Pelätä vai rakastaa?

kyllä

Mitä pelko on?
Pelkoa on ainakin kahta lajia. Rakentavalla tavalla pelko toimii silloin kun se toimii elämää kunnioittavan asenteena, eli konkreettisten vaaratilanteiden välttämisenä/tapaturmien ja onnettomuuksien ehkäisemisenä jne. Elämää halveksiva asenne on puolestaan itsetuhoisuutta.
Peloista puhuttaessa keskityn kuitenkin toisenlaiseen pelkoon. Pelkoon joka voi tuhota ihmisen.

Usein pelko toteuttaa itseään. Eli, jos pelkäät menettäväsi rakkaasi, pelko saa sinut toimimaan siten että menetät hänet. Usein on näin; se mitä pelkäät, se tapahtuu. Jos pelkäät onnettomuutta, onnettomuuden pelko saa sinut toimimaan siten että joudut onnettomuuteen. Pelkäämällä tavallaan kutsut sen asian elämääsi, jota pelkäät. Kysymys on peloille ehdollistumisesta, eli siitä että sinä et hallitse pelkojasi, vaan pelkosi alkavat hallita sinua. Siitä seuraa että alat pelätä kuollaksesi elämää. Pelko lamauttaa, ja kivettää. Pelko saa aikaan kauhua. On hyvä kuitenkin muistaa että peloissa itsessään, ei ole mitään pelkäämistä. Pelko saattaa myös usein johtaa itsepetokseen ja patologiseen epärehellisyyteen. Pelko estää elämästä; Jos joutuu koko ajan pelkäämään, ei uskalla elää. Elämä on tällöin sietämättömän raskasta, koska kaikki voimavarat menevät pelkojen kanssa "painimiseen". Pelot usein myös voimistuvat silloin jos henkilön elämänhistoriassa on kipeitä kokemuksia, jotka tulevat takautumina aina samankaltaisissa tilanteissa kuin missä alkuperäiset pelot ovat syntyneet. Tällöin pelot kumuloituvat ja vahvistuvat hallitsemattomiksi.

Pelkojen voittamisessa sen sijaan on kysymys pelkojen kohtaamisesta, eli aktiivisesta pelkojen purkamisesta/prosessoinnista/käsittelystä. Se tarkoittaa sitä että pelkoja ei paeta esim alkoholiin jne, vaan pelottava asia kohdataan, eletään ja koetaan "läpi", kunnes huomataan ettei siinä mitään pelottavaa ollutkaan. Tämä toistetaan niin monta kertaa, kunnes ko pelkoa ei enää ole. Tietysti on muitakin tapoja käsitellä pelkoa, esim akupunktio, hypnoosi -, suggestioterapia jne.
Itseltään on hyvä kysyä; "Mikä on pahinta mitä minulle voisi tapahtua?" Seurava kysymys on: "Mikä siinä on pelottavaa"? Todellisuudessa ihminen pelkää vain muutamaaa asiaa: kuolemaa tai itsensä kohtaamista. Miltä sinusta tuntusi jos sinun ei tarvitsisi pelätä kuolemaakaan? Voisit, ja USKALTAISIT ELÄÄ ja RAKASTAA TÄYSILLÄ, SYVÄSTI, VOIMAKKAASTI, ROHKEASTI ja PELKÄÄMÄTTÄ.

Rakastavan ei tarvitse pelätä mitään, ei edes itsensä kohtaamista.

27

765

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • noownlife

      "Tietysti on muitakin tapoja käsitellä pelkoa, esim akupunktio, hypnoosi -, suggestioterapia jne. "

      Suggestioterapia lienee suunnilleen sama kuin uskonto.

      "Miltä sinusta tuntusi jos sinun ei tarvitsisi pelätä kuolemaakaan?"

      Näin ateistina sitä ei onneksi tarvitse pelätä.

      • gazpacho

        "Näin ateistina sitä ei onneksi tarvitse pelätä."

        Sinäpä sen sanoit.

      • eeh

        "Näin ateistina sitä ei onneksi tarvitse pelätä."

        Mahdoton lause, joka ei tarkoita mitään.

        a) Pelkäät koska olet ateisti/olet ateisti koska pelkäät

        b) Et pelkää koska olet uskovainen/olet uskovainen koska et pelkää

        Kumpi oikein a vai b?

      • eeh
        gazpacho kirjoitti:

        "Näin ateistina sitä ei onneksi tarvitse pelätä."

        Sinäpä sen sanoit.

        "Näin ateistina ei onneksi voi muuta kuin pelätä"

        Mikä onni se muka on?

      • noownlife
        eeh kirjoitti:

        "Näin ateistina sitä ei onneksi tarvitse pelätä."

        Mahdoton lause, joka ei tarkoita mitään.

        a) Pelkäät koska olet ateisti/olet ateisti koska pelkäät

        b) Et pelkää koska olet uskovainen/olet uskovainen koska et pelkää

        Kumpi oikein a vai b?

