Jos esim. lintuinfluenssan tai jonkin myöhemminkin tulevan ison tautiepidemian yhteydessä aletaan pakkorokottamaan ihmisiä, niin olkaapa tarkkoina, kuka/mikä sitä toimintaa johtaa.
Pakkorokotukset
7
540
Vastaukset
- tässä oli
pointti? Olin haistavinani kielteisyyttä rokotuksia vastaan, olenko oikeassa? Jos näin, voisitko perustella ja ei mitään raamatunlauseita, pyydän. Eivät epidemiat niillä pysähdy.
- ihan vaan huomiona
Otatko vastaan ruiskeen ja kumarrat pelon herraa (saatanaa) vai jätätkö ottamatta ja kumarrat elämän Herraa (Jumalaa)?
Jälkimmäisessä vaihtoehdossa luotat siihen, että Jumala tietää jokaisen ihmisen elämän pituuden oikein niin, ettei sen loppumista uskossa olevan ihmisen tarvitse pelätä, vaan tietää sen loppuessa pääsevänsä kotiin tästä synnin sairastuttamasta maailmasta.
Ensimmäisessä vaihtoehdossa opettelet kumartamaan myös sitä herraa, joka eräänä päivänä mitä todennäköisimmin injektioruiskun avulla laittaa pedon merkin joko otsaasi tai käteesi.
En sano, että nyt ehkä alkavat rokotukset ovat saatanan juoni - mutta sen sanon, että saatana tulee käyttämään pelkoa työkalunaan saadakseen ihmiset ottamaan merkkinsä. Tällainen pelko voisi syntyä esim. siten, että uskotellaan, että et voi enää ostaa mitään (esim. ruokaa) tai myydä mitään ilman sitä merkkiä.
Vaikket halunnutkaan raamatunlauseita, niin kyllä minä silti painokkaasti suosittelen sitä kirjaa ihan kokonaisuudessaan lukemaan.
Epidemioiden pysäyttämisestä; voi ihan hyvin olla, että Jumala käyttää myös rokotteiden vaikutusta tietyn ihmisen elämän jatkumisen mahdollistamiseen. Mutta jos Jumala on sitä mieltä, että tämän ihmisen päivien määrä on täynnä, niin eipä sitä rokotteilla jatketa. Rukous voi auttaa kyllä. - Taatelinpolkija
ihan vaan huomiona kirjoitti:
Otatko vastaan ruiskeen ja kumarrat pelon herraa (saatanaa) vai jätätkö ottamatta ja kumarrat elämän Herraa (Jumalaa)?
Jälkimmäisessä vaihtoehdossa luotat siihen, että Jumala tietää jokaisen ihmisen elämän pituuden oikein niin, ettei sen loppumista uskossa olevan ihmisen tarvitse pelätä, vaan tietää sen loppuessa pääsevänsä kotiin tästä synnin sairastuttamasta maailmasta.
Ensimmäisessä vaihtoehdossa opettelet kumartamaan myös sitä herraa, joka eräänä päivänä mitä todennäköisimmin injektioruiskun avulla laittaa pedon merkin joko otsaasi tai käteesi.
En sano, että nyt ehkä alkavat rokotukset ovat saatanan juoni - mutta sen sanon, että saatana tulee käyttämään pelkoa työkalunaan saadakseen ihmiset ottamaan merkkinsä. Tällainen pelko voisi syntyä esim. siten, että uskotellaan, että et voi enää ostaa mitään (esim. ruokaa) tai myydä mitään ilman sitä merkkiä.
Vaikket halunnutkaan raamatunlauseita, niin kyllä minä silti painokkaasti suosittelen sitä kirjaa ihan kokonaisuudessaan lukemaan.
Epidemioiden pysäyttämisestä; voi ihan hyvin olla, että Jumala käyttää myös rokotteiden vaikutusta tietyn ihmisen elämän jatkumisen mahdollistamiseen. Mutta jos Jumala on sitä mieltä, että tämän ihmisen päivien määrä on täynnä, niin eipä sitä rokotteilla jatketa. Rukous voi auttaa kyllä.Eli tuon kaiken voisi tiivistää niin, että meilestäsi kaikenlainen muu apu, paitsi rukoilu, pitäisi hylätä saatanallisena. On se vain omituinen kaveri, saatana siis. On keksinyt moniin vaivoihin lääkkeet, rokotukset yms.
