Ota illalla mukaan (baarihoroskooppi)

valkoinen-sulka

Oinas - Pyyhältää baariin niin lujaa vauhtia, ettei ovimies tajua edes
mikä hänen ohitseen viuhahti. Oinas suuntaa suoraan baaritiskille,
tilaa kymmenen vodkasnapsia, jotka viskaa kurkkuunsa alta minuutin.
Kyytipojaksi hän kaataa kannullisen Sangriaa ja muutaman oluen ja
sytyttää
savukkeen; pakko saada toimintaa aikaiseksi.

Härkä - Saapuu autolla. Hän kävelee rauhallisesti baaritiskille, tilaa
Irish Coffeen ja etsii miellyttävän nurkkapöydän, jossa nautiskelee
pehmeästä nojatuolista, sisuksia lämmittävästä juomasta ja sikarista;
muut tanssikoon.

Kaksonen - Saapuu baariin tanssien. Hän flirttaa ensin ovimiehen kanssa,
viilettää sitten vessaan, törmää tuttuihin, ja löytää myöhemmin tiensä
baaritiskille. Tilaa pirskahtelevan pirteän drinkin ja ryntää
ketkuttamaan tanssilattialle; kukapa nyt paikallaan pysyisi?

Rapu - Ei olisi edes halunnut lähteä baariin. Hänellä oli niin ihanaa
sohvannurkassa mummon vanhan huovan alla. Rapu astuu sisään
verryttelyhousuissaan varovasti pälyillen. Hän toivoo törmäävänsä
johonkin tuttavaan, jotta tulisi kotoisan turvallinen olo. Tiskiltä rapu
tilaa oluen.

Leijona - Saapuu sisään suurieleisesti kimaltelevassa asussaan.
Toivottavasti kaikki huomaavat. Hän kävelee ympäristöään tarkkaillen
tiskille. Leijona tilaa kuohuviiniä ja jää istumaan baaritiskille mairea
hymy naamallaan, jotta kaikki huomaavat hänet.

Väliaikatiedotus:
Oinas on haastanut riitaa jo kolmen henkilön kanssa.
Kaksonen on käynyt jo oksentamassa sekä lähentelemässä puolta ravintolan
henkilökuntaa ja jokaista asiakasta. Rapu jutustelee 85-vuotiaan sedän
kanssa pula-ajasta. Härkä nauttii olostaan nurkkapöydässä.

Neitsyt- Saapuu sisään. Häntä inhottaa viettää iltaa rietastelijoiden
kanssa ravintolassa. Mieluummin hän olisi siivonnut kotiaan ja
järjestellyt postimerkkikokoelmaansa. Neitsyt siirtyy huomaamatta
tiskille ja tilaa tuoremehua; soittaisivat edes jotain klassista
musiikkia..

Vaaka- Saapuu uudessa asussaan, hajusteilta tuoksuen. Hän flirttaa
ovimiehelle leveästi hymyillen. Vaaka suunnistaa tiskille ja tilaa
jonkun nätin, makean ja seksikkään juoman. Vaaka huomaa toisella
puolellaan neitsyen; miten kukaan voi pukeutua noin tavallisesti?

Skorpioni- Saapuu moottoripyörällä. Hän täräyttää prätkänsä parkkiin ja
astelee sisään nahka-asussaan. Tänä iltana täytyy saada seksiä ja
rokkenrollia, hän ajattelee. Skorpioni tilaa tiskiltä salmiakkikossua ja
paukun jonka nimi on Terrible Death. Skorpioni iskee silmää vaa`alle
joka poistuu paikalta liukkaasti.

Väliaikatiedotus:
Oinas on heitetty kertaalleen pihalle haastettuaan riitaa ovimiehen
kanssa (luikkinut salaa sisään uudestaan). Kaksonen katosi wc:hen kahden
miehen ja naisen kanssa. Rapu itkee ikävästä äitinsä helmoihin. Leijona
kertoo ihailijajoukolleen tarinoita itsestään. Neitsyt murjottaa. Vaaka
tanssii kuumaa tangoa ihanan adoniksen kanssa. Härkä juo edelleen samaa
Irish Coffeeta.

Jousimies- Saapuu sisään ison kaveriporukan kanssa. Tilaa tiskiltä Long
Island Ice Teen ja ryntää tanssimaan 80-luvun disco-hittiä. Tanssilattia
ei riitä, hän hyppää tanssimaan myös pöydälle.

Kauris- Tulee yksin. Hänellä on masennuskausi menossa, ja töistäkään ei
olisi huvittanut lähteä.. Hän ottaa Kossu-Colan ja menee yksin pöytään.
Samallahan kun humaltuu voi suunnitella uusia työasioita.

Vesimies- Saapuu iloisena. Mukava tavata uusia ihmisiä. Hän tilaa
tiskiltä siideriä ja päätyykin pian väittelemään politiikasta.

Kalat- Saapuu juuri ennen valomerkkiä. Hän on juonut hyvät pohjat kotona
ja onkin hilkulla päästääkö ovimies häntä sisäänkään.. Kalat tilaa äkkiä
juoman tiskiltä kun vielä saa ja menee tanssilattialle huojumaan
yksinään viimeisten hitaiden tahdissa haaveillen, että olisi joku jonka
kanssa tanssia..........

3

340

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • valkoinen-sulka

      tosin koko päivän kotona ja viiniä en juo =O)

    • ja ukon kauriin merkki

      on kun nappi ottaan.Hyi hitsi ku en tykkäis ees siivota,mutta miksihän tuo siivousrätti on aina kourassa?

    • funis

      tana et tekevät heikkoja pöytiä..


      tai sit liian piäniä lattioita*wirn*

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe