että ensimmäinen alle nollan ennustettu keli aiheuttaa ryntäyksen rengasliikkeisiin. Vaihtakaa milloin vaihdatte, ei häiritse minua. Nauratti tänään nelivetomaasturi joka ainoana kilisteli asfalttia. Mulla on ollut sellainen (Nissan Patrol), eikä siihen nastoja tarvittu. Vuosi 2002 oli todella kummallinen, kun kylmä tuli se pysyi. Pyhäinpäivä marraskuun n puolivälissä on hetki vaihtaa NASTAT alle, päivästä aikaa päivä tai pari. Autoa olen laillisesti kuljettanut vuodesta 1967, ennen edm vuotta ei talvikumeja ole autooni tullut lokakuussa
Ei voi olla
totta,
9795
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
talvirenkaat kannattaa pistää alle juuri pyhäinpäivänä eikä silloin kun lunta alkaa tulemaan. Meinasin minäkin vaihtaa jo ensi sunnuntaina nastarenkaat vaimon autoon kun lunta lupasi näille seuduille. Mutta jätänkin sen pyhäinpäivään.
Ei sulla käynyt mielessä että ehkä tämä maasturikuski ois voinut ajatella lähteä vaikka reissaamaan kohti pohjoista?!?!? Sä oot pyörinyt vähän liian pienissä ympyröissä kun tuollaisia höpötät että mielestäs on joku tietty päivämäärä milloin vasta saa vaihtaa nastat alle. Sanoit ettei se sua häiritse muiden intoilu laittaa nastoja alle mutta silti valitat täällä kun jotkut ovat kaukaa viisaita ja ryntäävät vaihtamaan renkaita ensi liukkaiden tultua!?!?!?!? Toivottavasti sä et satu olemaan mun perässä autollas ennen pyhäinpäivää!
Ei minulla ollut, kunnes joku ministeri määräsi 'talvirengaspakon'. Siis vuodesta 1956 ajellut. Nyt nastat, koska 'kitkat' muistuttavat enemmin kesä- kuin talvirenkaita. Kyllä nen nastat ovat märällä peilijäällä pelastaneet ! Ei tarvitse niin tarkkaan tarkkailla peilijäätä kuin kesärenkailla!
Tottakai täysijärkinen autokuski laittaa alle nastarenkaat! Noi "kitkarenkaat" on oikeasti vain pullamössösukupolven kehittelemää bisnestä. Turvallisuuden kanssa niillä ei ole mitään tekemistä. Talvirenkaat ovat talvirenkaita ja kesärenkaat ovat kesärenkaita vaikka niihin kuinka ujutetaan sana. "kitka"!!! Autopeltisepillä riittää hyvin töitä siihen asti kunnes lailla kielletään kitkarenkaat. Mielummin minä kuuntelen nastojen pientä ropinaa autoni alla kuin peltisepän aiheuttamaa kolinaa autoni pelleissä...
Voi olla että jossain jumalan selän takana nastarenkaat ovat perusteltuja, mutta ei eteläsuomessa. Olen ajellu nyt 5 talvea kitkoilla, enkä nastarenkaita enää huoli.
Peilijäällä ne ei pidä, se on selvä, mutta enpä ole sellaista täällä nähnytkään, kyllä tienpitäjä suolaa sen verran paljo...
nastarenkailla tekee. Eilen oli juuri televisiossa juttua, että Suomessa sattuu vuosittain lähes 20.000 peräänajoa. Peltiseppien työmäärä vähenisi jos kaikki ajaisi nastarenkailla.
Meinaatko, että tuo luku johtuu kitkarenkaista?!!
Eiköhän se johdu kuitenkin liian pieneitä turvaväleistä ja liikenteen huonosta ennakoinnista.
eteläsuomessa nastarenkaita tarvitsen, kun kotipihaan mennessä on 2 vastamäkeä heti risteysten jälkeen eikä niihin saa vauhtia. Jääkelillä vesisateella on muilla turha yrittääkään.
Saattaa olla pohjoisessakin samanlaisia kelejä. Yleensä on ollut paremmat, autoa ja tietä säästävät kelit eli höylätty jääksi tallautunut lumikerros. Mikä sen parempi tarvikeli? Ei kulu nastat eikä asfaltti eikä auto luoistele sohjoliirrossa.
olet samassa peltikasassa muiden kaltaistesi kanssa kun se liukas keli "yllättää"