Sairasta. - ihan vain huomiona
Taatelinpolkija kirjoitti:
Eli tuon kaiken voisi tiivistää niin, että meilestäsi kaikenlainen muu apu, paitsi rukoilu, pitäisi hylätä saatanallisena. On se vain omituinen kaveri, saatana siis. On keksinyt moniin vaivoihin lääkkeet, rokotukset yms.
Sairasta.Ei voisi. En sanonut niin enkä tarkoittanut niin.
Tee vapaasti tulkintojasi, niin minäkin teen.
- tero-tapio_timonen
Varsinkin, jos se on maailmanterveysjärjestö; koska se on uudenmaailmanjärjestyksen yksi säätiö, joka laittoi alulle, todennäköisesti aidsin, kun rokotti ihmisiä ympäri maailmaa tauti-epidemioita vastaan.
Kaikki maailmanjärjestöt ja pankit, ovat uudenmaailmanjärjestyksen järjestöjä.- ihan vain huomiona
Ajattelen, että tuskin ainakaan jo henkilöllä **olemassaolevaa** sairautta vastaan hankittu hoito olisi Jumalan tahdon vastaista, kunhan nyt ei tietoisesti itse syyllistytä johonkin muuhun syntiin sitä hoitoa hankittaessa.
Mutta voisiko olla syntiä olla tietoisesti luottamatta Jumalan kykyyn pitää tietty ihminen hengissä juuri sen ajan, joka on Jumalan mielestä tarpeellistakin - olipa se sitten ihmisten mielestä riittävä aika tai ei? Ja voisiko tämän synnin tuloksena todellakin syntyä maailmaan lisää rikkonaisuutta - esim. sairauksia? Kaikki rikkonaisuus maailmassahan ON synnin tulosta.
Syyllistytäänkö lisää syntiin silloin, jos hankitaan esim. rokote suojaamaan joltain sairaudelta, jota ei vielä ole? Tätä ehkä sietää miettiä.
Tuskin pedon merkkiä voi ottaa vastaan niin, ettei tiedä niin tekevänsä. Uskon, ettei Jumala voi olla niin pieni, ettei kykene Häneen uskovia ihmisiä riittävästi varoittamaan. Ja jos nyt ihminen sitten tietämättään syyllistyykin tähän syntiin, niin Jeesushan on tällaisen syntisyyden lunastanut?
Alkuperäinen pointtini olikin, että kannattaa tarkkailla sitä toimintaa, mihin osallistuu. Mitkä ovat sen motiivit, kuka sitä lobbaa, kenen ohjauksessa se on. Eräänä päivänä TULLAAN AIVAN VARMASTI jakamaan ns. "pedon merkkiä" - ja kuulostaisi hyvinkin toimivalta strategialta pelotella ihminen esim. kuoleman uhalla ottamaan se merkki. Jotenkin se ostamisen ja myymisenkin mahdollistuminen muka vain tämän merkin avulla asiaan liittyy. Tätä jakotoimintaa tulee suorittamaan joku suuri organisaatio, ja olen täysin vakuuttunut siitä, että Jumala huolehtii kaikille uskoville lapsilleen tiedoksi, että juuri tämän toiminnan johdossa on saatana.
Olen ihan varma, että Maailman Terveysjärjestö on tehnyt myös mittaamattoman arvokasta ja hyvää, Jumalan mielen mukaista työtä auttaessaan ihmisiä kärsimyksissä ympäri maailmaa, joten WHO:ta en lähtisi noin yksioikoisesti syyttämään.
- aaaah
Ja autokin kulkee pyhällä hengellä., miten te voitte olla kaikki niin helevetin enakkoluuloisia.. tässäpävastaus.. hellareita
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p515575Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "672601Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181940Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1541796No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol361732- 171693
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5143881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome181135Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy801119Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah62925