaikki rahani...onhan kirjoitettu: Kunnioita Herraa antamlla varoistasi ja kaiken satosi parhaista ja niin sinun jyväaittasi täyttyvät....Tänää'n vaimo tuli kotiin ja sanoi: katso miten valtavan paljon sain ruokaa 10:llä €:lla...oli monta leipäpussia, sämpylöitä, pullia, ohuita leipiä, hiivaleipiä, makkaroita..monta laatikkoa..ja kassia...kauppias oli vain yhtäkkiä sanonut: Paljonko tarjoat tämän ja tuon hyllyn ruokatarvikkeista...vaimo oli sanonut 5 5 eli 10 €,,,ihmiset olivat ihmetelleet kun kauppia oli tyhjentänyt hyllyt ostoskä'rryyn ja sanonut: No maksa sitten 10 €,,,hyvää viikonloppua! Huomaatko...olemme uskossa Jeesukseen!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p646205Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813856Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242841- 232380
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452272Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621863Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61709Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy851322- 341281
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201266