        Hakkaatko vielä vaimoasi, vastaa vain kyllä tai ei?

      • hmmm
        noownlife kirjoitti:

        Hakkaatko vielä vaimoasi, vastaa vain kyllä tai ei?

        Miksi vaihdat aihdetta? Mitä pelkäät alkuperäisessä aiheessa?

      • noownlife
        hmmm kirjoitti:

        Miksi vaihdat aihdetta? Mitä pelkäät alkuperäisessä aiheessa?

        "a) Pelkäät koska olet ateisti/olet ateisti koska pelkäät
        b) Et pelkää koska olet uskovainen/olet uskovainen koska et pelkää
        Kumpi oikein a vai b?"

        Vaihdoin aihetta, koska kysymys, tai kysymyksen asettelu, oli järjetön. Miten voi vastata kysymykseen, johon annetaan vain kaksi vastausvaihtoehtoa, joista kumpikaan ei ole tosi?

      • gazpacho
        eeh kirjoitti:

        "Näin ateistina ei onneksi voi muuta kuin pelätä"

        Mikä onni se muka on?

        ja vielä aika paha

      • eeh
        noownlife kirjoitti:

        "a) Pelkäät koska olet ateisti/olet ateisti koska pelkäät
        b) Et pelkää koska olet uskovainen/olet uskovainen koska et pelkää
        Kumpi oikein a vai b?"

        Vaihdoin aihetta, koska kysymys, tai kysymyksen asettelu, oli järjetön. Miten voi vastata kysymykseen, johon annetaan vain kaksi vastausvaihtoehtoa, joista kumpikaan ei ole tosi?

        Ateismi on pelon synonyymi.

        a) Olet ateisti, eli pelkäät
        b) Olet uskovainen eli et pelkää

        Kumpi on oikein?

      • noownlife
        eeh kirjoitti:

        Ateismi on pelon synonyymi.

        a) Olet ateisti, eli pelkäät
        b) Olet uskovainen eli et pelkää

        Kumpi on oikein?

        "Ateismi on pelon synonyymi. "

        Aaahh! Olisit heti sanonut, että äidinkielesi ei olekaan suomi. Valitettavasti en tiedä mitä suomenkielen ateismi olisi käännettynä sun käyttämälle kielelle.

      • ....

        koska he eivät uskalla uskoa. Mitä sinä pelkäät, ja miksi? Pelkäätkö menettäväsi jotain jos uskoisit? Luulenpa että pelkosi on menettämisen pelko. Eikö olekin? Niinpä pelkosi hallitsee sinua.

      • noownlife
        .... kirjoitti:

        koska he eivät uskalla uskoa. Mitä sinä pelkäät, ja miksi? Pelkäätkö menettäväsi jotain jos uskoisit? Luulenpa että pelkosi on menettämisen pelko. Eikö olekin? Niinpä pelkosi hallitsee sinua.

        Jotkut näköjään ovat kovia tekemään oletuksia.:)
        Tällä kertaa uskovan oletus (kaikki ateistit pelkäävät kuolemaa) on siinä mielessä mielenkiintoinen, että sellaista ei tietääkseni väitetä edes Raamatussa... :)

        Minä väitän, että ateistin ei tarvitse pelätä kuolemaa. Perustelu: Koska kuoleman jälkeen ei ole mitään tietoisuutta, ei helvettiä, ei "lopullista tuomiota", eikä mitään muutakaan, ei mitään tarvitse myöskään pelätä.
        (Ok. Voihan ateisti uskoa jälleensyntymiseen ja vaikka mihin, mutta jätetään se nyt huomioitta)

        Ainakin tietyn lahkon uskova voi pelätä kuolemaa. Jos hän uskoo, että taivaaseen (tai vastaavaan) pääsevät vain hyvin eläneet ihmiset ja helvettiin (tai vastaavaan) pudotetaan loput, niin onhan siinä pelko persiissä jos oma elo ei olekaan ihan pyhien kirjoitusten mukainen. :)

        Perustele siis minkä takia ateisti pelkäisi. Kuoleman pelostahan tuossa alkuperäisessä viestissä oli vain kysymys (tain ainakin mun ekassa vastauksessa), verokarhun tai hämähäkkien mahdollinen pelkääminen tuskin riippuu elämänkatsomuksesta.

        Muuten...jos löydät riittävän hyvät perustelut, niin minähän alan myös pelkäämään kuolemaa ja kääntynen ilmeisesti väistämättä myös uskoon? :D

      • Jussi

        kertoa että uskisten uudessa synonyymejä käsittelevässä kirjassa kohdassa ateismi on nykyään synynyymiksi mainittu pelko.

      • noownlife
        Jussi kirjoitti:

        kertoa että uskisten uudessa synonyymejä käsittelevässä kirjassa kohdassa ateismi on nykyään synynyymiksi mainittu pelko.

        "uskisten uudessa synonyymejä käsittelevässä kirjassa kohdassa ateismi on nykyään synynyymiksi mainittu pelko."

        Tuon kirjan vanhemmassa painoksessahan synonyymina oli kommunisti.

        Jännityksellä (tai sitten ei) odotetaankin, mikä tulee olemaan marraskuun aiheena. :)

        kuuluu siihen jatkokertomusten sarjaan jossa tulee välillä uusi käänne jota sitten käsitellään seuraavat neljä viikkoa.

    • Jussi

      Puhumme eriaisita peloista siksi että ne yhdistetään eri asioihin mutta huomatkaa pelko ilmenee vain yhteydessä johonkin. Sitä ei ole olemassa erillisenä.

      Puhumme tuntemattoman pelosta. Miten me voimme pelätä tuntematonta? Eikö kysymys ole pikemmin pelkoa tunnetun menettämisestä? Kas sen minkä tunnemme se on turvallisempaa kun jokin asia jota
      emme tunne. Olkoonkin niin että tunnettu ei ole niin tydyttävä muutoin.

      Mikä tuo on mitä niin pelkäämme? Eikö se ole ajatuksemme kuva siitä mitä saattaisi tapahtua? Mutta sitä mitkä saattaisi tapahtua ei itse asiassa koskaan tapahdu. Kun jotakin tapahtuu niin asia on tosiasia (emme enää jossittele) ja sitä emme pelkää vaan toimimme.

      Sanonnassa pelkäämme kohdata itseämme on ajatusharha sillä pelko on juuri tuo itse. Ei pelko ole mitään minusta erillinen vaan minä olen tuo pelko. Ja kun tuon näemme niin pelko lakkaa.

      • kyllä

        Miksi pelkäät uskoa?

      • Jussi
        kyllä kirjoitti:

        Miksi pelkäät uskoa?

        oikein ymmärrä kysymystä. En minä pelkää uskoa vaan näen sen täysin tarpeettomaksi.

      • ...
        Jussi kirjoitti:

        oikein ymmärrä kysymystä. En minä pelkää uskoa vaan näen sen täysin tarpeettomaksi.

        nimittäin, jos et pelkäisi uskoa, olisit uskossa. Toisaalta, jos et pelkää uskoa, olet uskossa.

        Jostain syystä usko aiheuttaa sinussa pelkoa.
        Yrität torjua pelkosi torjumalla uskon. Mutta olet silti peloissasi. Miksi?

      • Jussi
        ... kirjoitti:

        anteeksi mutta nyt tipuin kärryiltä.

        Minä en uskoa halua keneltäkään riistää enkä siinä todennäköisesti onistuisikaan. Mutta ei tulisi mieleen edes yrittää.

      • kristitty
        Jussi kirjoitti:

        anteeksi mutta nyt tipuin kärryiltä.

        Minä en uskoa halua keneltäkään riistää enkä siinä todennäköisesti onistuisikaan. Mutta ei tulisi mieleen edes yrittää.

        Mistäpäin muuten oot? Tunnen yhden Jussin, ja mietin että ootko sama?

      • Jussi
        kristitty kirjoitti:

        Mistäpäin muuten oot? Tunnen yhden Jussin, ja mietin että ootko sama?

        tunnemme toisemme mutta kenties voisi olla mielenkiintoista tutustua. Asun Vantaalla.

      • kristitty
        Jussi kirjoitti:

        tunnemme toisemme mutta kenties voisi olla mielenkiintoista tutustua. Asun Vantaalla.

        Ootko joskus asunut Kokkolassa?

      • Jussi
        kristitty kirjoitti:

        Ootko joskus asunut Kokkolassa?

        en ole Kokkolassa edes käynyt. Mutta hyvää syksyn jatkoa ja talven odotusta.

      • kristitty
        Jussi kirjoitti:

        en ole Kokkolassa edes käynyt. Mutta hyvää syksyn jatkoa ja talven odotusta.

        Samoin, hyvää syksyn jatkoa ja talven odotusta.

    • Pikku-ukko

      Pelon hoidosta:
      http://www.hus.fi/default.asp?path=1,32,818,1733,1995,1953

      Mutta miten akupunktiolla hoidetaan pelkoja?
      Akupunktiolla on todettu olevan vaikutusta jännityspäänsärkyyn ja ainakin virtsaamistiheyden harventumiseen.
      Akupunktion ajatellaan olevan jokin ihmelääke kaikkiin vaivoihin, höpsistä.

    • E.K 2

      Pelko tuntuu lähinnä rintakehässä. Seuraavan kerran kun pelkään kunnolla laitan merkin siihen kohtaan jossa tunnen pelkoa. Minusta se on rintakehän alue mutta saattaahan se tuntua jollain muulla jossain muualla. Jos tunnen sen eripaikassa kuin suurin osa ihmisistä niin onko se pelkoa vai onko se joku muu tunne vaikka viha tai ujous. Voisiko joku kuvailla pelon tunnetta niin voisin verrata sitä omaani. Niin, että tuntisin paremmin tämän käsitteen..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      175
      1972
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1698
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1324
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1146
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      56
      1142
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1017
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      59
      927
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      912
    Aihe