onko nykyinen masennus samaa kuin ...

Ennen se oli "johtajan tautia", joka iski hyväosaisiin ja päälliköihin, alemman kastin kohdalla se oli laiskuutta ja lorvitautia.

Täällä naapurimaassa on maailman terveintä, mutta samalla myös maailman sairainta kansaa, miten se nyt käy yhteen, en tiedä, mutta tilastojen mukaan on näin.

Ihmiset elävät vanhemmaksi kun vaikeita sairauksia voidaan parantaa ja ennalta ehkäistä.

Mutta on sairaita, jotka herättävät ihmettelyä ja kummastusta vanhemman väestön piirissä, mm. eräs sairaitten ryhmä - ns. burn out-potilaat (loppuunpalaneet) - joka on huolestuttavan suuri ryhmä, jopa nuorten ihmisten kesken.
Erityisen tavallista IT-ihmisten keskuudessa.
He voivat tehdä töitä yötä päivää, koska se on niin hauskaa.
Muu elämä unohtuu ja jää kokonaan työelämän ulkopuolelle.
On esimerkkejä, jolloin henkilö ei enää tiedä kuinka mennään kotiin, ei osaa edes syödä. Sellainen loppuunpalaminen on kauhistuttavaa ja lienee uuden tekniikan mukanaan tuoma ilmiö, jota emme vielä ole ymmärtäneet ja ottaneet vakavasti.

Mutta sitten nuo muut loppuun palaneet? Ehkä se johtuu siitä, että tänä kapitalismin aikakautena ihmisestäkin on tullut rahakoneen osa, jota ei huolleta yhtä huolellisesti kuin jotakin koneen osaa ja kun ihminen on loppu, niin hänet korvataan toisella.

Yksi masentumisen syy voi täällä olla myös se tosiasia että ihmiset ovat tottuneet turvalliseen yhteiskuntaan, missä hätään joutuneita on aina autettu. Työstä ei ole koskaan ollut puutetta.
Nyt on kaikki elämän perusasiat muuttuneet muun maailmanmenon mukana. On paljon ulkomaalaisia, joille on järjestettävä toimeentulo, mutta ei töitä.
Työt menevät ulkomaille, missä on halpaa työvoimaa.
Ihmiset hätääntyvät ja masentuvat. Miten heidän käy?

Näinhän sitä ajatellaan.
Olin aikanani työssä tietotekniikan parissa. Eivät tehneet eroa työ- ja vapaa-ajallani. Soiton tullessa oli lähdettävä, olit sitten yöpaidassa tai purkamassa matkalaukkuja. Olin tosin itsekin 'aina valmis palvelukseen'. Liian ahkera kai.
Tuli tämä suuri saneerausbuumi, iso söi pienemmät ja työt siirrettiin niin kauas, että itse katsoin paremmaksi jäädä 'lorvehtimaan'. Ikääkin oli melkein tarpeeksi. :)
Tuli sitten tämä optiosysteemi juuri siinä vaiheessa, ihmettelyihimme vastattiin "pitäähän niitä johtajiakin jotenkin kannustaa". Pikkuväellä kun oli tämä tulospalkkaus. Tottakait se oli big footeillakin ollut.
Nyt me kaikki saneeratut lueskelemme, että kannustettu on!
Mutta eihän se meitä masenna.:)))

...että minkä ikäinen 'laiskuuteen' sairastuu. Olin aikoinaan mielestäni jopa liiankin innokas töitteni kanssa: ennen joulujuhlia ompelin enkelinsiipiä tai tonttuasuja kotona yökaudet. Ei puhettakaan ylityökorvauksista...; opettajan työhän on kutsumusammatti, eihän sitä palkkaa tarvitse kaikesta maksaa, onhan heillä piiiiitkät kesälomat!
Nyt eläkeläisenä laiskottelen niin paljon kuin haluan; kenellekään ei kuulu mitä teen kotona! Jos nukuttaa, nukun vaikka koko päivän ja yöllä valvon, jos siltä tuntuu! Ihanaa olla riippumaton eläkeläinen (olisipa eläke vaan vähän isompi!).

on ihan kaks eri asiaa.
Samoin kuin alakuloinen mieli ja masennus.
Masennus on todellinen sairaus eikä parane ilman hoitoa.
Laiskoja ihmisiä on aina ja tulee olemaan, mutta olkoon, jokainen petaa oman petinsä.

Eiväthän ne samoja asioita ole. Joku voi olla laiska olematta lainkaan masentunut.
Tosin laiskuutta vähentämällä ja edes toimeliaisuutta lisäämällä voi useinkin vähentää masennusta.
Yksin mököttäen lisää masennustaan.

Useinkin vaivaa ensioireet, laiskuus, vetämättömyys, haluttomuus, aloitekyvyttömyya, yksinäisyyteen käpertyminen, joihin pitäisi jo reagoida. Elämäntilanteiden rajut muutokset voivat tuoda mukanaan ensioireita.

