Kirkon virallinen kanta

ABORTTIIN

Mikä on ev.lut.kirkon/hallinnon virallinen kanta aborttiin?

2

231

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näin on

      Espoon piispa Heikka kirjoitti äsköttäinen paheksuvasti, että kirkkohallinnon kanta poikkeaa kirkon virallisesta kannasta. En saanut selville onko se virallinen kanta mitä hän ajattelee, tai piispojen enemmistön kanta. Hän oli kuitenkin hyväksyvällä, eli raamatun vastaisella kannalla niin abortissa kuin homoliitoissa ja näiden lasten hankkimisessa.

    • nimetön

      Uusi elämä alkaa sukusolujen yhtymisestä ja varsinainen raskaus siitä, kun hedelmöitynyt munasolu kiinnittyy kohtuun. Abortissa eli raskaudenkeskeytyksessä elämän kehitys katkaistaan väkivaltaisesti poistamalla sikiö kohdusta vaiheessa, jolloin ihmiselämällä ei ole vielä mahdollisuutta kehittyä kohdun ulkopuolella.

      Kristillinen kirkko on kautta aikojen puhunut syntymättömän ihmiselämän suojelemisen puolesta. Kristillisen luomisuskon mukaan jokainen ihminen on Jumalan luoma aivan ensi hetkestä lähtien, ja inhimillisellä elämällä on aina oikeus kasvaa täyteen ihmisyyteen. Kirkon uskon mukaan elämä on pyhää, myös pienimmänkin kohdussa olevan ihmisen. (Ps. 139:19; Jes. 44:2; Luuk. 1:15, 41; Gal. 1:15).

      Luterilaisten piispojen kannanotossa Kasvamaan yhdessä (1984) hahmotellaan kolme mahdollista perustetta aborttiin:

      1. Tilanteissa, joissa äidin henki on uhattuna, voidaan syntynyt elämä asettaa syntymättömän edelle eli abortoida lapsi äidin terveyden takia.
      2. Raiskauksen uhrin ei voida katsoa olevan moraalisesti vastuussa vasten omaa tahtoaan tapahtuneesta väkivaltaisesta hedelmöittymisestä.
      3. Vakavasti vammainen, vajaamielinen tai sairas lapsi voi olla perusteltu syy aborttiin. Kamppaillessaan vaikeiden eettisten ratkaisujen kanssa vanhemmat tarvitsevat tukea, ohjausta ja apua. Monien vanhempien tahto on saada synnyttää myös vammainen lapsi.

      Naisella itsellään on viime kädessä oikeus päättää omaan ruumiiseensa kohdistuvista toimenpiteistä, ja Suomen laki antaa tähän juridisesti rajatuissa puitteissa laillisen oikeuden. Abortissa ei kristillisen luomisuskon näkökulmasta kuitenkaan puututa yksinomaan naisen kehoon, vaan myös hänen kohdussaan olevan syntymättömän ihmisen elämään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe