Islamin asenteita SUOMALAISIA.

wwwnational

Huolestuttavaa käytöstä Suomessa. Suomessa kääntyneet Islamin uskoiset puolustelevat avoimesti Mutaween Saudien siveyspoliisin toimintaa. Poliisit olivat estäneet ja käännyttäneet ovilta 15 tyttöä, lähettäneet heidät palamaan kuoliaaksi koska he eivät olleet asianmukaisesti pukeutuneita. Alla kommentteja suomalaisten muslimien suusta tapahtuneesta. Kyseessä on maltillinen ja suvaitsevaisena tuntemamme Taha.Islam..

----- Kuolemat johtuivat väkijoukon jalkoihin jäämisestä. Kukaan ei saanut edes palovammoja tai savumyrkytystä.

----- Tyttöjä oli noin 800, joista 15 kuoli ja noin 50 luokkantui.

----- En löydä yhtään uutista, jossa mainittaisiin tyttöjen nimenomaan palaneen kuoliaaksi, mutta tässä viite kuolemansyihin antamastani linkistä: "Most of the victims were crushed in a stampede as they tried to flee the blaze." Olisiko muutama kuollut häkämyrkytykseen, en tiedä. Uutistoimittaja ei ilmeisesti katsonut, että kuolinsyissä olisi jotain erityisen julmaa tai dramaattista, kuten esim. elävältä palaminen olisi ollut.

----- Kyseinen poliisi ei ole selvännäkijä. On Suomessakin ovia, jotka eivät aukea sanomalla, että sisällä on tulipalo.

----- Entä, jos muttawa ei tiennyt, kuinka vakava tilanne oli sisäpuolella? Ei heitä silti voi syyttää kenekään työntämisestä liekkeihin.

----- Tytöt kuolivat poliisin virhearvion takia.

----- Suomessakin on sellaisia rakennuksia, joista ei mennä ulos, vaikka sisällä olisi tulipalo.

----- Kuinka moni tytöistä kuoli pelkästään sen takia, että ovet pidettiin lukossa; ei siis pimeyden, puutteellisten turvajärjestelyjen, ylikansoituksen, sekasotkun ja paniikin takia?

Huolestuttavaa, jos siveyspoliisin toimia puolustellaan, he estivät tyttöjä poistumasta rakennuksesta, estivät palomiehiä auttamasta tyttöjä sillä vaatetus ei ollut asianmukainen.
Todistajien mukaan poliisit hakkasivat tyttöjä pitääkseen heidät sisällä palavassa rakennuksessa. Poliisit estivät myös pelastajien pelastusyritykset vain siksi, että hunnut olivat lähteneet kasvoilta. Tällaista on Islam, jatkuvaa kasvojen ja julkisuuskuvan kiilloittamista.

http://news.bbc.co.uk/1/hi/world/middle_east/1874471.stm

2

238

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Per Saukko

      Oleellista: KUOLEMA VÄÄRÄUSKOISILLE!
      Parempi kuollut ja kärventynyt pillu kuin elävä.
      Ibn el Bubn

      • täti

        oletpa raaka ihminen,toivottavasti sanomasi kostautuu sinulle.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2074
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1733
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      10
      1412
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      229
      1213
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1203
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1048
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      962
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      961
    Aihe