Onneksi ihmiset bonjaavat hyvissä ajoin tilanteen ja yrittävät päästä ulos masentavasta olotilastaan, hakeutumalla yhteisiin rientoihin, matkalle yms.

Mutta jos herra masennus oikein päälle painaa. Silloin ei viitsi päiväkausiin edes nousta ylös vuoteesta, pukeutumisesta puhumattakaan, on väsynyt ja nukkuu tai on puolivalveilla, ruokahalut olemattomat. Mikään ei kiinnosta. Se on siis todesta otettava juttu.
Lääkkeet auttavat ajan kanssa, mutta mitään poppakonstia ei tietääkseni tilanteen parantamiseen ole.

Eihän pieni laiskottelu ja lepäily ole muuta kuin itsensä trimmaamista kovempaan isku kuntoon, ja laittamaan asioita uuteen järjestykseen.

Joskus huonolla säällä marhailen kotona aamutakki päällä koko päivän, kuuntelen musiikkia ja teen käsitöitä. Nautintoa on sekin.

On sama kuin masennus. Masennus ei sanana vain ole yhtä hieno kuin burn-out. Siihen sairastuvat nimenomaan työmyyrät.

Toki masennuksella on muitakin syitä kuin vain burn-out.

Kuka sen tietää, olivatko kaikki lorvikatarria potevat vain laiskoja. Heistäkin monet ovat voineet olla masentuneita.

PS: Psykiatrit diagnosoivat masennusta samantapaisella kysymyspatterilla kuin muinaiset kreikkalaiset, joten ei masennus ole mikään pelkästään nykyajan sairaus.

Tähän aikaan vuodesta syysmasennus (=kaamosmasennus) iskee jossain muodossa neljännekseen suomalaisista. Syysmasennus alkaa syksyllä ja katoaa itsestään kevättalvella, kun aurinko alkaa paistaa ja valoisuus lisääntyy.

Syysmasennuksesssa nukuttaa, nälättää ja laiskottaa. Makean himo lisääntyy: pullaa, karkkeja, suklaata kuluu ja kilot karttuvat.

Apua oireisiin saa liikunnasta, monipuolisesta ruokavaliosta ja D-vitamiinista sekä kirkasvalohoidosta.

Minulla on tämä "lorvikatarin" muoto tuttua syksyisin. Herään keväällä kuin nallekarhu unesta, kun valoisuus lisääntyy. Olen huomannut, että valopisteiden lisääminen kotona auttaa kummasti.

Tuikkukynttilöitä kuluu talven aikana satamäärin.

opiskelijoiden masennusta ja mielenongelmia ja niistä paranemista.

Niitä on paljon joka toinen melkein. Olen ajatellut sen kasvamiseksi sa vain tapahtuu niin rajusti ettei kestä aina.

Kun sellaisen nuoren ottaa ihan normaalisti eikä hätäile ja ala kohtelemaan sairaana ja hekkona.Unohtaa se itsekkin olevansa masentunut.
Siksi ei masentunutta saisi alkaa varoa vaan kohdella samon kun ennekin.

Samoin minä teen vaikka juuri leskeksi jääneen tapaan.Huumoria vaan yllä,se vähäksi aikaa unohtaa surra.

Se on jokaisen oma asia minkä katsoo patalaiskuudeksi. Itse "painoin" töitä niin paljon usean vuoden, enkä tuntenut EI-sanaa moneen vuoteen. Onneksi tajusin itse, että nyt en enää jaksa. Seuraava "vaihtoehto" olisi ollut sairaalahoito. Nyt ollut kohta kaksi kuukautta sairauslomalla joista kaksi viiimeistä syönyt lääkkeitä masennukseen.

Itse en ainakaan allekirjoita "LORVIKATARRI" -diagnoosia. Olen ollut itse kohta kaksi kuukautta sairauslomalla burnoutin tähden. Joka kerran kun menen lääkäriin,niin haluaisin palata töihin (toisaalta). Toisaalta tiedän kuitenkin, etten jaksaisi vielä. Monta vuotta meni, etten koskaan sanonut EI-sanaa, nyt on pakkko opetella tämäkin sana... Rakastan ja rakastin työtäni ja työkavereitani ja alaisiani, ehkä sitten liikaakin kun tässä ollaan......

Vanha ketju, mutta toivottavasti elämä on jo kouluttanut näitäkin asioista mitään tietämättömiä kusipäitä ja ovat itse tai joku heidän läheisensä sairastuneet masennukseen. Siis siihen, joka hoitamattomana vie ennen aikaiseen hautaan, toisin kuin laiskuus. Kaikenlaista kusipäätä sitä saakin ymmärtämätyömiä mielipiteitään lausua. Sitä se on, kun urea virtaa päässä ja paska tekee patoja. Silloin ei ymmärrä edes hävetä puheitaan.