Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Naisen rinnat: koko ja niiden muoto

Näin tuossa muutama päivä sitten Neloselta uusintana ohjelman "Kaikki seksistä: Rinnat". Siinä eri ikäiset naiset kertoivat tuntemuksistaan omaan kehoonsa eli lähinnä omista rinnoistaan. Itse kuitenkin valitsisin pienirintaisemman kuin isorintaisen nähtyäni tämän ohjelman. Yksi naisista omasi A-kuppikoon rinnat, mutta ne olivat kauniit ja kiinteät. Eräs nainen oli todella pullukka ja hänellä oli E-koon rinnat, mutta niissä ei ollut enää muotoa...rinnat olivat kuin valaan eväät. No, makusasia kuitenkin! Fantasioin suurista pystyrinnoista, mutta nehän ovat sitten sitä silikonimassaa, jota en todellisuudessa halua. Ohjelmassa oli myös nuorehko nainen, jolla oli riippurinnat. Kukaanhan ei voi geneettisille ominaisuuksille kovinkaan paljoa (paitsi kauneusleikkaukset), mutta hän suhtautui asiaan huumorintajuisesti. Tällä foorumilla on kirjoitettu paljon miehen peniksen koosta, mutta naisen rintojen koosta vähemmän. Jokaisen tulisi olla ylpeä itsestään, jos on sen arvoinen; geenejämme emme voi muuttaa, mutta sisäistä kauneuttamme voimme (ja ulkoista kauneutta jossain määrin). Hymyilevä ihminen saa jo puolet maailmasta! Jos nainen valitsee miehen peniksen koon perusteella, niin hän on niitä harvoja. Jos mies valitsee naisen vain rintojen koon tai muotojen perusteella, niin ei hyvin mene (tosin muoto vaikuttaa minuun enemmän kuin koko). Melko usein vaatteet peittävät ulokkeemme ja totuus tulee esiin myöhemmin, mutta siinä vaiheessa tutustuminen on ehkä jo syvempää. En puhu tässä "one night stand"-harrastajista (=yhden yön panojen).
Itselleni on tärkeää pitää kroppa kunnossa ja siihen olen voinut vaikuttaa. Naisihanteeni on sopusuhtainen, kiinteähkö ja naisellinen. Rintojen koon suhteen pidän tärkeämpänä rintojen muotoa kuin kokoa, niin kuin edellä totesin. Malli "rukkaset" (anteeksi naiset) on vähemmän mielenkiintoinen, varsinkin jos on pienet rinnat. Eivät nuo valaan eväätkään ole mieleen (sorry taas). Pienet rinnat pitäisi olla terhakkaat ja hieman pystyt. C-koon rinnat ovat usein nuorella naisella ihan kivat, mutta painovoima ja imetys vaikuttavat niihinkin myöhemmin. Onneksi on nykyään push-up'it, jolloin naiset voivat korostaa rintojaan, vaikka olisi riippurinnat tai pienet rinnat, mutta älkää naiset käyttäkö mitään silikonipusseja tai jotain muuta extratäytettä rintaliiveissä, jos ette jo seurustele, sillä totuus paljastuu ennemmin tai myöhemmin.
3899
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minusta naisilla on aina oikean kokoiset ja kauniit rinnat. Silloin kun ne on "luonnolliset" eivätkä mitkään silikonipussit. Omissa kokemuksissa niin pienet kuin isotkin ovat olleet aivan ihanat.

Äänestä
  • Kiitos järkevästä kommentista Joksi! Musta tämä iso-pieni asettelu on vähän turha, sillä eiköhän suurin osa parisuhteista rakennu kuitenkin ihan muulle pohjalle, kuin siihen että onko kumppanilla joku osa kropasta iso vai pieni =)

    Äänestä

Arvaas kuinka käy rinnoille kun imettää muutaman pienokaisen.. Eivät ne välttämättä kovin pystyinä ja terhakkoina pysyvät...

Ja onhan sellaisiakin naisia, joilla ei urheilusta tmv. huolenpidosta huolimatta ole pieniä sieviä pystyrintoja...

Eiköhän se kauneus ja tyydytys tule muusta kuin ulkonäöstä, rintojen tai peniksen koosta... Kyllä rakkaus on aika suvaitsevainen. Seksiinkin tarvitaan paljon muuta kuin isomunainen mies, se muu löytyy korvien välistä.

Meitä on monenlaisia ihmisiä, jokainen on oma persoonansa, kokonaisuus.

Kaikkea hyvää sinulle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mr Mr kirjoitti:

Näin tuossa muutama päivä sitten Neloselta uusintana ohjelman "Kaikki seksistä: Rinnat". Siinä eri ikäiset naiset kertoivat tuntemuksistaan omaan kehoonsa eli lähinnä omista rinnoistaan. Itse kuitenkin valitsisin pienirintaisemman kuin isorintaisen nähtyäni tämän ohjelman. Yksi naisista omasi A-kuppikoon rinnat, mutta ne olivat kauniit ja kiinteät. Eräs nainen oli todella pullukka ja hänellä oli E-koon rinnat, mutta niissä ei ollut enää muotoa...rinnat olivat kuin valaan eväät. No, makusasia kuitenkin! Fantasioin suurista pystyrinnoista, mutta nehän ovat sitten sitä silikonimassaa, jota en todellisuudessa halua. Ohjelmassa oli myös nuorehko nainen, jolla oli riippurinnat. Kukaanhan ei voi geneettisille ominaisuuksille kovinkaan paljoa (paitsi kauneusleikkaukset), mutta hän suhtautui asiaan huumorintajuisesti. Tällä foorumilla on kirjoitettu paljon miehen peniksen koosta, mutta naisen rintojen koosta vähemmän. Jokaisen tulisi olla ylpeä itsestään, jos on sen arvoinen; geenejämme emme voi muuttaa, mutta sisäistä kauneuttamme voimme (ja ulkoista kauneutta jossain määrin). Hymyilevä ihminen saa jo puolet maailmasta! Jos nainen valitsee miehen peniksen koon perusteella, niin hän on niitä harvoja. Jos mies valitsee naisen vain rintojen koon tai muotojen perusteella, niin ei hyvin mene (tosin muoto vaikuttaa minuun enemmän kuin koko). Melko usein vaatteet peittävät ulokkeemme ja totuus tulee esiin myöhemmin, mutta siinä vaiheessa tutustuminen on ehkä jo syvempää. En puhu tässä "one night stand"-harrastajista (=yhden yön panojen).
Itselleni on tärkeää pitää kroppa kunnossa ja siihen olen voinut vaikuttaa. Naisihanteeni on sopusuhtainen, kiinteähkö ja naisellinen. Rintojen koon suhteen pidän tärkeämpänä rintojen muotoa kuin kokoa, niin kuin edellä totesin. Malli "rukkaset" (anteeksi naiset) on vähemmän mielenkiintoinen, varsinkin jos on pienet rinnat. Eivät nuo valaan eväätkään ole mieleen (sorry taas). Pienet rinnat pitäisi olla terhakkaat ja hieman pystyt. C-koon rinnat ovat usein nuorella naisella ihan kivat, mutta painovoima ja imetys vaikuttavat niihinkin myöhemmin. Onneksi on nykyään push-up'it, jolloin naiset voivat korostaa rintojaan, vaikka olisi riippurinnat tai pienet rinnat, mutta älkää naiset käyttäkö mitään silikonipusseja tai jotain muuta extratäytettä rintaliiveissä, jos ette jo seurustele, sillä totuus paljastuu ennemmin tai myöhemmin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu