Kipupolit

Löytyykö Suomesta muitakin "kipupisteitä", josta potilas siirretään terveyskeskuksen hoiviin, koska potilas, kovasta kivusta huolimatta, epäilee pystyykö syömään niin hirvittävää lääkemäärää, jonka reseptin sai postissa. Särkylääkkeitä on kivun takia syötävä joka päivä ja niillä kestää HENGISSÄ. Mutta neuvottelematta, puhelinviestinä tulee tällainen ilmoitus ja Suomessa! Kivuliaat ymmärtävät mitä tarkoitan. Voimia! Näin Itä-Suomessa!
11823
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Lääkäreille mikä tahansa on mahdollista. Ja varsin usein he tekevät juuri päin vastoin kuin potilaalle olisi parasta.

Kannattaisi yrittää hoitaa kivut pois toisella tavalla.

Äänestä
  • Aikoinaan kuvittelin, kun kuulin näistä KIPIKLINIKOISTA, että siellähän sitten se kipu, ja sen SYYTKIN selvitetään viimeisen päälle!

    Nyt kun aikaa on kulunut, ja pitkäaikaisten kipujen takia on lähetteet tullut myös sinne kipupolillekin, olen päässyt kokemaan tämän toiminnan aivan paikan päältä!

    On ollut hyvinkin kuvitelmia selventävä kokemus!

    KIVUN selvittäminen, ja kiinnostus siihen on ollut kovin vähäinen, sitävastoin ne PILLERIT, ja niiden määrääminen on ollut keskeisellä sijalla, muiden kivun selvittelyn sijaan!

    Äänestä

Meilahden kipupolilta, jossa olin kovien kipujen johdosta hoidettavana.

Ensimmäisellä kerralla keskusteltiin aikaisemmista lääkkeistä ja niiden vahvuuksista sekä tehtiin suunnitelma seuraavista.

Lääkäri kirjoitti reseptin 2:sta eri lääkkeestä ja paperille laitettiin ylös määrä/kerta/vrk.

Sitten sovittiin seuraavista lääkkeistä, jos ensimmäiset eivät auta tai aiheuttavat liiaksi sivuoireita.

Näistä myös oma paperinsa ja lääkemääräys annettiin puhelimitse lähinpään apteekkiin.

Lääkemäärät olivat kappalemäärältään pieniä, mutta vahvoja, jotta saatiin selville vaikutus kivun lievitykseen, vatsaan ja epilepsialääkkeeseen.

Kertaakaan en joutunut tämän takia turvautumaan terveyskeskuksen apuun, koska kontrollisoitot ja -käynnit oli aina Meilahden kipupolin samalle lääkärille.

Jos joudut paljonkin syömään erivahvuisia lääkkeitä, niin muista myös pyytää lähete kokeisiin missä tutkitaan maksa-arvot.

Kannattaa pyytää myös vatsa tähystys.

Ei tunnu mukavalta, mutta siinä saadaan selville missä kunnossa on vatsapeitteet.

Itselläni alavatsapeitteet "paloivat" gramman vahvuisista lääkkeistä.

Äänestä
  • En vaan uskalla mennä kokeeseen. Mitäs sitten, jos koe osoittaa huonoa. En selviä päivääkään ilman kipulääkettä. Kävin kokeessa 10v.sitten ja olin sängyssä 2kk liikkuen mahdollisimman vähän. Tulos parani, mutta en jaksa uutta kahta kuukautta. Ei ole voimia kestää yhtään kovempia kipuja. En oikein jaksa olla tämän koneenkaan ääressä, mutta viehän tämä vähän ajatuksia muualle ja saa kohdata vertaisiaan mikä on tärkeää. Kiitos kommenteistanne!

    Äänestä

  • Ajatus ajasta kirjoitti:

    En vaan uskalla mennä kokeeseen. Mitäs sitten, jos koe osoittaa huonoa. En selviä päivääkään ilman kipulääkettä. Kävin kokeessa 10v.sitten ja olin sängyssä 2kk liikkuen mahdollisimman vähän. Tulos parani, mutta en jaksa uutta kahta kuukautta. Ei ole voimia kestää yhtään kovempia kipuja. En oikein jaksa olla tämän koneenkaan ääressä, mutta viehän tämä vähän ajatuksia muualle ja saa kohdata vertaisiaan mikä on tärkeää. Kiitos kommenteistanne!

    Siis mistä olet kipeä? Missä se kipu on?

    Äänestä

  • Ajatus ajasta kirjoitti:

    En vaan uskalla mennä kokeeseen. Mitäs sitten, jos koe osoittaa huonoa. En selviä päivääkään ilman kipulääkettä. Kävin kokeessa 10v.sitten ja olin sängyssä 2kk liikkuen mahdollisimman vähän. Tulos parani, mutta en jaksa uutta kahta kuukautta. Ei ole voimia kestää yhtään kovempia kipuja. En oikein jaksa olla tämän koneenkaan ääressä, mutta viehän tämä vähän ajatuksia muualle ja saa kohdata vertaisiaan mikä on tärkeää. Kiitos kommenteistanne!

    kokeisiin.

    Tietysti helppo sanoa, mutta ethän varmaallakaan halua maksasi "pamahtavan".

    Menehän käymään lääkrisi luon keskustelemaan asiasta ja kerro hänelle "pelostasi", niin uskoisin apua löytyvän kokeenkin jälkeen.

    Pyydä samalla lähete vatsan tähystykseen.

    Onko varmasti oikea lääkitys?

    Äänestä

  • hoidettu kirjoitti:

    Siis mistä olet kipeä? Missä se kipu on?

    Kipu nilkassa, vika selässä. Leikkausarvet!

    Äänestä

  • Ajatus ajasta kirjoitti:

    Kipu nilkassa, vika selässä. Leikkausarvet!

    Ehkä se sit johtuu niistä arvista.. ;)

    Äänestä

Ja olen saanut myös reseptin postissa. Mutta minusta kipupoli on ollut ihan asiallinen, ihmetytti vaan kun viimeksi kävin että sain tosi kovat "norsun" lääkkeet.

Tsemppiä sinulle ja jaksamista kipujesi kanssa, minä ainakin ymmärrän mistä sinä puhut.

Ja hoidetusta ei kannata välittää se nyt aukoo joka asiaan päätänsä, on varmaan joku pätemisen tarve

Äänestä
  • Jep.

    Äänestä

  • se kipupolin toiminnan tarkoituskin ole nimenomaan, että siellä määrätään niitä KIPUPILLEREITÄ sellaiset määrät, että sitä KIPUA ei sitten enää tunne!

    Vaikkapa se norsukin pannaan, lääkitään tunnottomaksi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ajatus ajasta kirjoitti:

Löytyykö Suomesta muitakin "kipupisteitä", josta potilas siirretään terveyskeskuksen hoiviin, koska potilas, kovasta kivusta huolimatta, epäilee pystyykö syömään niin hirvittävää lääkemäärää, jonka reseptin sai postissa. Särkylääkkeitä on kivun takia syötävä joka päivä ja niillä kestää HENGISSÄ. Mutta neuvottelematta, puhelinviestinä tulee tällainen ilmoitus ja Suomessa! Kivuliaat ymmärtävät mitä tarkoitan. Voimia! Näin Itä-Suomessa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu