"Pahan akseli", "terrorismin vastainen sota", "Irak valmis käyttämään joukkotuhoaseita" - australialaissyntyinen, Lontoossa asuva veteraanitoimittaja John Pilger ruotii Ulkolinjan dokumentissa presidentti Bushin iskulauseita. Mitä löytyy sanojen takaa - todellinen uhka vai tyhjiä fraaseja? Taisteleeko Yhdysvallat terrorismia vastaan vai toteuttaa vain vahvemman oikeutta?
Pilger kaivaa poleemisessa dokumentissaan Sotaa terrorismia vastaan? (Breaking the silence) esiin omia totuuksiaan ja luotaa Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa Vietnamista Afganistaniin ja Irakiin. Hän on raportoinut niistä kaikista uransa aikana.
Väite Saddam Husseinin joukkotuhoaseista on Pilgerin mukaan valhe, joka keksittiin Washingtonissa vain muutama tunti syyskuun yhdennentoista terrori-iskujen jälkeen. Dokumentissa käytetty arkistomateriaali ja haastattelut paljastavat, että Bush ja Blair olivat kaiken aikaa tietoisia siitä, että Husseinin aseistus oli todellisuudessa olematon. Valheen seurauksena Irakissa kuoli arviolta 50 000 sotilasta ja siviiliä.
John Pilger tunnetaan erityisesti ihmisoikeuksia käsitelleistä laatudokumenteista. Hänet on palkittu ohjelmistaan ja työstään lukuisia kertoja.
käykää katsomassa http://100777.com/node/1006
Ps milloin George W Bush viedään oikeuteen??
Sotaa terrorismia vastaan?
Fuch you USA
0
197
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1084731Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293463No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452400- 501528
- 361453
- 381266
- 141172
- 1641060
- 271058
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv181015